Äskettäin juhlittiin koulujen päättäjäisiä ja valmistujaisia. Onnittelujen lomassa valmistuneilta kyseltiin heidän numeroistaan sekä koulumenestyksestään. Vaikka arvosanojen kyselyn takana on usein kiinnostus ja välittäminen, tällaiset suorituspohjaiset kysymykset lisäävät helposti nuorten painetta. Tämän sijaan olisikin tärkeää keskittyä todellisiin supervoimiin, joita meillä kaikilla on.

 

Todelliset supervoimamme ja osaamisen lähteet piilevät perinteisten oppiaineiden ja substanssiosaamisen ulkopuolella. Tämän hetken kriisien sekä teknologian vauhdikkaan kehittymisen myötä tarvitsemme kaikki jatkuvaa sopeutumista uusiin tilanteisiin. Tarvitsemme lisää joustavuutta, muutoskyvykkyyttä, tunneälyä, kykyä rakentaa hyvää ilmapiiriä ja jakaa myönteisyyttä, keskustelutaitoja, rohkeutta puolustaa heikoimpia sekä luovaa päätöstentekoa.Näitä luonteenvahvuuksia löytyy meiltä kaikilta, mutta emme aina tiedosta niitä.

 

Luonteenvahvuuksien käyttäminen tuottaa hyvää sekä meille itsellemme että myös muille. Ne vahvistavat hyvinvointia sekä kyvykkyyden tunnetta, ja mikä parasta, ne kertovat mikä on ihmisyyden ytimessä. Luonteenvahvuudet ilmenevät ajattelussamme, tunteissamme ja toiminnassamme. Ne ovat osa identiteettiämme sekä käyttäytymisemme ydintä. Kun saamme hyödyntää aidointa itseämme, suorituskykymme ja sitoutumisemme paranevat ja tavoitteistamme tulee helpommin saavutettavia. Myös ympäristömme innostuu tulemaan mukaan, kun annamme vahvuutemme johtaa meitä ja toimintaamme.

 

Kun ihminen voi hyödyntää vahvuuksiaan, hän kukoistaa työssä jopa 18 kertaa muita todennäköisemmin (Hone et al., 2015).

 

Inspiroidu VIA-luonteenvahvuuksista

 

Tunnettu vahvuusteoria VIA tulee sanoista Values in Action. Tässä teoriassa luonteen vahvuudet jaetaan kuuden eri hyveen alle. VIA-teorian taustalla on Martin Seligmanin ja Chris Petersonin vuosien tutkimukset. Nämä kuusi hyvettä ovat:

Viisaus: luovuus, uteliaisuus, arviointikyky, oppimisen ilo ja näkökulmanottokyky.

Rohkeus: rohkeus, sinnikkyys, rehellisyys, aitous ja innostus.

Inhimillisyys: rakkaus, ystävällisyys, myötätunto, tunneäly ja itsetuntemus.

Oikeudenmukaisuus: yhteistyö, reiluus ja johtajuus.

Kohtuullisuus: anteeksianto, vaatimattomuus/nöyryys, harkitsevuus ja itsesäätely.

Transsendenssi: kauneuden ja erinomaisuuden arvostaminen, kiitollisuus, toiveikkuus, huumori ja henkisyys.

 

Meillä jokaisella on käytössämme kaikki nämä luonteenvahvuudet omassa potentiaalissamme. Onkin hyvä olla tietoinen omasta ainutlaatuisesta luonteenvahvuuksien yhdistelmästä sekä oivaltaa, miten luonteenvahvuuksia on mahdollista kehittää koko elämänsä läpi tietoisella työskentelyllä.

