Kukaan toinen ei tiedä minne sinä olet elämässäsi matkalla. Kukaan ei tiedä matkasi syytä – tarkoituksen päämäärää.  Ehkä teit itsellesi erilaisia lupauksia vuoteen 2019 tai olet rakentanut mindmapin sekä kirkastanut konkreettiset tavoitteet tähän vuoteen. Entä uskalsitko sinä unelmoida?  Uskalsitko ajatella suuria?

 

Itse otin aikaa pidemmälle lomalle vuoden vaihteessa. Halusin päästää irti vuodesta 2018. Tarkkailin jumiutuneita ajattelumallejani ja päästin tietoisesti irti toimimattomista rutiineistani. Pysähdyin ja hämmästelin mennyttä vuotta. Kiitin onnistumisistani ja mietin mitä voin itsessäni muuttaa, jotta voin kehittää yrittäjyyttäni eteenpäin. Kaikki ei ollut mennyt vuoden aikana putkeen, niin kuin harvoin elämässäkään menee.

 

Itse uskon että mikään ei muuta, jos ei ensin itse muutu. Me ajaudumme helposti autopilottiohjaukselle. Ensimmäinen askel uuden luomiseen sekä fokuksen ja suunnan kirkastamiseen on joskus vanhojen ja toimimattomien rutiinien rikkominen. Tuttu Albert Einsteinin fraasikin tukee tätä: ”Eilisen ajattelulla ei rakenneta huomispäivän tuloksia”. Oma tavoitteeni vuonna 2019 on tulla esiin vielä aidommin, myös keskeneräisenä ja haavoittuva sekä luottaa enemmän intuition viisauteen. Hieman pelottaa, mutta aika usein uuden keskellä pelon voi valjastaa energiaksi. Miten sinä olet kirkastanut vuoden 2019 suuntasi?

 

Elämä ja uudistuminen ovat täynnä tuhansia päivittäisiä valintoja sekä toistoja. Toisten fokus kiinnittyy luontaisemmin siihen mihin he ovat matkalla, kun taas toiset näkevät helpommin päivittäiset esteet tavoitteen edessä. Kun haluaa luoda uudenlaista elämää, on tutkittava itseään säännöllisesti.Se voi olla yhtä aikaa mielenkiintoista, vaikeaa, innostavaa, hämmentävää sekä pelottavaa. Mitä tietoisemmaksi ihminen tulee omasta itsestään, peloista ja haaveista, valosta ja varjosta, sitä helpompaa on päästää irti esteistä sekä rajoittavista uskomuksistaan ja kuunnella tarkemmin sydämen ääntä. Toinen askel uuden luomiseen on mielen- ja tunnetaitojen jatkuva treenaaminen.

 

Oivalsin vuoden vaihteen Miamin lomalla, että vuonna 2018 olin ensimmäistä kertaa yrittäjän uran aikana koko vuoden tasapainossa oman energianjohtamisen kanssa. Vuosien harjoittelun jälkeen oli kouluttajalla saappaat jalassa ja arvot ohjasivat päivittäisiä tekemisiäni ja valintojani. Itsensä uudistamisen perustana onkin meille tärkeät elämän merkitykset eli meta-arvot, jotka ohjaavat meidän toimintaa tiedostamattomalla tasolla. Milloin sinä olet kirkastanut arvosi? Uudistuminen tai tavoitteiden saavuttaminen ilman sisäistettyjä arvoja on kuin opettaisi kilpikonnaa pikajuoksuun. Muutamalla kysymyksellä pääsee hyvin omaan arvopäivitykseen kiinni:

–      Mikä on sinulle erityisen tärkeää ihmisenä?

–      Mitä et voi sietää ihmisenä (vastakohta voi olla tärkeäkin arvo?)

–      Mikä saa sinut innostumaan ja mikä luo merkitystä päiviisi?

 

Uudistumisen kolmannen askeleen eli arvopäivityksen yhteydessä on hyvä poistaa arvoristiriidat eli tarkistaa omat arjen toimintamallit. Hyvä kysymys itselle on, että käyttääkö oman energiansa arvojensa mukaiseen toimintaan päivittäin tai ainakin viikoittain?

