Kevät herättää meitä pikkuhiljaa talvihorroksesta ja pientä hymyn karetta näkeekin jo monien kasvoilla auringon lämmittäessä ihoa. Auringon tuodessa energiaa on myös otollinen aika vahvistaa omaa keskittymis- ja oppimiskykyään sekä mielen hyvinvointiaan tuleviin kuukausiin.

Olen puhunut mielen voimavaroista sekä mielen hyvinvoinnista kohta viisitoista vuotta. Aihetta ei ole aina otettu vakavasti, mutta tämä aika haastaa meitä vahvistamamaan mielen voimavaroja. Mielen hyvinvointi sekä keskittyminen ovat olleet viime vuosien aikana kovalla koetuksella ja monien ihmisten voimavara- sekä kuormitustekijät ovat ajautuneet epätasapainoon. Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöistä johtuvat sairauspoissaolot ohittivat viime vuoden lopulla ensimmäistä kertaa tuki- ja liikuntaelinten sairauksista johtuvat poissaolot.

Elämme parhaillaan monenlaisten epävarmuuksien keskellä, jotka rasittavat mieltämme. Myös työelämässä meiltä vaaditaan entistä enemmän, kun tekoäly kehittyy huimalla vauhdilla ja ammattitaitoamme haastetaan. Juuri nyt onkin tärkeää kiinnittää huomiota niin työkykykyyn kuin yhteisölliseen oppimiseen. Kuitenkin vain hyvinvoiva ja joustava mieli kykenee oppimaan uutta ja luomaan uudenlaista tulevaisuutta.

Mielen johtaminen on taito

 

Oman mielen ja työkyvyn tietoisempi johtaminen ovat taitoja, joihin jokainen voi helposti käyttää päivittäin hieman aikaa. Palkintona saamme arkeemme tasapainoa ja voimavaroja sekä keskittymiskyvyn, jonka moni on kiireen keskellä kadottanut. Joskus tarvitsemme omaan ja työelämän muutokseen mielen kääntämistä eli asennemuutosta, jotta oivallamme mielen hyvinvoinnin tärkeyden. Silloin voi tuntua siltä kuin ikkuna avautuisi ja kirkas valokiila näyttäisi sunnan kohti tulevaisuuden mahdollisuuksia.

Ota haltuun mielen hyvinvoinnin työkalut ja lähde tietoisesti luomaan omaa hyvää arkea!

 

Mielen hyvinvoinnin perusteita arkeen

  • Kirkasta oman ajattelun ydintä eli tutki mielen perusasetuksia
    Miksi teet sitä, mitä teet? Mitä arvostat ja pidät tärkeänä? Kuka olet omassa työroolissasi ja elämässäsi? On tärkeää ensin tunnistaa omat meta-arvot ja merkitykset, jolloin voimme helpommin rakentaa arvojen mukaisia, hyvinvoivia mielen toimintamalleja. Mielen sisällä on monenlaisia tarinoita sekä ajattelu- ja uskomusmalleja, joihin meidän ei juuri kannata liittyä, jos ne ohjaavat kohti kiirettä tai kuormittavaa toimintaa.

 

  • Luo systeemi, jolla selkeytät ajatteluasi
    Ympäristön hälytykset sekä oman mielemme vaatimukset tiputtavat meidät helposti pois keskittymisen tilasta päivien aikana. Häiriötekijöiden poistoa omasta mielestä on viisasta harjoitella systemaattisesti ja päivittäin. Yksi loistava mielen hyvinvoinnin työkalu on Stanley Blockin Mind-Body Bridging -menetelmä. Siihen liittyvän harjoituksen löydät jutun lopusta.

 

  • Luo systeemi, jolla ohjaat päivittäin keho-mieli yhteyttäsi
    On helpompaa selkeyttää ajattelua ja purkaa kuormittavaa stressiä, kun on kehotietoinen ja vahvasti läsnä omassa kehossaan. Monille tuttu pallehengitys sekä pelkkä pidempi uloshengitys nenän kautta vahvistavat yhteyttä itseemme.

 

  • Anna tilaa omalle ajatusten virralle
    Luo hetkiä, jolloin olet ilman älylaitteita omien ajatustesi kanssa. Meidän on tärkeää oppia tuntemaan ajatuksemme, jotta voimme johtaa niitä. Kaikki ajatukset eivät suinkaan ole totta, vaikka toisinaan niihin takerrumme. Rauhallisilla ajattelutuokioilla saamme omiin ajatuksiin uusia näkökulmia ja voimme tietoisemmin muokata niitä. Yhtä tärkeää on löytää tilaa pohdiskelulle rauhallisessa paikassa, jolloin oppii huomaamaan miten kiinnostavia ajatuksia mieleen voikaan tulla, kun intuitio alkaa herätä rauhallisuuden tilassa.

 

Lue juttu loppuun kollega verkkolehdestä, jossa kirjoitus on julkaistu keskiviikkona 19.3. Täältä juttuun!

 

Mielen hyvinvointi on kilpailuetu – kuinka ennakoida tuloksellisesti?

Olen tammikuusta alkaen liittynyt huikeaa Kuullas joukkoon omistajaksi ja sijoittajaksi. Olemme isolla tiimillä mukan Tampereen Business fesivaaleilla, joten tervetuloa juttelemaan. Oma intohimo on ollut lähes 15 vuotta mielen kehittäminen, henkinen suorituskyky ja työelämän inhimillistäminen maailmassa, jossa tarvitaan muuntautumiskykyä, joustavuutta sekä uudenlaista yhteisöllisyyden rakentamisesta.

Tampereella haastan puheenvuorossaan pysähtymään miten luodaan uudenlaista yrityskulttuuria, jossa hyödynnetään rohkeasti mielen hyvinvointia, vahvistetaan yhteisöllisyyttä sekä myönteistä tekemisen kulttuuria. Puheenvuorostani tulee kokemuksellinen ja innostava, ja tuon myös uudenlaista näkemystä sekä käytännönläheisiä vinkkejä työelämän kehittämiseen.  Täältä näet Tampereen huikean puhujaohjelman!

Työpaikat tarvitsevat totuttujen ajattelutapojen ravistelua ja uudenlaista inhimillistä energiaa. Epävarmuuden ja kompleksisuuden keskellä psyykkisen suorituskyvyn vaatimukset kasvavat koko ajan – enemmän, kovempaa ja tehokkaammin työskentelytapa ei enää tuota hyvinvointia eikä tulosta. Kilpailueduksi on noussut mielen hyvinvointi. Tulevaisuuden työpaikka on paikka, jossa henkilöstön mielen hyvinvoinnista ennakoivasti huolehtiminen ei ole vain vastuullista, vaan se on kriittistä menestykselle.

Toisinaan tarvitsemme hieman ravistelua päästäksemme pois epäsuotuisasta jumista sekä rohkeutta haastaa aivomme uudelle tasolle. Kun muutamme omaa ajatteluamme ja toimintaamme, muutamme samalla koko toimintaympäristöämme. Jotta voi oppia uutta, pitää myös voida hyvin. Toivottavasti nähdään Tampereella!

Keitä me Kuullaksessa olemme?

Kuullas tarjoaa yritysten työntekijöille uudenlaista mielen valmennusta joustavana digipalveluna. Kompleksinen ja jatkuvasti muuttuva maailma vaatii työntekijältä yhä enemmän muuntautumis- ja priorisointikykyä. Kuullaksen mielen valmennus mahdollistaa, että työntekijät (niin yksilöt kuin tiimitkin) pystyvät kehittämään tulevaisuuden tärkeimpiä taitoja, kuten esimerkiksi keskittymiskykyä, ennakointia, sosiaalista älykkyyttä, mielen joustavuutta ja tunnetaitoja. Kuullaksen alustaratkaisun kautta työntekijöiden käytettävissä on joukko sertifioituja mielen ammattilaisia helposti ja joustavasti saavutettavissa etäyhteydellä. Sopiva ammattilainen löytyy Kuullas Match -työkalun avulla. Kurkkaa lisää täältä Kuullaksesta ja ole yhteydessä suoraan Kuullaksen toiseen perustajaan Irina Krohniin.

 

Innostavia uutisia – olen lähtenyt omistajaksi ja sijoittajaksi mukaan Kuullaksen tiimiin mieltä kehittämään.

Intohimoni Oivaltamaan yrittäjänä on ollut mielen hyvinvoinnin kehittäminen, psyykkinen suorituskyky ja työelämän inhimillistäminen jo lähes 15:sta vuoden ajan. Vuosien saatossa olen saanut olla mukana monissa hyvinvointia ja ajattelua tukevissa hankkeissa. Kun kuulin Kuullaksen Irina Krohnin ja Saara Rantanen ajankohtaisesta liikeideasta tuoda lisää mielen hyvinvointia ennakoivasti kaikkien käyttöön, innostuin heti.

Tarvitsemme lisää systemaattista ymmärrystä sekä niin uudenlaista ajattelua kuin rohkeutta muuttaaksemme vallitsevaa kulttuuria.

On merkityksellistä liittyä osaksi Kuullaksen joukkoa omistajana, sijoittajana sekä hallituksen jäsenenä. Meitä on nyt huima Kuullaksen tiimissä porukka, jossa yhdistyy moninainen osaaminen sekä valtavan suuri sydän ja rohkeus luoda tulevaisuutta, jossa mielen proaktiivinen valmennus on mukana aktiivisesti lisäämässä työntekijöiden hyvinvointia ja kyvykkyyttä sekä ennaltaehkäisemässä mielen haasteita.

Tarvitsemme rohkeutta pysähtymiseen ja uudenlaisia näkökulmia, jotta löydämme selkeyttä päiviin ja osaamme käyttää piilevää potentiaaliamme. Siksi Kuullas.

Kuullas tarjoaakin yritysten työntekijöille uudenlaista mielen valmennusta joustavana digipalveluna. Kuullaksen mielen valmennus mahdollistaa, että työntekijät (niin yksilöt kuin tiimitkin) pystyvät kehittämään tämän ajan tärkeimpiä taitoja, kuten keskittymiskykyä, sosiaalista älykkyyttä, mielen joustavuutta ja tunnetaitoja.

Kuullaksen alustaratkaisun kautta työntekijöiden käytettävissä on joukko sertifioituja mielen ammattilaisia helposti ja joustavasti etäyhteyden kautta saavutettavissa.

Täältä pääset tutustumaan paremmin Kuullakseen!

#kuullas #mieltäkehittämässä #oivaltamaaan

“Mitä ihmettä täällä tapahtuu?”

