Muuttuvassa, vauhdikkaassa ja epävarmassa työelämässä oman ajan ja energian johtaminen on ensiarvoisen tärkeää. Se on avain tuloksellisuuteen ja todelliseen aikaansaamiseen myös pidemmällä aikajänteellä. Se mahdollistaa hyvinvoinnin eikä nakerra sitä niin, ettei vapaa-ajalle jää enää virtaa.

Tuloksellisuus, aikaansaaminen ja hyvinvointi voivat kulkea käsi kädessä, kun tulet tietoiseksi omista toimintamalleistasi ja kehität niitä viisaaseen suuntaan. Tämän toiminnan keskellä tulet tietoisemmaksi omista vahvuuksistasi ja osaamisestasi. Teet töitäsi yhä suuremmalla itseluottamuksella ja autat myös muiden itseluottamuksen vahvistumista. Onnistuminen ruokkii onnistumista. Yksilö-, tiimi- ja organisaatiotasolla.

Tervetuloa mukaan maksuttomalle Energian ja itseluottamuksen kasvattamisen verkkokurssille.

Kurssiin avautuu uusi osio neljän viikon ajan maanantaisin mahdollistaen yhteen teemaan keskittymisen kerrallaan.

Haluatko vahvistaa itseluottamustasi ja saada lisää virtaa tekemiseen?

Sinä saat

  • Helpotusta ja lisää iloa arkeesi 
  • Työkaluja ja harjoituksia välittömästi käyttöösi
  • Ravintoa aivoille eli innostavaa tietoa aihepiiriin liittyen

Tämä valmennus sisältää seuraavat osiot:

Viikko 1: Ajanhallinta ja priorisointi hektisessä arjessa

Viikko 2: Oman energian johtaminen – tie hyvinvointiin

Viikko 3: Aikaansaamisen taito varmistaa tuloksellisuuden

Viikko 4: Itseluottamuksen kasvattaminen vie kohti onnistumista

Jatka onnistuneesti: Seuraavat askeleet. Toiminnasta pysyvä osa arkea.

Verkkokurssin sisältö avautuu käyttöösi viikko kerrallaan maanantaisin.

Liity mukaan maksuttomalla verkkokurssille täältä

Valmentajasi:

Jaana Hautala on erittäin kokenut yritys- ja mentaalivalmen­taja, NLP kouluttaja ja tietokirjailija. Jaanan intohimo on mentaalivalmennus – itsetuntemus, henkinen suorituskyky, ajattelu- ja tunnetaidot sekä vuorovaikutus kiihtyvästi muuttuvassa ympäristössä. Hän haastaa osallistujia pysähtymään oman ajattelunsa ja toimintansa äärelle sekä antaa tilaa osallistujien ajattelulle ja kokemusten jakamiselle. Jaanan tapa kouluttaa ja luennoida on kokemuksellinen ja energinen sekä hän tuo uudenlaista näkemystä sekä käytännön vinkkejä työelämään ja suorituskykyyn. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Jaana on ollut yli sadassa organisaatiossa valmentajana, puhujana tai kouluttajana kehittämässä inhimillistä kilpailukykyä, jossa ihmisyys on keskiössä. Aikaisemmin hän toimi 15 vuotta erilaisissa esimiestehtävissä ja kouluttajana, jonka tarinoita ja kokemusta hyödynnän luennoissani. Jaana tuo rohkeutta, innovatiivisuutta ja näkemystä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin sekä inhimilliseen työelämään, jossa luodaan kilpailukykyä.

