Syksyllä tulossa jälleen maksuttomia webinaareja inhimillisempään työelämään. Ensimmäiset webinaarimme pidimme jo viisi vuotta sitten. Nyt onkin jo 57 maksutonta hyvää tekevää webinaaria tullut pidettyä tuhansille ihmisillä, ja on ilo kutsua sinut mukaan jälleen syksyn aamukahviwebinaareihin.

Ti 22.8 NLP työkalut coachingissa – webinaari

Webinaarissa oivallutetaan, miten kehon ja mielen työskentelyllä voidaan kehittää vuorovaikutuksen ja kohtaamisen taitoja sekä miten coachingissa voi päästä syvemmälle monipuolisten mallien, toimintatapojen, harjoitusten ja työkalujen avulla.

Kehollisuus kuuluu systemaattisen ajattelun sekä tunteiden ohella yhtä oleellisesti ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin sekä kasvuun cocahing työskentelyssä.

Haluatko
-lisätä coachaukseen ja valmentavaan työotteeseen/esihenkilötyöhön vaikuttavuutta ja syvyyttä?
-monipuolisia työkaluja, menetelmiä ja harjoituksia erilaisten asiakkaiden sekä tiimien kanssa käytettäväksi?
-taitoa ja uskallusta mennä sanojen ja tekemisen taakse, kohti identiteettiä, merkitystä ja energiaa?

Webinaarin loppuun kuulet 31.10.2023 alkavat 2,5 päivän kestoinen NLP työkalut coachingissa- koulutuksesta.

Ilmoittaudu mukaan

Ti 12.9 Mielen johtamisen mestariksi – Opi johtamaan omaa mieltäsi ja kulje kohti parempaa ja kokonaisvaltaisesti hyvinvoivempaa elämää.

Hyvä elämä on seurausta taitavammasta ajattelusta.

Jokaista tekoa ja reaktiota edeltää ajatus. Teot rakentavat toimintamalleja. Omaa ajattelua, reaktioita ja toimintamalleja kannattaa ohjata viisaaseen suuntaan.

Ympäristön tapahtumat ja informaatiotulva vaikuttaa huomaamattamme siihen, miten tulkitsemme elämää. Epävarmuuden ja vauhdin keskellä on tärkeä löytää työkalut oman stressin johtamiseen sekä sisäisen maailman ja ohjelman selkeyttämiseen

Tässä webinaarissa pysähdymme yhdessä tutkimaan omaa ajatteluamme sekä toimintamallejamme.

  • Mitä haluamme ylläpitää ja mistä olisi hyvä päästää irti?
  • Miten rakentaa tulevasta syksystä viisaan ajatelun ja toiminnan aikaa?

Ilmoittautumislinkki

To 26.10 – Mikä meitä uuvuttaa? Lisää hyvinvointia työarkeen.

Miten sinä voit? Miten tiimisi ja työkaverisi voivat? Miten voimme yhteisönä? Työuupuminen syntyy ihmisen ja työn välisessä vuorovaikutuksessa ja sille altistavat monet tekijät. Ihmiset eivät koe asioita ja tilanteita samalla tavalla. Erilaisuudestamme johtuen myös uupumiseemme vaikuttavat ja johtavat hieman erilaiset tekijät.

On tärkeää oppia tunnistamaan työuupumuksen oireita itsessä sekä muissa ja puuttua tilanteeseen sekä tehdä tarvittavat muutokset. Vaikea uupumus on vakava tila, jota emme halua enää yhdenkään ihmisen kokevan. Ennaltaehkäistään ja estetään yksin ja yhdessä. Voidaan paremmin yksilöinä, tiimeinä ja yhteisönä.

Webinaarin teemoja:

  • Tunnista uupumisen oireet
  • Työuupumukselle altistavat tekijät
  • Ihmisten erilaisuus uupumisessa
  • Ennaltaehkäise uupumista
  • Lisää hyvinvointia työarkeen

Ilmoittaudu mukaan

Tervetuloa mukaan!
Anniina ja Jaana

Jaana ja Anniina

ww.voimakkuus.fi

Vielä muutama mahtuu mukaan  ! Jo 37. Sertifioitu kuudentoista päivän NLP Practitioner- koulutus on huikea koulutus ihmismielen sekä vaikuttavan vuorovaikutuksen maailmaan. Koulutus antaa paljon työkaluja itsetuntemukseen, itsensä johtamiseen ja vuorovaikutukseen. NLP on tehokas menetelmä ja asenne, joka auttaa aktivoimaan omaa potentiaalia sekä löytämään tasapainoa.

NLP Practitioner koulutus koostuu tiedosta, tutkimisesta sekä omakohtaisesta oivaltamisesta. NLP-koulutus sisältää lukuisia mielenkiintoisia ja toimivia menetelmiä, joita voi soveltaa työelämässä, kouluttamisessa, valmentamisessa, esimiestyössä ja kaikessa ihmisten välisessä kanssakäymisessä.

NLP on onnistumisen taito

NLP Practitioner -peruskoulutus on suunnattu kaikille, jotka haluavat ymmärtää, miten ihmismieli toimii ja miten siihen voi vaikuttaa myönteisellä tavalla. NLP on tehokas menetelmä ja asenne, joka auttaa kehittämään omia resursseja. NLP on kuin onnistumisen taito. Se on yksi parhaimpia työkaluja, kun haluat tutustua, tutkia ja muuttaa omaa sisäistä toimintaa kuten ajattelua, reaktioita, tunteita ja taitoja, lisätä itsetuntemusta ja parantaa läsnäoloa sekä saavuttaa parempia tuloksia joko työssä tai yksityiselämässäsi. Vaikka NLP on käytännöllistä ja tuloksetkin usein nopeita, se on samalla tapa ajatella ja tulkita maailmaan. Menetelmä avaa tien mielen mahdollisuuksiin: miten opimme, ajattelemme, viestimme, teemme päätöksiä, motivoidumme ja vuorovaikutamme. NLP koulutuksessani metataitojen ohella oivallat tietoisuuden ja rentoutumisen taitoja sekä harjoittelet intuition käyttöä. Me olemme kaikki ainutlaatuisia ja toivon kouluttajana, että jokainen löytää tien oman ainutlaatuisuuden  äärelle.