Työpaikat tarvitsevat totuttujen ajattelutapojen ravistelua ja uudenlaista inhimillistä energiaa. Epävarmuuden ja kompleksisuuden keskellä psyykkisen suorituskyvyn vaatimukset kasvavat koko ajan – enemmän, kovempaa ja tehokkaammin työskentelytapa ei enää tuota hyvinvointia eikä tulosta. Kilpailueduksi on noussut mielen hyvinvointi. Tulevaisuuden työpaikka on paikka, jossa henkilöstön mielen hyvinvoinnista ennakoivasti huolehtiminen ei ole vain vastuullista, vaan se on kriittistä menestykselle.

Tule webinaariin kuulemaan miksi on Kuullas, ja mitä uutta Saara Rantaen ja Irina Krohn haluavat tuoda työelämään – ja erityisesti sitä rakentamassa oleville ihmisille.

Webinaarissa kuulet Kuullaksen perustajien viisi huomiota työelämän haasteista ja uusia ratkaisuja niihin. Olen itse mukana itse mukana webinaarin keskusteluissa. Olen myös mukana Kuullaksessa omistajana ja sijoittajana.

Olenkin äärimmäisen innostunut pitkän linjan kokeneena yritysvalmentajana sekä mielen kouluttajana  tästä uudesta mallista.  Kuullas tarjoaa yritysten työntekijöille uudenlaista mielen valmennusta joustavana digipalveluna. Kuullaksen alustaratkaisun kautta työntekijöiden käytettävissä on joukko sertifioituja mielen ammattilaisia helposti ja joustavasti saavutettavissa etäyhteydellä. Sopiva ammattilainen löytyy Kuullas Match -työkalun avulla.

Ilmoittaudu 12.4.2024 klo 09-10 järjestettävään maksuttomaan Kuullas -webinaariin tämän oheisen linkin kautta täältä.

AVAA TIETOISUUTESI UUDELLE TASOLLE

Tule syvärentoutumaan kehon luonnollisia palautumis- ja itsehoitomekanismeja aktivoivaan matrix-tilaan eli kvanttienergiahuoneeseen. Tämä hoitohuone ohjaa sinut syvään, palauttavaan rentoutumisen tilaan. Syvennämme olotilaa lempeällä ohjauksella, joka mahdollistaa omaan tietoisuuden avautumisen sekä laajentumisen. Sinulla on mahdollisuus saada vahvempi yhteys intuitioosi eli sisäiseen viisauteesi ja vaikuttaa positiivisella tavalla omaan energian johtamiseen sekä tiedostamattoman mielen ohjaukseen.

  • Oman potentiaalin aktivointi
    Ke 24.4, kello 18-20
  • Sisäisen viisauden eli intuition kuuleminen
    Ke 22.5, kello 18-20
  • Palautuminen ja oman voiman vahvistaminen
    Ke 12.6, kello 18-2o

Lisätietoa kvanttienergiahuoneesta löydät täältä.

Hinta: 120 € / ilta.

Sijainti: Tilkankatu 3, Helsinki

Varaa paikkasi ajoissa sillä mukaan iltaan otetaan ainoastaan 10 henkilöä!

Vuoden 2024 koulutukset on hyvässä vauhdissa ja tänä vuonna vietetään Oivaltamaan juhlavuotta!

Maaliskuussa käynnistin jo 40. NLP koulutus. Juhlavuoden kunniaksi myös tuleviin syksyn koulutuksiin tarjoan juhlahinnan.

Kurssit täyttyvä nopeasti, joten kannattaa suunnitella NLP koulutus hyvissä ajoin ennen kesää.

NLP on onnistumisen taito

NLP P on suunnattu kaikille, jotka haluavat ymmärtää, miten ihmismieli toimii ja miten siihen voi vaikuttaa myönteisellä tavalla. NLP on tehokas menetelmä ja asenne, joka auttaa kehittämään omia resursseja. NLP on kuin onnistumisen taito. Se on yksi parhaimpia työkaluja, kun haluat tutustua, tutkia ja muuttaa omaa sisäistä toimintaa kuten ajattelua, reaktioita, tunteita ja taitoja, lisätä itsetuntemusta ja parantaa läsnäoloa sekä saavuttaa parempia tuloksia joko työssä tai yksityiselämässäsi.

Vaikka NLP on käytännöllistä ja tuloksetkin usein nopeita, se on samalla tapa ajatella ja tulkita maailmaan. Menetelmä avaa tien mielen mahdollisuuksiin: miten opimme, ajattelemme, viestimme, teemme päätöksiä, motivoidumme ja vuorovaikutamme. NLP koulutuksessani metataitojen ohella oivallat tietoisuuden ja rentoutumisen taitoja sekä harjoittelet intuition käyttöä. Me olemme kaikki ainutlaatuisia ja toivon kouluttajana, että jokainen löytää tien oman ainutlaatuisuuden  äärelle.

NLP sopii laajasti

NLP: tä käytetään laajasti työyhteisön kehittämisessä ja johtamisessa, koulutuksessa, urheiluvalmennuksessa ja henkilökohtaisessa valmennuksessa. Erään kurssilaisen sanoin jokaisen itsensä kehittämisestä ja kasvusta kiinnostuneen ihmisen pitäisi käydä Jaanan NLP peruskoulutus. Lue lisää

Koulutuspaikka

Peilikuja 7, Espoo. Koulutuspaikka sijaitsee meren läheisyydessä. Koulutuspäivien harjoitteluun tullaan hyödyntämään luonnon voimaannuttavaa ja näkökulmia avartavaa tilaa säiden salliessa. Koulutustila on tunnelmallinen lasihuone Espoon kotini yhteydessä. Koulutus on toteutettu onnistuneesti viime vuoden hybridinä, joten voit tulla mukaan myös etäyhteyden kautta.

Pääkouluttaja

Jaana on opiskellut NLP:tä vuodesta 2008 ja syventää NLP osaamistaan jatkuvasti kansainvälisissä NLP verkostoissa. Jaana on Suomen harvoja NLP Master Trainereitä ja on syventänyt NLP kouluttaja opintoja vuonna 2019-2020 myös NLPU yliopistolla Santa Cruz Kaliforniassa. Jaanan intohimo NLP:tä kohtaan näkyy aktiviisena toimintana ja häne toimi myös Suomen NLP-yhdistyksen puheenjohtajana vuosina 2013-2017. Vuoden 2024  koulutus on jo Jaanan 40 . NLP koulutus eli meillä on juhlavuosi. Lue lisää Oivaltamaan sivuilta.

 

Fiiliksiä vuoden 2022 kesän koulutuksesta Lasilaaksosta.

Valmentaja/Kouluttaja: Jaana Hautala, NLP Master Trainer, NLP kouluttaja, yritys- ja mentaalivalmentaja, tietokirjailija ja hypnoosi- ja rentoutusohjaaja sekä joogaopettaja. Tällä hetkellä Jaana täydentää osaamistaan opiskelemalla toiminnallista neurotiedettä sekä systemaattista perhekonstellaatiota.

Vierailevina kouluttajana muun muassa tulevissa NLP  koulutuksissa sekä toinen NLP Trainer koulutuksen kouluttaja:

Anniina Hukari

Anniina on (työ)elämän kehittäjä, joka uskoo vahvasti siihen, että paras tekeminen löytyy siitä kohdasta missä järki ja sydän kohtaavat. Annina on pedagogisesti pätevä opettaja, kansainvälisesti sertifioitu ammatticoach (ICF, PCC), NLP Trainer, Stressinhallinta- ja palautumisvalmentaja, Hypnoterapeutti sekä toiminnallista neurotiedettä hyödyntävä Senso Coach

 

Tutustu Jaanan paremmin videoilta.

 

Koulutuspaikan varaukset varausmaksulla Oivaltamaan kaupasta tai ole yhteydessä suoraan sähköpostiin:jaana.hautala@oivaltamaan.fi tai puhelimitse 050 340 6288 

Tervetuloa, Jaana Hautala

NLP Master Practitioner on sertifioitu NLP:n jatkokoulutus, joka syventää NLP-osaamista. Koulutuksessa syvennytään NLP:n käyttöön harjoitellen, ihmetellen ja oivaltaen, sekä yhdessä pienryhmässä että itsenäisesti. Aktivoidaan intuitiivista mieltä ja avarretaan omaa maailmaa samalla, kun Practitioner-tason taitojen käyttö edistyy. Master koulutuksen myötä oivallukset, työkalut ja kokemukset ikään kuin integroituvat omaan elämään.

VARAA PAIKKASI NYT!

 

Seuraava NLP Master koulutus käynnistyy 6.9.2024

Koulutuspäivät: 6.-8.9, 28.-29.9, 26.-27.10, 16.-17.11, 7.-8.12, 18.-19.1 ja 31.-1.2.2025

Extra koulutuspäivänä halukkaille osallistujille järjestetään maksuton perhekonstellaatio päivä 22.9.2024. (arvo 250 €)

Perhekonstellaation avulla voidaan tutkia ja eheyttää sukupolvisia uskomuksia, taakkasiirtymiä ja traumoja. Konstellaatio työskentely avaa mahdollisuuksia tuoda näkymätön näkyväksi jolloin myös eheytyminen on mahdollista. Konstellaatioa päivässä työstämme ylisukupolvisia teemojaja sukupolvilta siirtyneitä tunnetaakkoja, joita nousee NLP ryhmässä.

Aika: Päivittäinen koulutusaika on 9.15-16.00

Paikka: Peilikuja 7, Espoo

Koulutustila ja koulutusryhmä: Koulutus järjestetään pienryhmissä maks.16 henkilöä/ryhmä. Koulutukseen sisältyy runsas koulutusmateriaali harjoituksineen sekä äänitteitä omaan käyttöön. Koulutustilamme sijaitsee Espoossa luonnon keskellä ja lähellä merenlahtea. Lasinen koulutustila herää henkiin keväällä luonnon tuoksuista ja syksyllä takkatulen räiskinnästä. Käytämme myös luonnon energiaa harjoituksiin.

 

Koulutuksen investointi: 1750 € + alv 24 % sisältää 16 päivän NLP Master Practitioner koulutuksen ja todistuksen sekä kattavan koulutusmateriaalin.

 

Earlybird ennakkovaraajan alennukset: 

Saat 300 euron alennuksen koulutuksesta, kun vahvistat koulutuksen 30.6.2024.Tällöin koulutuksen kokonaishinta on: 1450 + alv 24%.

Voit maksaa koulutuksen kuukausittain viidessa osassa ilman lisäkuluja kahdessa osassa. viikkoa ennen 100 %.

Jo 40. sertifioitu kuudentoista päivän NLP Practitioner- koulutusta on pidetty. NLP on vaikuttava koulutus ihmismielen sekä vaikuttavan vuorovaikutuksen maailmaan. Koulutus antaa paljon työkaluja itsetuntemukseen, itsensä johtamiseen ja vuorovaikutukseen. NLP on tehokas menetelmä ja asenne, joka auttaa aktivoimaan omaa potentiaalia sekä löytämään tasapainoa.

