Onnistuminen työelämän muutoksessa – julkaistu ensimmäinen kerran 3.9 Unelmien työpäivä sivulla.

 

Miksi toiset onnistuvat muutosten keskellä, kun toiset pyrkivät selviytymään? Muutosvauhdista on tullut elämässä valtava ja monien voimavarat kuluvat arjen rutiineihin. Valmentajana näen viikoittain selviytyjiä, jotka takertuvat kontrolloimaan asioita, vaikka muutoksessa on vaikeaa kontrolloida juuri mitään ympärillä olevaa. Tällöin osa meistä voi kokea riittämättömyyden tunnetta, jollain usko omaan osaamiseen tai jaksamiseen alkaa horjua. Miten oikein kannattaisi suhtautua epäselviltäkin tuntuviin muutoksiin, jotta oma hyvinvointi säilyisi?

 

Oma valmentajan urani sekä kiinnostus kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin sekä itsensä johtamiseen käynnistyi omien kriisimuutosten myötä. Tarinaani mahtui konkurssi, avioero, seinään törmääminen sekä läheisen kuolema muutaman vuoden sisällä 2000 luvun puolessa välillä. Yksikin näistä horjuttaa ihmisen hyvinvoinnin. Lähdin tutkimaan, millä ilveellä itse selvisin hengissä ja miten me ihmiset oikein löydämme keinoja onnistua tai pärjätä omien muutosten keskellä.

 

Me kaikki voimme johtaa omaa ajattelua, tunteita ja energiaa muutosten keskellä? Me voimme auttaa itseämme toimimaan sekä onnistumaan työelämän muutoksissa.  Onnistuminen on asenne, avoimuutta uusille ideoilla, halukkuutta kuunnella ja innokkuutta oppia. Aina ei ole todellakaan helppoa löytää omaa halua kasvaa ja uudistua, uudet asiat voivat herättää epäluuloja ja uudet tavat tuntuvat vaikeilta. Muutoksen keskellä on usein tärkeää keskittyä siihen mikä on mahdollista ja missä voi onnistua.

 

Evoluution jäänteenä meihin on sisään rakentunut turvallisuuden tai tutun kaipuu, ja toisinaan kavahdamme uutta ja erilaista. Muutostilanteissa nousee esiin vääjäämättä erilaisia voimakkaitakin tunteita: pelkoa, epävarmuutta ja toisinaan muutosvastarintaa. Tunteita ei kuitenkaan kannata säikähtää eikä piilottaa: tunteet tulevat ja menevät. On tärkeä tutustua omiin tunteisiisi ja omaan tapaan reagoida muutoksiin? Muutoksessa onnistumisessa usein on kyse stressinsietokyvystä, tilannetajusta ja uskosta omaan osaamiseen sekä kykyihin.

 

Muutoksessa eläminen on mielestäni tämän päivän metataito. Onnistumiseen auttavat pysähtyminen, kysyminen ja kuunteleminen, avoimuus kokeilla uusia ideoita. Toisinaan tarvitaan luopumista toimimattomista rutiineista, priorisoinnin harjoittelua ja EI:n sanomista. Hyvinvoinnin lähtökohta on omasta jaksamisesta ja stressinhallinnasta huolehtiminen sekä keskeneräisyyden sietäminen.

 

Muutoksessa elämisen ja onnistumisen hyvä oivallus on mielestäni Anthony de Mellon sanoitus:

”Ei asioita tarvitse muuttaa, asiat tulee ymmärtää. Kun ymmärtää asioita, ne muuttuvat.”

 

Me haluamme kaikki kokea onnistumisen tunteita työssä, joten muutoksessa elämisessä onkin tärkeää keskittyä asioihin, joissa voi onnistua. Jakaa pienetkin onnistumisen kokemukset työyhteisöön – harjoitella onnistumista. Olen lukemattomia kertoja nähnyt työyhteisöissä huikeita muutoksia, kun ihmiset ovat pohtineet omaa suhtautumista muutoksiin, löytäneet sisäisen voittajansa ja lähteneet viemään onnistumisen energiaa koko työympäristöön. Ilmapiiri ja tunnelma on muuttunut, kun selviytymisestä on kehkeytynyt pieni onnistumisia. Me kaikki voimme vaikuttaa millä energialla elämme muutosta.

