Onnistuminen työelämän muutoksessa – julkaistu ensimmäinen kerran 3.9 Unelmien työpäivä sivulla.

 

Miksi toiset onnistuvat muutosten keskellä, kun toiset pyrkivät selviytymään? Muutosvauhdista on tullut elämässä valtava ja monien voimavarat kuluvat arjen rutiineihin. Valmentajana näen viikoittain selviytyjiä, jotka takertuvat kontrolloimaan asioita, vaikka muutoksessa on vaikeaa kontrolloida juuri mitään ympärillä olevaa. Tällöin osa meistä voi kokea riittämättömyyden tunnetta, jollain usko omaan osaamiseen tai jaksamiseen alkaa horjua. Miten oikein kannattaisi suhtautua epäselviltäkin tuntuviin muutoksiin, jotta oma hyvinvointi säilyisi?

 

Oma valmentajan urani sekä kiinnostus kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin sekä itsensä johtamiseen käynnistyi omien kriisimuutosten myötä. Tarinaani mahtui konkurssi, avioero, seinään törmääminen sekä läheisen kuolema muutaman vuoden sisällä 2000 luvun puolessa välillä. Yksikin näistä horjuttaa ihmisen hyvinvoinnin. Lähdin tutkimaan, millä ilveellä itse selvisin hengissä ja miten me ihmiset oikein löydämme keinoja onnistua tai pärjätä omien muutosten keskellä.

 

Me kaikki voimme johtaa omaa ajattelua, tunteita ja energiaa muutosten keskellä? Me voimme auttaa itseämme toimimaan sekä onnistumaan työelämän muutoksissa.  Onnistuminen on asenne, avoimuutta uusille ideoilla, halukkuutta kuunnella ja innokkuutta oppia. Aina ei ole todellakaan helppoa löytää omaa halua kasvaa ja uudistua, uudet asiat voivat herättää epäluuloja ja uudet tavat tuntuvat vaikeilta. Muutoksen keskellä on usein tärkeää keskittyä siihen mikä on mahdollista ja missä voi onnistua.

 

Evoluution jäänteenä meihin on sisään rakentunut turvallisuuden tai tutun kaipuu, ja toisinaan kavahdamme uutta ja erilaista. Muutostilanteissa nousee esiin vääjäämättä erilaisia voimakkaitakin tunteita: pelkoa, epävarmuutta ja toisinaan muutosvastarintaa. Tunteita ei kuitenkaan kannata säikähtää eikä piilottaa: tunteet tulevat ja menevät. On tärkeä tutustua omiin tunteisiisi ja omaan tapaan reagoida muutoksiin? Muutoksessa onnistumisessa usein on kyse stressinsietokyvystä, tilannetajusta ja uskosta omaan osaamiseen sekä kykyihin.

 

Muutoksessa eläminen on mielestäni tämän päivän metataito. Onnistumiseen auttavat pysähtyminen, kysyminen ja kuunteleminen, avoimuus kokeilla uusia ideoita. Toisinaan tarvitaan luopumista toimimattomista rutiineista, priorisoinnin harjoittelua ja EI:n sanomista. Hyvinvoinnin lähtökohta on omasta jaksamisesta ja stressinhallinnasta huolehtiminen sekä keskeneräisyyden sietäminen.

 

Muutoksessa elämisen ja onnistumisen hyvä oivallus on mielestäni Anthony de Mellon sanoitus:

”Ei asioita tarvitse muuttaa, asiat tulee ymmärtää. Kun ymmärtää asioita, ne muuttuvat.”

 

Me haluamme kaikki kokea onnistumisen tunteita työssä, joten muutoksessa elämisessä onkin tärkeää keskittyä asioihin, joissa voi onnistua. Jakaa pienetkin onnistumisen kokemukset työyhteisöön – harjoitella onnistumista. Olen lukemattomia kertoja nähnyt työyhteisöissä huikeita muutoksia, kun ihmiset ovat pohtineet omaa suhtautumista muutoksiin, löytäneet sisäisen voittajansa ja lähteneet viemään onnistumisen energiaa koko työympäristöön. Ilmapiiri ja tunnelma on muuttunut, kun selviytymisestä on kehkeytynyt pieni onnistumisia. Me kaikki voimme vaikuttaa millä energialla elämme muutosta.

    • Miten sinä ilmaiset tunteita muutoksissa?
    • Millaista ilmapiiriä haluat luoda?
    • Haluatko luoda ja rakentaa tietoisesti onnistumisen tunteita?

 

Muutoksissa viestimisen ja kohtaamisen merkitys kasvaa.  Tarvitaan pysähtymistä, kuuntelemista ja nähdyksi tulemista. Vaikka kohtaaminen ja vuorovaikutus koostuu pienistä teoista ja sanoista: huomenta, hymy, kiittäminen, työtilanteen kysyminen ja toisen arvostaminen, nämä usein unohtuvat vauhdin kasvaessa.