NLP lisää tietoisuutta ja ymmärrystä itsestään. NLP eli Neuro Linguistic Programming on käytännöllinen ja ratkaisukeskeinen tietoisuuden kasvattamisen väline, joka sisältää runsaasti tehokkaita menetelmiä henkilökohtaiseen kasvuun ja muutoksen.

NLP-koulutus tarjoaa konkreettisia työkaluja, joilla pääset paremmin yhteyteen itsesi kanssa ja opit käytännössä sekä harjoittelet taitoja muun muassa ajattelun kehittämiseen, mielen voiman hyödyntämiseen, ihmisten erilaisuuden ymmärtämiseen, muutoksen tekemiseen sekä tunteiden johtamiseen. NLP on tietoisuuden kasvattamisen väline, ajattelutapa ja toimintamalli, joka auttaa ihmistä kehittämään osaamistaan sekä käyttämään sitä eri tilanteissa parhaalla mahdollisella tavalla.´

Koulutus koostuu tutkitusta tiedosta, tieteestä, tutkimisesta sekä omakohtaisesta kokemuksellisesta oivaltamisesta. NLP-koulutus sisältää lukuisia mielenkiintoisia ja toimivia mielen, aivojen, kehon, tunteiden ja vuorovaikutuksen menetelmiä, joita voi soveltaa työelämässä, kouluttamisessa, valmentamisessa, esimiestyössä ja kaikessa ihmisten välisessä kanssakäymisessä.

Kenelle?

NLP Practitioner -peruskoulutus on suunnattu kaikille, jotka haluavat ymmärtää, miten ihmismieli toimii ja miten siihen voi vaikuttaa myönteisellä tavalla. NLP on tehokas menetelmä ja asenne, joka auttaa kehittämään omia resursseja. NLP on kuin onnistumisen taito. Se on yksi parhaimpia työkaluja, kun haluat tutustua, tutkia ja muuttaa omaa sisäistä toimintaa kuten ajattelua, reaktioita, tunteita ja taitoja, lisätä itsetuntemusta ja parantaa läsnäoloa sekä saavuttaa parempia tuloksia joko työssä tai yksityiselämässäsi.

Vaikka NLP on käytännöllistä ja tuloksetkin usein nopeita, se on samalla tapa ajatella ja tulkita maailmaan. Menetelmä avaa tien mielen mahdollisuuksiin: miten opimme, ajattelemme, viestimme, teemme päätöksiä, motivoidumme ja vuorovaikutamme. NLP koulutuksessani metataitojen ohella oivallat tietoisuuden ja rentoutumisen taitoja sekä harjoittelet intuition käyttöä. Me olemme kaikki ainutlaatuisia ja toivon kouluttajana, että jokainen löytää tien oman ainutlaatuisuuden  äärelle.

NLP: tä käytetään laajasti työyhteisön kehittämisessä ja johtamisessa, koulutuksessa, urheiluvalmennuksessa ja henkilökohtaisessa valmennuksessa. Erään kurssilaisen sanoin jokaisen itsensä kehittämisestä ja kasvusta kiinnostuneen ihmisen pitäisi käydä Jaanan NLP peruskoulutus. Lue lisää palautteita.

Koulutus täyttää Suomen NLP -yhdistyksen sisältö, kesto – ja kouluttajavaatimukset. Koulutuksen suoritettuasi saat todistuksen ja voit jatkaa NLP Master koulutuksessa.

Seuraava NLP Practitioner -koulutus 16.9.2024 alkaen arkikoulutuksena

Koulutus toteutetaan livenä Espoossa, mutta hybridi mahdollisuudella, joten pääset mukaan myös zoomin välityksellä mistä päin maailmaa tahansa. Mukaan pääsee vielä toiseen moduliin 13.4 alkaen.

Syksyllä  alkavan NLP-koulutuksen aikataulu:

Ma-ke 16.-18.9-2024, ma-ti 7.-8.10, to-pe 31.10-1.11, ma-ti 18.-19.11, to-pe 19.-20.12, ma-ti 20.-21.1 ja ke-pe 12.-14.2.2025

Muuta koulutustietoa

Aika: Koulutuspäivät ovat klo 9.15-16.00. Päivittäin pidetään n. tunnin mittainen ruokatunti ja kahvitauot.

Paikka : Peilikuja 7, Espoo

Live koulutus järjestetään Espoossa kodinomaisessa ympäristössä takkatulen sekä luonnon keskellä. Kaikkiin koulutuspäiviin on mahdollisuus myös osallistua myös digitaalisen oppimisympäristön kautta ympäri maailmaa. Zoomin kautta osallistuminen mahdollistaa hyvin keskustelun, kyselyn ja pareittain ja pienissä ryhmissä työskentelyn myös.

Molemmat koulutustavat mahdollistavat keskustelun, kyselyn ja pareittain ja pienissä ryhmissä työskentelyn. Hypridi koulutusmalli on toiminut loistavasta jo 5 vuotta.

Hinta: 1650 € (+alv 24%)

Ennakkovaraajan alennus:

Ennakkovaraajan hinta 1650 € eli 1331 + alv 24% (normaali 1650 + alv 24 %).  Koulutus on Oivaltamaan 40. koulutus, ja koulutuksen juhlavuoden hinta 1350 € (+alv 24%) on voimassa 30.6 asti. Vahvistat paikkasi maksamalla 100 euron varausmaksun. Koulutuksen muu laskutus tapahtuu syyskuusta 2024 alkaen. Koulutuksen voit maksaa aina 8 erässä ilman lisäkuluja.

NLP Practitioner -peruskoulutus on suunnattu sinulle, joka haluat ymmärtää, miten ihmismieli toimii ja miten siihen voi vaikuttaa myönteisellä tavalla. NLP on tehokas menetelmä ja asenne, joka auttaa sinua kehittämään omia resursseja.

 

 

NLP on onnistumisen taito

Se on yksi parhaimpia työkaluja, kun haluat tutustua, tutkia ja muuttaa omaa sisäistä toimintaa kuten ajattelua, reaktioita, tunteita ja taitoja. Lisätä itsetuntemusta ja parantaa läsnäoloa sekä saavuttaa parempia tuloksia sekä työssä että yksityiselämässäsi.

Vaikka NLP on käytännöllistä ja tuloksetkin usein nopeita, se on samalla tapa ajatella, kokea ja tulkita maailmaan. Menetelmä avaa tien mielen mahdollisuuksiin – miten opimme, ajattelemme, viestimme, teemme päätöksiä, motivoidumme ja vuorovaikutamme.

NLP koulutuksessani metataitojen ohella oivallat tietoisuuden ja rentoutumisen taitoja sekä harjoittelet intuition käyttöä. Me olemme kaikki ainutlaatuisia ja toivon kouluttajana, että jokainen löytää tien oman potentiaalin ja ainutlaatuisuuden  äärelle.

Ajatuksia mitä NLP oikein on ja missä sitä käytetään?

NLP (Neuro Linquistic Programming) Practitioner on kansainvälinen tutkinto ja ratkaisukeskeinen lähestymistapa, jota sovelletaan työ-ja liike-elämässä, opettamisessa, kouluttamisessa ja coachauksessa, terapiassa, terveydenhuoltoalalla, urheiluvalmennuksessa sekä oman itsetuntemuksen, henkisen kasvun, vuorovaikutustaitojen kehittymisen välineenä.
NLP on käytännöllinen tietoisuuden kasvattamisen väline ja sisältääkin runsaasti tehokkaita menetelmiä henkilökohtaiseen muutokseen ja kasvuun. NLP:n opiskelu antaa välineitä omien ajattelutapojen, tunteiden, kokemusten ja toiminnan tarkasteluun ja myös niiden muuttamiseen. Koulutuksessa opiskellaan vuorovaikutus- ja ongelmanratkaisutaitojen lisäksi myös tunne- ja ajattelutaitoja.

 

Sitä käytetään ja sovelletaan mm. koulutuksessa, valmentamisessa, terapiassa, asiakaspalvelussa, myynnissä, esimiestyössä ja johtamisessa – unohtamatta kunkin omaa henkilökohtaista kasvua. Koulutus sopii ammatilliseksi täydennyskoulutukseksi, joka täydentää osaamista kaikilla aloilla. Koulutus tukee myös työssä jaksamista sekä omien voimavarojen ja taitojen käyttöönottamista.

 

NLP on malli siitä, miten aivomme toimivat, miten opimme, ajattelemme, kommunikoimme, teemme päätöksiä ja motivoidumme. NLP:tä kuvataan usein onnistumisen psykologiaksi.

 

NLP tulee sanoista Neuro-Linguistic Programming
eli neuro -lingvistinen ohjelmointi

N = Neuro

Ihmisen käyttäytyminen perustuu viiden aistiärjestelmän (näkö, kuulo, tunto, haju, maku) ja näitä vastaavien miellejärjestelmien (mielikuvat, sisäinen puhe, äänet, sisäiset tuntemukset, hajuihin ja makuihin liittyvät mielteet) toimintaan. Hermosto kytkee ihmisen mielen ja ruumiin yhtenäiseksi järjestelmäksi, jossa ajatukset vaikuttavat fysiologiaan ja päinvastoin.

L = Lingvistinen

Jokaisella on oma kokemuksensa todellisuudesta. NLP olettaa, että tällä kokemuksella on muoto ja rakenne, joka on kielen kaltainen. Itse asiassa myös puhuttu kieli, sanat joita käytämme, kytkeytyvät läheisesti subjektiiviseen kokemukseemme todellisuudesta. Muuttamalla sanoja, joita käytämme, muutamme myös kokemustamme.

P = Prosessointi

Aistien kautta mieleen varastoitunut tieto on olemassa mielen ohjelmina. NLP tarjoaa suuren joukon menetelmiä subjektiivisen kokemuksen muuttamiseen. Niiden avulla on helppoa ja nopeaa vapautua esimerkiksi pelkotiloista tai motivoitua uudelleen jonkin tärkeän tavoitteen saavuttamisesta.

Luomme itse maailmamme uskomuksillamme ja ajatuksillamme ja NLP antaa välineet, joilla voimme luoda maailmastamme sellaisen kuin haluamme.