 

Luonteenvahvuuksilla on vaikutusta hyvinvointiin

 

Luonteenvahvuudet auttavat meitä näkemään, mikä on parasta meissä ja lähipiirissämme. Toisaalta, kun kohtaamme haasteita, ne auttavat meitä selviytymään helpommin myös niistä. Luonteenvahvuuksien avulla voimme tiukkoinakin hetkinä oppia kääntämään huomiomme itsekriittisyydestä omiin vahvuuksiimme ja näin vähentää kuormittavaa stressiä. Näin luonteenvahvuuksilla voi olla merkittävä vaikutus hyvinvointiimme ja jaksamiseemme.

 

Kun tulemme tietoiseksi ja opimme käyttämään luonteenvahvuuksia säännöllisesti, saamme niistä parhaimman hyödyn. On tärkeää kiinnittää huomiota perheenjäsenten tai kollegoiden toimintaan sekä antaa heille vahvistavaa palautetta, kun huomaa heidän parhaimmat puolensa. Kun tunnistamme toistemme vahvuudet, liitymme vahvemmin toisiin ihmisiin ja yhteistyö palkitsee meitä sekä merkitsee meille enemmän. Vahvuuksia käyttämällä voimme lisätä myönteistä tunneilmapiiriä ja saada aikaan hyvää niin kotona kuin työyhteisössä.

 

Luonteenvahvuuksien tunnistaminen lisää itsetuntemusta

 

Luonteenvahvuuksien tunnistaminen ja niiden tiedostaminen lisäävät itsetuntemusta. Mitä paremmin tunnistamme ja tiedostamme omat vahvuutemme, sitä tietoisemmin ja suunnitelmallisemmin voimme hyödyntää niitä.

 

Myönteiset tunteet: Luonteenvahvuuksien käyttäminen voi tuoda iloa, kiitollisuutta sekä muita positiivisia tunteita elämään. Esimerkiksi, jos yksi vahvuuksistasi on huumorintaju, voit käyttää sitä vaikeissa tilanteissa tunnelman keventämiseksi, lisäten näin positiivisia tunteita.

 

Mielekäs tekeminen: Kun pääset käyttämään luonteenvahvuuksiasi päivittäisessä elämässäsi, merkityksellisyyden tunne ja tyydytys lisääntyvät arjessasi. Luonteenvahvuuksien hyödyntäminen omassa toiminnassa voi auttaa sinua löytämään tekemistä, joka on sinulle tärkeää ja innostavaa.

 

Sosiaaliset suhteet: Luonteenvahvuuksien hyödyntäminen edistää positiivisia sosiaalisia suhteita. Esimerkiksi, jos yksi vahvuuksistasi on ystävällisyys, voit käyttää sitä luodaksesi ja ylläpitääksesi läheisiä ihmissuhteitasi. Positiiviset sosiaaliset suhteet tarjoavat meille tukea, iloa ja voimavaroja.

 

Resilienssi: Luonteenvahvuudet voivat auttaa sinua selviytymään haastavista tilanteista ja kriiseistä. Esimerkiksi, jos yksi vahvuuksistasi on sinnikkyys, voit käyttää sitä vaikeuksien voittamiseksi ja tavoitteidesi saavuttamiseksi. Luonteenvahvuuksien avulla voit kehittää myös resilienssiä, joka on tärkeä kyky muutoksiin sopeutumisessa ja vaikeuksista palautumisessa.

 

Anna itsellesi hetki aikaa itsereflektointiin

  • Mieti jotain itsessäsi tunnistamiasi luonteenvahvuuksia, joissa olet ollut hyvä esimerkki muille.
  • Mieti millaisten tilanteiden jälkeen – töissä tai vapaa-ajalla – tunnet itsesi energiseksi ja elinvoimaiseksi, vaikka olisit tehnyt paljonkin töitä. Mikä vahvuutesi oli silloin läsnä tilanteessa.
  • Mieti, mitä luonteenvahvuutta käyttämällä merkityksellisyyden tunne ja tyytyväisyys lisääntyvät elämässäsi.