    • Miten sinä ilmaiset tunteita muutoksissa?
    • Millaista ilmapiiriä haluat luoda?
    • Haluatko luoda ja rakentaa tietoisesti onnistumisen tunteita?

 

Muutoksissa viestimisen ja kohtaamisen merkitys kasvaa.  Tarvitaan pysähtymistä, kuuntelemista ja nähdyksi tulemista. Vaikka kohtaaminen ja vuorovaikutus koostuu pienistä teoista ja sanoista: huomenta, hymy, kiittäminen, työtilanteen kysyminen ja toisen arvostaminen, nämä usein unohtuvat vauhdin kasvaessa.

    • Kiinnitätkö sinä riittävästä huomiota itsesi ja työkaverisen onnistumisiin ja  fiiliksiin? 
    • Entä kuinka usein teillä kysytään tai kysyt itseltäsi: Missä olet parhaimmillasi?

 

Elämiseen muutoksessa auttaa tietoisuus omista toimintamalleista ja metataitojen harjoittelua. On hyvä muistaa, että omat odotukset vaikuttavat koko ajan siihen mitä me näemme ympärillämme. Mieli täyttyy epäuskostakin usein huomaamatta. Ajattelumallimme ja tunteemme vaikuttavat siihen näemmekö onnistumisia ja mahdollisuuksia vai pelkoa ja uhkia. Oman mielentilan ja asenteenkin voi virittyy jokainen aamu. Minkä energian sinä viet päivääsi?

 

Muutama ajatus, miten rakentaa onnistumista, elämän muutoksissa

    • Harjoittele tietoisuutta: Pysähdy tarkkailemaan ajatuksia eli sisäistä puhettasi ja kuuntele tunteitasi. Tutustu miten sinä reakoit eri tilanteisiin?
    • Päätä millä energialla käynnistät päiväsi. Aloita aamu fokuksen kirkastamiselle ja tee mielikuvaharjoitus: Missä asiassa onnistut tänään?
    • Katkaise energiaa vievä negatiivinen sisäinen puhe päivän aikana: Huuda mielen sisällä, vaikka seis ja pysäytä ajatus. Korvaa sisäinen puhe sinun vahvuusajattelulla.
    • Hae näkökulmia ja kokeile voitko tutustua muutoksen mielenkiinnolla – jopa hämmästyen.
    • Löydä sinulle sopivat stressinhallinta keinot ja palaudu vauhdin aikana. Hyvä palautuminen tukee joustavaa ajattelu ja tilannetajua.
    • Viljele pieniä onnistumisia sekä kiitoksia ympäristöön ja nauti niiden vaikutuksesta.

 

Meissä kaikissa on paljon onnistujaa. Jos joku on pysyvää elämässämme, mielestäni se on muutos. Omalla polullani meni joitakin vuosia sisäisen onnistujan löytämiseen ja avainsanani oli hyväksyminen. Mikä on sinun avainsana, jolla löydät omaa onnistujaasi muutoksessa elämiseen.

 

Tule mukaan Unelmientyöpäivä webinaariin tai tapaamaan Ouluun livenä. Ohjelman löydä täältä.

Vuosi 2018 on jo hyvässä vauhdissa. Monet meistä ovat tehneet erilaisia lupauksia itselleen sekä rakentaneet tavoitteita tähän vuoteen. Itse reilun kahden viikon tasapainolomallani annoin mielelleni aikaa tutkia vuotta 2017. Analysoin, mietin mitä otan sieltä mukaan tulevaan, mistä päästän irti ja siirsin pikkuhiljaa fokustani vuoteen 2018. Pari viikko menikin olemisentilan harjoittamisessa, jonka harjoittaminen jatkuu edelleen.