 

NLP sisältää tehokkaita tekniikoita ja menetelmiä siihen, kuinka:

  • omaa ajatteluaan voi muuttaa ja kehittää
  • löytää uusia näkökulmia ongelmatilanteisiin
  • tavoitteet kannattaa rakentaa, jotta ne saavutetaan
  • kehon hyvinvointiin sekä tasapainoon voidaan vaikuttaa mielen kautta
  • miten keho-mieli yhteyttä sekä rentouden taitoja voidaan vahvistaa
  • oppia huomaamaan ja ymmärtämään ihmisten erilaisuus
  • omaa vuorovaikutusta voi kehittää niin, että on helppoa saada kontakti toiseen ihmiseen
  • omia tunnetiloja hallitaan ja  omia tunteita johdetaan
  • käsitellään lento- tai esiintymispelkoa ja päästään niistä eroon
  • voidaan päästää irti esim. liiallisesta stressistä ja aikataulupulasta
  • vapaudutaan rajoittavista uskomuksista sekä rakennetaan vahvistavia uskomuksia
  • kommunikoidaan joustavammin esim. neuvotteluissa sekä haastavissa kohtaamisissa
  • motivoidutaan ja motivoidaan paremmin.

Pääkouluttaja Jaana Hautala

Meille kaikilla on tarinamme. Itse en ollut tyyppiä, joka selviytyi elämästä ilman kolhuja. Kuitenkin, jokaisen kohtaamani haasteen ja kokemuksen myötä olen tullut viisaammaksi ja vapaammaksi, oppinut rakastamaan yhä enemmän näitä upeita päiviä, joita meille on annettu.

Olin uraputkessa esimiehenä 15 vuotta ja luulin eläväni unelmaelämääni, kun työntäyteinen ja suorituskeskeinen elämä meni raiteiltaan. Yhtenä kiireisenä päivänä vuonna 2007 stressin aiheuttamat paniikkikohtaukseni aiheuttivat jo vaaratilanteen liikenteessä. Peilini, jota en ollut katsonut tarpeeksi läheltä 2000 luvulla, särkyi.

Onneksi, sillä pysähdyin ja uskalsin puhaltaa pelin poikki. Pohdin kysymyksiä: Kuka minä olen, kenen elämää minä elän ja mikä on minun elämäntehtäväni tässä maailmassa. Olin tuolloin 38-vuotias.


Ryhdyin tutkimaan arvojani ja etsimään tarkoitustani sekä voimavarojani. Tällä matkalla löysin NLP:n vuonna 2008 ja hurahdin mielen voimaan. Kohta 15 vuotta olen tutkinut, hämmästellyt, kohdannut, kouluttanut, valmentanut ja luennoinut. Inhohimoni on sparrata juuri sinua löytämään mentaalista vahvuutta, hyvinvointia, onnellisuutta sekä menestystä.

Kohtaan, haastan, oivallutan ja kuljen rinnalla. Tiedän, että meissä kaikissa on voimavarat ja potentiaali olemassa. Joskus hukkaamme oleellisen elämän ärsyketulvan ja hektisyyden keskellä ja joskus tarvitsemme haastajaa sekä luottamuksellista ryhmää uudistumiseen ja omaan kasvuun.

Jaana kouluttautuu jatkuvasti myös itse

Uudistan itseäni jatkuvasti  opiskelemalla lisää neurotieteitä, coachingia, NLP:tä. Tällä hetkellä opiskelen perhekonstellaatio terapeutiksi sekä toiminallisen neurotieteen coach`ksi. Ennen koronaa elokuussa 2019 valmistuin Master Trainer NLP kouluttajaksi NLPU Kaliforniasta. Kirjoittaessani kirjoja olen hurahtanut tieteellisiin tutkimuksiin, joita tuon esiin myös NLP koulutuksissani. Kun kohtaamme, olen kenties innoittajasi, mentorisi ja mahdollistajasi.

NLP-kursseiltani on valmistunut viimeisen 12 vuoden aikana yli 400 upeaa opiskelijaa, jotka kaikki ovat jättäneet jälkensä minuun. Jokainen kohtaaminen on  kasvattanut minua kouluttajana.  Minua itseä kuvataan sanoilla innostava, aito, oivalluttava ja itsensä likoon laittava. Viime kurssilta kouluttajapalaute Sadulta oli: “Sinulla Jaana on kyky luoda turvallinen ja myönteinen ilmapiiri, jossa omia ajatuksia on turvallista jakaa. Sä saat myös aina ihmisen tuntemaan olevansa spesiaali, että hänen sanomisensa on merkityksellistä.”

Uskon vahvasti siihen, että koulutukseen tulevat juuri oikeat ihmiset ja jokaisen on tärkeää löytää itselle myös sopiva kouluttaja. Joten, ole rohkesti yhteydessä, jos haluat jutella lisää puhelimitse lisää tai tule tapaamaan minua maksuttomaan NLP tutustumisiltaani.

Syksyllä  alkavan NLP-koulutuksen aikataulu:

Ma-ke 16.-18.9-2024, ma-ti 7.-8.10, to-pe 31.10-1.11, ma-ti 18.-19.11, to-pe 19.-20.12, ma-ti 20.-21.1 ja ke-pe 12.-14.2.2025

 

 

Mitä kaikkea opit NLP koulutuksessani:

  • Miten luodaan hyvä kontakti  sekä tunneyhteys 
  • Kalibrointi – Miten tunnistat ja luet toisen ihmisen sisäisen tilan muutoksia oikein?
  • Miellejärjestelmät – Oivallat miten sinä ja muut ihmiset rakentavat omat kokemuksensa?
  • Mielle-editoinnit – Miellepiirteet ovat kuin aivojen viivakoodeja, joita mielemme lukee ja rakentaa kunkin koodin mukaisen kokemuksen. Huomaat kun koodi muuttuu, muuttuu kokemuskin. Opit muokkaamaan omia kokemuksiasi.
  • Tavoitteet – Miten rakennat onnistuneesti tavoitteita?
  • Metamalli ja muuta kielimallit – Miten opit käyttämään kieltä siten, että ymmärrät nopeasti toisen ihmisen ajatusmaailman rakenteen sekä luot vaikuttavaa viestintää?
  • Uskomukset ja uskomusten muuttaminen – Tekojamme ja valintojamme ohjaavat uskomukset ja käsitykset, joita meillä on itsestämme, toisistamme ja elämästämme, Miten purkaa jarruttavat uskomukset sekä rakentaan voimaannuttavia ja vahvistavia uskomuksia omaan tulevaisuuteen.
  • Loogiset tasot – Kun tutkimme toimintaamme monella eri tasolla, oivallamme ongelma- tai kehittämiskohteita ja on helpompi tasapainoa eri tasojen välillä. Kaikki elämässä vaikuttaa kaikkeen.
  • Erottelutyylit – Miten ihmiset motivoituvat? Oivallat 16 erilaista motivoitumistyyliä, ja voit hyödyntään niitä esimerkiksi vuorovaikutuksessa, valmentamisessa tai esimiestyössä?
  • Ankkurointi, ankkurien ketjutus – Ankkuritekniikka auttaa meitä vapauttamaan piilevää ponteitaalia. Voit ohjelmoida aivosi ja mielesi siten, että saat tarvittaessa käyttöösi erilaisia resursseja.
  • Swishtekniikka – Miten saat hankalassakin tilanteessa käyttöösi lisää voimavaroja?
  • Nopea fobianhoito – Miten vapaudut peloista ja pitkään jatkuneiden pelkoa tuottavien kokemusten vaikutuksesta esim. esiintymisjännitys.
  • Coach -tila 
  • Metataitojen kirkastuminen eli ajattelu- ja tunnetaidot, intuitio, läsnäolotaidot, paineensietotaito, stressinhallintaito sekä rentoutumisen taito.

 

Ennakkovaraajan alennukset voimassa vuoden loppuun tai niin kauan kuin paikkoja on:

Juhlavuoden hinta  on: 1350 + alv 24%. (normaali 1650 + alv 24 %). Juhlavuoden hinta on voimassa 4.3.2024. Vahvistat paikan eadlybird hinnan maksamalla 100 euron varausmaksun. Koulutuksen muu laskutus tapahtuu maaliskuusta 2024 alkaen.

 

Tutustu Jaanan paremmin videoilta.

 

 

Koulutuspaikan varaukset varausmaksulla Oivaltamaan kaupasta tai ole yhteydessä suoraan sähköpostiin:jaana.hautala@oivaltamaan.fi tai puhelimitse 050 340 6288 

Tervetuloa, Jaana Hautala

Viime vuoden aikana sain nauttia suuresta määrästä livekohtaamisia. Olen saanut kohdata erilaisia ihmisiä luennoilla ja valmennuksissa ympäri Suomea. Tulevia tämän vuoden kohtaamisia suunnitellessani pohdin, miten olen aina ollut tekijä ja kohtaaja. Kohtaajana vahvuuksiani ovat olleet uteliaisuus sekä kiinnostus ihmisten tarinoita kohtaan. Vauhdikkaana sekä nopearytmisenä tekijänä olen sitä vastoin joutunut harjoittelemaan läsnäolon taitoa koko elämäni. Jossain kohtaa oivalsin, että jokainen kohtaaminen onkin tärkeä harjoitus.

Jaana Hautala on puhuja, työyhteisövalmentaja ja NLP-kouluttaja, jonka intohimona on mielentaidot.

Luottamuksen rakentamista uimaopettajana

Oman kohtaamistyöni olen aloittanut tarkalleen 40 vuotta sitten, kun juuri 15 vuotta täyttäneenä aloin valmentaa satoja lapsia uimaan. Se oli todellista kohtaamista, hetkessä elämistä ja läsnäolon harjoittelua. Olin nuori uimaopettaja, jolla oli kahdenkymmenen lapsen ryhmä opetettavana ja työympäristönä kylmä merivesi.

Uimaopettajana luottamuksen ja yhteyden rakentaminen oli avainasemassa. Oli lapsia, jotka pelkäsivät vettä, oli vilkkaita lapsia, jotka hävisivät sekunnissa näköpiiristäni ja oli myös lapsia, jotka olivat mukana lähinnä vanhempien pakottamana ja saapuivat itkien paikan päälle. Olin itse silloin varsin kilpailuhenkinen ja paljon itseltäni vaativa perfektionisti. Uimaopettajanakin tavoitteenani oli saada maksimaalinen lopputulos eli kaikki lapset uimaan mahdollisimman nopeasti.

Toisena uimaopettajakesänäni naapurin uimakoulussa tapahtui hukkumisonnettomuus. Vanhemmat kyselivät silloin huolissaan minulta – 16-vuotiaalta – monia kysymyksiä: Onko heidän turvallista tuoda lapset uimakouluun? Miten toimit, jos jotain tapahtuu? Ehditkö varmasti valvoa kaikkia lapsia riittävästi? Sinä kesänä oivalsin, että uimaan oppimista tärkeämpää oli saada kaikki lapset luottamaan minuun, itseensä ja toisiinsa sekä oppimisympäristöön eli meriveteen.