NLP sopii laajasti

NLP: tä käytetään laajasti työyhteisön kehittämisessä ja johtamisessa, koulutuksessa, urheiluvalmennuksessa ja henkilökohtaisessa valmennuksessa. Erään kurssilaisen sanoin jokaisen itsensä kehittämisestä ja kasvusta kiinnostuneen ihmisen pitäisi käydä Jaanan NLP peruskoulutus. Lue lisää

Koulutus täyttää Suomen NLP -yhdistyksen sisältö, kesto – ja kouluttajavaatimukset. Koulutuksen suoritettuasi saat todistuksen ja voit jatkaa NLP Master koulutuksessa.

Seuraava NLP viikonloppukoulutus käynnistyy lokakuussa 2023

Pe-su 6.-8.10, la-su 28.-29.10, la-su 18.-19.11, la-su 9.-10.12, la-su 13.-14.1, la-su 3.-4.2. ja pe-su 16.-18.2.2024

Kysy lisää suoraan Jaanalta.

Koulutuspaikka

Peilikuja 7, Espoo. Koulutuspaikka sijaitsee meren läheisyydessä. Koulutuspäivien harjoitteluun tullaan hyödyntämään luonnon voimaannuttavaa ja näkökulmia avartavaa tilaa säiden salliessa. Koulutustila on tunnelmallinen lasihuone Espoon kotini yhteydessä. Koulutus on toteutettu onnistuneesti viime vuoden hybridinä, joten voit tulla mukaan myös etäyhteyden kautta.

Hinta

1 650 € + alv. 24 %. Hinta sisältää kattavan n. 180 sivuisen materiaalin ja pienen kahvi- ja teetarjoilun koulutuspäivien aamuina.

Paikkoja on vielä 2 jäljellä ja tarjoan ne 24.9.2023  asti vielä hintaan  on 1350 € +alv 24 %. Tee varaus täältä.  Koulutuksen voi maksaa osamaksulla alkaen jopa 165 €/kk ilman lisäkuluja.

Pääkouluttaja

Jaana on opiskellut NLP:tä vuodesta 2008 ja syventää NLP osaamistaan jatkuvasti kansainvälisissä NLP verkostoissa. Jaana on Suomen harvoja NLP Master Trainereitä ja on syventänyt NLP kouluttaja opintoja vuonna 2019-2020 myös NLPU yliopistolla Santa Cruz Kaliforniassa. Jaanan intohimo NLP:tä kohtaan näkyy aktiviisena toimintana ja häne toimi myös Suomen NLP-yhdistyksen puheenjohtajana vuosina 2013-2017. Tuleva NLP Practitioner koulutus on jo Jaanan 37 . NLP koulutus. Lue lisää Oivaltamaan sivuilta.

 

Fiiliksiä vuoden 2022 kesän koulutuksesta Lasilaaksosta.

Valmentaja/Kouluttaja: Jaana Hautala, NLP Master Trainer, NLP kouluttaja, yritys- ja mentaalivalmentaja, tietokirjailija ja hypnoosi- ja rentoutusohjaaja sekä joogaopettaja. Tällä hetkellä Jaana täydentää osaamistaan opiskelemalla toiminnallista neurotiedettä sekä systemaattista perhekonstellaatiota.

Vierailevina kouluttajina muun muassa tulevissa NLP Practitioner koulutuksissa:

Anniina Hukari

Anniina on (työ)elämän kehittäjä, joka uskoo vahvasti siihen, että paras tekeminen löytyy siitä kohdasta missä järki ja sydän kohtaavat. Annina on pedagogisesti pätevä opettaja, kansainvälisesti sertifioitu ammatticoach (ICF, PCC), NLP Trainer, Stressinhallinta- ja palautumisvalmentaja, Hypnoterapeutti sekä toiminnallista neurotiedettä hyödyntävä Senso Coach

Reija Könönen on koulutukseltaan NLP Trainer, MSc in Mindfulness, Mindfulness (MBLC) – ja Myötätunto (CBLC) -ohjaaja, ratkaisukeskeinen työnohjaaja STOry sekä Certified Business Coach – ja loputtoman kiinnostunut ihmismielestä ja sen toiminnasta. Tällä hetkellä Reijaa kiinnostaa erityisesti itsemyötätunto ja sen elämää helpottavat mahdollisuudet.

Tutustu Jaanan paremmin videoilta.

Koulutuksen voi maksaa osamaksulla alkaen jopa 165 €/kk ilman lisäkuluja

Koulutuspaikan varaukset varausmaksulla Oivaltamaan kaupasta tai ole yhteydessä suoraan sähköpostiin:jaana.hautala@oivaltamaan.fi tai puhelimitse 050 340 6288 

Tervetuloa, Jaana Hautala

Haluatko syventää NLP oppeja ? NLP Trainer on sinulle, joka haluat ottaa oman sisäisen johtajuuden käyttöösi sekä kehittää vaikuttavia esiintymis-, kohtaamis- ja kouluttajataitoja. Koulutus sopii erinomaisesti esimiehille, kouluttajille, coacheille, HR-asiantuntijoille, terapeuteille ja kaikille, jotka haluavat saada entistä syvemmän yhteyden niin itseen kuin muihin.

Koulutus on tarkoitettu NLP Practitioner – ja NLP Master Practitioner –koulutukset käyneille. NLP Trainer -koulutuksesta valmistut NLP Associate Traineriksi. Apuopettajuudet  (NLP Practitioner ja NLP Master Practitioner) käytyäsi saat NLP Trainer -todistuksen. Koulutuksen toteutamma yhdessä Taitotraining Oy:n Anniina Hukarin kanssa.

Kehittymismatkan kesto on noin 8 kuukautta ja se sisältää yhteensä 21 koulutuspäivää, välityöskentelyä omien oppimisprojektien parissa sekä Mastermind- ryhmissä toimimista. Viimeinen koulutusjakso (2pv) on retriittimuotoinen ja se sisältää yöpymisen sekä ateriat. Koulutukseen kuuluu myös oma BigFive- persoonallisuusprofiili ja sen purku ryhmässä. Koulutuksen kaikkia teemoja käsitellään suhteessa omaan itseen sekä muihin ihmisiin. Koulutus on vaikuttava yksilöllinen ja yhteisöllinen kasvumatka.