 

Olen tarkkaillut jumiutuneita ajattelumallejani, muokannut niitä, päästänyt irti toimimattomista rutiineista sekä pikkuaivojen automaattisista ohjelmista. Olen pysähtynyt, hämmästellyt, harjoitellut kiitollisuutta sekä luonut itselleni uudenlaisia rutiineja vuoteen 2018.

 

Me ajaudumme helposti autopilottiohjaukselle. Ensimmäinen askel uuden luomiseen sekä fokuksen kirkastamiseen on usein rutiinien rikkominen. Tuttua Albert Einsteinin fraasi, ettei eilisen ajattelulla rakenneta huomispäivän tuloksia tukee tätä. Oma tavoitteeni on rakentaa lisää tasapainoa vuoteen 2018 sekä kuunnella enemmän intuitiota yrittäjän urallani, joten uudistamista tarvitsen niin ajattelu-tunne kuin toimintamalleihini. Miten sinä olet kirkastanut vuoden 2018 tavoitteesi?

 

Elämä ja uudistuminen ovat täynnä tuhansia päivittäisiä valintoja sekä toistoja. Toisten fokus kiinnittyy luontaisemmin siihen mihin he ovat matkalla, kun taas toiset näkevät helpommin päivittäiset esteet tavoitteen edessä. Kun haluaa luoda uudenlaista elämää, on luotava jatkuvasti itseään uudelleen. Se voi olla yhtä aikaa mielenkiintoista, vaikeaa, innostavaa, hämmentävää sekä pelottavaakin. Mitä tietoisemmaksi ihminen tulee omasta itsestään, peloista ja haaveista, valosta ja varjosta, sitä helpompi on päästää irti myös esteistä sekä rajoittavista uskomuksistaan ja kuunnella sydämen ääntä. Toinen askel uuden luomiseen onkin mielen jatkuva treenaaminen.

 

Oivalsin lomallani, että vuonna 2017 elin muutamia kuukausia arvoristiriidassa itseni kanssa. Tietokirjan kirjoittaminen imaisi minut niin mukaansa, että hävitin hetkeksi oman hyvinvoivan tasapainoni ja hukkasin sen mitä koulutan. Itsensä uudistamisen perustana on meille tärkeät elämän syvämerkitykset eli arvot, jotka ohjaavat meidän toimintaa tiedostamattomalla tasolla. Toivottavasti olet ottanut jo tavaksi vuosittaisen arvopäivityksen. Se on mielestäni vastuun ottoa omasta elämästä. Uudistuminen tai tavoitteiden saavuttaminen ilman kirkastettuja ja sisäistettyjä arvoja on kuin opettaisi kilpikonnaa pikajuoksuun. Muutamalla kysymyksellä pääsee hyvin omaan arvopäivitykseen kiinni. Muutenkin kysymällä itseltä voimallisia ja avaavia kysymyksiä, parannamme tietoisuutta ja itsetuntemusta.

  • Mikä on sinulle erityisen tärkeää ihmisenä?
  • Mitä et voi sietää ihmisenä (vastakohta voi olla tärkeäkin arvo?)
  • Mikä saa sinut innostumaan ja mistä koet merkitystä?

 

Uudistumisen kolmannen askeleen eli arvopäivityksen yhteydessä on hyvä poistaa arvoristiriidat eli tarkistaa arjen toimintamallit. Hyvä päivityskysymys itselle on, että käyttääkö oman aikansa, rahansa ja energiansa arvojensa mukaiseen toimintaan?

 

Mieli toimii elämässä kuitenkin kuin navigaattori. Kun tarpeeksi selkeästi sekä usein kertoo navigaattorille haluamansa määränpään, se opastaa väsymättä sinut perille. Tällä hetkellä kirjoitetaan paljon henkilöbrandyn kirkastamisesta, ja itselläkin loistava Jarkko Kurvisen ja kumppaneiden Henkilöbrandy kirja on pöydällä. Kirja on auttanut pohtimaan paljon sitä, mihin kirkastan omaa fokustani ja miten tuotan lisää arvoa kohtaamisiin? Me harvoin kuljemme suorinta ja lyhyintä tietä kohti unelmaa, joten on oleellisen tärkeä kirkastaa ja pitää fokus, sekä tavoite kirkkaana mielessä. Neljäs askel uudistumiseen on varmistaa selkeys. Kirkkaalla fokuksella on mahdollista ylittää itsensä.