Anniina Hukari on oivalluttava kehittämis- ja muutosasiantuntija sekä kouluttaja, joka uskoo vahvasti organisaatioissa, tiimeissä ja yksilöissä olevaan potentiaaliin. Hän auttaa kirkastamaan tavoitteet ja puskee yksilöitä ja tiimejä positiivisesti niitä kohti – rinnalla kulkien ja yhdessä tehden. Suurena intohimona on parhaiden toimintatapojen rakentaminen organisaatioihin ja niiden kautta sekä tuloksellisuuden että työhyvinvoinnin lisääminen. Anniina on erittäin kokenut esimiesten ja johdon kouluttaja, fasilitaattori ja business coach. Anniinalla on yli 20 vuoden kokemus ihmisten valmentamisesta, kouluttamisesta ja ohjaamisesta. Koulutukseltaan hän on diplomi-insinööri ja business coach master (PCC), joka on opiskellut myös mm aikuispedagogiikkaa, NLP:tä, hypnoterapiaa sekä aivotutkimusta. Business coachina Anniinan ydinosaamista ovat: oppiminen ja aivot muutoksessa ja kehittymisessä, uusien toimintatapojen ja mallien kehittäminen sekä vieminen käytäntöön, palautuminen, ihmisten erilaisuus, läsnäolo ja vuorovaikutus, vahvuusajattelu sekä esimiesten työote ja valmentaminen.

Opi johtamaan omaa mieltäsi ja kulje kohti parempaa ja kokonaisvaltaisesti hyvinvoivempaa elämää.

Haluatko:

  • Mielen ohjelmoinnin työkaluja
  • Pysyviä muutoksia omiin toimintamalleihin
  • Oman voiman ja vahvuuden löytämistä 
  • Palautumisen ja itsensä kehittämisen harjoituksia
  • Uusia hyvinvoinnin rutiineja arkeen
  • Keinoja hermoston rauhoittamiseensekä ohjattua syvärentoutumista
  • Viimeisintä tietoa jaksamisesta ja hyvinvoinnista sekä taustalla vaikuttavasta neurotieteestä
  • Käytännöllisyyttä ja helposti arkeen vietyä tietoa sekä työkaluja

Hyvä elämä on seurausta taitavammasta ajattelusta. Jokaista tekoa ja reaktiota edeltää ajatus. Teot rakentavat toimintamalleja. Omaa ajattelua, reaktioita ja toimintamalleja kannattaa ohjata viisaaseen suuntaan.

Ympäristön tapahtumat ja informaatiotulva vaikuttaa huomaamattamme siihen, miten tulkitsemme elämää. Epävarmuuden ja vauhdin keskellä on tärkeä löytää työkalut oman stressin johtamiseen sekä sisäisen maailman ja ohjelman selkeyttämiseen

Tästä verkkovalmennuksesta saat runsaasti työkaluja mielen hyvinvoinnin ohjelmointiin, jolla rakennat pysyviä hyvää tekeviä rutiineja ja kuljet kohti onnistumisia.

Voit rakentaa itsellesi ja tähän maailmaan lisää juuri sitä, mitä haluat. Mielesi voima on aivan uskomaton. Sinulla on voimavaroja ja potentiaalia sellaiseenkin, mistä nyt uskallat juuri ja juuri haaveilla. Voit valjastaa mielesi ja kehosi voiman käyttöösi ja kulkea kohti onnistumisia. Aikaansaaden ja samalla palautuen sekä hyvinvoiden. Tule tekemään haaveista totta. Valitse missä haluat olla keväällä 2023 ja kulje tietoisin askelein sitä kohti. Valitse onnistuminen. Tule mielen hyvinvoinni mestariksi.

Lue lisää tietoa täältä.

  • 16 viikkoa.
  • 16 teemaa
  • 16 tehtävää tai harjoitusta
  • Sitoutumalla aitoja, pysyviä muutoksia ajatteluun ja toimintaan.

Jäävätkö verkkokurssit sinulta usein kesken. Hyviksi aikomuksiksi. Tämä verkkokurssi toteutetaan kerran viikossa verkkolivenä, jossa sinulla on mahdollisuus osallistua keskusteluun chatin kautta ja samalla nauttia vaikka aamukahvia. Tehtävä nauhoite jää käyttöösi ja suosittelemme katsomaan sen aina saman viikon aikana. Yhteinen kokoontuminen rytmittää ja syventää matkaasi sekä edesauttaa onnistumistasi!

Jokaisessa tapaamisessa saat sekä tietoa, että konkreettisen harjoituksen tai työkalun, jota pääset heti käytännössä tekemään meidän ohjaamana. Osa työskentelystä on kehollista ja osa harjoituksista tehdään enemmän mielen tasolla. Et tarvitse osallistuaksesi mitään erityistä ennakko-osaamista tai tietoa. Valmennushetket sopivat aivan kaikille eivätkä osallistujat pidä sen aikana videoita tai ääniä päällä.