    • Kiinnitätkö sinä riittävästä huomiota itsesi ja työkaverisen onnistumisiin ja  fiiliksiin? 
    • Entä kuinka usein teillä kysytään tai kysyt itseltäsi: Missä olet parhaimmillasi?

 

Elämiseen muutoksessa auttaa tietoisuus omista toimintamalleista ja metataitojen harjoittelua. On hyvä muistaa, että omat odotukset vaikuttavat koko ajan siihen mitä me näemme ympärillämme. Mieli täyttyy epäuskostakin usein huomaamatta. Ajattelumallimme ja tunteemme vaikuttavat siihen näemmekö onnistumisia ja mahdollisuuksia vai pelkoa ja uhkia. Oman mielentilan ja asenteenkin voi virittyy jokainen aamu. Minkä energian sinä viet päivääsi?

 

Muutama ajatus, miten rakentaa onnistumista, elämän muutoksissa

    • Harjoittele tietoisuutta: Pysähdy tarkkailemaan ajatuksia eli sisäistä puhettasi ja kuuntele tunteitasi. Tutustu miten sinä reakoit eri tilanteisiin?
    • Päätä millä energialla käynnistät päiväsi. Aloita aamu fokuksen kirkastamiselle ja tee mielikuvaharjoitus: Missä asiassa onnistut tänään?
    • Katkaise energiaa vievä negatiivinen sisäinen puhe päivän aikana: Huuda mielen sisällä, vaikka seis ja pysäytä ajatus. Korvaa sisäinen puhe sinun vahvuusajattelulla.
    • Hae näkökulmia ja kokeile voitko tutustua muutoksen mielenkiinnolla – jopa hämmästyen.
    • Löydä sinulle sopivat stressinhallinta keinot ja palaudu vauhdin aikana. Hyvä palautuminen tukee joustavaa ajattelu ja tilannetajua.
    • Viljele pieniä onnistumisia sekä kiitoksia ympäristöön ja nauti niiden vaikutuksesta.

 

Meissä kaikissa on paljon onnistujaa. Jos joku on pysyvää elämässämme, mielestäni se on muutos. Omalla polullani meni joitakin vuosia sisäisen onnistujan löytämiseen ja avainsanani oli hyväksyminen. Mikä on sinun avainsana, jolla löydät omaa onnistujaasi muutoksessa elämiseen.

 

Tule mukaan Unelmientyöpäivä webinaariin tai tapaamaan Ouluun livenä. Ohjelman löydä täältä.

Itse törmäsin ensimmäisen kerran NLP: hen urheiluvuosien aikana. Henkistä vahvuutta harjoiteltiin NLP:n avulla Suomessa jo 90-luvun alkupuolella. Silloin asiat jäivät muhimaan, mutta kokonaan NLP vei minut mukanaan noin 10 vuotta sitten. Olin siihen aikaan kadottanut keho-mieli yhteyden ja elin vauhdikkaassa uraputkessa suorittaen esimies – yrittäjä arkeani täysillä ja lopulta ”seinään törmäten”. NLP olikin minulle aluksi avain löytää takaisin omaan tasapainooni.  Myöhemmin NLP toi minut elämäntehtäväni sekä unelmieni äärelle.

 

NLP on minua auttanut pysähtymään, ajattelemaan rohkeammin, kehittämään tunneherkkyyttä sekä aistejani. Olen oppinut ymmärtämään erilaisuuksia kohti parempaa ihmisymmärrystä ja vuorovaikutusta. NLP on opettanut hämmästymään sekä etsimään ja  olen oppinut kehittämään niin intuitiivisuuttani kuin itsemyötätuntoa. Yrittäjänä minusta on tullut myös armollisempi elämän ikuinen ihmettelijä.

 

Miksi sinä kiinnostuisit NLP:stä? Nykypäivän vauhdikkaassa sekä alati muuttuvassa maailmassa tarvitsemme uudenlaisia taitoja. Tutkijat puhuvat metataidoista, joita myös NLP:n avulla voi kehittää. NLP antaakin välineitä tasapainoon, vuorovaikutukseen ja henkilökohtaiseen kasvuun.

 

NLP on tietoisuutta, taitoa ja tekniikkaa, jolla voi tutkia ja tehostaa kommunikaatiota sekä muuttaa kaikkea omaa sisäistä toimintaa: ajattelua, tunnetiloja, reaktioita, uskomuksia ja läsnäoloa. Itse uskon että meillä on jo kaikki rakennuspalikat tasapainoiseen elämään olemassa, ne pitää vain vapauttaa käyttöön.

