”Tulevaisuuden menestyjä satsaa paukkuja palautumiseen sekä itsensä johtamiseen.”

Tähän virkkeeseen päättyi ylen aamun keskustelu työhyvinnoinnista eilen. Mitä tunteita lause sinussa herättää? Uskotko sinä näin?

 

Me kaikki luomme omaa maailmaamme käsityksillä ja uskomuksilla. Uskomukset luovat viitekehyksen, jonka kautta reagoimme siihen mitä ympärillä tapahtuu.  Ne ovat kuin silmälasit, joiden läpi näemme itsemme ja maailman. Koska uskomme myös moniin asioihin, jotka eivät välttämättä ole totta, kuten ”kiire on tehokkuuden mittari”, on hyvä myös silloin tällöin tarkastaa omia uskomuksiaan. Millaisia käsityksiä sinä olet luonut itsestä, toisista, vuorovaikutuksesta, työstä ja elämästä yleensä. Tieto- ja aivotyön maailmassa eivät vanhat uskomukset välttämättä enää tuota tulosta. Entä työyhteisön sekä tiimin yhteiset uskomukset? Hyvinvoivissa organisaatioissa on löydettävissä kollektiivisia menestymisen uskomuksia, jotka lisäävät energiaa, luottamusta ja avaavat vuorovaikutusta esim. ”Hyvinvoivat työntekijät tuottavat tulosta”.  Usein kuitenkin törmään valmentaessani myös päinvastaisiin eli energiaa ja luottamusta vähentäviin ja vuorovaikutusta sulkeviin uskomuksiin.  Mitä mieltä olet tiimin yhteisestä uskomuksesta ”Muutos on vaikeaa!”?  Itse voisin kysyä tiimiltä silloin, että onko pysyvyys edes tarkoitus?

 

 

Me voimme kaikki tarkastella omaa mielen sisältöä joustavasti ja uteliaasti

Voimme kyseenalaistaa uskomuksia, jotka eivät meitä enää palvele. Uskomukset rakentavat meille huomaamatta itseään toteuttavaa ennustetta, koska tarkkailemme maailmaa omien uskomuslinssien läpi. Kysymys voisi olla, miten kehittää uskomuksia palvelemaan enemmän omia tavoitteita ja toiveita. Itse uskon optimistiseen kasvun asenteeseen eli mahdollisuusajatteluun, joka lähtee jokaisen mielestä. Margaret Lynchin sanoin ”Kun alat uskoa, että kaikki on mahdollista, kaikesta tulee mahdollista.” Tämä ei riitä aina muutokseen, vaan tarvitsemme myös kokemista, tekemistä ja tunnetilan muutosta.

 

Miten siitä mielen vankilasta pääsee irti, jotta rajoittavat uskomukset eivät hidasta tai rajoita omaa potentiaalia? Aluksi on hyvä tulla tutuksi omien ajatusten kanssa. Aina kun paljastaa itselleen mielen rajoittavan uskomuksen, niin saa tilaa valita toisin. Hyvää harjoittelua on itsensä sparrailu ratkaisukeskeisillä kysymyksillä. Anthony Robbinsin sanoin: ”Hyvät kysymykset johtavat aina hyviin vastauksiin.” Kolmas ja tehokas itsensä johtamisen väline on optimaaliseen mindsettiin virittäytyminen.  Kun mieli menee jumiin tai huomaat rajoittavan uskomuksen valtaavan energiaasi, niin pysähdy- hengitä muuta kerta syvään –ajattele (visualisoi) mitä tuntuu olla onnistumisen tilassa? Onnistumisen rennossa tilassa  on helpompi myös ratkaista jumi tai päästää rajoittavasta uskomuksesta irti. Neljäs ja usein tarvittava uskomuksen muuttamisen keino on tekeminen ja kokeminen. Jos uskot olevasi huono esiintyjä tai huono rentoutua, niin uskomus ei välttämättä muutu, vaikka kuinka kertoisi onnistumisen tarinaa itselle, että osaat esiintyä hyvin. Tarvitaan myös onnistumisen tekoja ja uusia arjen rutiineja sekä luottamusta. Kyseisessä tilanteessa: Esiintymisen ja rentoutumisen harjoittelua, jolloin jo pienetkin onnistumisen tunteet horjuttavat vanhaa uskomusta.

 

Ehkä uskomustyöskentely on koko elämän mittainen matka niin heikkoine kuin vahvoine hetkineen. Sillä se mihin uskot tänäkin hetkenä vaikuttaa sinun loppuelämään enemmän kuin uskotkaan. Toisaalta jos uskot, että pystyt tekemään jonkun asian, silloin kaikki muut ikään kuin asettuu paikoilleen.

 

Uskon Dale Carnegien ajajatukseen: ”Meillä kaikilla on mahdollisuuksia, joista emme ole tietoisia. Voimme tehdä asioita, joiden tekemisestä emme osaa edes unelmoida.”