 

Itse käytän paljon toistettavia rutiineja uudistumiseen. Aamuiset mielikuvaharjoittelu hetket hampaan pesun sekä meditoinnin yhteydessä antavat aikaa ja tilaa kirkastaa päivittäiset valinnat. Samalla pystyn varmistamaan tunnetilan, jonka vien kohtaamisiin. Iltaisin ennen nukkumaan menoa tarkistan, kuuntelinko sydäntäni ja veinkö haluamaani merkitystä päivään. Me kaikki löydämme pieniä aiheita, joista voi olla kiitollinen päivittäin. Se kasvaa, missä fokus on, toimii myös kiitollisuudessa. Kiitollisuus tutkitustikin lisää onnellisuutta. Viides askel uudistumiseen ovat oikealaiset rutiinit sekä valintojen toistettavuus.

 

Itse pohdin paljon vuodenvaihteessa, että olenko löytänyt intohimoni, ja elänkö aidosti unelmaani? Oma pohdintani liittyy paljon myös siihen, miten löydän paikkani mielen valmentajana ja kouluttajana sosiaalisessa mediassa. Intohimoni on innostaa, haastaa ja ravistaa ihmisiä uudistumaan kohti omaa tasapainoaan. Tätä työtä olenkin saanut tehdä kohdaten tuhansia ihmisiä vuosittain kasvotusten luennoilla, yritysvalmennuksissa sekä NLP koulutuksissa. Miten viedä oma osaamiseni sosiaaliseen mediaan aidosti kaikille jakoon. Kaikenlaista olen harjoitellut ja kokeillut, mutta hieman on fokus vielä hukassa. Mielenkiintoinen tavoite, jota rakennan vuoteen 2018. Tilaan tähän apua ja vinkkejä eli mentori/ sparraaja tai valmentaja olisi haussa vuoteen 2018– oletko se Sinä? Ota ihmeessä yhteyttä ja käydään lounaalla kirkastamassa yhteistyön mahdollisuutta.

 

Omat pelimerkit merkityksen ja uudistumisen vuoteen 2018

  • Riko vanhat rutiinit
  • Uudistu ja treenaa mieltäsi jatkuvasti
  • Tee arvopäivitys ja kirkasta arvojen syvätaso
  • Varmista fokuksen selkeys tavoitteissasi
  • Rakenna uudenlaiset sekä toimivat rutiinit päivääsi
  • Löydä intohimosi
  • Elä aidosti ja läsnä ollen
  • Jaa tietoa & löydä keinot, miten jaat vielä enemmän arvoa kohtaamissa

 

Näitä samoja asioita pohdimme usein, niin valmennuksissa kuin koulutuksissani.

 

Seuraavaan avoimeen NLP -koulutukseen, joka käynnistyy 25.5.2018 mahdut vielä mukaan. Laita viestiä, niin jutellaan lisää.

 

Jaana Hautala, yritys- ja mentaalivalmentaja, jonka ydinosaamista on henkinen suorituskyky – itsensä johtaminen alati muuttuvassa ympäristössä. Hänen läsnäoleva ja toiminnallinen ote käynnistää kuulijoissa oivalluksia toimintamallien uudistumiseen. Jaana on viimeisen 10 vuoden aikana hurahtanut metatataitoihin. Hän on tutkinut, opiskellut ja kouluttanut niitä meidän kaikkien ihmisillisiä taitoja kuten ajattelu- ja tunnetaidot, läsnäolo- ja kohtaamistaidot, paineensietotaito ja rentous sekä intuition käyttö. Jaana on myös aktiivinen tekijä monissa asiantuntijaverkostoissa parantamassa ja kehittämässä kokonaisvaltaista hyvinvointia tuoden rohkeutta, innovatiivisuutta ja uudenlaista näkemystä henkilöstön hyvinvointiin ja työhyvinvoinnin kehittämiseen.