Uskomukset ohjaavat elämääsi

 

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, kuinka uskomattomia juttuja uskomukset saavat aikaan?

 

Jokainen meistä luo koko ajan omaa maailmaa omilla käsityksillä ja uskomuksilla. Uskomukset määrittelevät ison osan ihmisenä olemista. Nämä uskomukset koskevat ympäristöämme, käyttäytymistämme, taitojamme sekä itseämme. Voisi sanoa, että kaikki elämässä pohjautuu uskomuksiin. Vielä 90-luvulla uskottiin, että aivosolujen kehitys loppuu 2-vuotiaani. Onneksi nyt on jo vuosia ollut tutkittua tietoa aivojen plastisuudesta ja joustavuudesta. Tiedämme myös, että kyky oppia säilyy koko eliniän.

 

Ajatteletko sinä, ettei sinulla ole matikkapäätä? Kenties olet kuullut lapsena väitteen, ettei meidän suvussa ole matematiikan osaajia. Matematiikka kuitenkin koostuu useista eri osa-alueista, ja harjoittelu on tie matematiikan oppimisessakin, joten kyseessä voi olla vain jarruttava uskomus.

 

Olemme kaikki saaneet identiteettiä määrittäviä uskomuksia lapsena. Me olemme kuitenkin kasvaneet erilaisessa ympäristössä, jolloin meihin on luotu erilaisia odotuksia. “Ehkä musiikinopettaja on sanonut, että laulat nuotin vierestä niin, että vielä tänä päivänäkin jätät laulamatta sukujuhlissa.” Olemme lapsena ottaneet automaattisesi mallia meille läheisistä ihmisistä ja samanaikaisesti tehneet tulkintoja lapsen näkökulmasta. Lapsuus rakentaakin vahvat uskomusmallit ja ne silmälasit, joilla katsoo maailmaa aikuisiälläkin. Näitä silmälaseja suosittelen haastamaan ja pois ravistamaan.

 

“Ovatko uskomukset mielipiteitä, joita emme kyseenalaista, koska olemme alkaneet pitää niitä tosina?” -psykologi Annemari Heikkilä, kirjasta Uskonko

 

Omia uskomuksiaan ei välttämättä edes huomaa, ellei tietoisesti pysähdy tarkestelemaan niitä. Yksi keino löytää uskomuksiaan on tietoisesti pysähtyä oman sisäisen puheen eli ajattelumallien äärelle. Minkälaista tarinaa sinä kerrot tänään itsellesi?

 

Itseluottamus, onnellisuus, terveys, kiire, muutos, raha, seksi, parisuhde ja menestyminen ovat kaikki täynnä uskomuksia. Jos sinun elämässäsi on asioita, joita et saavuta, vaikka olisit tehnyt kaiken niiden eteen, todennäköisesti tämän taustalla vaikuttaa jokin uskomus. Itse olen viime aikoina paljon purkanut asiakkailtani uskomuksia, kuten ”kiireisenä näytän tehokkaalta” tai ”apua ei saa pyytää”. Nämä uskomukset ovat vaikuttaneet asiakkaideni energiaan ja hyvinvointiin. Tiimeissä taas olemme avanneet kollektiivisia ajattelumalleja, kuten “muutos on vaikeaa”. Minkälaista toimintaenergiaa se laittaa organisaatiossa liikkeelle, jos “muutos on vaikeaa” -silmälaseilla katsotaan maailmaa, joka on pysyvässä muutoksessa?

 

Uskomukset eivät aina – tai useinkaan – ole totta, vaan ne ovat ikään kuin todentuntuisesti kerrottuja satuja siitä, minkälainen maailma mielestämme on. Kenties kannattaa tutkia, mitä uskomuksia ja ajattelumalleja kantaa mukanaan. Käyttäytymisen ja toiminnan muutoksen takana on aina ajattelumallien ja usein uskomusten muuttaminen. 

 

Muutamia vinkkejä uskomustyöskentelyyn

  1. Tarkkaile tarinaasi eli sisäistä puhettasi.
  2. Tarkkaile onko tarinassasi paljon sanoja pakko, täytyy, ei koskaan, ainamuut, jne. Sanojen takana on todennäköisesti rajoittavia uskomuksia. Mitä jos kokeilisit elää viikon ilman pakko sanaa?
  3. Kirjaa ylös elämääsi jarruttavia uskomuksia, joita tunnistat – eli niitä ajattelumalleja, jotka estävät sinua elämästä haluamaasi tarinaa.
  4. Kirjaa ylös positiivisia ja energiaa tuovia uskomuksia ja ajattelumalleja. Mikä on sinun syysi herätä aamulla ja rakentaa sinun näköistä päivää?

 

Uskotaan, että arviolta 95 % ihmisten uskomuksistakin on tiedostamattomalla tasolla. Näin meidän itsetuntoon ja minäkuvaan vaikuttavien ydinuskomusten löytäminen ei ole aina helppoa. Uskomustyöskentelystä voikin tulla mielenkiintoinen koko elämän mittainen prosessi. Usein siihen auttaa utelias ja joustava mieli. Minkälaisilla uskomussilmälaseilla sinä katsot tänään ympärillesi? Realistinen optimisti auttaa saavuttamaan paljon. Meillä kaikilla on uskomuksia, joten ehkä kysymys onkin siitä, miten kehittää niistä paremmin omaa tarinaa ja arvoja palvelevia. Myös työyhteisöissä on arvokasta tarkastella kollektiivisia ajattelumalleja, jotka ohjaavat yhteistä toimintaa, ja välillä haastaa sekä hakea erilaisia näkökulmia.  Uudenlainen ajattelu luo usein aivan uudenlaista energiaa ja syventää yhdessätekemistä.