Muistan vieläkin elävästi ne hetket, kun pyöräilin hyvissä ajoin ennen uimakoulun alkua paikalle ja valmistauduin työpäivään. Uimaopettajana oli tärkeää kohdata jokainen lapsi ainutlaatuisena omana yksilönä. Loin itselleni keinot oppia suurenkin lapsiryhmän nimet jo ensimmäisen tunnin aikana. Hain myös tietoa, miten saada tunteihin enemmän leikillisyyttä ja iloa, kun huomasin, miten se auttoi lapsia luottamaan sekä minuun että veteen nopeammin. Aika nopeasti vanhemmatkin rauhoittuivat ja alkoivat luottaa minuun, kun he aistivat lasten viihtyvän tunneilla.

Luottamuksen puute työelämässä

Kohdatessani valmentajana työyhteisöjä ja tiimejä törmään usein sisäiseen luottamuksen puutteeseen. Kuulen samalla tarinaa, miten moni kokee kohtaamisen vajetta, vaikka kaipaisi syvempää kohtaamista toisiin tänä aikana. Voiko olla, ettemme aina muista huomioida riittävästi yhteyden luomisen merkitystä? Työntäyteisessä kiirekulttuurissamme moni peruu viime hetkellä livekohtaamisia ja livekoulutuksia, sillä on paljon helpompaa jäädä etäyhteyden päähän. Toisinaan omat vaatimuksemme ja uskomuksemme ohjaavat meitä suorittamaan tehokkaasti. Vaatimusten ja puristusten keskellä viisaan vuorovaikutuksen taidot kapenevatkin helposti.

Kautta aikojen elämästä selviytymiseen on kuitenkin tarvittu toisia ihmisiä, yhteisöllisyyttä ja hyviä vuorovaikutustaitoja. Tänä aikana, kun monenlainen epävarmuus vaani ympärillä ja olemme sopeutuneet hybridiaikaan, yhteyden rakentaminen korostuu eri lailla. On hyvä pohtia livekohtaamisten merkitystä itselle sekä tiimeissä luottamuksen ja syvän yhteyden rakentamisen kannalta.

Jokainen voi ottaa tietoisemmin enemmän vastuuta luottamuksen tunteen rakentamisesta sekä harjoitella vahvan läsnäolon kohtaamista. Kun on kiinnostunut toisesta, havaitsee eri tavalla ympäristön sekä muut ihmiset. Kun on kiinnostunut oman mielen tarinoista sekä tulkintojen merestä, voi harjoitella tyhjällä mielellä kohtaamista. Koska olemme kaikki yhä enemmän riippuvaisia toisistamme, on tärkeää purkaa turhat jännitteet ja odotukset, joka voivat estää luottamuksen rakentamisen.

Jokainen kohtaaminen on harjoitus. Kun otamme vastuun omista kokemuksistamme, ajatuksistamme, tunteistamme sekä läsnäolon vahvistamisesta, voimme tietoisesti valita kuinka paljon luottamusta tuomme kohtaamiseen. On hienoa antaa tilaa ihmeille, joita moninaisissa kohtaamisissa tapahtuu.

 

Harjoituksia viisaampaan kohtaamiseen

 

  • Harjoita läsnäoloa ja yhteyden luomista kehoosi päivittäin. Tunnustele minkälaisessa energiassa olet ja mitä energiaa tuot mukanasi eri kohtaamisiin.
  • Opettele johtamaan tunteita. Löydä ärsykkeen ja reaktion välissä oleva valinnan tila. Valinnan tilassa on helpompaa pysähtyä läsnäoloon ja miettiä, miten sanoitat viestin tai kirjoitat sähköpostin toiselle – haastavammassakin tilanteessa.
  • Harjoittele tunnistamaan toisen näkökulma tai tarve. Harjoita empaattisuutta ja tunnejohtamista. Sillä, miten kohtaamme toisen, on suora yhteys psykologiseen turvallisuuden tunteeseen.
  • Kiinnitä tietoisesti huomiota sanattomaan viestintää. Tutki, miten luot yhteyttä etäaikana, kun sähköpostissa ei ole äänenpainoja tai teamsissa ilman kuvaa ei hymy välttämättä välity.
  • Ole tietoinen ja opi tunnistamaan omat tulkinnat ja ennakkoluulot. Harjoittele olettamaan ihmisistä aina ensin parasta.
  • Harjoittele kohtaamaan toinen sydämen tasolla. Opettele kuuntelemaan ymmärtääksesi, jolloin koko huomiosi on suunnattu toiseen ja hänen maailmankuvaansa.
  • Muista tuoda keveys vuorovaikutukseen. Ilmavuus ja tilanteeseen sopiva leikkimielisyys lisäävät onnistumisten havaitsemista sekä käynnistävät ajatuksissamme intuitiivisia prosesseja. Silloin turha ja tiukka rationaalisuus saa hieman ilmaa ja yhdessä ajattelu tulee mahdolliseksi.

Blogi on julkaista ensimmäisen kerran Kollega verkkolehdessä 23.11.2023

Haluatko syventää NLP oppeja ? NLP Trainer on sinulle, joka haluat ottaa oman sisäisen johtajuuden käyttöösi sekä kehittää vaikuttavia esiintymis-, kohtaamis- ja kouluttajataitoja. Koulutus sopii erinomaisesti esimiehille, kouluttajille, coacheille, HR-asiantuntijoille, terapeuteille ja kaikille, jotka haluavat saada entistä syvemmän yhteyden niin itseen kuin muihin.

Koulutus on tarkoitettu NLP Practitioner – ja NLP Master Practitioner –koulutukset käyneille. NLP Trainer -koulutuksesta valmistut NLP Associate Traineriksi. Apuopettajuudet  (NLP Practitioner ja NLP Master Practitioner) käytyäsi saat NLP Trainer -todistuksen. Koulutuksen toteutamma yhdessä Taitotraining Oy:n Anniina Hukarin kanssa.

Kehittymismatkan kesto on noin 8 kuukautta ja se sisältää yhteensä 21 koulutuspäivää, välityöskentelyä omien oppimisprojektien parissa sekä Mastermind- ryhmissä toimimista. Viimeinen koulutusjakso (2pv) on retriittimuotoinen ja se sisältää yöpymisen sekä ateriat. Koulutukseen kuuluu myös oma BigFive- persoonallisuusprofiili ja sen purku ryhmässä. Koulutuksen kaikkia teemoja käsitellään suhteessa omaan itseen sekä muihin ihmisiin. Koulutus on vaikuttava yksilöllinen ja yhteisöllinen kasvumatka.

Koulutuksen pääteemat

Energian johtaminen

  • Läsnäolon ja COACH-tilan vahvistaminen
  • Kasvun mindset ja oman elämän suunta
  • Arkkityyppienergiat ja niiden hyödyntäminen
  • Fieldin rakentaminen

 

Uskomustyöskentely

  • Uskomusten tunnistaminen
  • Kahlitsevien uskomusten purkaminen
  • Positiivisten uskomusten tunnistaminen ja vahvistaminen

 

Tunnetyöskentely

  • Tunteiden tunnistaminen, käsittely ja muokkaaminen
  • Tunneilmapiirin rakentaminen ja johtaminen
  • Tilannetaju ja sen kehittäminen

 

Tiedostamaton ja tiedostettu mieli

  • Metamindset ja selkeys
  • Uteliaan ja luovan ajattelun vahvistaminen
  • Intuition lukutaito
  • Yhteyden avaaminen omaan kehoon, sisäiseen viisauteen, luovuuteen ja läsnäolon voimaan liikemeditaation avulla
  • Egon ja sielun välisen yhteyden tasapainottaminen

 

Identiteettitason työskentely

  • Identiteetti: Kuka olen ja haluan olla
  • Irti päästäminen – ja keskeneräisyyden taito
  • Oma intohimo, visio, missio, ambitio – Success Factor Modeling (Robert Dilts)
  • Karisma
  • Egon ja sielun tasapaino
  • Oma voima ja rohkeuden löytäminen omalle polulle
  • Hero`s Journey

 

Itsensä tunteminen ja erilaisuuden hyödyntäminen

  • Oma persoonallisuus (BigFive- viitekehys)
  • Omien vahvuuksien ja supervoimien tunnistaminen
  • Erottelutyylit ja vaikuttava kohtaaminen
  • Persoonallisuus, jaksaminen ja palautuminen

 

Oppimisen ja kasvun tukeminen sekä asioiden omaksuminen

  • Aikuinen ihminen oppijana
  • Aivot muutoksessa ja oppimisessa
  • Valmentava työote
  • Kasvun mindset ja ratkaisukeskeisyys
  • Onnistumisten mahdollistaminen ja positiivinen psykologia
  • Luottamuksen ilmapiirin rakentaminen
  • Miellejärjestelmät ja syventävät erottelutyylit oppimisessa
  • Heittäytyminen tilanteeseen ja improvisointi

 

Vaikuttava esiintyminen

  • Varma ja vaikuttava esiintyminen
  • Ennakkoajattelun ja valmistautumisen merkitys
  • Tunteet, uskomukset, ajatukset liittyen esillä olemiseen
  • Oman esiintymispotentiaalin löytäminen
  • Minä karismaattisena esiintyjänä
  • Äänenkäyttö ja hengittäminen
  • Sanojen käyttö ja sanoituksen voima
  • Kehon kieli, läsnäolon voima ja metaviesti
  • Aitous esiintymisessä

 

Minä kouluttajana- Vaikuttavan valmennuksen/koulutuksen rakentaminen

  • Kohderyhmän tunteminen
  • Tavoitteiden asettaminen ja konkretisointi
  • Sisällön valinta ja rajaaminen
  • Kokonaisuuden rakentaminen
  • Tilanteiden rytmitys ja ajankäyttö
  • Menetelmät kehittymisen tukena
  • Harjoitusten ja tehtävien laatiminen
  • Valmentajan / kouluttajan miellejärjestelmä

 

Koulutuksen toteutus ja ohjaaminen

  • Eri NLP-menetelmien soveltaminen tilanteen mukaan
  • Yhteyden luominen ryhmään ja tunneyhteyden sekä fieldin rakentaminen
  • Freimaus; tilannesidonnaisuuden ymmärtämistä ja näkökulmien valintaa vaihtuvissa tilanteissa
  • Ryhmän kalibrointi ja samauttamisen taito
  • Rakentavan palautteen antaminen
  • Tarinan kerronta ja metaforien käyttäminen
  • Oivalluttaminen improvisaation menetelmillä
  • Haasteelliset osallistujat ja tilanteet – tilannetajun kehittäminen
  • NLP-harjoitusten ohjaus, demojen harjoittaminen

 

Kenelle?