 

Lue aikaisemmat kirjoitukset Huipulle-blogisarjassa:

Huippusuoritus mielessä

Focus omaan energiaan -irti suorittamisesta

Itsetuntemus –tie mentaaliseen vahvuuteen

Itseluottamus ja itseään toteuttava ennustus

Kuinka usein olet pysähtynyt pohtimaan minkälaisille uskomuslinsseillä sinä rakennat omaa elämääsi?  Me ihmiset määrittelemme koko elämämme erilaisilla uskomuksilla, jotka rakentavat raamit meidän kokemalle todellisuudelle. Koska me uskomme moneen asiaan jotka eivät ole totta, on hyvä välillä tarkistaa millaisia käsityksiä on luonut itsestä, toisista, vuorovaikutuksesta tai elämästä yleensä vuosien varrella. Saku Tuominen ja Annemari Heikkilä kirjoittivat myös alkuvuonna kirjan Uskonko, joka johtaa joustavamman ajattelun äärelle. http://smartumstage.fi/asiaa/uskonko-haastattelussa-saku-tuominen

 

Omaa ajattelutapaa voi arvioida ja muuttaa syvemmälläkin tasolla. Itse sain ns. lottovoiton viikonlopun NLP- koulutuksessa. Kesken kouluttajapäivän löysin itsestäni uskomuksen, ettei onnellinen parisuhde ole minulle mahdollista. Elän mielestäni onnellisessa parisuhteessa, joten löytö oli häkellyttävä. Tutkiessani itseäni löysin parisuhteestani jo omia alitajuisia ajattelu- ja toimintamalleja, jotka eivät toimisi rakennusaineena loppuelämän kestoiselle onnellisuudelle. Järkytyin aluksi, mutta nopeasti lähdin tutkimaan miksi minulla oli tällainen uskomus ja mistä se oli oikein muodostunut. Omalla kohdalla syy löytyi onneksi helposti ja sen purkaminen oli mahdollista käynnistää. Elämässäni tapahtui äkillinen kriisi vajaat kuusi vuotta sitten, kun pitkä ja onnellinen ihmissuhde päättyi äkillisesti avomieheni tapaturmaiseen kuolemaan. Suruprosessin olin vuosien varrella työstänyt loppuun, mutta kehoon olikin jäänyt jäljelle menettämisen pelkoon liittyvä uskomus. Omalla kohdalla uskomuksen syy ja ydin löytyivät ja purkaminen onnistui . Näin nykyiseen arkeeni kuuluu uskomus onnellisesta parisuhteesta ja se ohjaa minun ajattelu, tunne- sekä toimintamallejani.

 

Isojakin sekä omaan itseluottamukseen liittyviä uskomuksia on paljon työelämässä, johtamisessa sekä vuorovaikutuksessa. Uskomuksia elämään voi syntyä äkillisistä tilanteista, niin kuin oma uskomukseni muodostui tai  toistojen kautta, jolloin ajatuksesta muodostuu ns. itseään toteuttava ennuste. Monet uskomukset voivat olla jäänteitä  lapsuudesta  vanhemmilta, opettajilta ja valmentajilta. Usein törmään valmentaessa vertailevaan uskomukseen, joka liittyy itsetuntoon mm.: ”Olen liian vanha vaihtamaan työpaikkaa ” tai ”Ei:n sanominen on minulle vaikeaa, sillä silloin minua ei arvosteta”. Kielteisenä uskomuksena löydän usein  tiimeistä näkökulman: ”Päivittäiset palautumiset eivät ole sallittuja ” tai yleistävänä uskomuksena ”Muutos on vaikeaa”, joka on valitettavasti jalkautunut yllättävän kollektiiviseksi uskomukseksi meille ihmisille.

 

Minkälaisilla laseilla sinä tai tiimisi katsotte työpäivää sekä johdatte omaa energiaanne töissä, jos taustalla on ajatus, että muutos on vaikeaa? Me elämme nopeasti muuttavassa maailmassa, jonka pohjana on pysyvä muutos. Tutkijatkin ovat todenneet, että tiedon määrä tuplaantuu vuoteen 2020.  Entä, jos kokeilisit uudenlaista näkökulmaa muutokseen. Millä laseilla sinä katsot ympäristöä, jos uskomuksesi on ”Muutos on mahdollisuus” tai ”Muutos on hauskaa”? Uskomukset ovat joka tapauksessa käsityksiä / ajatuksia mielessämme, jotka antavat meidän toiminnalle tunne-energiaa. Usein ne myös ohjaavat arkeamme tiedostamatta alitajunnantasolla.

 

Niin henkilökohtaisia kuin tiimin sisäisiä uskomuksia pääset purkamaan pian alkavalla kolmen valmentajan rakentamalla verkkovalmennuksella Voittajan Portaat. Lue lisää: https://oivaltamaan.fi/tuote/voittajan-portaat-verkkovalmennus/

 

”Unesta herää aina, mutta meillä voi olla jarruttava uskomus, josta emme herää ja se rakentaa meidän loppuelämän tarinaa.”

 

Kuva on Maaretta Tukiaisen Hyvän Mielen korteista kuvattuna.