Koulutuksen pääteemat

Energian johtaminen

  • Läsnäolon ja COACH-tilan vahvistaminen
  • Kasvun mindset ja oman elämän suunta
  • Arkkityyppienergiat ja niiden hyödyntäminen
  • Fieldin rakentaminen

 

Uskomustyöskentely

  • Uskomusten tunnistaminen
  • Kahlitsevien uskomusten purkaminen
  • Positiivisten uskomusten tunnistaminen ja vahvistaminen

 

Tunnetyöskentely

  • Tunteiden tunnistaminen, käsittely ja muokkaaminen
  • Tunneilmapiirin rakentaminen ja johtaminen
  • Tilannetaju ja sen kehittäminen

 

Tiedostamaton ja tiedostettu mieli

  • Metamindset ja selkeys
  • Uteliaan ja luovan ajattelun vahvistaminen
  • Intuition lukutaito
  • Yhteyden avaaminen omaan kehoon, sisäiseen viisauteen, luovuuteen ja läsnäolon voimaan liikemeditaation avulla
  • Egon ja sielun välisen yhteyden tasapainottaminen

 

Identiteettitason työskentely

  • Identiteetti: Kuka olen ja haluan olla
  • Irti päästäminen – ja keskeneräisyyden taito
  • Oma intohimo, visio, missio, ambitio – Success Factor Modeling (Robert Dilts)
  • Karisma
  • Egon ja sielun tasapaino
  • Oma voima ja rohkeuden löytäminen omalle polulle
  • Hero`s Journey

 

Itsensä tunteminen ja erilaisuuden hyödyntäminen

  • Oma persoonallisuus (BigFive- viitekehys)
  • Omien vahvuuksien ja supervoimien tunnistaminen
  • Erottelutyylit ja vaikuttava kohtaaminen
  • Persoonallisuus, jaksaminen ja palautuminen

 

Oppimisen ja kasvun tukeminen sekä asioiden omaksuminen

  • Aikuinen ihminen oppijana
  • Aivot muutoksessa ja oppimisessa
  • Valmentava työote
  • Kasvun mindset ja ratkaisukeskeisyys
  • Onnistumisten mahdollistaminen ja positiivinen psykologia
  • Luottamuksen ilmapiirin rakentaminen
  • Miellejärjestelmät ja syventävät erottelutyylit oppimisessa
  • Heittäytyminen tilanteeseen ja improvisointi

 

Vaikuttava esiintyminen

  • Varma ja vaikuttava esiintyminen
  • Ennakkoajattelun ja valmistautumisen merkitys
  • Tunteet, uskomukset, ajatukset liittyen esillä olemiseen
  • Oman esiintymispotentiaalin löytäminen
  • Minä karismaattisena esiintyjänä
  • Äänenkäyttö ja hengittäminen
  • Sanojen käyttö ja sanoituksen voima
  • Kehon kieli, läsnäolon voima ja metaviesti
  • Aitous esiintymisessä

 

Minä kouluttajana- Vaikuttavan valmennuksen/koulutuksen rakentaminen

  • Kohderyhmän tunteminen
  • Tavoitteiden asettaminen ja konkretisointi
  • Sisällön valinta ja rajaaminen
  • Kokonaisuuden rakentaminen
  • Tilanteiden rytmitys ja ajankäyttö
  • Menetelmät kehittymisen tukena
  • Harjoitusten ja tehtävien laatiminen
  • Valmentajan / kouluttajan miellejärjestelmä

 

Koulutuksen toteutus ja ohjaaminen

  • Eri NLP-menetelmien soveltaminen tilanteen mukaan
  • Yhteyden luominen ryhmään ja tunneyhteyden sekä fieldin rakentaminen
  • Freimaus; tilannesidonnaisuuden ymmärtämistä ja näkökulmien valintaa vaihtuvissa tilanteissa
  • Ryhmän kalibrointi ja samauttamisen taito
  • Rakentavan palautteen antaminen
  • Tarinan kerronta ja metaforien käyttäminen
  • Oivalluttaminen improvisaation menetelmillä
  • Haasteelliset osallistujat ja tilanteet – tilannetajun kehittäminen
  • NLP-harjoitusten ohjaus, demojen harjoittaminen

 

Kenelle?

NLP Trainer koulutus on tarkoitettu NLP Practitioner ja NLP Master Practitioner koulutuksen käyneille. Koulutuksesta voi olla paljonkin aikaa. NLP Trainer on sinulle, joka haluat ottaa oman sisäisen johtajuuden käyttöösi, kehittää esiintymistaitoja ja kohtaamis- ja kouluttajataitoja. Koulutus sopii esimiehille, kouluttajille, coacheille, HR-asiantuntijoille, terapeuteille ja kaikille, jotka haluavat saada entistä syvemmän yhteyden niin itseen kuin muihin.

 

Koulutuspäivät?

Pe-su 22.-24.9,la-su 14.-15.10,la-su 11.-12.11,la-su 16.-17.12,la-su 20.-21.1,la-su 10.-11.2,la-su 9.-10.3,la-su 6.-7.4,la-su 4.-5.5 ja la-su 8.-9.6.

Miten mukaan?

Maksamalla varausmaksun 100 € varmistat paikan koulutukseen

Hinta?

2950 € (+alv 24 %). Hinta sisältää 21 koulutuspäivää, majoituksen sekä ruokailun viimeisen modulin retriitillä sekä BigFive- persoonallisuusprofiilin. Koulutus voidaan maksaa viidessä osassa ilman lisäkuluja. Ensimmäinen maksu varausmaksun jälkeen tulee tammikuussa 2022.

Jos olet jo NLP Trainer, niin sinulle on uusijana NLP Trainer hinta, joka on -50 % + retriitin kulut.

Pääkouluttaja: Oivaltamaan Oy:n Jaana Hautala on yritys- ja mentaalivalmentaja, NLP Master Trainer, NLP kouluttaja sekä tietokirjailija ja puhuja. Hän on toiminut Suomen NLP-yhdistyksen puheenjohtajana vuosina 2013-2017. Jaana on kirjoittanut Otavan julkaiseman tietokirjan Mielen voimasta 2017 sekä Rohkeiden Aikuisten kirja- Vapaudu Uskomusten kahleista julkaistiin marraskuussa 2019.

Toisena kouluttaja Anniina Hukari. Anniinalla on yli 18 vuoden kokemus tuloksellisesta osaamisen kehittämisestä sekä vaikuttavista muutos- ja kehittämisprojekteista. Koulutukseltaan Anniina on diplomi-insinööri, business coach master ja kohta NLP associated Trainer, jolla on myös pedagoginen opettajanpätevyys.

Muuta?