NLP Trainer koulutus on tarkoitettu NLP Practitioner ja NLP Master Practitioner koulutuksen käyneille. Koulutuksesta voi olla paljonkin aikaa. NLP Trainer on sinulle, joka haluat ottaa oman sisäisen johtajuuden käyttöösi, kehittää esiintymistaitoja ja kohtaamis- ja kouluttajataitoja. Koulutus sopii esimiehille, kouluttajille, coacheille, HR-asiantuntijoille, terapeuteille ja kaikille, jotka haluavat saada entistä syvemmän yhteyden niin itseen kuin muihin.

 

Koulutuspäivät?

Tuleva NLP Trainer on kolmas Trainer kouluksemme ja 2025 aikataulun löydät alta.

Pe-su 14.-16.3, la-su 12.-13.4, la-su 17.-18.5, la-su 14.-15.6, la-su 16.-17.8, la-su 13.-14.9, la-su 25.-26.10, la-su 15.-16.11, la -su 13.-14.12 ja päätösretriitti 24.-25.2025

Miten mukaan?

Maksamalla varausmaksun 100 € varmistat paikan koulutukseen

Hinta?

2950 € (+alv 24 %). Hinta sisältää 21 koulutuspäivää, majoituksen sekä ruokailun viimeisen modulin retriitillä sekä BigFive- persoonallisuusprofiilin. Koulutus voidaan maksaa viidessä osassa ilman lisäkuluja. Ensimmäinen maksu varausmaksun jälkeen tulee maaliskuussa 2025

Jos olet jo NLP Trainer, niin sinulle on uusijana NLP Trainer hinta, joka on -50 % + retriitin kulut.

Pääkouluttaja: Oivaltamaan Oy:n Jaana Hautala on yritys- ja mentaalivalmentaja, NLP Master Trainer, NLP kouluttaja sekä tietokirjailija ja puhuja. Hän on toiminut Suomen NLP-yhdistyksen puheenjohtajana vuosina 2013-2017. Jaana on kirjoittanut Otavan julkaiseman tietokirjan Mielen voimasta 2017 sekä Rohkeiden Aikuisten kirja- Vapaudu Uskomusten kahleista julkaistiin marraskuussa 2019.

Toisena kouluttaja Anniina Hukari. Anniinalla on yli 18 vuoden kokemus tuloksellisesta osaamisen kehittämisestä sekä vaikuttavista muutos- ja kehittämisprojekteista. Koulutukseltaan Anniina on diplomi-insinööri, business coach master ja kohta NLP associated Trainer, jolla on myös pedagoginen opettajanpätevyys.

Muuta?

WorkPlace Big Five Profile™ on nykyaikaiseen persoonallisuus­tutkimukseen pohjautuva tehokas henkilö- ja tiimiprofilointityökalu, jonka yhä useampi organisaatio maailmalla ja myös Suomessa on ottanut käyttöönsä. WorkPlace Big Five on oivallinen työkalu tiimien kehittämisessä, johtamisvalmiuksien arvioinnissa ja rakentamisessa, urasuunnittelussa, rekrytointitarpeiden määrittelyssä sekä coachingin vaikuttavuuden tehostajana.

Persoonallisuuden Big Five – malli on nykyaikainen, laajasti tutkittu ja luotettava persoonallisuusmalli. Se on yleisesti hyväksytty persoonallisuustutkimuksen “standardi”, jota käytetään usein myös muiden henkilöarviointityökalujen pätevyyden arvioinnin pohjana. Siksi Big Five -mallia voi kutsua myös ”kaikkien henkilöarviointityökalujen äidiksi”.

Big Five –mallissa ihmisen persoonallisuus jaetaan viiteen osa-alueeseen (pääpiirteeseen). Piirteiden perusteella voidaan kuvata ihmisen käyttäytymistä. WorkPlace Big Fivessa pääpiirteet ovat:

  • reagointiherkkyys (N)
  • ekstroversio (E)
  • uutuushakuisuus (O)
  • mukautuvuus (A)
  • päämääräkeskeisyys (C)

Tämän lisäksi WorkPlace Big Fivessa persoonallisuutta tarkastellaan 23 alapiirteen kautta. Lue lisää työkalusta, joka kuuluu sinun NLP Trainer matkaa.

Neurolingvistinen ohjelmointi on käytännönläheinen ja toimiva työkalu hyvinvoinnin vahvistamiseen sekä työelämän inhimillistämiseen. NLP on tietoisuuden lisäämisen työkaluja ja teknologia, jolla oppii viisaampaa vuorovaikutusta, uudenlaisia ajattelumalleja sekä näkökulmia, vahvempaa intuition käyttöä, erilaisten ihmisen ymmärtämistä sekä yhteyden rakentamisen taitoa haastavissakin tilanteissa.

World Economic Forumin raportissa vuonna 2023 nousevat työelämätaidot ovat: Analyyttinen ajattelu, luova ajattelu, johtajuus ja sosiaaliset taidot, resilienssi ja joustavuus, uteliaisuus ja elinikäinen oppiminen, motivaatio ja itsetuntemus, empatia ja aktiivinen kuuntelua sekä tekoäly ja teknologia ymmärrys. NLP tekniikoilla voidaan kehittää sekä tutkia juuri Future of Jobs raportin työelämätaitoja.

Täältä pääset katsomaan webinaaritallenteen,  joka nauhoitettiin 6.2.2024!

Koska NLP-tekniikat keskittyvät kielen, ajatusmallien ja käyttäytymisen väliseen suhteeseen, ne voivat auttaa parantamaan viestintää, motivaatiota ja yleistä suorituskykyä ja hyvinvointia.

Kuvittele itsesi kohdallasi tilanteita, joissa löydät uusia näkökulmia sekä ajattelumalleja tai huomaat käyttäväsi viisaampia kommunikointitapoja, jolloin viesti menee perille paremmin.  Kuvittele, että opit säätämään tunteita niissä hetkissä, jolloin reaktiivisuus alkaa viedä mukanaan, mutta huomaatkin tunneälykkäästi reakoivan tilannetajuisesti.

NLP avulla saat selville mm. miten aivosi prosessoi informaatiota, miten voit rakentaa uusia ajattelumalleja ja uskomuksia sekä kuinka voit vaikuttaa omaan sisäiseen tilaasi ja motivoitumiseesi. NLP työkaluilla opit vahvistamaan omia voimavaroja stressaavissakin tilanteissa sekä resilienssiä sekä opit uteliasta ja luovaa ajattelua.

Tutustumalla NLP:n saat tietoisuutta, työkaluja ja tekniikoita, joilta on kehitetty jo yli 50 vuotta

NLP on käytännöllinen malli myös siitä, miten aivomme toimivat, miten opimme, ajattelemme, kommunikoimme, teemme päätöksiä ja motivoidumme. NLP: tä kuvataan usein onnistumisen psykologiaksi!

Omia oivalluksia 15 NLP vuoden jälkeen:

Lisää itsetuntemusta ja itseluottamusta · Auttaa muokkaamaan ajattelu- ja toimintamalleja · Tuo keinoja tunteiden tunnistamiseen, säätelyyn ja johtamiseen · Kehittää tunneälyä: miten luoda hyvä tunneyhteys ja luottamus · Auttaa karistamaan pelkoa ja fobiaa (esim. esiintymispelko) · Auttaa muokkaamaan rajoittavia uskomuksia · Työkaluja tavoite- ja arvotyöskentelyyn · Auttaa rentoutumaan ja hallitsemaan stressiä enemmän · Kehittää intuitiota ja lisää luovuutta · Tuo työkaluja miten kommunikoida selkeämmin ja vakuuttavammin · Työkaluja päätöksentekoon ja tilannetajuun · Auttaa kuulemaan omaa sydämen ääntä ja intuitiota Lisää myönteisyyttä ja ratkaisukeskeisyyttä

 

Olen NLP kouluttaja, valmentaja ja puhuja. Työkseni valmennan myös yksilöitä ja tiimejä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin sekä paremman vuorovaikutuksen äärelle. Intohimoni lähteenä on metataidot eli ajattelu, tunnetaidot, kohtaamistaidot, stressinhallinta ja henkinen suorituskyky. Olen kirjoittanut aiheista kolme tietokirjaa sekä käyn paljon pitämässä inspiroivia ja oivalluttavia luentoja. Toinen kirjani eli Rohkeiden aikuisten kirja – vapaudu uskomusten kahleista sisältää NLP työkaluja ja tarinoita, miten omaa viisautta aktivoida.

Inhimillinen työelämä, onnistuminen, ajattelutaidot, työyhteisötaidot, vuorovaikutus, palautuminen, stressinhallinta, luova ajattelu, intuition käyttö ja meidän ihmisten erilaisuuden ymmärtäminen ovat aiheita, joista innostun puhumaan sekä oivalluttamaan.

Nähdään webinaarissa!

Jaana

Olin syyskuussa Lapissa vaeltamassa. Sain hengittää raikasta Lapin ilmaa ja kuunnella tuntureiden tuulia, jotka soittelivat kaunista luonnon sävelmää. Jokainen askeleeni vei syvemmälle ikiaikaiseen erämaahan ja rakastuin luonnon voimistavaan vaikutukseen, kauneuteen ja tunturipurojen solinaan. Viikon aikana mieleni hiljeni, kehoni palautui ja hermostoni rauhoittui. Muistellessani Lapin rauhaa mietin, miten saisimme hyödynnettyä tietoisemmin luonnon vahvistavia vaikutuksia edistämään palautumistamme tulevan syksyn vauhdissa.

Jaana Hautala on puhuja, työyhteisövalmentaja ja NLP-kouluttaja, jonka intohimona on mielentaidot.

Tiedämme, miten valtava määrä positiivisia vaikutuksia luonnolla on mieleen, hermostoon sekä fyysiseen palautumiseen. Jo viiden minuutin oleskelu laskee sykettämme, kymmenen minuutin jälkeen verenpaine alkaa laskea ja 20 minuutin kuluttua mieliala ja vireystila kohenevat. Vaikka meillä Suomessa lenkkipolku luontoon lähtee lähes kotioveltamme, niin annammeko itsellemme ja kehollemme luvan palautumisiin työpäivän aikana?

Miten huomaamatta uppoudumme koneen ääreen, siirrymme teams-kokouksesta toiseen ja kuvittelemme pystyvämme keskittymään optimaalisesti työpäivään, vaikka taukojen väliin jättäminen vie meidän nopeasti ylivireystilassa selviytymiseen.  Ylivireystila on hermostomme turbovaihde, joka ryövää energiavarastomme sekä heikentää päätöksentekoamme. Tässä tilassa on myös vaikea pysähtyä ja tauot jäävät huomaamatta väliin, kun ohitamme kehon tarpeet

Kokeile kävelypalaveria ja palaudu ajoissa

Jos, emme hiljennä ja suunnittele palautumista ajoissa, kehomme tekee sen puolestamme. Alkuun sen huomaa keskittymiskyvyn heikkenemisenä, ärtyneisyytenä, mielialana vaihteluna ja vaikeutena tehdä päätöksiä. Moni meistä kuitenkin myös tiedostaa, että työpäivän jälkeisellä lenkillä ratkaisu haastavaan asiaan, jota on saattanut pohtia koko päivän, nousee mieleen kuin itsekseen. Luova ongelmanratkaisu voikin olla helpompaa kävellessä. Oletko sinä ottanut jo tavaksi käyttää työpäivän kävelypalavereita?