 

”Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä Siinä haavetta kylliksi yhdelle elämälle.”
Tommy Taberman

 

Kirjoitus on julkaistu alunperin Kollega-verkkolehdessä 7.6.2023: Supervoimat käyttöön – Kollega.fi

Vietin äskettäin viikonlopun latautuen mökin rauhassa. Kutsumme puolisoni kanssa paikkaa nollatilaksi. Pienellä saarella sijaitsee 1930-luvulla rakennettu hirsimökki ja puusauna ilman mukavuuksia. Mökkiä ja saunaa lämmittäessäni sekä avantoa sahatessani liialliset ajatukset ja kuormitukset kaikkosivat mielestäni. Muutaman tunnin puuhastelun jälkeen alkoi kehoon ja mieleen laskeutua levollisuus, jota kutsun neutraaliksi mielentilaksi.

 

Neutraalia mielentilaa ei ole helppoa saavuttaa ärsykkeitä tulvivassa maailmassa, jossa kaikenlaiset hälytykset sekä niin omat kuin muiden vaatimukset täyttävät mielemme. Olemme valmennusryhmieni kanssa pohtinut sitä, kuinka tärkeää on löytää omaan päivään latautumisen ja keskittymisen hetkiä. Yhtä tärkeää on harjoittaa omaa mieltään kohti neutraalimpaa tilaa, eli tutkia omaa sisäistä tarinaa ja kehittää omaa tapa suhtautua asioihin.

 

Aivomme ovat kuitenkin oppineet pirstaleisen tekemisen ja moni meistä on huomannut, miten hankalaa on toisinaan keskittyä. Jos työ on ollut jo pitkään lyhytjänteistä, meidän on yhä vaikeampi keskittyä pitkäjänteisesti, sillä aivot alkavat suorastaan hakea keskeytyksiä saadakseen tyydytystä. Tämän oivaltaminen muutamia vuosia sitten johti omalla kohdallani siihen, että postin kaikki ilmoitukset viestintäkanavistani ja samalla päätin, että käyn vain muutaman kerran päivässä tarkistamassa sähköpostini sekä sosiaalisen median kanavat. Nykyisin se onnistuu jo hyvin.

 

Tapoja muutetaan uskomuksia purkamalla

 

Tapojen ja toimintamallien muuttaminen on kuitenkin usein vaivalloista. Oman hyvinvoinnin parempi johtaminen ei ole enää vuosiin ollut kiinni tiedon puutteesta, vaan lähinnä tiedostamattomista uskomuksistamme ja tarinoistamme, joita kerromme itsellemme.

 

Käyttäytymisen ja toiminnan muutoksen takana on aina omien ajattelumallien ja uskomusten muuttaminen. Identiteettimme pohjan on luonut menneisyyteemme ja sen monenlaiset kokemukset. Jokainen meistä on lapsena imenyt itseensä uskomuksia ja käsityksiä, joilla ei ole enää mitään tekemistä totuuden kanssa, ja jotka tekevät meille enemmän haittaa kuin hyvää. Koska monet uskomukset vaikuttavat elämäämme tiedostamattomalla tasolla, on tärkeää tutkiskella itseä ja kuoria omaa identiteetin sipuliaan sekä ravistaa irti ajatus- ja uskomusmalleja, jotka eivät vahvista omaa hyvinvointiamme tai ovat muutoksen tiellä.

 

Kun poistin ilmoitukset viestintäkanavista ja tein päätöksen sosiaalisen median ärsyketulvan rajaamisesta, monenlaiset uskomukset nousivat pintaan. Ajattelin, että en voi menestyä yrittäjänä, jos en ole aktiivinen sosiaalisessa mediassa tai että jos en heti vastaa viesteihin, menetän asiakkaat. Täysin inhimillisiä ajatuksia yrittäjänä, mutta niiden taustalla väijyi pelko riittävyydestä ja uskomus siitä, etten ole riittävän hyvä, jos en tee sitä ja tätä asiaa. Kun aloin tutkia tätä uskomusta ja tutustua syvemmin omaan riittävyyteeni ja keskeneräisyyteeni, moni asia lähti muuttumaan ja kevenemään yrittäjän elämässäni. Minun oli helpompaa pysähtyä omien ja muiden vaatimusten täyttämässä maailmassa omaan levollisuuteen. Oli helpompaa löytää neutraalimpi mieli ja olemisen tila, kun ei tarvitse olla joka hetki tavoitettavissa. Uskonkin, että kun ymmärtää, miten keskeneräisiä me kaikki olemme, voi olla helpompi hyväksyä sen mukanaan tuoma haavoittuvuus ja inhimillisyys.