Anna itsellesi, läheisillesi  ja yhteisöillesi lahja ja ilmoittaudu mukaan.

Alle 10 euroa/viikko.

159 € (sis alv 24%).

Vinkki: Tuo koko tiimisi tai työyhteisösi mukaan ja pyydä teille erillinen tarjous. Fokusoikaa sekä yksilöllisen että yhteisen ajattelun ja toiminnan tutkimiseen sekä kehittämiseen.

Tämä maksuton webinaari on matka uskomusten maailmaan, mielen pelkoihin, siihen potentiaaliin ja sisäiseen voimaan, joka meillä kaikilla sykkii vahvana ja viisaana. Elämässä oma mieli, opitut pelkomallit ja uskomuksemme asettavat usein esteitä menestymisen, hyvinvoinnin ja onnellisuuden eteen. Uskomukset ovat niitä vahvoja sisäisiä sääntöjä, jotka ohjaavat ajattelua, tunteita, päätöksiä ja käyttäytymistä usein tietämättämme – eli määrittelevät ison osan ihmisenä olemista. Uskomukset ovat usein sotkeutuneet meidän opittuihin pelko malleihin, joista on tärkeää tulla tietoiseksi.
Haluatko sinä ottaa vahvemmin mielenvoiman ja oman sisäisen voiman käyttöösi? Haluatko vapautua turhasta pelosta, joka estää elämästä sinun oman näköistä elämääsi? Olen kirjoittanut aiheesta kaksi tietokirjaa, ja tällä hetkellä kirjoitan kolmatta. Nyt tuon tähän maksuttomaan webinaarin vuosien opit ja oivallukset.
Webinaari sisältää ajatuksia, tietoa ja tiedettä sekä muutaman harjoituksen mielenvoimasta ja uskomuksista:
-Miten löytää kätkeytyneitä uskomuksia?
-Miten vaikuttaa oman tiedostamattomaan mieleen sekä uskomusjärjestelmäänsä?
-Miten kohdata omia pelkotiloja ja muuttaa niitä?
-Miten oppii purkamaan kuormittavaa stressiä?
-Miten hyödyntää omaa voimaa tietoisemmin?
Webinaari on juuri sinulle, jos
-Haluaisit muuttaa jotain elämässä, mutta et oikein tiedä mitä ja miten muuttaa.
-Koet, että olet jotenkin jumissa elämässäsi – elämä on ehkä mennyt suorittamiseksi päivästä toiseen tai huomaat että ilo ja keveys on vähentynyt elämässä.
-Olet tiedostanut, että omat mielen kahleesi estävät sinua toteuttamasta itseäsi. Oma voimasi on ehkä hukassa, mutta et tiedä miten muuttaa tilannetta.
Webinaarin loppuun sinulla on mahdollisuus esittää kysymyksiä chatin kautta ja lopussa kerron suositusta 6 viikon verkkovalmennuksesta Vapaudu uskomusten kahleista, joka käynnistyy uusittuna seuraavan kerran 17.5.2021. Verkkovalmennukseen pääsee mukaan 30.6.2021 asti.
Tervetuloa mukaan webinaarin,
Jaana
Kuka olen:
Olen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin väsymätön puolestapuhuja! Ydinosaamistani on mielentaidot ja menestyjän taidot – itsetuntemus, henkinen suorituskyky, stressinhallinta ja palautuminen sekä vuorovaikutus.
Vaimennukseni ja luentoni innostavat ja oivalluttavat sekä jättävät vahvan läsnäolon ja luottamuksen jälkeensä. Olen viimeisen 10 vuoden aikana kouluttanut ja valmentanut tuhansia kurssilaisia. Olen ollut yli sadassa organisaatiossa parantamassa ja kehittämässä työelämää.
Intohimoni ovat ihmiset, mieli ja henkinen ja sisäinen voima sekä uudistuminen. Koulutan myös metataitoja sekä ratkaisukeskeistä valmennusta ja NLP:tä. Toimin 4. vuotta Suomen NLP-yhdistyksen puheenjohtajana vuosina 2013-2107. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen kouluttanut satoja NLP kurssilaisia ja seuraava sertifioitu 16 päivän NLP koulutus on jo 27.
Palautteita kurssilaisilta:
“Jaanalla on taito luoda rento, luottamuksellinen ja arvostava ilmapiiri toisilleen entisestään tuntemattomien ihmisten välillä. Hänen ohjauksessaan on turvallista tutkia, ihmetellä, epäröidä ja kokeilla monenlaisia NLP-tekniikoita, ja joka kerta oivaltaa omasta ajatusmaailmastaan ja itsestään jotain merkityksellistä. Olen ollut monessa Jaanan koulutuksessa mukana ja hänen innostamana jatkoin kouluttautumista aina NLP Traineriksi asti. NLP on tuonut paljon hyviä mielen apuvälineitä elämäni työkalupakkiin niin esimiestyöhön kuin yksityiselämään. Rajoittavien uskomusten purku harjoitukset ja muiden ihmisten mallittaminen sekä elämänarvoihin liittyvät tutkistelut kiinnostivat kovasti myös oman avioeron keskellä. Osin niistä saamiin oivalluksiin pohjautuu kirjani Rakkauden (r) evoluutio. Kirjan liki 60 harjoitukseen, olen saanut inspiraatiota myös Jaanalta. Suosittelen Jaanan koulutuksia lämpimästi kaikille!” Kati Niemi
Minulle NLP edustaa huikeaa mielentaitojen työkalupakkia, joka on jokaisen halutessaan helposti ja kätevästi saatavilla ja opeteltavissa. NLP on muuttanut omassa elämässäni asioita ja monta kertaa! Valmistuin NLP Trainer/kouluttajaksi keväällä 2019. Viimeisen kouluttajakoulutuksen oppivuoteni sain viettää Jaanan ammattitaitoisessa valmennuksessa osallistumalla hänen vetämiinsä NLP Practioner ja NLP Master koulutuksiin. Suosittelen lämmöllä Jaanan valmennuksia, koska hänen koulutuksensa ja esiintymisensä on ammattitaitoista, mielenkiintoista ja monipuolista. Jaanalla on taito luoda oppimiselle hyvä, luotettava ja avoin ilmapiiri.” Pia Ekström
“Jaana on lämminhenkinen kouluttaja, joka haastaa ajattelemaan ja pohtimaan asioita, kannustaa luovuuteen ja intuition käyttöön. NLP koulutus, jälleen kerran, sai minut ihmettelemään ihmisen mieltä ja herätti halun tutkia asioita yhä syvemmältä. Jotta ymmärtäisin meitä ihmisiä enemmän. Käytän itse NLP:tä arjessa (sekä asiakkaille) säännöllisesti. ” Ansku Saariaho