 

Vuonna 2019 kirjoitin kirjan uskomuksista Rohkeidan aikuisten kirja – Vapaudu uskomusten kahleista. Jokaisen elämä on ainutlaatuinen, ja jokainen meistä on saanut mahdollisuuden rakentaa oman näköisen elämäntarinan. Liian usein uskomukset ovat muodostaneet kuitenkin ympärillemme kerroksen – suojamuurin – joka estää kuuntelemasta omaa sisäistä viisauttaan ja unelmiaan. Omistatko sinä tällä hetkellä tarinan, jota elät?

 

”Unesta herää aina, mutta meillä voi olla jarruttava uskomus, josta emme herää ja se rakentaa meidän koko loppuelämän tarinaa.”

 

Toin kirjaan myös tarinoita ihmisistä, jotka ovat uskomuksia muuttamalla ja ajattelumallejaan ravistamalla muuttaneet omaa elämäänsä. Onko sinulla on tarina, jonka haluasit jakaa? Olisi mukava kohdata kahvi- tai tee kupposen äärellä. Laita viestiä tai soittele, niin jutellaan aiheesta lisää.

 

Lisätietoa:

Jaana Hautala

Yritys- ja mentaalivalmentaja ja puhuja

NLP kouluttaja ja tietokirjailija

050 34 06 288

jaana.hautala@oivaltamaan.fi

Me kaikki olemme syntyneet lahjakkaiksi ja kaikilla meillä on potentiaalia huippusuoritukseen. Joku meistä tavoittelee optimaalista suorituskykyä urheilusuorituksessa, joku toinen huippuonnistumista esiintyessään ison yleisön edessä ja ehkä joku kolmas huippumenestymistä yrittäjänä tai esimiehenä.

 

Suomessa niin busineksessä kuin huippu-urheilussa on ollut pitkään vallalla ajattelumalli: Kun tekee enemmän, kovempaa ja paremmin, niin saavutetaan huippusuoritus.  Tänä päivänä suurin osa meistä jo allekirjoittaa, että näin ei taida aina ollakaan. Vaan enemmän voi tuoda väsymistä, kovempaa jossain kohtaan alentaa suorituskykyä ja paremmin voi tuoda riittämättömyyden tunteen. Varsinkin työelämässä, jos vaaditaan jatkuvasta enemmän ja tehokkaampaa suoritusta, niin tehdään usein hallaa niin kognitiiviselle kuin luovalle työskentelylle. Myös urheilussa, jos kehon kuuntelu on jätetty kovan harjoittelun varjoon, niin tulokset usein antavat odottaa itseään.

 

Mikä sitten on tie huippusuoritukseen? Tähän on varmasti yhtä monta vastausta kuin on vastaajaakin. Viime aikoina on noussut vahvasti esiin mentaalivalmennuksen tuomat lisähyödyt. Itse olen vajaat 10 vuotta toiminut mentaalivalmentajana. Hakenut vastauksia ja tietoa mm. NLP:stä, psykologiasta, aivoista, ratkaisukeskeisestä valmennuksesta, mindfulnessista, syvärentoudesta, EFT: stä, TRE:stä, jotta voisin mentoroida ja valmentaa paremmin asiakkaitani. Ihminen on psyko-fyysinen-sosiaalinen kokonaisuus, joten kaikki vaikuttaa aina kaikkeen.  Olemmekin saavuttaneet hyviä tuloksia asiakkaiden kanssa lukemattomilla mentaalityökaluilla mm. miten saavuttaa tavoitteet paremmin niin tavallisessa arjessa kuin huippusuorituksessa ja miten pystyy parempaa kuin uskookaan.

 

Kuitenkin myös mentaalitekniikoista voi tulla huippusuorituksen este, jos niihin jää liiaksi kiinni. Me emme voi kukaan huippusuoritusta pakottaa vaan voimme kasvattaa harjoittelemalla sen todennäköisyyttä. Tämä näkökulma pysäytti minut pohtimaan tänä kesänä vielä vahvemmin coren, eli ydinminän merkitystä huippusuoritukseen. Kuinka hyvin tunnemme itsemme?

 

Garret Kramer sanoista: ”You create your perception and experience of life from the inside-out, not the outside-in” innostuin kirjoittamaan blogisarjan  ”Oma potentiaali”. Me emme voi ulkoisilla tekniikoilla rakentaa huippusuoritusta, jos emme kuuntele herkällä korvalla myös omaa corea. Uskon vahvasti, että huippusuoritus joka elämän alueella löytyy, kun yhdistää mentaaliharjoittelun oman sisäisen viisauteen ja intuitioon. Haastankin sinut hakemaan uusia näkökulmia. On hyvä kyseenalaistaa omaa ajattelua, löytää rohkeutta ajatella uudella tavalla. Kyse on huippusuorituksessa Sinun elämässä, ja se elämäkin on rajallinen.

 

Tulevat blogini ”Oma potentiaali”-sarjaan ovat:

    • Miten irti päästää suorittamisesta: Focus omaan energiaan
    • Itsetuntemus ja minäkuva
    • Itseluottamus ja itsenään toteuttava ennustus
    • Uskotko sinä- uskomusten voima
    • Jos mieli ohjaa kehoa niin kehokin ohjaa mieltä
    • Tietoisuus omasta potentiaalista
    • Kaasutatko vai jarrutatko – aivojen viisaus

 

Blogit tulevat ilmestyessään sivuilleni: www.oivaltamaan.fi , twitteriin sekä facebookiin.

 

Tervetuloa mukaan pohtimaan ajatuksia Huippusuoritukseen !