WorkPlace Big Five Profile™ on nykyaikaiseen persoonallisuus­tutkimukseen pohjautuva tehokas henkilö- ja tiimiprofilointityökalu, jonka yhä useampi organisaatio maailmalla ja myös Suomessa on ottanut käyttöönsä. WorkPlace Big Five on oivallinen työkalu tiimien kehittämisessä, johtamisvalmiuksien arvioinnissa ja rakentamisessa, urasuunnittelussa, rekrytointitarpeiden määrittelyssä sekä coachingin vaikuttavuuden tehostajana.

Persoonallisuuden Big Five – malli on nykyaikainen, laajasti tutkittu ja luotettava persoonallisuusmalli. Se on yleisesti hyväksytty persoonallisuustutkimuksen “standardi”, jota käytetään usein myös muiden henkilöarviointityökalujen pätevyyden arvioinnin pohjana. Siksi Big Five -mallia voi kutsua myös ”kaikkien henkilöarviointityökalujen äidiksi”.

Big Five –mallissa ihmisen persoonallisuus jaetaan viiteen osa-alueeseen (pääpiirteeseen). Piirteiden perusteella voidaan kuvata ihmisen käyttäytymistä. WorkPlace Big Fivessa pääpiirteet ovat:

  • reagointiherkkyys (N)
  • ekstroversio (E)
  • uutuushakuisuus (O)
  • mukautuvuus (A)
  • päämääräkeskeisyys (C)

Tämän lisäksi WorkPlace Big Fivessa persoonallisuutta tarkastellaan 23 alapiirteen kautta. Lue lisää työkalusta, joka kuuluu sinun NLP Trainer matkaa.

Tervetuloa mukaan maksuttomaan webinaari-sarjaan hakemaan työkaluja hyvinvointisi tasapainon ylläpitoon sekä resurssiesi ja voimavarojesi vapauttamiseen. Webinaari-sarjassa saat oivalluksia siitä, miten kehittää ajattelutaitoja, lisätä luottamusta arjen haasteisiin sekä vaativampiin vuorovaikutustilanteisiin.

NLP, eli neurolingvistinen ohjelmointi, on ajattelutapa ja toimintamalli, joka auttaa sinua uudistumaan. NLP auttaa kehittämään osaamistasi ja käyttämään sitä eri tilanteissa parhaalla mahdollisella tavalla. NLP on tietoisuuden lisäämisen ja itsetuntemuksen työkalu, jolla voimme valmentaa mieltä onnistumaan sekä vahvistaa keho-mieliyhteyttä sekä läsnäoloamme.

Viiden webinaarin sarja löydät tallenteena alta:

NLP – itsetuntemus ja tietoisempi itsensä johtaminen.

NLP – uskomusjärjestelmä sekä muut mielen kahleet ja voimavarat.

NLP – nonverbaalinen-kehoviestintä ja arvostava vuorovaikutus. 

NLP – hyväksyminen, uudistuminen ja luovuuden kehittäminen. 

NLP – kasvu ja tunneäly

Intohimoni on ihmisyyden tutkiminen ja kohtaamiset. Työni kautta haluan tutkia ja kehittää itsetuntemusta, henkistä suorituskykyä, ajattelu- ja tunnetaitoja sekä vuorovaikutusta kiihtyvästi muuttuvassa ympäristössä. Haastan ihmisiä pysähtymään heidän oman ajattelunsa ja toimintansa äärelle lempeästi oman oivaltamisen ja tietoisuuden kautta.

NLP on yksi sydämen intohimoistani, ja valmistuin myös 2019 Kalifornian NLPU:sta NLP-Master-Traineriksi. Kokeneen NLP kouluttajana takanani on jo kolmekymmenviisi 16-päivän NLP-koulutusta ja verkostoidun sekä syvennän  jatkuvasti osaamistani myös kansainvälisesti.

Jos ajattelutaidot ja NLP herättää kiinnostusta, seuraava NLP Practitioner (16 päivän peruskoulutus) käynnistyy 6.10.2023!

Tervetuloa mukaan oivaltamaan webinaareihin kanssani lisää NLP:stä ja tietoisuuden kasvattamisesta!  Jaana

Muuttuvassa, vauhdikkaassa ja epävarmassa työelämässä oman ajan ja energian johtaminen on ensiarvoisen tärkeää. Se on avain tuloksellisuuteen ja todelliseen aikaansaamiseen myös pidemmällä aikajänteellä. Se mahdollistaa hyvinvoinnin eikä nakerra sitä niin, ettei vapaa-ajalle jää enää virtaa.

Tuloksellisuus, aikaansaaminen ja hyvinvointi voivat kulkea käsi kädessä, kun tulet tietoiseksi omista toimintamalleistasi ja kehität niitä viisaaseen suuntaan. Tämän toiminnan keskellä tulet tietoisemmaksi omista vahvuuksistasi ja osaamisestasi. Teet töitäsi yhä suuremmalla itseluottamuksella ja autat myös muiden itseluottamuksen vahvistumista. Onnistuminen ruokkii onnistumista. Yksilö-, tiimi- ja organisaatiotasolla.

Tervetuloa mukaan maksuttomalle Energian ja itseluottamuksen kasvattamisen verkkokurssille.

Kurssiin avautuu uusi osio neljän viikon ajan maanantaisin mahdollistaen yhteen teemaan keskittymisen kerrallaan.

Haluatko vahvistaa itseluottamustasi ja saada lisää virtaa tekemiseen?

Sinä saat

  • Helpotusta ja lisää iloa arkeesi 
  • Työkaluja ja harjoituksia välittömästi käyttöösi
  • Ravintoa aivoille eli innostavaa tietoa aihepiiriin liittyen

Tämä valmennus sisältää seuraavat osiot:

Viikko 1: Ajanhallinta ja priorisointi hektisessä arjessa

Viikko 2: Oman energian johtaminen – tie hyvinvointiin

Viikko 3: Aikaansaamisen taito varmistaa tuloksellisuuden

Viikko 4: Itseluottamuksen kasvattaminen vie kohti onnistumista

Jatka onnistuneesti: Seuraavat askeleet. Toiminnasta pysyvä osa arkea.

Verkkokurssin sisältö avautuu käyttöösi viikko kerrallaan maanantaisin.