Lisätietoa koulutuksista tai kysy suoraan Jaanalta: jaana.hautala@oivaltamaan.fi

Jälleen viikon päästä tulee yksi vuosi täyteen ja länsimäisen kalenterin myötä siirrymme vuoteen 2017. Monet meistä tekevät leikkimielisiä Uuden Vuoden lupauksia tai konkreettisimpia tavoitteita. Toiset aloittavat tiukan dieetin, jotkut ostavat jälleen tammikuisen kuntosalikortin ja osa puhdistaa elimistöään tipattomalla tai somettomalla ajanjaksolla. On lupausten aika, sillä vuosi vaihtuu!

 

On tärkeää, että pysähdymme tarkastelemaan omaa elämää ja valintoja. Vielä arvokkaampaa olla tietoinen omista valinnoista. Useimmiten arjen vauhdin pyörteessä teemme vuosi toisensa perään samoja valintoja, jotka Uuden Vuoden aikaan katkaisemme hetkeksi uudenlaisilla päätöksillä. Käytämme tahdonvoiman lihastamme hetken, kunnes heikomman hetken saapuessa palaamme takaisin vanhoihin kaavoihin ja vanhoihin valintoihin.

 

 

Kun haluat tehdä muutoksia elämässäsi, niin mikset tekisi sitä tietoisesti?

