Tasapaino luo onnellisuutta ja menestystä. Sen oivalluttaminen on elämän tehtäväni, jota ilokseni saan tehdä myös työkseni. Me ihmiset olemme kokonaisuus ja kaikki vaikuttaa aina kaikkeen. Toinen asia on, paljonko johdamme elämässä ajattelua, tunteita ja toteutusta? Lomalla päätin ottaa lähemmin tarkasteluun itseni ajatuksella: Miten lomalla päästän irti vanhasta sekä turhasta, joka ei tue enää nykyistä identiteettiäni ja sallin uuden virrata tilalle?

 

”Eilen olin fiksu ja halusin muuttaa maailman, mutta tänään olen viisas ja muutan itseäni” -Rumi

 

Ensimmäinen viikko ”irtipäästö lomaa” takana. Minun lomaprojektin ensimmäisen viikon teema oli ravistella tunteita ja toimintamalleja, jotka eivät tue enää tämän päiväistä identiteettiäni sekä poistaa turhia kahleita ajattelustani. Tarkoituksena oli tunteiden kautta löytää myös uskomuksia, jotka ovat vielä menneisyyden rippeitä ja vievät turhaa lomaenergiaa itseltäni. Löytönä monta loistavaa paikkaa lisätä tasapainoa pienillä muutoksilla: Kaksi niistä olivat golfkenttä sekä menneen identiteetin lomarutiinit

 

1) Golfkenttä. Pelaaminen omaa tasoa paremmilla kentillä laittaa monenlaisia mielen haasteita klubigolffarille. Tarkkailin alkuun omia tunnetiloja, ja sitä miten ne nostivat kehostani ajattelumalleja ja uskomuksia esiin: ”Et onnistu…liikaa punkkereita …liikaa vettä… tasoni ei riitä näille LPGA greeneille jne”. No miten päästin irti? Aina kun tiedostin tunteen kehossani nostavan jarruttavia uskomuksia mieleen, otin muutaman syvemmän hengityksen. Hyväksyin tunteen ehdoitta. Sisäänhengityksellä rentoutin kehoani ja uloshengityksellä poistin kaikki turhat ajatukset. Sen jälkeen avasin kaikki aistini nauttimaan luonnon upeudesta ja tein itselleni mielen suggestioita. ”Kehoni on rentoa ja tasapainoinen. Kaikki on tässä. Sinä osaat jne.”. Toimii suurimmalla osalle golffareista, mutta myös kaikille, jotka haluavat päästää irti rajoittavista mielen malleista. Tunteilla kun ei ole off-katkaisinta, niin tunteita tarkkailemalla voi löytää itseltä jarruttavia uskomuksia ja ajattelumalleja.

 

2) Menneen identiteetin lomarutiinit. Olen aina ollut tekijä, ja minun on ollut vaikeaa maata rannalla lomallakaan. Tällä kahden viikon lomallakin on golfia, hoitoja ja joogaa sekä ammattikirjoja luettavaksi. Ensimmäisen lomaviikon aikana tarkkailin omia toimintamalleja ja rutiineja. Teinkö jotain asioita tottumuksesta ja autopilotilla vai kuuntelinko oikeasti itseäni? Kun huomasin tekeväni jotain vanhasta tottumuksesta, kysyin itseltäni: Lisääkö tämä lomaenergiaani ja hyvää oloa? Mitä enemmän tulin tietoisemmaksi menneen identiteetin turhista rutiineista, sitä enemmän sallin tilaa ja aikaa pysähtymiselle ja olemiselle! Loma onkin oivallista aikaa purkaa jämähtäneet rutiinit. Kun meidän aivot ovat kiiretilassa, ne suorittavat huomaamatta vanhoja rutiineja. Aivojen plastisuutta ja suurta joustavuutta on tärkeää hyödyntää ja rakentaa itselle uusia hermoverkkoja.

 

Irtipäästäminen voi olla monelle meistä suuri oivallus oman potentiaalin aktivoimiseen. Sekä aivot että mieli toistavat vanhoja malleja ja rutiineja säästääkseen energiaasi. Kun tulet tietoiseksi ajattelu, -tunne ja toimintamalleista, jotka eivät sinua enää palvele parhaalla tavalla, niin niistä irtipäästäminen tuo huikean määrän tilaa uudelle – sinun potentiaalille.