Usein mielemme on suurin vastustaja, kun luomme uudenlaisia toimintamalleja ja rutiineja. Mieleen voi nousta monenlaisia vasta-argumentteja vaikkapa kävelypalaverille tai palauttavalle luontotauolle. Kuten esimerkiksi: en ehdi saada kaikkea valmiiksi päivän aikana, muistiinpanojen tekeminen on vaikeaa, kuvayhteys on hankala jne. Tai ehkä huomaat, että työpäivän rauhoittumisesta tai kävelypalaverin suunnittelusta seuraa helposti syyllisyyttä, koska ajattelutapasi on niin vahvasti perfektionismiin taipuva.

Luonnolla ja kävelyllä on kuitenkin monia tutkittuja vaikutuksia, joita kannattaa hyödyntää. Seuraavassa listaus tärkeimmistä:

  • Terveys ja hyvinvointi kohenevat
    Kävelypalaveri lisää fyysistä aktiivisuutta sekä antaa palauttavan tauon koneen edessä istumisesta. Se lisää energisyyttä ja auttaa vähentämään istumatyöstä johtuvia riskejä.
  • Luovuus ja ideointikyky lisääntyvät
    Kävely voi auttaa vahvistamaan luovuutta ja uudistamaan ajattelua. Kävely tuo usein uusia ideoita keskusteluun. Kun kävely antaa mahdollisuuden ajatella ja prosessoida asioita ilman häiriöitä, se selkeyttää ajatuksia ja parantaa ongelmanratkaisukykyä.
  • Tuottavuus kasvaa
    Kävelypalaverissa pysyt virkeämpänä ja energiaa riittää palaverin jälkeenkin. Liike ja luonto sinänsä tuovat optimaalista vireyttä.
  • Palauttaa ja purkaa stressiä
    Kävelypalaveri tarjoaa mahdollisuuden purkaa ylimääräistä arjen kuormitusta ja lievittää stressiä. Se tarjoaa mahdollisuuden rentoutumiseen ja rauhoittumiseen.
  • Verenkierto paranee
    Kävely stimuloi verenkiertoa, mukaan lukien veren virtaus aivoihin. Tämä auttaa parantamaan aivojen toimintaa.
  • Keskittyminen tehostuu
    Kävely luonnossa tai rauhallisessa ympäristössä voi olla erityisen hyödyllistä keskittymisen kannalta. Luonto auttaa rauhoittamaan mieltä. Luonto tarjoaa rauhoittavia aistiärsykkeitä, jotka auttavaa laskeutumaan sekä hermostoa rauhoittumaan.
  • Positiivinen vaikutus aivojen toimintaan
    Liikunta vapauttaa endorfiineja, jotka voivat kohottaa mielialaa ja parantaa aivojen toimintaa. Tämä voi auttaa parantamaan keskittymistä pitkällä aikavälillä.

Tämän päivän ajatustyön ydin on ajatus, ja me tarvitsemmekin sen kirkastamiseen happea ja liikettä. Haastan sinut tänään viemään itsesi ulos myös työpäivän merkeissä. Nyt alkusyksystä luonto on kauneimmillaan ja raikkaan ilman vaikutus palauttaa tehokkaasti. Pohdi samalla, voisiko tänä syksynä hyödyntää työpäivän palautumiseen ja oman vireystilan johtamiseen enemmän liikettä ja luontoa kokeilemalla tietoisemmin kävelypalavereita. Luonnossa huomaamme helposti, miten ajattelu uudistuu ja luonto auttaa meitä nousemaan usein myös ajatustemme yläpuolelle.

Erilaisilla luonnon ääniä sisältävillä rentoutusharjoitteilla saamme hyödynnettyä luonnon palauttavat vaikutukset ja hermoston rauhoittumaan. Voit kokeilla ilmaiseksi studiossa äänittämääni voimavararentoutusta, joka edistää palautumista ja rentoutumista: https://www.youtube.com/watch?v=uSFe5j_Nr5E

Juttu julkaistiin ensimmäistä kertaa syyskuussa 2023 Kollega verkkolehdessä, josta löytyy myös aiempia kirjoituksiani. Lue lisää.

 

Tervetuloa mukaan maksuttomaan webinaari-sarjaan hakemaan työkaluja hyvinvointisi tasapainon ylläpitoon sekä resurssiesi ja voimavarojesi vapauttamiseen. Webinaari-sarjassa saat oivalluksia siitä, miten kehittää ajattelutaitoja, lisätä luottamusta arjen haasteisiin sekä vaativampiin vuorovaikutustilanteisiin.

NLP, eli neurolingvistinen ohjelmointi, on ajattelutapa ja toimintamalli, joka auttaa sinua uudistumaan. NLP auttaa kehittämään osaamistasi ja käyttämään sitä eri tilanteissa parhaalla mahdollisella tavalla. NLP on tietoisuuden lisäämisen ja itsetuntemuksen työkalu, jolla voimme valmentaa mieltä onnistumaan sekä vahvistaa keho-mieliyhteyttä sekä läsnäoloamme.

Viiden webinaarin sarja löydät tallenteena alta:

NLP – itsetuntemus ja tietoisempi itsensä johtaminen.

NLP – uskomusjärjestelmä sekä muut mielen kahleet ja voimavarat.

NLP – nonverbaalinen-kehoviestintä ja arvostava vuorovaikutus. 

NLP – hyväksyminen, uudistuminen ja luovuuden kehittäminen. 

NLP – kasvu ja tunneäly

Intohimoni on ihmisyyden tutkiminen ja kohtaamiset. Työni kautta haluan tutkia ja kehittää itsetuntemusta, henkistä suorituskykyä, ajattelu- ja tunnetaitoja sekä vuorovaikutusta kiihtyvästi muuttuvassa ympäristössä. Haastan ihmisiä pysähtymään heidän oman ajattelunsa ja toimintansa äärelle lempeästi oman oivaltamisen ja tietoisuuden kautta.

NLP on yksi sydämen intohimoistani, ja valmistuin myös 2019 Kalifornian NLPU:sta NLP-Master-Traineriksi. Kokeneen NLP kouluttajana takanani on jo kolmekymmenviisi 16-päivän NLP-koulutusta ja verkostoidun sekä syvennän  jatkuvasti osaamistani myös kansainvälisesti.

Jos ajattelu- ja vuorovaikutustaidot ja NLP herättää kiinnostusta, seuraava NLP Practitioner (16 päivän peruskoulutus) käynnistyy 15.3.2023. Lue lisää!

Tervetuloa mukaan oivaltamaan webinaareihin kanssani lisää NLP:stä ja tietoisuuden kasvattamisesta!  Jaana

Äskettäin juhlittiin koulujen päättäjäisiä ja valmistujaisia. Onnittelujen lomassa valmistuneilta kyseltiin heidän numeroistaan sekä koulumenestyksestään. Vaikka arvosanojen kyselyn takana on usein kiinnostus ja välittäminen, tällaiset suorituspohjaiset kysymykset lisäävät helposti nuorten painetta. Tämän sijaan olisikin tärkeää keskittyä todellisiin supervoimiin, joita meillä kaikilla on.

 

Todelliset supervoimamme ja osaamisen lähteet piilevät perinteisten oppiaineiden ja substanssiosaamisen ulkopuolella. Tämän hetken kriisien sekä teknologian vauhdikkaan kehittymisen myötä tarvitsemme kaikki jatkuvaa sopeutumista uusiin tilanteisiin. Tarvitsemme lisää joustavuutta, muutoskyvykkyyttä, tunneälyä, kykyä rakentaa hyvää ilmapiiriä ja jakaa myönteisyyttä, keskustelutaitoja, rohkeutta puolustaa heikoimpia sekä luovaa päätöstentekoa.Näitä luonteenvahvuuksia löytyy meiltä kaikilta, mutta emme aina tiedosta niitä.

 

Luonteenvahvuuksien käyttäminen tuottaa hyvää sekä meille itsellemme että myös muille. Ne vahvistavat hyvinvointia sekä kyvykkyyden tunnetta, ja mikä parasta, ne kertovat mikä on ihmisyyden ytimessä. Luonteenvahvuudet ilmenevät ajattelussamme, tunteissamme ja toiminnassamme. Ne ovat osa identiteettiämme sekä käyttäytymisemme ydintä. Kun saamme hyödyntää aidointa itseämme, suorituskykymme ja sitoutumisemme paranevat ja tavoitteistamme tulee helpommin saavutettavia. Myös ympäristömme innostuu tulemaan mukaan, kun annamme vahvuutemme johtaa meitä ja toimintaamme.

 

Kun ihminen voi hyödyntää vahvuuksiaan, hän kukoistaa työssä jopa 18 kertaa muita todennäköisemmin (Hone et al., 2015).

 

Inspiroidu VIA-luonteenvahvuuksista

 

Tunnettu vahvuusteoria VIA tulee sanoista Values in Action. Tässä teoriassa luonteen vahvuudet jaetaan kuuden eri hyveen alle. VIA-teorian taustalla on Martin Seligmanin ja Chris Petersonin vuosien tutkimukset. Nämä kuusi hyvettä ovat:

Viisaus: luovuus, uteliaisuus, arviointikyky, oppimisen ilo ja näkökulmanottokyky.

Rohkeus: rohkeus, sinnikkyys, rehellisyys, aitous ja innostus.

Inhimillisyys: rakkaus, ystävällisyys, myötätunto, tunneäly ja itsetuntemus.

Oikeudenmukaisuus: yhteistyö, reiluus ja johtajuus.

Kohtuullisuus: anteeksianto, vaatimattomuus/nöyryys, harkitsevuus ja itsesäätely.

Transsendenssi: kauneuden ja erinomaisuuden arvostaminen, kiitollisuus, toiveikkuus, huumori ja henkisyys.

 

Meillä jokaisella on käytössämme kaikki nämä luonteenvahvuudet omassa potentiaalissamme. Onkin hyvä olla tietoinen omasta ainutlaatuisesta luonteenvahvuuksien yhdistelmästä sekä oivaltaa, miten luonteenvahvuuksia on mahdollista kehittää koko elämänsä läpi tietoisella työskentelyllä.