Liity mukaan maksuttomalla verkkokurssille täältä

Valmentajasi:

Jaana Hautala on erittäin kokenut yritys- ja mentaalivalmen­taja, NLP kouluttaja ja tietokirjailija. Jaanan intohimo on mentaalivalmennus – itsetuntemus, henkinen suorituskyky, ajattelu- ja tunnetaidot sekä vuorovaikutus kiihtyvästi muuttuvassa ympäristössä. Hän haastaa osallistujia pysähtymään oman ajattelunsa ja toimintansa äärelle sekä antaa tilaa osallistujien ajattelulle ja kokemusten jakamiselle. Jaanan tapa kouluttaa ja luennoida on kokemuksellinen ja energinen sekä hän tuo uudenlaista näkemystä sekä käytännön vinkkejä työelämään ja suorituskykyyn. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Jaana on ollut yli sadassa organisaatiossa valmentajana, puhujana tai kouluttajana kehittämässä inhimillistä kilpailukykyä, jossa ihmisyys on keskiössä. Aikaisemmin hän toimi 15 vuotta erilaisissa esimiestehtävissä ja kouluttajana, jonka tarinoita ja kokemusta hyödynnän luennoissani. Jaana tuo rohkeutta, innovatiivisuutta ja näkemystä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin sekä inhimilliseen työelämään, jossa luodaan kilpailukykyä.

Anniina Hukari on oivalluttava kehittämis- ja muutosasiantuntija sekä kouluttaja, joka uskoo vahvasti organisaatioissa, tiimeissä ja yksilöissä olevaan potentiaaliin. Hän auttaa kirkastamaan tavoitteet ja puskee yksilöitä ja tiimejä positiivisesti niitä kohti – rinnalla kulkien ja yhdessä tehden. Suurena intohimona on parhaiden toimintatapojen rakentaminen organisaatioihin ja niiden kautta sekä tuloksellisuuden että työhyvinvoinnin lisääminen. Anniina on erittäin kokenut esimiesten ja johdon kouluttaja, fasilitaattori ja business coach. Anniinalla on yli 20 vuoden kokemus ihmisten valmentamisesta, kouluttamisesta ja ohjaamisesta. Koulutukseltaan hän on diplomi-insinööri ja business coach master (PCC), joka on opiskellut myös mm aikuispedagogiikkaa, NLP:tä, hypnoterapiaa sekä aivotutkimusta. Business coachina Anniinan ydinosaamista ovat: oppiminen ja aivot muutoksessa ja kehittymisessä, uusien toimintatapojen ja mallien kehittäminen sekä vieminen käytäntöön, palautuminen, ihmisten erilaisuus, läsnäolo ja vuorovaikutus, vahvuusajattelu sekä esimiesten työote ja valmentaminen.

Äskettäin juhlittiin koulujen päättäjäisiä ja valmistujaisia. Onnittelujen lomassa valmistuneilta kyseltiin heidän numeroistaan sekä koulumenestyksestään. Vaikka arvosanojen kyselyn takana on usein kiinnostus ja välittäminen, tällaiset suorituspohjaiset kysymykset lisäävät helposti nuorten painetta. Tämän sijaan olisikin tärkeää keskittyä todellisiin supervoimiin, joita meillä kaikilla on.

 

Todelliset supervoimamme ja osaamisen lähteet piilevät perinteisten oppiaineiden ja substanssiosaamisen ulkopuolella. Tämän hetken kriisien sekä teknologian vauhdikkaan kehittymisen myötä tarvitsemme kaikki jatkuvaa sopeutumista uusiin tilanteisiin. Tarvitsemme lisää joustavuutta, muutoskyvykkyyttä, tunneälyä, kykyä rakentaa hyvää ilmapiiriä ja jakaa myönteisyyttä, keskustelutaitoja, rohkeutta puolustaa heikoimpia sekä luovaa päätöstentekoa.Näitä luonteenvahvuuksia löytyy meiltä kaikilta, mutta emme aina tiedosta niitä.

 

Luonteenvahvuuksien käyttäminen tuottaa hyvää sekä meille itsellemme että myös muille. Ne vahvistavat hyvinvointia sekä kyvykkyyden tunnetta, ja mikä parasta, ne kertovat mikä on ihmisyyden ytimessä. Luonteenvahvuudet ilmenevät ajattelussamme, tunteissamme ja toiminnassamme. Ne ovat osa identiteettiämme sekä käyttäytymisemme ydintä. Kun saamme hyödyntää aidointa itseämme, suorituskykymme ja sitoutumisemme paranevat ja tavoitteistamme tulee helpommin saavutettavia. Myös ympäristömme innostuu tulemaan mukaan, kun annamme vahvuutemme johtaa meitä ja toimintaamme.

 

Kun ihminen voi hyödyntää vahvuuksiaan, hän kukoistaa työssä jopa 18 kertaa muita todennäköisemmin (Hone et al., 2015).

 

Inspiroidu VIA-luonteenvahvuuksista

 

Tunnettu vahvuusteoria VIA tulee sanoista Values in Action. Tässä teoriassa luonteen vahvuudet jaetaan kuuden eri hyveen alle. VIA-teorian taustalla on Martin Seligmanin ja Chris Petersonin vuosien tutkimukset. Nämä kuusi hyvettä ovat:

Viisaus: luovuus, uteliaisuus, arviointikyky, oppimisen ilo ja näkökulmanottokyky.

Rohkeus: rohkeus, sinnikkyys, rehellisyys, aitous ja innostus.

Inhimillisyys: rakkaus, ystävällisyys, myötätunto, tunneäly ja itsetuntemus.

Oikeudenmukaisuus: yhteistyö, reiluus ja johtajuus.

Kohtuullisuus: anteeksianto, vaatimattomuus/nöyryys, harkitsevuus ja itsesäätely.

Transsendenssi: kauneuden ja erinomaisuuden arvostaminen, kiitollisuus, toiveikkuus, huumori ja henkisyys.

 

Meillä jokaisella on käytössämme kaikki nämä luonteenvahvuudet omassa potentiaalissamme. Onkin hyvä olla tietoinen omasta ainutlaatuisesta luonteenvahvuuksien yhdistelmästä sekä oivaltaa, miten luonteenvahvuuksia on mahdollista kehittää koko elämänsä läpi tietoisella työskentelyllä.