 

Suurin osa uskomuksistamme piilee tiedostamattomalla mielen tasolla. Kun löytää minäkuvaan ja itsetuntoon vaikuttavia rajoittavia uskomuksia, vapauttaa samalla myös omaa piilevää potentiaaliaan. Osalla se voi olla sitä, että löytää helpommin neutraalimman mielentilan ja keskittymisen johtamisesta tulee tapa.

 

Uskomustyöskentelyyn auttaa usein utelias ja joustava mieli, eli aloittelijan mieli. Minkälaisilla aloittelijan laseilla sinä katsot tänään ympärillesi?

 

Muutamia vinkkejä uskomustyöskentelyyn

 

    1. Tunnista vanha uskomus, joka on epätosi. Tarkkaile sisäistä puhettasi. Milloin sanot esimerkiksi, että minun on pakko. Mieti, onko pakko totta. Miksi sinun täytyy? Tekeekö pakon noudattaminen sinulle hyvää vai hallaa.
    2. Päällekirjoita uskomus. Aina, kun tunnistat vanhan uskomuksesi, sano itsellesi: Stop! Tämä ajatus on historiaa. Nykyään ajattelen, että riitän hyvin näinkin tai voin tehdä näin.
    3. Kun päällekirjoitat vanhan uskomuksen tarpeeksi monta kertaa, huomaat, että vähitellen kyseinen asia tulee harvemmin ajatuksiisi.
    4. Opettele hylkäämään kriittiset ajatuksesi, jotka eivät ole totta. Kun syyllistävä ajatus nousee mieleesi, suuntaa huomiosi kohti sellaista tekemistä, josta sinulle tulee hyvä olo
    5. Kirjaa ylös ja tutki myös positiivisia ja energiaa tuovia uskomuksia ja ajattelumalleja. Aloittaessasi päivän myönteisellä itsepuhelulla, siirrät samalla vaativan egosi syrjään. Kun et anna muiden ihmisten tai identiteettiä määrittävien vanhojen uskomusten vaikuttaa sinuun, pystyt luomaan päivääsi keskittymisen tilan, jossa voit suunnata fokuksen itsellesi tärkeään.

 

Julkaistu alunperin Kollega verkkolehdessä 15.3.2023: Aloittelijan mieli on avain muutokseen – Kollega.fi

Vietin äskettäin kolme päivää hiljaisuuden retriitissä. Tämä oli hyvää aikaa viipyillä kaikessa rauhassa omassa sisäisessä maailmassani, ja huomasinkin, kuinka nopeasti mieli ottaa tarinoillaan vallan hiljaisuudelta. Itse olen luontaisesti nopearytminen tekijä, kokija sekä ammattini puolesta puhuja, joten olen tottunut täyttämään hiljaisuuden toiminnalla ja sanoilla. Menneisyydessäni olen myös vältellyt täten pysähtymistä. Vuosikymmeniä pakotin itseni olemaan vahva suorittaja ja selviytyjä aivan hermoston uupumiseen saakka.

 

Pysähtyminen hiljaisuuden retriitissä meditoiden ja joogaten oli hyvä muistutus itselleni siitä, kuinka kehon monet viestit ja epävarmuudet pyrkivät selkeämmin ajatuksiimme ja tunteisiimme hiljaisuuden keskellä. Se voikin olla monille syy vältellä pysähtymistä itsensä äärelle. Suorittamisen ja selviytymisen tila on meille paljon tutumpi ja tässä tilassa olemme myös tottuneet ohittamaan kehon viisaat viestit.