 

8 vinkkiä miten voit helposti kehittää metataitojasi arjen keskellä:

1) Tietoisuustaidot

Tee päivittäin pieniä tietoisuus- ja pysähtymisharjoituksia.  Tarkkaile ympäristöäsi aistit avoinna. Pysähtyminen auttaa palautumiseen sekä uudistumiskykyyn.

 

2) Ajattelutaidot

Haasta kesällä mieltäsi ja ajattelua uudistumaan. Etsi uusia ja raikkaita näkökulmia ajatteluusi. Mielemme ajattelee keskimäärin samoja ajatuksia kuin eilen. Joskus on hyvä muistutella itseä, että se kasvaa missä huomiomme keskimäärin on.

 

3) Tunnetaidot

Huomioi omia tunnetiloja ja sanoita niitä, vaikka itsellesi ääneen. Mitä erilaisia tunteita sinulle syntyy hetki hetkeltä? Kun tulet tietoisemmaksi arjen tunteista, tunne-energiaa on myös helpompaa valjastaa käyttöön. Tunteilla kun ei ole sitä off nappulaa.

 

4) Energiajohtaminen

Tee tietoisia päätöksiä mitä energiaa viet ympäristöösi? On hyvä kysyä toisinaan itseltä, minkä tunnetilan viet vuorovaikutukseen tai millä fiiliksellä päättät aloittaa päiväsi?

 

5) Kohtaamistaidot

Kuuntele aidosti pysähtyen ja kohtaa toinen ihminen niin kuin haluaisit sinut kohdattavan.

Jos haluat luoda kohtaamiseen ennakko-odotuksia, niin kokeile luoda vain positiivisia. Tulos voi yllättää.

 

6) Intuition käyttö.

Jokainen meistä on intuitiivinen. Intuitio on taito, jota voimme harjoitella.  Kehittämällä omaa havaintokykyä ja opettelemalla olemaan tyhjällä mielellä voi harjoitella virittäytymistä intuitioon.

 

7) Rentoutumistaidot.

Rennossa kehossa asuu rento mieli. Löydä sinulle luonteinen tapa rentoutua ja harjoittele sitä säännöllisesti. Hyödynnä luontoa, läheisiä, naurua tai vaikka heittäydy mielikuvaharjoittelemaan kesä päivän aikana.

 

8) Kiitollisuus

Kyky tuntea kiitollisuutta sekä itsemyötätuntoa lisää onnellisuutta. Tutkimusten mukaan sillä on yhteyttä myös unenlaatuun, verenpaineeseen ja immuunijärjestelmään. Miten sinä koet kevään herätessä kiitollisuutta?

 

NLP:ssä  on jotain mitä meillä kaikilla jo on. Olemme psyko-fyysinen-sosiaalinen kokonaisuus ja kaikki meissä vaikuttaa kaikkeen.  NLP avulla voimme pysähtyä omien ajattelu- ,tunne- ja toimintamallien äärelle, muuttaa toimimattomia malleja ja vapauttaa näin omaa energiaa ja potentiaalia. Tietoisuus auttaa ikään kuin astumaan ihmisinä seuraavalle tasolle.

 

Mikäli NLP on kiinnostanut sinua, niin lue lisää NLP:stä tai tule tutustumaan maksuttomaan NLP-iltaan. Illassa saat kokemuksen NLP:stä ja pääset tutustumaan minuun NLP kouluttajana.

 

Aika: Keskiviikkona 11.4 klo 17.30-20.00

Paikka: Peilikuja 7, Espoo

 

” Ihminen ei löydä uusia valtameriä, ellei hän uskalla kadottaa rantaa näkyvistä” -Andre Gide

 

Palautteita tämän kevään NLP kurssilaisilta:

 

”Minulle NLP Practitioner oli oman kehittymiseni varmistamista ja vahvistamista. Johdan start up -yritystä ja uusia asioita tulee koko ajan. Oman täyden potentiaalini hyödyntämisen varmistan sillä, että voin hyvin ja johdan tehokkaasti omaa energiaani. Kaikessa tässä auttoi NLP Practitioner, ja toi myös konkreettisia työkaluja arkeen.” Riina Laaksonen, Hyvinvointistudio Lupaus

 

”Oivaltamaan Oy:n NLP Practioner oli todella hyvin rakennettu ja toimiva koulutuskokonaisuus. Se antoi runsaasti eväitä sekä omaan kasvuun että muiden ihmisten kanssa toimimiseen. Jaana on äärimmäisen hyvä kouluttaja, joka hitsasi ryhmän upealla tavalla yhteen. Hänellä on valmentajana mielettömän osaamisen ja kokemuksen lisäksi mahtava läsnäolemisen ja kuuntelun taito.Suosittelen koulutusta erittäin lämpimästi ihan kaikille. Erityisen tärkeä koulutus olisi jokaiselle johtajalle, esimiehelle, kouluttajalle ja coachille.” Anniina Hukari, Muutos- ja kehittämisasiantutija, kouluttaja, Business coach, Taito Training Oy