 

Mieli toimii elämässä kuitenkin kuin navigaattori. Kun tarpeeksi selkeästi sekä usein kertoo navigaattorille haluamansa määränpään, se opastaa väsymättä sinut perille. Me harvoin kuljemme kuitenkaan suorinta ja lyhyintä tietä kohti unelmaa, joten on oleellisen tärkeä pitää fokus sekä tavoite kirkkaana mielessä. Neljäs askel uudistumiseen on varmistaa mielen selkeys. Kirkkaalla fokuksella on mahdollista ylittää itsensä päivittäin. 

 

Itse käytän paljon toistettavia toimintamalleja mielen selkeyteen. Aamuinen mielikuvaharjoittelu sekä meditointi- ja jooga pysäyttävät hetkeen ja antavat tilaa kirkastaa päivittäiset valinnat. Samalla pystyn varmistamaan tunne-energian, jonka vien kohtaamisiin. Iltaisin ennen nukkumaan menoa tarkistan, kuuntelinko intuitiotani ja veinkö haluamaani merkitystä päivään. Viides askel uudistumiseen ovat itselle sopivat toimintamallit sekä valintojen toistettavuus. Mitkä rutiinit ja valinnat ohjaavat sinun päivien energiaasi?

 

Elämän merkitys ja onnellisuuden salaisuus on ollut meidän kaikki edessä kautta aikojen, mutta miksi usein lähellä oleville asioille olemme niin sokeita. Itse pysähdyin pohtimaan vuodenvaihteessa, olenko löytänyt intohimoni, ja elänkö aidosti unelmaani kouluttajana ja yrittäjänä?Ikigain löytäminen voi olla joillekin meistä se puuttuva avain elämän merkityksen löytämiseen. Jay Shetty avaa Ikigain ajatusta sekä henkilökohtaista kasvua innostavalla tavalla. Suosittelen tutustumaan hänen ajatuksiin. Ikigai perustuu ajatukseen, että ihminen tekisi elämällään jotakin, joka yhdistää seuraavat neljä elementtiä:

    • Jotain, jossa olet hyvä.
    • Jotain, jota rakastat.
    • Jotain, mitä maailma tarvitsee.
    • Jotain, mistä sinulle maksetaan.

 

 

Minkälainen on sinun seuraava valintasi – kohti omaa ikigaita?

Meidän hetkisessä nykyelämässä on paljon haasteita ja rajoitteita. Olen itsekin elänyt varsin suorituskeskeistä elämää ja rakensin muinoin suorittamisen tilasta oman suojamuurini – enemmän, kovempaa ja tehokkaammin mantran ympärille. Kuitenkin jo Platon on muinoin sanonut, että kaikki ihmisten toiminta on leikkiä sekä toisaalta luovuuden ytimessä on leikki.  Oma uskomukseni on nykyään, että menestys ja onnellisuus tarvitsevat leikkiä, rentoutta ja iloa energiakseen. Menestystä vuoteen 2019 Richard Bransonin ajatuksin: Pidä hauskaa ja tee hyvää. Raha seuraa kyllä perässä.

 

 

Oivalluksia kasvuun ja uudistumisen

  1. Riko vanhat ja toimimattomat rutiinisi
  2. Uudistu ja treenaa mieltäsi ja johda tunteitasi
  3. Tee arvopäivitys ja kirkasta arvojen metataso
  4. Varmista fokuksen selkeys tavoitteissasi
  5. Uudista ja kehitä päivien toimintamalleja
  6. Löydä intohimosi
  7. Elä aidosti sekä läsnä elämässäsi
  8. Älä unohda leikkiä: Naura & leiki usein

 

Vuosi 2019 on uudistumisen vuosi. Jos ajatukseni kiinnostavat, käydään juomassa kuppia kahvia ajatuksia jakaen. Tällä hetkellä kirjoitan tulevaa kirjaani, joka liittyy myös blogin sisältöön.