 

 

Pysähdy kehosi äärelle

 

Juuri nyt on kuitenkin tärkeää pysähtyä oman kehonsa äärelle – elämmehän varsin kummallista aikaa, joka on täynnä epävarmuutta. Tämä on voinut tuoda monenlaista ristiriitaa sekä niin emotionaalista, henkistä kuin sosiaalistakin kuormaa elämäämme. Kuormitustekijöiden tunnistaminen on tärkeä askel kohti oman hyvinvoinnin johtamista. On aivan liian yleistä, ettemme tunnista ajoissa omaa väsymistämme vaan luulemme, että jatkuva unettomuus, keskittymiskyvyn puute, päänsäryt ja tunteiden säätelyn vaikeus kuuluvat normaaliin elämään.

 

Emme kuitenkaan päädy väsymykseen tai psyykkiseen uupumiseen yhdessä yössä emmekä edes kuukaudessa vaan prosessi voi olla hyvinkin tasaisen hidasta, jolloin sitä on myös vaikeampaa itse huomata. Uupuminen on kehon ja mielen kovaääninen hätähuuto siinä vaiheessa, kun elimistön säätelyjärjestelmä ja keskushermoston toiminta ovat suistuneet niin suureen epätasapainoon, että keholle on tullut huomattavan vaikeaksi tasapainoittaa tilannetta.

 

Kun itse kadotin yhteyden kehooni 2000-luvulla omassa suorittamisen maratonissani työskennellessäni esihenkilönä, kadotin samalla tärkeän osan itseäni: sydämen ja intuition kuulemisen taidon. Minulta meni pari vuotta palauttaa yhteys itseeni ja löytää takaisin kehoviisauden äärelle. Teema puhuttelee minua kouluttajana kovasti, jotta voin muistuttaa itseäni säännöllisesti sen tärkeydestä.

 

Joulua kohden mentäessä usein huomaamatta puskemme eteenpäin ja ajattelemme, että kun tämän vielä jaksan, sitten pääsen lomalle huilaamaan. Juuri nyt tarvitsemme kuitenkin niitä pieniä pysähtymisen ja hiljaisuuden mikrohetkiä. Niitä hetkiä, jotka auttavat kuulemaan kehomme viestejä paremmin. Tällainen hetki voi olla vaikka kävely luonnossa aisteihin upoten tai pysähtyminen kodin tutussa lepotuolissa omia kehollisia tuntemuksia kuunellen. Kun tietoisesti siirtää huomion omaan hengitykseen ja kehoon, auttaa vahvistamaan omia kehotuntemuksiaan.

 

 

Toivoa ja myötätuntoa tarvitaan

 

Jokainen meistä tarvitsee toivoa ja myötätuntoa, joihin nojata – sitä ajatusta ja energiaa, joka kantaa, kun varmuutta ympäristöstä ja elämästä ei löydy. Mielellämme on mahdollisuus muuttaa kokemuksemme ulkoisesta maailmasta, vaikka ulkoinen maailma ei muuttuisikaan.

 

Myötätunto tuo joulun odotukseen vahvuutta ja lämpöä. Kun kiinnitämme huomiomme enemmän siihen, mikä sujuu ja onnistuu, opetamme aivojamme näkemään enemmän myönteisyyttä tässä ajassa. Kun muistamme hengittää sekä juurruttaa itsemme omaan kehoomme keskellä epävarmuutta, olemme valinneet toivon puskemisen sijasta.