 

Luonteenvahvuuksilla on vaikutusta hyvinvointiin

 

Luonteenvahvuudet auttavat meitä näkemään, mikä on parasta meissä ja lähipiirissämme. Toisaalta, kun kohtaamme haasteita, ne auttavat meitä selviytymään helpommin myös niistä. Luonteenvahvuuksien avulla voimme tiukkoinakin hetkinä oppia kääntämään huomiomme itsekriittisyydestä omiin vahvuuksiimme ja näin vähentää kuormittavaa stressiä. Näin luonteenvahvuuksilla voi olla merkittävä vaikutus hyvinvointiimme ja jaksamiseemme.

 

Kun tulemme tietoiseksi ja opimme käyttämään luonteenvahvuuksia säännöllisesti, saamme niistä parhaimman hyödyn. On tärkeää kiinnittää huomiota perheenjäsenten tai kollegoiden toimintaan sekä antaa heille vahvistavaa palautetta, kun huomaa heidän parhaimmat puolensa. Kun tunnistamme toistemme vahvuudet, liitymme vahvemmin toisiin ihmisiin ja yhteistyö palkitsee meitä sekä merkitsee meille enemmän. Vahvuuksia käyttämällä voimme lisätä myönteistä tunneilmapiiriä ja saada aikaan hyvää niin kotona kuin työyhteisössä.

 

Luonteenvahvuuksien tunnistaminen lisää itsetuntemusta

 

Luonteenvahvuuksien tunnistaminen ja niiden tiedostaminen lisäävät itsetuntemusta. Mitä paremmin tunnistamme ja tiedostamme omat vahvuutemme, sitä tietoisemmin ja suunnitelmallisemmin voimme hyödyntää niitä.

 

Myönteiset tunteet: Luonteenvahvuuksien käyttäminen voi tuoda iloa, kiitollisuutta sekä muita positiivisia tunteita elämään. Esimerkiksi, jos yksi vahvuuksistasi on huumorintaju, voit käyttää sitä vaikeissa tilanteissa tunnelman keventämiseksi, lisäten näin positiivisia tunteita.

 

Mielekäs tekeminen: Kun pääset käyttämään luonteenvahvuuksiasi päivittäisessä elämässäsi, merkityksellisyyden tunne ja tyydytys lisääntyvät arjessasi. Luonteenvahvuuksien hyödyntäminen omassa toiminnassa voi auttaa sinua löytämään tekemistä, joka on sinulle tärkeää ja innostavaa.

 

Sosiaaliset suhteet: Luonteenvahvuuksien hyödyntäminen edistää positiivisia sosiaalisia suhteita. Esimerkiksi, jos yksi vahvuuksistasi on ystävällisyys, voit käyttää sitä luodaksesi ja ylläpitääksesi läheisiä ihmissuhteitasi. Positiiviset sosiaaliset suhteet tarjoavat meille tukea, iloa ja voimavaroja.

 

Resilienssi: Luonteenvahvuudet voivat auttaa sinua selviytymään haastavista tilanteista ja kriiseistä. Esimerkiksi, jos yksi vahvuuksistasi on sinnikkyys, voit käyttää sitä vaikeuksien voittamiseksi ja tavoitteidesi saavuttamiseksi. Luonteenvahvuuksien avulla voit kehittää myös resilienssiä, joka on tärkeä kyky muutoksiin sopeutumisessa ja vaikeuksista palautumisessa.

 

Anna itsellesi hetki aikaa itsereflektointiin

  • Mieti jotain itsessäsi tunnistamiasi luonteenvahvuuksia, joissa olet ollut hyvä esimerkki muille.
  • Mieti millaisten tilanteiden jälkeen – töissä tai vapaa-ajalla – tunnet itsesi energiseksi ja elinvoimaiseksi, vaikka olisit tehnyt paljonkin töitä. Mikä vahvuutesi oli silloin läsnä tilanteessa.
  • Mieti, mitä luonteenvahvuutta käyttämällä merkityksellisyyden tunne ja tyytyväisyys lisääntyvät elämässäsi.

 

”Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä Siinä haavetta kylliksi yhdelle elämälle.”
Tommy Taberman

 

Kirjoitus on julkaistu alunperin Kollega-verkkolehdessä 7.6.2023: Supervoimat käyttöön – Kollega.fi

Vietin äskettäin viikonlopun latautuen mökin rauhassa. Kutsumme puolisoni kanssa paikkaa nollatilaksi. Pienellä saarella sijaitsee 1930-luvulla rakennettu hirsimökki ja puusauna ilman mukavuuksia. Mökkiä ja saunaa lämmittäessäni sekä avantoa sahatessani liialliset ajatukset ja kuormitukset kaikkosivat mielestäni. Muutaman tunnin puuhastelun jälkeen alkoi kehoon ja mieleen laskeutua levollisuus, jota kutsun neutraaliksi mielentilaksi.

 

Neutraalia mielentilaa ei ole helppoa saavuttaa ärsykkeitä tulvivassa maailmassa, jossa kaikenlaiset hälytykset sekä niin omat kuin muiden vaatimukset täyttävät mielemme. Olemme valmennusryhmieni kanssa pohtinut sitä, kuinka tärkeää on löytää omaan päivään latautumisen ja keskittymisen hetkiä. Yhtä tärkeää on harjoittaa omaa mieltään kohti neutraalimpaa tilaa, eli tutkia omaa sisäistä tarinaa ja kehittää omaa tapa suhtautua asioihin.

 

Aivomme ovat kuitenkin oppineet pirstaleisen tekemisen ja moni meistä on huomannut, miten hankalaa on toisinaan keskittyä. Jos työ on ollut jo pitkään lyhytjänteistä, meidän on yhä vaikeampi keskittyä pitkäjänteisesti, sillä aivot alkavat suorastaan hakea keskeytyksiä saadakseen tyydytystä. Tämän oivaltaminen muutamia vuosia sitten johti omalla kohdallani siihen, että postin kaikki ilmoitukset viestintäkanavistani ja samalla päätin, että käyn vain muutaman kerran päivässä tarkistamassa sähköpostini sekä sosiaalisen median kanavat. Nykyisin se onnistuu jo hyvin.

 

Tapoja muutetaan uskomuksia purkamalla

 

Tapojen ja toimintamallien muuttaminen on kuitenkin usein vaivalloista. Oman hyvinvoinnin parempi johtaminen ei ole enää vuosiin ollut kiinni tiedon puutteesta, vaan lähinnä tiedostamattomista uskomuksistamme ja tarinoistamme, joita kerromme itsellemme.

