Miten olla rauhallinen kriisien täyttämässä maailmassa ja vahvistaa omaa henkistä jaksamista, kun tuntuu, että toisinaan elämä on vain päivistä ja tilanteista selviytymistä? Henkinen suorituskykymme on ollut koetuksella viime vuosien aikana. Omissa valmennuksissani käsittelen viikoittain sitä, miten löytää henkistä jaksamista tämän hektisen paineen alla sekä miten valmistautua epävarmuutta täynnä oleviin, tuleviin vuodenaikoihin.

 

Vaikka tekisimmekin tietoista työtä tulevaan valmistautumisen sekä oman henkisen ja psyykkisen vahvuuden kehityksen eteen, tämä jää helposti pois päivittäisestä rutiinistamme. On hyvä tiedostaa, että psyykkisen vahvuuden rakentaminen on oppimisprosessi, jossa edetään pienin askelin – ja joka kannattaa aloittaa jo tänään.

 

Psyykkinen vahvuus on monen tekijän summa

 

Psyykkinen vahvuus lähtee itsetuntemuksen lisäksi psyykkisen säätelyn taidoista, vireystilan säätelystä, keho-mieli-malleista sekä rentouden tunteen löytymisestä. Itse havahduin henkisen suorituskyvyn tutkimiseen ja psyykkisen vahvuuden rakentamiseen vuonna 2007. Kokemani kriisit herättivät minut ja tiedostin, kuinka olin jo pitkään elänyt itseni ja kehoni kustannuksella. Olin hukannut keho-mieli-yhteyteni ja rentouden tunteen kokonaan, ja psyykkinen vahvuuteni oli alkanut murentua pala palalta. Vastoinkäymiset useimmiten lopulta vahvistavat meitä ja kriisien seurauksena muutamme asioita, kun ymmärryksemme ja havaintokykymme kirkastuvat. Näin kävi myös minulle ja samalla löysin oman elämäni merkityksen mielenvalmentajana.

 

Tällä uudella polulla lähdin tutkimaan ja opiskelemaan psyykkistä vahvuutta ajattelumallien, keho-mieli-yhteyden ja mielikuvaharjoittelun kautta. Opin pikkuhiljaa vaikuttamaan muun muassa omaan fysiologiaani, hermostooni, tunteideni säätelyyn sekä mieleni sisäiseen narratiiviin, joka oli varsin kriittinen sekä vaativa vielä 2000-luvulla. Psyykkisen vahvuuden kehittämisessä on tärkeää oppia ymmärtämään omia ajattelu- ja toimintamallejaan paremmin. Kun oppii ymmärtämään, minkälainen sisäinen ohjelma pyörittää omaa ajattelua, hermostoa, arjen rutiineja sekä valintoja, on mahdollista muuttaa ja rakentaa itselle uudenlaista tapaa olla. Kun tietää, mitä omassa mielessä on meneillään, on helpompi tehdä aidosti omia valintoja ja vahvistua sekä johtaa omaa energiaa tietoisemmin.

Viisi askelta psyykkisen vahvuuden kehittämiseen

 

Kun muuttaa oman energiansa, voi muuttaa oman tulevaisuutensa. Muutamalla päivittäisellä askeleella pääset hyvään alkuun psyykkisen vahvuuden kehittämisessä.

 

1. Luo väljyyttä aamuun – saat tärkeää aikaa itsellesi

Käynnistä tietoisesti päiväsi omaa energiaasi johtaen ennen kuin päästät ulkoisen maailman vaatimukset elämääsi. Älä avaa puhelinta, meilejä tai uutisia, vaan liiku, meditoi, hengitä ja lue tai kirjoita.

 

2. Opettele palautumaan ajoissa ­– vahvista hermostoasi

Aikatauluta tauot kalenteriisi sekä arvota ne itsellesi. Tee muutaman minuutin pituisista, rauhoittavista ja tietoisuutta lisäävistä harjoituksista osa päivän rutiinia. Esimerkkeinä neliöhengitys, rauhallinen palleahengitys, perhoshengitys ja mielikuvaharjoitus.

 

3. Muuta mielesi – muutat havaintojasi

Aloita tutkimalla havaintojasi ja sitä, miten suhtaudut maailmaan. Ota päivittäiseksi tavaksi vetäytyä hetkeksi rauhalliseen paikkaan, jossa voit rentouttaa kehosi, hengittää syvään ja harjoitella suuntamaan aistejasi myönteiseen.

 

4. Vahvista keho-mieli-yhteyttä – lisäät vahvuuttasi

Opettele pysähtymään ja kuuntelemaan kehoasi. Kun opit tiedostamaan kehosi jännitystiloja ja kireyksiä, opit paremmin kuulemaan myös kehon hienovaraisia signaaleja fyysisestä ja henkisestä tilasta. Tiedostaminen on ensimmäinen askel, joka auttaa päästämään irti turhasta kontrollista ja suorittamisesta kohti vahvempaa keho-mieli-yhteyttä.

 

5. Valmistaudu mielikuvaharjoittelulla – muutat odotuksiasi

Mielikuvaharjoittelulla voimme valmistautua tuleviin tapaamisiin ja vahvistaa näin itseämme uusiin haasteisiin. Mielikuvaharjoitelulla voimme myös vahvistaa voimavarojamme, rentoutua sekä aktivoida aivoissa uusia hermoverkkoja.

 

Rauha ei tarkoita myrskyttömyyttä, vaan sitä, että pysymme tyynenä myrskynkin keskellä. Kun maailmalla myrskyää, meidän on tärkeää vahvistaa omaa tyyneyttämme, jotta pärjäämme kaiken epävarmuuden keskellä.

 

”Se, mitä on takanamme, ja se, mitä on edessämme, ovat pikkuseikkoja verrattuna siihen, mitä on sisällämme.”
-Ralf Waldo Emerson

Voimatila-mielikuvaharjoitus

Luo itsellesi voimatila mielikuvaharjoituksella:

  • Hengitä muutama kerta rauhallisesti sisään ja ulos, ja pidennä uloshengitystä hieman.
  • Kuvittele sen jälkeen itsesi paikkaan, jossa tunnet olosi levolliseksi ja rennoksi.
    Paikka voi olla mikä tahansa sinulle tuttu, esimerkiksi mökkiranta, luonto, metsäpolku.
  • Sijoita itsesi kaikilla aisteilla valitsemaasi paikkaan.
  • Tunne paikan maa jalkojesi alla, kun kuljet paikassa.
  • Katsele mielikuvapaikassa ympärillesi. Huomioi, mitkä asiat rauhoittavat sinua ja lisäävät rentouttasi.
  • Huomioi ja tule tietoiseksi paikan erilaisista pinnoista ja äänistä.
  • Tiedosta, mitä kuulet ja mitkä äänet lisäävät sinulle hyvää tai rauhallista energiaa.
  • Katsele ympärillesi ja löydä paikka, johon voit istahtaa mukavasti.
  • Hengitä rauhallisesti sisään pysähtymistä, levollisuutta, tasapainoa, hellittämistä ja rentouden tunnetta. Hengitä ulos kuormitusta, stressiä tai mielen kielteisyyttä.
  • Voit hakeutua tähän paikkaa muutamaksi minuutiksi aina, kun tunnet tarvetta pieneen pysähtymiseen tai levolliseen hetkeen.

 

Kirjoitus julkaistiin ensimmäisen kerran Kollega – verkkolehdessä 12.10.2022