 

”Mikään ei paina niin paljon kuin väsynyt sydän.”
Jose de San Martin

 

 

Alkuperäinen teksti julkaistu Kollega-lehdessä 1.12.2021

 

Pysähdy kanssani mielikuvarentoutukseen, jossa luodaan keho-mieli yhteys ja vahvistetaan omaa turvallisuuden tunnetta tässä joulun ajassa. Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=kM-U3QigzUc

 

Lue muita kollega lehdessä julkaistuja kirjoituksiani Arvostavia kohtaamisia hybridiarjessa, Kuunteletko kehosi viestejä?, Innostus tarttuu ja luo merkitystä, Olet vahvempi kuin luuletkaan ja Muuta ja unelmoi sydämestä käsin.

 

Julkaistu alunperin Kollega-verkkolehdessä!

 

Minkälaisilla laseilla sinä katselet omaa tulevaisuutta tästä hetkestä? Uskallatko unelmoida tulevista työmahdollisuuksista tai lomamatkoista, vaikka epätietoisuus ja epävarmuus ympäröivät meidät? Toivottavasti, sillä luomme odotuksilla aina myös itseään toteuttavan ennusteen. Koska kukaan muu ei voi tietää, minne olet matkalla tässä elämässä, tavoitteiden rakentamista ja unelmoimista ei missään tilanteessa kannata lopettaa, vaikka voimavarat olisivat vähissä.

 

.

Viimeisten kymmenen vuoden aikana olen mallintanut paljon sitä, miksi toiset onnistuvat muutosten ja kriisien keskellä, kun toiset hädintuskin selviytyvät. Aloin tutkia onnistumisen ja muutoksen mindsettia noin kaksitoista vuotta sitten, kun kiinnostuin holistisesta hyvinvoinnista ja mentaalisesta vahvuudesta omien kriisieni myötä. 2000-luvun loppupuolella muutaman vuoden sisällä koin konkurssin, avioeron, totaalisen pysäytyksen sekä läheisen kuoleman. Yksikin näistä tapahtumista riittää horjuttamaan ihmisen hyvinvoinnin, mutta selvisin kaikesta. Halusin selvittää, mistä löysin elämänenergiani lähteä rakentamaan uutta yrittäjän uraa. Miten ylipäätään löydämme keinoja onnistua sekä voida hyvin suurien muutosten ja kriisien keskellä?

 

Kriisin keskellä potentiaalimme voi päästä paljon paremmin esille kuin normaalitilanteessa. Jos maltamme pysähtyä katsomaan, on ympäristö täynnä mahdollisuuksia, joihin voimme rohkeasti tarttua. Pysähtyminen ja tiedostaminen auttavat meitä myös katkaisemaan tutun ja turvallisen autopilotin.

 

Ehkä nyt tarvitsemmekin uteliaisuutta ja ihmettelyä enemmän kuin koskaan. Tätä elämänenergiaa olen itse mallintanut viimeisen vuoden aikana rakkaalta kummipojaltani, joka tutkii elämän ihmeellisyyttä ja opettelee ensimmäisiä sanojaan. Uteliaisuus, kokeilu sekä sopeutumiskyky ovat niitä taitoja, joita tässä pienessä ihmisessä näen – ja näitä samoja osa-alueita löytyy meiltä kaikilta.

 

 

Muutoksessa onnistuminen on asenne

Muutoksessa onnistuminen on myös asenne. Se on avoimuutta uusille ideoille, halukkuutta kuunnella ja innokkuutta oppia. Murroksen keskellä on tärkeää keskittyä siihen, mikä on mahdollista ja missä voi onnistua. On hyvä oppia ajattelemaan uudella tavalla, tutkia omia kahlitsevia uskomuksiaan sekä pysähtyä omiin tunteisiin. Jokainen voi johtaa omaa ajatteluaan, tunteitaan ja tekemisen energiaa muutostenkin keskellä uuteen suuntaan. Se vaatii rohkeutta pysähtyä, tietoisuutta nykyisestä toiminnasta sekä toisinaan sallimista ja uudenlaisten lupien antamista itselleen.