 

Käyttäytymisen ja toiminnan muutoksen takana on aina omien ajattelumallien ja uskomusten muuttaminen. Identiteettimme pohjan on luonut menneisyyteemme ja sen monenlaiset kokemukset. Jokainen meistä on lapsena imenyt itseensä uskomuksia ja käsityksiä, joilla ei ole enää mitään tekemistä totuuden kanssa, ja jotka tekevät meille enemmän haittaa kuin hyvää. Koska monet uskomukset vaikuttavat elämäämme tiedostamattomalla tasolla, on tärkeää tutkiskella itseä ja kuoria omaa identiteetin sipuliaan sekä ravistaa irti ajatus- ja uskomusmalleja, jotka eivät vahvista omaa hyvinvointiamme tai ovat muutoksen tiellä.

 

Kun poistin ilmoitukset viestintäkanavista ja tein päätöksen sosiaalisen median ärsyketulvan rajaamisesta, monenlaiset uskomukset nousivat pintaan. Ajattelin, että en voi menestyä yrittäjänä, jos en ole aktiivinen sosiaalisessa mediassa tai että jos en heti vastaa viesteihin, menetän asiakkaat. Täysin inhimillisiä ajatuksia yrittäjänä, mutta niiden taustalla väijyi pelko riittävyydestä ja uskomus siitä, etten ole riittävän hyvä, jos en tee sitä ja tätä asiaa. Kun aloin tutkia tätä uskomusta ja tutustua syvemmin omaan riittävyyteeni ja keskeneräisyyteeni, moni asia lähti muuttumaan ja kevenemään yrittäjän elämässäni. Minun oli helpompaa pysähtyä omien ja muiden vaatimusten täyttämässä maailmassa omaan levollisuuteen. Oli helpompaa löytää neutraalimpi mieli ja olemisen tila, kun ei tarvitse olla joka hetki tavoitettavissa. Uskonkin, että kun ymmärtää, miten keskeneräisiä me kaikki olemme, voi olla helpompi hyväksyä sen mukanaan tuoma haavoittuvuus ja inhimillisyys.

 

Suurin osa uskomuksistamme piilee tiedostamattomalla mielen tasolla. Kun löytää minäkuvaan ja itsetuntoon vaikuttavia rajoittavia uskomuksia, vapauttaa samalla myös omaa piilevää potentiaaliaan. Osalla se voi olla sitä, että löytää helpommin neutraalimman mielentilan ja keskittymisen johtamisesta tulee tapa.

 

Uskomustyöskentelyyn auttaa usein utelias ja joustava mieli, eli aloittelijan mieli. Minkälaisilla aloittelijan laseilla sinä katsot tänään ympärillesi?

 

Muutamia vinkkejä uskomustyöskentelyyn

 

    1. Tunnista vanha uskomus, joka on epätosi. Tarkkaile sisäistä puhettasi. Milloin sanot esimerkiksi, että minun on pakko. Mieti, onko pakko totta. Miksi sinun täytyy? Tekeekö pakon noudattaminen sinulle hyvää vai hallaa.
    2. Päällekirjoita uskomus. Aina, kun tunnistat vanhan uskomuksesi, sano itsellesi: Stop! Tämä ajatus on historiaa. Nykyään ajattelen, että riitän hyvin näinkin tai voin tehdä näin.
    3. Kun päällekirjoitat vanhan uskomuksen tarpeeksi monta kertaa, huomaat, että vähitellen kyseinen asia tulee harvemmin ajatuksiisi.
    4. Opettele hylkäämään kriittiset ajatuksesi, jotka eivät ole totta. Kun syyllistävä ajatus nousee mieleesi, suuntaa huomiosi kohti sellaista tekemistä, josta sinulle tulee hyvä olo
    5. Kirjaa ylös ja tutki myös positiivisia ja energiaa tuovia uskomuksia ja ajattelumalleja. Aloittaessasi päivän myönteisellä itsepuhelulla, siirrät samalla vaativan egosi syrjään. Kun et anna muiden ihmisten tai identiteettiä määrittävien vanhojen uskomusten vaikuttaa sinuun, pystyt luomaan päivääsi keskittymisen tilan, jossa voit suunnata fokuksen itsellesi tärkeään.

 

Julkaistu alunperin Kollega verkkolehdessä 15.3.2023: Aloittelijan mieli on avain muutokseen – Kollega.fi

Pidin hiljattain kehittämispäivän hyvinvointialueuudistuksen myllerryksessä oleville esihenkilöille. Jo ensi kohtaamisessa aistin tämän esihenkilöporukan olleen todella kovilla ja päätin, että tässä kehittämispäivässä keskitymme vain tärkeimpään, eli esihenkilön omaan jaksamiseen.

 

Hyvinvointialueen uudistuksen ollessa vielä pahasti kesken olisikin tärkeintä muistaa, miten esihenkilöillä riittää resursseja ihmisten johtamiseen sekä kohtaamiseen. Tavoitehan on, että tuottavuuden takana on hyvinvoiva työntekijä.

 

Kehittämispäivä alussa keskustelimme siitä, mistä saadaan energiaa ja jaksamista tähän epäselvään ja hieman kaoottiseen loppuvuoteen. Keinovalikoimaan nousivat monet tutut aiheet kuten luonto, eläimet, liikunta, ystävät, kutominen, avantouinti, saunominen, musiikki ja lapsenlapset. Haastaessani sitä, mistä saada energiaa työpäivän aikana, nousi aluksi esille vain energiaa vieviä ja keskeneräisiä asioita. Pienen hiljaisuuden jälkeen keskusteluun nousi myös muita asioita, kuten kollegan tuki, potilaan merkityksellinen kohtaaminen ja arvostava palaute.

 

Monet meistä kipuilevat loppuvuonna samankaltaisessa tilanteessa kuin nämä tulevien hyvinvointialueiden 200 000 työntekijää. Ympärillämme on valtava tietotulva ja kaaos, jonka keskellä oleellinen taito on osata löytää mielen levollisuus ja fokus tässä vaatimusten viidakossa. Juuri nyt mieli voi poukkoilla ajatuksesta toiseen sekä takertua jatkuvasti keskeneräiseen ja kuormittavaan asiaan, ellemme opi tietoisesti suuntaamaan ajatteluamme.