Seuraavalla tasolle siirtymiseen auttaa monelle pysähtyminen omien arvojen äärelle. Me voimme jokainen hetki valita toisin, kun haluamme parantaa elämän laatuamme. Valinnat eivät kuitenkaan jää pysyviksi, jos ne eivät ole vahvasti meille merkityksellisiä ja arvopohjaisia. Vuodet vaihtuvat ja meille tärkeät asiat ja arvot myös elävät. Milloin sinä olet viimeksi konkreettisesti pysähtynyt pohtimaan ”Kuka sinä olet ja mitkä asiat sinun elämääsi ohjaavat”? Voimme helposti luetella sen enempää ajattelematta ”sanahelinänä”…terveys, koti ja lapset.  Entäpä, jos hieman haastaisit itseäsi syvemmin ja määrittelisit sinulle 5 tärkeintä arvoa ja avaisit kirjoittaen mitä ne sinulle konkreettisesti tarkoittavat. Kysyisit itseltäsi myös, paljonko annat näille tärkeille asioilla aikaa, rahaa ja energiaa?

 

 

Sydän on vahvempi kuin tahdonvoima

Tahdonvoima on itsekuria ja asennetta ja se myös väsyy käytettäessä. Tahdonvoimaa tarvitaan silloin, kun sisällämme on valintaristiriita. Kun tavoittelet Uuden Vuoden lupausta ilman sinun arvopohjaa, voi olla, että kolmantena viikkona jo repsahdat. Arjen muutosvauhti ja kiire ovat läsnä. Tahdonvoimaa tarvitaan jo työelämässäkin. Tahdonvoima lihas väsyy päivän aikana, ja se sanoo helpommin kyllä väärille asioille. Jääkaapin ovi aukeaa ja sohva kutsuu lenkkiä enemmän.

 

Arvopohjaisilla lupauksilla on vahvemmin sydän- ja tunne-energia mukana. Kun arvot ohjaavat valintojasi, olet tietoisempi mitä teet ja valinnat ovat pysyvämpiä. Repsahduksia matkalla tulee lähes aina, mutta kun lupaus on sydämen asia, niin maali on helpompi saavuttaa.

 

 

Älä pakene ja taistele vaan pysähdy ja suunnittele

Sisäinen taistelu omien valintojen äärellä käydään moneen kertaan vuoden ensimmäisten viikkojen aikana. Meidän nykyihmisten kannalta ongelmana on evoluution jäänne eli pakene-taistele refleksi, jonka ansiosta olemme hengissä.  Pakene-taistele refleksin ansiosta kehomme menee kuitenkin hälytystilaan usein väärillä hetkillä. Kun ympäristössä on kiirettä, stressiä tai kenties olet itsellesi turhan kriittinen, niin pakene-taistele refleksi voi laueta. Stressaavassa tilanteessa on luontaista, että keho antaa enemmän valtaa impulsseille kuin uusille lupauksille. Kun huomaat pakene-taistele refleksin laukeavan, vaikkei ympärillä ole välitöntä ulkoista vaaraa, niin pysähdy ja siirrä huomio hengitykseen. Kun mieli ja keho rauhoittaa, sinulle tulee aikaa valita ja suunnitella. Sinulla on mahdollisuus voittaa sillä hetkellä oma sisäinen taistelusi ja pitää kiinni Uuden Vuoden lupauksesta.

 

”Pyrkimyksenä on itsensä kontrolli, mutta ne tavalliset aseet, joita käytämme itseämme vastaan –syyllisyys, stressi ja häpeä – eivät toimi. Parhaalla itsekontrollilla varustetut yksilöt eivät käy sisäistä sotaa. He ovat oppineet hyväksymään minuutensa erilaiset puolet.” -Kelly McGonigal, Willpower Instinct

 

 

