Nuoret leijonat käynnistivät hyvällä sykkeellä ja energialla meidän suomalaisten vuoden. Pojat ottivat sen mitä oli tarjolla, mutta ei helpolla vaan kaikkein kovimman tien kautta. Oli upeaa saada elää ja hengittää sitä kokemusta ja sitä tunnetta mitä nuoret leijonat välittivät.  He olivat sitoutuneet voittamaan suurella sydämellä. He olivat henkisesti vahvoja kuin kataja joka ei katkennut, vaan hetkeksi vain taipui.

 

Miksi me emme aina sitoudu voittamaan? Onko suomalainen katajainen kansa hävinnyt? Voisiko nuorten leijonien esimerkki sytyttää meidän kaikkien palon suomalaisen menestyksen rakentamiseen? Kaikilla meillä ei ole voittajan geenejä eikä sydämenpalo tullut äidinmaidossa, mutta niin ei ole tullut nuorille leijonillekaan.  Heidän sitkeys, usko ja luottamus rakennettiin, jonka kautta he sitoutuivat voittamaan Suomen huikeissa MM-kisoissa.  Sitkeyteen tarvitaan tahdonvoimaa, hyvään sykkeeseen suurta sydäntä eikä menestys tule ilman iloa ja nautintoa. Mitä se tahdonvoima oikein on? Itse uskon, että siitä on puolet asennetta ja puolet puhdasta kykyä kontrolloida itseään eli mentaalista vahvuutta. Molempiin me jokainen voimme vaikuttaa systemaattisella harjoittelulla.

 

Mielemme on kuin elefantti, jolla on hurjan vaikea ratsastaa. Elämme suurimman osan elämäämme autopilottiohjauksella ja olemme niin tapojemme kuin ajattelumalliemme orjia. Mieli hakeutuu usein sinne missä on helpompi olla ja jossa menee vähemmän energiaa – myös taipuu paineen alla. Muutamia vinkkejä miten tahdon voimaa sekä mielen voimaa voi treenata kohti menestystä. Miten voi kasvaa suurempiin saappaisiin niin kuin nuoret leijonat tekivät ja sitoutua voittamaan:

    1. Tahdonvoiman ylläpitoon tarvitaan paljon energiaa. Yksinkertainen perusajatus: Nuku riittävästi, syö tasaisesti ja valmistaudu voittamaan. Väsyneenä menemme helpommin pakene – taistele – lamaannu tilaan, keskittymiskykymme herpaantuu ja tahdonvoimamme on olematon. Voittamaan valmistaudutaan 24h.
    2. Huomaa kun tahdonvoimasi herpaantuu ja rentoudu sinulle sopivalla tavalla. Mieli on lihas, joka menee maitohapoille ilman taukoja. Kun kiire käy päälle ja väsyttää, niin pidä n. 10 minuutin tauko tekemättä mitään. Keskity ja nauti.
    3. Nyt hetken voima. Voittaminen rakennetaan tässä hetkessä. Keskity aina yhteen päämäärään kerralla. Ei ole eilistä eikä huomista vaan tässä hetkessä eläminen nauttien mahdollistaa sydämen palon sekä rakentaa voittajia.
    4. Ihminen on tapojensa orja, koska aivot ovat niin muokkautumiskykyiset. Ne asiat joita teemme ja harjoitamme säännöllisesti vahvistuvat. Keskittyminen lisää keskittymistä. Voisitko opetella sinulle sopivia keskittymisharjoituksia päivittäin, ne lisäävät häiriöiden sietokykyä sekä luottamusta ja itsehallintaa. Luottaminen itseen ja muihin taas lisää tahdon voimaa ja voittajan asennetta.
    5. Tee tai älä tee- älä melkein tee. Katsotaan mitä tästä tulee asenteella, on varmaa, että epäonnistut. Teen parhaani riittää kyllä johonkin asti, mutta kaasutat ja jarrutat yhtä aikaan. Kun sinulla on rohkeus voittaa, uskallat onnistua ja vahvuutesi tukevat sinua.
    6. Siedä vaikeat hetket ja erilaiset ihmiset. Älä taistele tunteita tai ajatuksia vastaan. Maailmassa tapahtuu kaikenlaista. Voittajat ovat taitavia näkemään vaikean tilanteen sekä erilaisen ihmisen kasvun paikkana ja kääntävät sen menestykseksi.
    7. Rakenna voittajanpuhe ruokkimaan tahdonvoimaasi: Mieti erityisesti mitkä asiat auttavat sinua menestymään. Mitkä asiat olivat haastavia matkan varrella ja miten suoriuduit niistä?
    8. Yhteistyössä on voimaa, joten muista aina kiittää ja kehua myös kaveria. Kenen tuesta voit kiittää matkan varrella? Nuoret leijonat eivät olisi voittaneet ilman asennetta: Kaveria ei jätetä!

 

Menestyminen on asenne ja valintakysymys. Kataja ei katkea vaan taipuu. Luodaan yhdessä menestystä ja voittajia nuorten leijonien esimerkillä. Ilolla, sitkeydellä, tahdonvoimalla, luottamuksella ja rohkeudella tässä hetkessä!