    • Oletko antanut luvan palautumiseen ja riittävään lepoon?
    • Sallitko itsellesi keskeneräisyyden ja haavoittuvuuden?
    • Vaalitko iloa ja leikillisyyttä elämässäsi?
    • Sallitko uteliaisuuden, kokeilun, naurun ja epäonnistumisen mahdollisuuden?
    • Vaalitko itsemyötätuntoa ja luotatko itseesi?

 

Oma mielemme estää usein muutoksessa onnistumisen. Selittelevä mielemme häiritsee ja keksii tekosyitä estääkseen meitä unelmoimasta. Uskon, että onnistuminen ja rohkea unelmointi vaativat myös tietynlaista luopumista, jotta löytää lempeämpää suhtautumista itseensä. Tohtori ja häpeätutkija Brene Brown käsittelee aihetta kirjassaan Epätäydellisyyden lahjat. Kirjassaan hän kehottaa meitä pohtimaan

    • luopumista täydellisyyden tavoittelusta
    • luopumista vertailusta
    • luopumista hallinnan ja kontrollin harhasta
    • luopumista kiireestä ja kuormituksesta
    • luopumista epäilyksistä
    • luopumista siitä, että pohtii liikaa, mitä muut ajattelevat.

 

Mielemme toimii kuin navigaattori. Kun uskaltaa unelmoida ja kertoo navigaattorille haluamansa määränpään, mieli opastaa väsymättä perille. Mitä jos antaisimme itsellemme luvan rohkeasti unelmoida useammin, sillä se, mitä teemme vain silloin tällöin, ei muuta elämäämme. Sen sijaan se, mitä teemme usein, muokkaa elämäämme ja tulevaisuuttamme.

 

”Tulevaisuus kuuluu niille, jotka uskovat unelmiensa kauneuteen.”
-Eleanor Roosevelt

 

 

Harjoitus: Unelmoi hetki tulevaisuudesta
  • Rentoudu ja sulje silmäsi.
  • Luo mielikuva tulevaisuuteesi noin vuoden päähän. Olet saavuttanut jotain tai onnistunut jossain sinulle merkityksellisessä asiassa. Unelmoi siitä hetki kaikilla aisteilla. Missä olet vuoden päästä? Mitä näet ympärillä, kun olet saavuttanut tavoitteesi ja onnistunut muutoksessa?
  • Miltä tuntuu onnistumisen tunne kehossasi? Miltä tuntuu kiitollisuus?
  • Katso mielikuvassa elämääsi vuoden päähän taaksepäin ja havaitse asioita, ihmisiä sekä tapahtumia, jotka auttoivat sinua tähän tulevaisuuden hetkeen – muutokseen ja onnistumiseen.
  • Minkälaisia ajatuksia herää mieleesi ja minkälainen tunnetila nousee kehoosi?
  • Nauti hetki tästä mielikuvasta ja onnistumisen tunteesta kaikilla aisteilla. Avaa sen jälkeen silmäsi ja kirjaa ylös omat oivalluksesi.

 

 

Kollega.fi verkkolehti lukemiseksi: Lue myös aiemmin julkaistut kirjoitukset Miten luoda hyvä päivä ja Tietoisuudella stressin kimppuun.

 

Jaana Hautala on coach, NLP-kouluttaja, mentaalivalmentaja, puhuja ja tietokirjailija, joka on työskennellyt työelämän kehittämisen parissa yli kymmenen vuotta. Hautalan intohimona ovat ajattelu- ja tunnetaidot, vuorovaikutus sekä henkinen suorituskyky. Hautala on kirjoittanut tietokirjat Rohkeiden aikuisten kirja, vapaudu uskomusten kahleista, joka julkaistiin marraskuussa 2019 sekä Selkäkipu ja mielen voima -kirjan, joka on julkaistu 2017.

 

Lisätietoja minusta löydät osoitteesta

https://www.facebook.com/oivaltamaan/

https://www.instagram.com/jaanahautala/

https://twitter.com/jaanahautala@jaanahautala