 

”Mitä monipuolisempi ymmärrys meillä on ihmismielen toiminnasta, sitä selkeämmin näemme” -Helena Åhman

Huipulle pääseminen vaatii kovaa työtä! Me tunnemme 10 000 toiston teorian tulla mestariksi, jonka Malcolm Gladwellin kirjoittama teos Outliers teki meille tutuksi. Vuoden 2014 tuoreella tutkimuksella teoriaa on kuitenkin kyseenalaistettu, koska jokainen persoona eli Minä Oy Ab on hyvinkin erilainen ja yksilöllisten erojen merkitys korostuu.  Me myös luemme lehdistä, miten menestyneet huippujohtajat nousevat joka aamu kukon laulun aikaan ja ovat innostuneena töissä tai verkostoitumiskahvilla klo 07 tiukan aamutreenin jälkeen.

 

Niin 10 000 toiston teorialla treenaavat urheilijat tai soittajat kuin kukonlaulun aikaan nousevat johtajat siirtävät focuksen selkeästi omaan energiaan: Haluavat tulosta ja mindset on tavoitteellinen ja kirkas. Meillä on kuitenkin lukemattomia tarinoita urheilijoista, jotka eivät tiedä mikä meni pieleen, kun kehosta ei lähtenyt enempää irti…ei vain kulkenut. Good Enough –ei riittänyt. Urheilulääkäri Pippa Laukka on puhunut myös ”kuivan kesän orava” –johtajista, jolloin ehkä liika on liika ja tasapaino sekä kokonaisuus on häiriintynyt. Mitä jos huipulle pääsemiseksi kuitenkin tarvitaan enemmän armollisuutta itseään kohtaan?  Voisiko olla, että johtaja joka ei tunnista omia rajoja onkin pelottava ja urheilija joka ei löydä tasapainoa –omaa corea – on usein ylikunnossa tai loukkaantunut.

 

Edellisessä elämässäni itse viidentoista vuoden aikana opiskelin jatkuvasti työn ohessa, toimin esimiestehtävissä, koulutin, rakensin konsulttina kymmeniä liiketoimintoja ja lopulta ryhdyin myös itse alan yrittäjäksi. Elin monin tavoin unelmaani. Heräsin vuosia neljän aikaa, jotta ehdin aamutreenille ennen merkityksellistä ja hektistä päivää. Merkitykselliset päivät venyivät usein 22 asti eri verkostoitumistilaisuuksissa.  Työntäyteinen uraputkielämäni suistui kuitenkin raiteiltaan: Eräänä kiireisenä päivänä vuonna 2007 ylikuormitustilan ja stressin aiheuttamat paniikkikohtaukseni aiheuttivat kolarin liikenteessä. ”Mopo oli karannut käsistä” innostavien asioiden viedessä mukanaan. Viimeisen 8 vuoden aikana olen siirtänyt armollisemmin focuksen omaan energiaan. Olen kuunnellut omaa ydintä ja saanut viedä kokemukseni muiden valmentamiseen.  Olen kohdannut ja sparrannut satoja urheilijoita, johtajia sekä yrittäjiä, miten päästä huipulle. Mutta myös miten päästä irti liiasta suorittamisesta, jotta löytää oman tasapainon. Stillpower on meillä kaikilla!

 

Jokaisella meillä on oma malli katsoa maailmaa, johon mm. geenit, historia, temperamentti, persoonallisuustyylit, uskomukset ja arvot vaikuttavat. Kuinka moni meistä on täysin tietoinen omasta mallista toimia: Oletko sinä pysähtynyt tiedostamaan sitä energiaa, jota päivän aikana johdat? Tietoisuus omista tämän hetkisistä ajattelu-, tunne-, ja toimintamalleista on mielestäni ensimmäinen askel kohti oman potentiaalin löytymistä – kohti huippua.