 

Luonteenvahvuuksilla on vaikutusta hyvinvointiin

 

Luonteenvahvuudet auttavat meitä näkemään, mikä on parasta meissä ja lähipiirissämme. Toisaalta, kun kohtaamme haasteita, ne auttavat meitä selviytymään helpommin myös niistä. Luonteenvahvuuksien avulla voimme tiukkoinakin hetkinä oppia kääntämään huomiomme itsekriittisyydestä omiin vahvuuksiimme ja näin vähentää kuormittavaa stressiä. Näin luonteenvahvuuksilla voi olla merkittävä vaikutus hyvinvointiimme ja jaksamiseemme.

 

Kun tulemme tietoiseksi ja opimme käyttämään luonteenvahvuuksia säännöllisesti, saamme niistä parhaimman hyödyn. On tärkeää kiinnittää huomiota perheenjäsenten tai kollegoiden toimintaan sekä antaa heille vahvistavaa palautetta, kun huomaa heidän parhaimmat puolensa. Kun tunnistamme toistemme vahvuudet, liitymme vahvemmin toisiin ihmisiin ja yhteistyö palkitsee meitä sekä merkitsee meille enemmän. Vahvuuksia käyttämällä voimme lisätä myönteistä tunneilmapiiriä ja saada aikaan hyvää niin kotona kuin työyhteisössä.

 

Luonteenvahvuuksien tunnistaminen lisää itsetuntemusta

 

Luonteenvahvuuksien tunnistaminen ja niiden tiedostaminen lisäävät itsetuntemusta. Mitä paremmin tunnistamme ja tiedostamme omat vahvuutemme, sitä tietoisemmin ja suunnitelmallisemmin voimme hyödyntää niitä.

 

Myönteiset tunteet: Luonteenvahvuuksien käyttäminen voi tuoda iloa, kiitollisuutta sekä muita positiivisia tunteita elämään. Esimerkiksi, jos yksi vahvuuksistasi on huumorintaju, voit käyttää sitä vaikeissa tilanteissa tunnelman keventämiseksi, lisäten näin positiivisia tunteita.

 

Mielekäs tekeminen: Kun pääset käyttämään luonteenvahvuuksiasi päivittäisessä elämässäsi, merkityksellisyyden tunne ja tyydytys lisääntyvät arjessasi. Luonteenvahvuuksien hyödyntäminen omassa toiminnassa voi auttaa sinua löytämään tekemistä, joka on sinulle tärkeää ja innostavaa.

 

Sosiaaliset suhteet: Luonteenvahvuuksien hyödyntäminen edistää positiivisia sosiaalisia suhteita. Esimerkiksi, jos yksi vahvuuksistasi on ystävällisyys, voit käyttää sitä luodaksesi ja ylläpitääksesi läheisiä ihmissuhteitasi. Positiiviset sosiaaliset suhteet tarjoavat meille tukea, iloa ja voimavaroja.

 

Resilienssi: Luonteenvahvuudet voivat auttaa sinua selviytymään haastavista tilanteista ja kriiseistä. Esimerkiksi, jos yksi vahvuuksistasi on sinnikkyys, voit käyttää sitä vaikeuksien voittamiseksi ja tavoitteidesi saavuttamiseksi. Luonteenvahvuuksien avulla voit kehittää myös resilienssiä, joka on tärkeä kyky muutoksiin sopeutumisessa ja vaikeuksista palautumisessa.

 

Anna itsellesi hetki aikaa itsereflektointiin

  • Mieti jotain itsessäsi tunnistamiasi luonteenvahvuuksia, joissa olet ollut hyvä esimerkki muille.
  • Mieti millaisten tilanteiden jälkeen – töissä tai vapaa-ajalla – tunnet itsesi energiseksi ja elinvoimaiseksi, vaikka olisit tehnyt paljonkin töitä. Mikä vahvuutesi oli silloin läsnä tilanteessa.
  • Mieti, mitä luonteenvahvuutta käyttämällä merkityksellisyyden tunne ja tyytyväisyys lisääntyvät elämässäsi.

 

”Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä Siinä haavetta kylliksi yhdelle elämälle.”
Tommy Taberman

 

Kirjoitus on julkaistu alunperin Kollega-verkkolehdessä 7.6.2023: Supervoimat käyttöön – Kollega.fi

Vietin äskettäin viikonlopun latautuen mökin rauhassa. Kutsumme puolisoni kanssa paikkaa nollatilaksi. Pienellä saarella sijaitsee 1930-luvulla rakennettu hirsimökki ja puusauna ilman mukavuuksia. Mökkiä ja saunaa lämmittäessäni sekä avantoa sahatessani liialliset ajatukset ja kuormitukset kaikkosivat mielestäni. Muutaman tunnin puuhastelun jälkeen alkoi kehoon ja mieleen laskeutua levollisuus, jota kutsun neutraaliksi mielentilaksi.

 

Neutraalia mielentilaa ei ole helppoa saavuttaa ärsykkeitä tulvivassa maailmassa, jossa kaikenlaiset hälytykset sekä niin omat kuin muiden vaatimukset täyttävät mielemme. Olemme valmennusryhmieni kanssa pohtinut sitä, kuinka tärkeää on löytää omaan päivään latautumisen ja keskittymisen hetkiä. Yhtä tärkeää on harjoittaa omaa mieltään kohti neutraalimpaa tilaa, eli tutkia omaa sisäistä tarinaa ja kehittää omaa tapa suhtautua asioihin.

 

Aivomme ovat kuitenkin oppineet pirstaleisen tekemisen ja moni meistä on huomannut, miten hankalaa on toisinaan keskittyä. Jos työ on ollut jo pitkään lyhytjänteistä, meidän on yhä vaikeampi keskittyä pitkäjänteisesti, sillä aivot alkavat suorastaan hakea keskeytyksiä saadakseen tyydytystä. Tämän oivaltaminen muutamia vuosia sitten johti omalla kohdallani siihen, että postin kaikki ilmoitukset viestintäkanavistani ja samalla päätin, että käyn vain muutaman kerran päivässä tarkistamassa sähköpostini sekä sosiaalisen median kanavat. Nykyisin se onnistuu jo hyvin.

 

Tapoja muutetaan uskomuksia purkamalla

 

Tapojen ja toimintamallien muuttaminen on kuitenkin usein vaivalloista. Oman hyvinvoinnin parempi johtaminen ei ole enää vuosiin ollut kiinni tiedon puutteesta, vaan lähinnä tiedostamattomista uskomuksistamme ja tarinoistamme, joita kerromme itsellemme.

 

Käyttäytymisen ja toiminnan muutoksen takana on aina omien ajattelumallien ja uskomusten muuttaminen. Identiteettimme pohjan on luonut menneisyyteemme ja sen monenlaiset kokemukset. Jokainen meistä on lapsena imenyt itseensä uskomuksia ja käsityksiä, joilla ei ole enää mitään tekemistä totuuden kanssa, ja jotka tekevät meille enemmän haittaa kuin hyvää. Koska monet uskomukset vaikuttavat elämäämme tiedostamattomalla tasolla, on tärkeää tutkiskella itseä ja kuoria omaa identiteetin sipuliaan sekä ravistaa irti ajatus- ja uskomusmalleja, jotka eivät vahvista omaa hyvinvointiamme tai ovat muutoksen tiellä.

 

Kun poistin ilmoitukset viestintäkanavista ja tein päätöksen sosiaalisen median ärsyketulvan rajaamisesta, monenlaiset uskomukset nousivat pintaan. Ajattelin, että en voi menestyä yrittäjänä, jos en ole aktiivinen sosiaalisessa mediassa tai että jos en heti vastaa viesteihin, menetän asiakkaat. Täysin inhimillisiä ajatuksia yrittäjänä, mutta niiden taustalla väijyi pelko riittävyydestä ja uskomus siitä, etten ole riittävän hyvä, jos en tee sitä ja tätä asiaa. Kun aloin tutkia tätä uskomusta ja tutustua syvemmin omaan riittävyyteeni ja keskeneräisyyteeni, moni asia lähti muuttumaan ja kevenemään yrittäjän elämässäni. Minun oli helpompaa pysähtyä omien ja muiden vaatimusten täyttämässä maailmassa omaan levollisuuteen. Oli helpompaa löytää neutraalimpi mieli ja olemisen tila, kun ei tarvitse olla joka hetki tavoitettavissa. Uskonkin, että kun ymmärtää, miten keskeneräisiä me kaikki olemme, voi olla helpompi hyväksyä sen mukanaan tuoma haavoittuvuus ja inhimillisyys.

 

Suurin osa uskomuksistamme piilee tiedostamattomalla mielen tasolla. Kun löytää minäkuvaan ja itsetuntoon vaikuttavia rajoittavia uskomuksia, vapauttaa samalla myös omaa piilevää potentiaaliaan. Osalla se voi olla sitä, että löytää helpommin neutraalimman mielentilan ja keskittymisen johtamisesta tulee tapa.

 

Uskomustyöskentelyyn auttaa usein utelias ja joustava mieli, eli aloittelijan mieli. Minkälaisilla aloittelijan laseilla sinä katsot tänään ympärillesi?

 

Muutamia vinkkejä uskomustyöskentelyyn

 

    1. Tunnista vanha uskomus, joka on epätosi. Tarkkaile sisäistä puhettasi. Milloin sanot esimerkiksi, että minun on pakko. Mieti, onko pakko totta. Miksi sinun täytyy? Tekeekö pakon noudattaminen sinulle hyvää vai hallaa.
    2. Päällekirjoita uskomus. Aina, kun tunnistat vanhan uskomuksesi, sano itsellesi: Stop! Tämä ajatus on historiaa. Nykyään ajattelen, että riitän hyvin näinkin tai voin tehdä näin.
    3. Kun päällekirjoitat vanhan uskomuksen tarpeeksi monta kertaa, huomaat, että vähitellen kyseinen asia tulee harvemmin ajatuksiisi.
    4. Opettele hylkäämään kriittiset ajatuksesi, jotka eivät ole totta. Kun syyllistävä ajatus nousee mieleesi, suuntaa huomiosi kohti sellaista tekemistä, josta sinulle tulee hyvä olo
    5. Kirjaa ylös ja tutki myös positiivisia ja energiaa tuovia uskomuksia ja ajattelumalleja. Aloittaessasi päivän myönteisellä itsepuhelulla, siirrät samalla vaativan egosi syrjään. Kun et anna muiden ihmisten tai identiteettiä määrittävien vanhojen uskomusten vaikuttaa sinuun, pystyt luomaan päivääsi keskittymisen tilan, jossa voit suunnata fokuksen itsellesi tärkeään.

 

Julkaistu alunperin Kollega verkkolehdessä 15.3.2023: Aloittelijan mieli on avain muutokseen – Kollega.fi