 

”Jaana on yksi Suomen parhaista valmentajista. Hänen aito läsnäolonsa, asiantuntemuksensa ja antautumisensa valmentajan työhön on hämmästyttävän hienoa. Jaana on saanut minut uskomaan uudestaan unelmiini ja hänen ansiostaan olen haastanut itseäni tilanteisiin, jotka ennen pelottivat. Jaana on jättänyt minuun ikuisesti positiivisen jäljen ja olen siitä todella kiitollinen.” Sara Rouvinen
Esiintymisen ja äänenkäytön valmentaja, Sanabox Oy

Huikea Nordic Business Forum valoi innostusta, intohimoa ja rohkeutta yli 5000 kuulijaan paikan päällä. Vielä suurempi kuulijakunta oli livescreemin kautta mukana – näin myös itse tänä vuonna. Viikko seminaarin jälkeen pysähdyin pohtimaan, mitä jäi jäljelle kahden päivän innostavan tykityksen jälkeen? Itse otin seminaarista mukaan ajatuksia liittyen meidän ihmisten kasvuun ja piilevän potentiaalin aktivointiin: Intohimo, rohkeus ajatella uudella tavalla, oma ainutlaatuisuus, pysähtyminen, oma keskeneräisyys ja focusoituminen. Näiden tärkeiden asioiden äärellä olen saanut tehdä töitäkin asiakkaiden kanssa yli 8 vuotta.

 

Kiisteltykin leijonaemo Amy Chua puhui seminaarissa menestyksen avaimesta the Triple Packagesta, joka sisältää hänen mukaansa korostuneen itseluottamuksen, epävarmuuden ja riittämättömyyden tunteen sekä impulssien kontrollin. Seth Godin puhui keskeneräisyyden myöntämisestä ja siitä, miten pitää tehdä töitä itsensä kanssa koko ajan, jotta pysyy vauhdissa mukana. Toisaalta hän myös korosti kykyä pysähtyä, sillä jos ei uskalla pysähtyä niin ei kuule muita. Näinhän se on. Vasta kun olet läsnä itselle, niin voit olla läsnä muille. Eniten itselle kolahti hänen vahva viesti ARTNOTCOPY. Tarvitsemme intohimoa ja merkitystä menestymisen polttoaineeksi. On kuitenkin tärkeää tehdä omalla ainutlaatuisella tavalla eikä kopioiden.

 

Ei ole sattumaa, että toiset ihmiset menestyvät paremmin, vaan he tekevät töitä oman menestyksen eteen koko ajan. He eivät pysähdy oman mielen ja historian rajoituksiin vaan hakevat itselleen välineitä hyödyntää omaa potentiaalia kokonaisvaltaisemmin. Menestyminen ei ole seurausta työpäivien pituudesta vaan innovaatisuutta, luovuutta ja energisyyttä nostetaan muuttamalla ajattelu- ja toimintatapoja. Tekemällä tänään samalla tavalla kuin eilen ei nosta meitä seuraavalle tasolla. Yksi suurin este menestykseemme on meidän mieli ja omat arjen jumiutuneet rutiinit.

 

Me kaikki voimme elää uudella tavalla jo tänään. Ihmisen elämäkin on ainutlaatuinen prosessi ja sinä voit jokainen hetki valita mitä puolta itsestä käytät ja minkä puolen itsestä näytät toisille. Meissä kaikissa on huikea potentiaali olemassa, mutta meissä kaikissa on myös varjopuolet, joista on hyvä olla vähintäänkin tietoinen. Usein hyvä kysymys itselle on, että mitä puolia sinä itsessä vahvistat ja nostat esiin?  Olemalla aidosti oma itsensä on meille hyvä viesti, joka myös kuului Nordic Business Forumin lavalla. Se ei kuitenkaan tarkoita mukavuusalueella pysymistä. Kun haluat menestyä  ja nauttia enemmän siitä kuka olet, niin se on osittain elämistä mukavuusalueen ulkopuolella ja tietoisuutta mukavuus ja epämukavuus alueen rajapinnasta. Me olemme kaikki oman itsemme parhaita asiantuntijoita, joten itsensä sparraamisen voi aloittaa milloin tahansa. Mikä on sinun ainutlaatuisuus?

 

If you want to have more, you have to become more.

Success is not something your pursue.

Success is something you attract by the person you become.

 

Yksi väline ja asenne lisätä tietoisuutta ja käyttää omaan potentiaalia enemmän on NLP. Tervetuloa sparraamaan kanssani lisää maksuttomaan NLP tutustumisiltaan torstaina 20.10 klo 17.30-20.00 Espoon Lasilaaksoon.