 

Focus omaan energiaan – tietoisuuden kehittäminen

    • Milloin viimeksi pysähdyit aamulla kuuntelemaan kehoasi sekä kirkastit sinun päivän focuksen? Oman energian johtaminen alkaa aamun tietoisilla valinnoilla sekä kehon kuuntelulla. Aivot tarvitsevat selkeää focusta toimiakseen parhaalla tavalla ja keho kertoo sinulle sen hetkisestä vireystilasta monenlaisia viestejä.
    • Kuinka tietoinen olet ajattelumalleista, jotka usein toistuvat arjen keskellä?: Itsereflektointi ja itseanalyysi korostuvat huipulle mentäessä eli miten meidän mieli ja keho toimivat. Hyvä harjoitus on tarkkailla omia ajattelu-, tunne- ja toimintamalleja. Tulla niistä tietoisiksi, hyväksyä ne ja muokata niitä malleja, jotka johtavat liialliseen suorittamiseen tai ovat energiasyöppöjä.
    • Milloin ole viimeksi kysynyt kuka on kaikkein tärkein juuri nyt? Loistava keino siirtää focus omaan energiaan on itselle tehdyt kysymykset: Mikä/kuka on kaikkein tärkein juuri nyt? Mitä tarvitaan, että saan tämän tehtyä parhaalla mahdollisella tavalla? Kysymällä tietoisesti kysymyksiä, joista tulee hyvä fiilis, rakennat jo sinänsä onnistumisen tunnetilaa ja pääset irti suorittamisen kierteestä.
    • Miten hyvin tunnistat erilaiset tunteesi? Suosittelen tutustumaan tunteisiin. Tunteet ovat toimintaenergiaa, joten on keskeistä olla tietoisia omasta tunneviidakosta. Kirjoittamalla säännöllisesti tuntemuksia alkaa oppia millä tunteilla reakoi eri tilanteisiin ja voi myös ottaa epämiellyttävät tunteet vastaan ja opetella niistä eroon. Tunteet ovat arvokkaita palautteita sinulle. Camilla Tuominen Emotion Tracker toimii myös hyvin tunteiden tunnistamisen apuvälineenä.
    • Miten saavutat paremman tuloksen kuin uskotkaan? Visualisointi käytännössä tarkoittaa sitä, että kun miettii rauhassa ja ennakoi mitä tapahtuu, niin voi ohjata päivää tietoisemmin onnistumisiin ja huipulle. Kun harjoitellet visualisointia, niin ota kaikki aistit mukaan: mitä näet, kuulet, tunnet. Aisteilla saavutat kehoon oikeanlaista tunnetilaa eli toimintaenergiaa, joka laittaa oikeita asioita tapahtumaan. Visualisointi on arjen työkalu huipulle. Mitä sinä visualisoit tähän päivään: Onnistumisen kierrettä vai yritätkö vain selviytyä päivän tehtävistä ja suoritat arkea?
    • Milloin viimeksi otit ”päikkärit”? Optimaalisen vireystilan kehittäminen huipulle vaatii itselle parhaan palautumisen löytämisen. Keho ja aivot toimivat hyvin palautumisen mittarina. Yöunen merkitystä ei kukaan kiistä, mutta päiväpalautuminen on arvokasta kaikille. Erilaiset läsnäolo- ja hengitysharjoitukset tai pienet ”päikkärit” auttavat. Kaikkien mieli on poukkoileva ja ajatuksia tulee ja menee ja aluksi voi tuntua, ettei läsnäolon harjoittamisesta tule mitään. Kuitenkin päivittäisellä muutaman kymmenen minuutin harjoittelulla voi saavuttaa huikeita tuloksia jo muutamassa viikossa. Kun pysähtyy, niin on helpompi olla läsnä itselle ja myös muille. Läsnäolo tuo tietoisuuden kuunnella tarkemmin omaa corea ja ohjata omaa energiaa paremmin.

 

Ehkä ajatukset ovat tuttuja sinulle ja olet näitä pyöritellyt paljonkin. Hyvä niin, sillä silloin voi aina ottaa uuden näkökulman. Itse uskon, että mitä useammin astumme ulos omasta kuplasta, katsomme itseämme ja ehkä haastamme itseämme, niin matka huipulle eli omaan itseensä syvenee. Meillä kaikilla on huikeasti potentiaalia, mutta sen käyttöönotto vaatii että tuntee ensin hyvin itsensä.