Oma potentiaali

Me käytämme erittäin pienen osan meidän potentiaaliamme. Frank Martelan kirjassa Tahdonvoiman Käyttöohje on siitä kuvaava esimerkki: ”Kuvittele itsesi lenkille ja voimasi ovat aivan lopussa.” Juuri kun päätät pysähtyä lepäämään, havaitset karhun lähestyvän. Ennen kuin huomaatkaan olet sprintannut itsesi turvaan läheiseen latoon. Et ollut loppu, vaan voimaa oli paljonkin jäljellä”. Kenties se oli asenne tai tahdonvoima, joka oli loppu tai mielen varoitusjärjestelmästämme, joka lähetti väsymisviestin säästääkseen kehoa tuleviin koitoksiin. Entäpä, jos käännät tämän asian ympäri ja aktivoit huikealla mielellä potentiaaliasi. Suurimmat esteet sille, jos et saavuta Uuden Vuoden lupauksia tai tavoitteita ovat sinun mielessäsi.

 

”Aina se vaikuttaa mahdottomalta, kunnes se on tehty” -Nelson Mandela

 

 

Näillä Mielen vinkeillä saavutat Uuden Vuoden lupauksesi:

    1. Kirkasta sinulle merkitykselliset asiat: ”Kuka Sinä olet ja mitkä arvot ohjaavat arkeasi?”
    2. Rakenna Uuden Vuoden lupaukset arvopohjasi päälle
    3. Tee jokainen aamu mielikuvaharjoitus, jolloin näet lupauksen/ tavoitteen saavutettuna. Miltä sinusta tuntuu, kun tavoite on saavutettu? Havaitse, mitä kuulet, näet ja tunnet.
    4. Pidä huolta aivojen palautumisesta ja veren sokerista, jotta pakene-taistele refleksi ei laukea päällä ja olet alttiimpi impulsseille
    5. Ole tietoinen ja huomaa milloin tahtosi on väsynyt. Rentoudu sinulle sopivalla tavalla –myös muutaman kerran kesken työpäivän
    6. Tee päätös ja pysy siinä. Tee tai älä tee – älä melkein tee. Meidän kaikkien mieli on itsepetoksen mestari ja altis omille tulkinnoilla. Focusoi mieltä kohti sinun lupausta
    7. Hyväksy repsahdukset sekä tunteet ja jatka eteenpäin. Taistelemalla vääränlaisia ajatuksia ja tunteita vastaan, ne vain kasvavat
    8. Iltaisin, kun menet nukkumaan kiitä itseäsi onnistumisesta. Päivän pienetkin onnistumiset ruokkivat onnistumisen kierrettä ja rakennat itseään toteuttavaa ennustetta
    9. Rakenna sinun omat mentaalirutiinisi ja pidä kiinni niistä päivittäin! Vahva mieli ja tahdonvoima toimivat lihaksen lailla ja kasvavat niin kuin hauiskin – vain harjoittelemalla!

”Jos uskot, että pysty tekemään sen, silloin kaikki muu asettuu paikoilleen.” –Floyd Mayweather

 

Tulevaisuuden tutkijoiden mukaan hyvinvoivalla ja menestyvällä yksilöllä sekä tiimillä on metataidot hallussa. Heille on tärkeää tietoisesti harjoittaa ajattelu- ja tunnetaitoja sekä kohtaamis- ja vuorovaikutustaitoja. Tietoisuustaidot sekä intuition käyttö on heille jo jokapäiväistä ja luontaista. Ärsyketulvassa yksi keino pysähtyä metataitojen äärelle on NLP.

 

Sain olla viime perjantaina Innostu IT:stä -seminaarissa puhumassa metataidoista ja NLP:stä Telia Soneran Timo Auerin jälkeen. Timon esityksessä nousi esiin, että erään tutkimuksen mukaan näkökulman ja perspektiivin vaihto lisää 80 % älykkyyttä. Ajatus pysäytti minut. NLP eli suomalaisittain neuro-lingvistinen ohjelmointi on mielestäni 80 %:sti sitä uusien näkökulmien avaamista ja loput NLP:stä on metataitojen harjoittelua, josta kirjoitin viime blogissani.