Olen viime viikot pohtinut erilaisissa seminaareissa ja koulutuksissa tulevaisuuden työntekijän menestystekijöitä. Millä taidoilla tulevaisuuden työmarkkinoilla menestyy sekä voi hyvin? Kouluttajana ja valmentajana olen jo vuosia pyrkinyt oivalluttamaan ihmisiä työyhteisöissä – en niinkään jakamaan asiantuntijuutta. Nykyään ei ole enää niin tärkeää muistaa tietoa, vaan tärkeämpää on tietää mistä sitä tietoa löytää. Tietokin sijaitsee ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa ja se jalostuu sekä kehittyy meidän kaikkien vuorovaikutuksen myötä.

 

Tulevaisuuden työelämä vaatiikin meiltä metataitoja. Niitä taitoja, jotka auttavat meitä pysähtymään, mukautumaan muutokseen sekä ajattelemaan rohkeammin. Elämä on jatkuvaa muutosvirtaa, jonne luonnollisesti kätkeytyy myös paljon tunteita ja pelkoja. Metataidoilla muutos voidaan kääntää mahdollisuudeksi. Mahdollisuudeksi löytää askeleet oman elämän sekä työyhteisön kukoistukseen.

 

Metataitoja ovat mm:

 

1) Paineen- ja epävarmuudensietokyky

Päivittäiset tietoisuus- ja pysähtymisharjoitukset harjoittavat paineensietokykyä. Ne auttavat palautumiseen sekä uudistumiskykyyn. Myös säännöllinen rentoutuminen  sekä aivojen palautuminen lisäävät työssä jaksamista, stressin- ja paineensietoa sekä keskittymis- ja päätöksentekokykyä. Ajasta tämän metataidon harjoittaminen ei varmasti ole kiinni, sillä säännöllinen 8 minuutin päivittäinen harjoittaminen tuo jo tutkitustikin tulosta.

 

2) Työskentelyä edistävät taidot eli yhteistyötaidot.

Vuorovaikutustaitojen kehittämisellä sekä ihmisten erilaisuuden ymmärtämisellä lisäämme avointa ja luottamuksellista yhteistyötä. Avoin ja luottamuksellinen yhteistyö vähentää myös tulkintojen sumaa ja lisää arvostava kohtaamista. Kaikki me haluamme tulla kuulluksi, nähdyksi, kohdatuksi, hyväksytyksi ja arvostetuksi.

 

3) Ajattelu- ja tunnetaidot.

Itsereflektointi ja itseanalyysi korostuvat eli miten meidän mieli ja keho toimivat. Hyvä harjoitus on tarkkailla omia ajattelu-, tunne- ja toimintamalleja. Tulla niistä tietoisiksi, hyväksyä ne sekä muokata niitä malleja, joita ei enää tarvitse. Me kaikki voimme helpostikin muokata meidän omaa ajatusvirtaa vaikka sen välillä arjen vauhdissa unohdamme.

 

4) Intuition käyttö.

Aalto-yliopiston Asta Raami on väitellyt viime keväänä tärkeästä metataidosta, jota kaikki voimme harjoittaa eli intuitiosta. Intuitiota tietoisesti hyödyntävät ihmiset pystyvät joustavaan ja kokonaisvaltaiseen ajatteluun. Intuitio harjaantuu, kun kehittää omaa havaintokykyä, opettelee olemaan tyhjällä mielellä eli katkaisemaan turhan järkeilyn ja tarkkailee omia aistimuksia ja tuntemuksia ja mielikuvia. Intuitio puhuukin meille kaikille mielikuvina, tunteina, sisäisenä äänenä tai erilaisina merkkinä. Intuition mahdollisuuksille kannattaa avautua, vaikka välillä se voi vaatia omien kriittistenkin asenteiden muuttamista.

 

Lapsille metataidot ovat arkipäivän työkaluja. He ovat tässä hetkessä, ajattelevat rohkeasti ja intuitiivisesti. Lapset kohtaavat arvostaen ja luottavaisesti sekä uskovat ja unelmoivat. Lapsissa on meille aikuisille paljon mallittamista.