 

Itse törmäsin ensimmäisen kerran NLP:hen urheiluvuosien aikana. Henkistä vahvuutta harjoiteltiin NLP:n avulla jo 90-luvun alkupuolella. Harmikseni hävitin NLP:n ja metataitojen harjoittamisen uraputkivuosien aikana. Esimieskoulutuksissa ei siihen aikaan paljon puhuttu ajattelu- ja tunnetaidoista – saati tietoisuustaidoista. Monta kertaa olen pohtinut, miten olisin hyötynyt ihmisten erilaisuuden ymmärtämisestä 15 esimies vuoden aikana. Onneksi löysin NLP: n uudelleen, vaikka se minulta vaatikin seinään törmäämisen ja korkealta tipahtamisen. Samalla löysin kutsumuksen loppuelämään eli valmentamiseen ja henkisen hyvinvoinnin kasvattamiseen. NLP on auttanut minua pysähtymään, ajattelemaan rohkeammin, kehittämään tunneherkkyyttä sekä aistejani kohti parempaa ihmisymmärrystä. NLP on aukaissut myös omaa intuitiivisuuttani sekä auttanut minua olemaan armollisempi sekä vähemmän suorittava itseäni kohtaan.

 

NLP:ssä on jotain mitä meillä kaikilla jo on. NLP on mindfulnessin ja coachingin avulla keino vapauttaa omaa potentiaalia sekä energiaa ja pysähtyä tähän hetkeen. Me olemme Minä Oy Ab kokonaisuus ja kaikki meissä vaikuttaa kaikkeen. NLP:n avulla voimme pysähtyä oman ajattelu-, tunne- ja toimintamallien äärelle, muuttaa toimimattomia malleja ja vapauttaa näin omaa energiaa ja potentiaalia. Ikään kuin astua ihmisinä seuraavalle tasolle. Se on perspektiivin vaihtoa mielestäni parhaimmillaan niin yksilön kuin tiimienkin maailmassa.

 

Mitä se NLP sitten on?

NLP on tehokas ja käytännöllinen menetelmä ja asenne, joka auttaa kehittämään omia resurssejasi. NLP on taitoa ja tekniikkaa, jolla voi tutkia ja tehostaa kommunikaatiota sekä muuttaa kaikkea omaa sisäistä toimintaa: ajattelua, tunnetiloja, reaktioita ja läsnäoloa. Itse uskon että meillä on jo kaikki rakennuspalikat, ne pitää vain vapauttaa käyttöön. NLP avaa tien mielen ja kehon mahdollisuuksiin: miten opimme, ajattelemme, tunnemme, viestimme, teemme päätöksiä ja motivoidumme.

 

NLP tulee sanoista Neuro-Linguistic Programming, eli suomalaisittain neuro-lingvistinen ohjelmointi.

    • Sana ”neuro” viittaa tässä yhteydessä ihmisen neurologisiin prosesseihin, eli viiteen aistiimme, hermostoon sekä aivoissamme ja mielessämme tapahtuvaan tiedon käsittelyyn, joka vaikuttaa aina fysiologiaan ja päinvastoin.
    • Lingvistinen puolestaan viittaa puhuttuun kieleemme, sen rakenteisiin ja kehonkieleemme, joiden välityksellä me kommunikoimme sekä tietoisella että tiedostamattomalla tasolla. Jokaisella on oma kokemuksensa todellisuudesta. Kokemukseen vaikuttaa mm. meidän geenit, historia, arvot, uskomukset, persoonallisuus ja aistit.
    • Prosessointi eli puhuttu kieli. Sanat joita käytämme, kytkeytyvät läheisesti meidän subjektiiviseen kokemukseemme todellisuudesta. NLP on käytännöllistä ja toimivaa. Se auttaa meitä kehittämään henkisiä resurssejasi – metataitoja niitä tulevaisuuden hyvinvoinnin taitoja.

 

Muutos on mahdollisuus ja pysyvä ilmiö tässä hetkessä. Tarvitsemme metataitoja, jotta voimme kehittää transformaatiotaitoa eli kykyä viedä muutosta eteenpäin epävarmoissa olosuhteissa – oli kyse sitten oman itsensä, tiimin tai organisaation johtamisesta.

 

Jos kiinnostut ja haluat kehittää itseäsi, NLP-koulutus on sinua varten! Katso myös NLP yrityksille: erilaiset valmennukset, luennot ja tyhy-päivien ohjelmat.