 

Oman jaksamisen ja terveyden näkökulmasta tarvitsemme kipeästi joustavaa ajattelua. Mieli ja ajatuksemme vaikuttavat hermojärjestelmäämme erilaisten fysiologisten prosessien kautta. Jos ajatuksemme kiertävät median syöttämää kuormituksen ja pelon kehää, jaksamisemme on varmasti koetuksella. Moni saa apua jaksamiseen ja stressinhallintaan luonnosta, liikkeestä sekä ystävistä, mutta yhtä tärkeää on harjoittaa omia mielentaitoja, joilla lisäämme energiaa myös kuormittavien työpäivien aikana.

 

Voimana mielen joustavuus

 

Kyky kirkastaa ja selkeyttä ajatukset kaikesta hälinästä ja ympäristön informaatiosta huolimatta on taito, joka kehittyy pikkuhiljaa. Mielen ja ajattelun joustavuus on sellaista, mikä ei mene rikki, vaan muovautuu ja joustaa eri tilanteiden ja puristusvoimien vaikutuksesta. Kun opimme joustavuuteen, kykenemme näkemään ja ajattelemaan asioita eri näkökulmista. Tällöin on myös helpompaa nähdä ratkaisukeskeisyys ja myönteisyys kaaoksen keskellä.

 

Voimme kaikki valita joustavuuden, jolla kohtaamme ympärillämme olevan muutoksen ja myllerryksen. Oman voiman äärelle pysähtyminen on kaiken taustalla. Kun harjoittelemme läsnäolevaa pysähtymistä omien ajatustemme ja tunteidemme äärellä, opimme myös joustavuutta ja tunteidensäätelyä. Miten hyvin sinä tunnet itsesi? Tiedostatko, miten toimit joustavan mielesi kanssa ja kuinka kehität omaa joustavuuttasi.

 

Palaan vielä hyvinvointialueen kehittämispäivään, jossa syntyi paljon hyviä oivalluksia. Saamassani palautteessa luki mm. seuraavaa: ”Saimme olla täysin oma itsemme, meitä kuultiin ja yhdessä pysähdyimme, siihen miten parannamme omaa ja yhteistä hyvinvointiamme.” Päivä oli täynnä monenlaisia tunteita ja kohtaamisia. Päivä oli monelle myös muistutus siitä, kuinka vahvuudet ja voimavarat lähtevät aina meistä itsestämme – eivät ulkopuolelta. Tämä on tärkeä pitää mielessä kaikissa kehittämishankkeissa sekä myös oman elämän haasteissa.

 

 

Toivon sydämestäni, että jokainen saa mahdollisuuden laskeutua joustavasti ja levollisesti joulun aikaan. Pysähdytään loppuvuoteen Eeva Kilven ajatuksin: ”Elämä on arvaamatonta, koska tahansa voi tapahtua jotain hyvää.”

 

Kirjoitus julkaistiin ensimmäisen kerran Kollega -verkkolehdessä 7.12.2022.

Epävarmuuden ja muutosten keskellä on tärkeää johtaa optimaalisesti omaa energiaa. Oletko löytänyt jo sinulle toimivat työkalut toimintakyvyn ylläpitämiseen ja energian johtamiseen? On arvokasta tiedostaa myös oma luontainen rytmi ja tiedostaa toimintakyvyn eri vaiheet. Keskittymiskyvyn ja palautumisen ylläpitäminen ovat taitoja, jotka ovat kääriytyneenä meidän arvovalintoihin. Ympäristö ja epävarmuus kyllä ohjaavat meitä, jos emme opi johtamaan omaa energiaa optimaalisesti. Tule oivaltamaan vinkkejä, miten varmistat oman toimintakyvyn webinaaritallenteen avulla. Webinaariin pääset mukaan täältä.

Webinaarin sisältöä:

  • Miten optimaalisen energian johtamisella mahdollistaa keskittyneen toimintakyvyn?
  • Luontaisen rytmin vaikutus energian johtamiseen
  • Hyvä suorituskyky syntyy palautumisen ja kuormituksen tasapainosta – miten se tehdään
  • Miten minimoit asioita, jotka syövät energiaa ja heikentävä toimintakykyä?
  • Hyödynnä aivojen neuroplastisuus toimintakyvyn johtamisessa

Oivaltamaan Oy:n Jaana Hautala on erittäin kokenut yritys- ja mentaalivalmentaja, NLP kouluttaja ja tietokirjailija. Jaanan intohimo on mentaalivalmennus – itsetuntemus, henkinen suorituskyky, ajattelu- ja tunnetaidot sekä vuorovaikutus kiihtyvästi muuttuvassa ympäristössä. Hän haastaa osallistujia pysähtymään oman ajattelunsa ja toimintansa äärelle sekä antaa tilaa osallistujien ajattelulle ja kokemusten jakamiselle. Jaanan tapa kouluttaa ja luennoida on kokemuksellinen ja energinen sekä hän tuo uudenlaista näkemystä sekä käytännön vinkkejä työelämään ja suorituskykyyn. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Jaana on ollut yli sadassa organisaatiossa valmentajana, puhujana tai kouluttajana kehittämässä inhimillistä kilpailukykyä, jossa ihmisyys on keskiössä. Aikaisemmin hän toimi 15 vuotta erilaisissa esimiestehtävissä ja kouluttajana, jonka tarinoita ja kokemusta hyödynnän luennoissani. Jaana tuo rohkeutta, innovatiivisuutta ja näkemystä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin sekä inhimilliseen työelämään, jossa luodaan kilpailukykyä.

Jaana on kokenut NLP kouluttaja ja hänelle on kouluttajana takanaan jo 27 pitkää NLP koulutusta (16 päivän NLP Practitioner tai NLP Master Practitioner koulutusta ) Jaana on valmistunut Kalifornian NLPU:sta NLP Master Traineriksi 2019 ja verkostoituu sekä syventää NLP osaamista kansainvälisesti jatkuvasti. Jaana on kirjoittanut Otavan julkaiseman tietokirjan Mielen voimasta 2017 sekä toinen Jaanan tietokirja Rohkeiden Aikuisten kirja- Vapaudu Uskomusten kahleista julkaistiin marraskuussa 2019.

OIVALTAMAAN OY

 

Kundaliinijoogaa ja äänimaljarentoutusta

Kundaliinijoogaa kutsutaan tietoisuuden joogaksi. Tunneilla fokus keskitetään kääntymään sisäänpäin. Jooga-liikkeet, hengitysharjoitukset, meditaatiot sekä̈ mantrat luova yhdessä tasapainoisen kokonaisuuden, jonka ympärille jokainen tunti rakentuu. Kokonaisvaltaisilla harjoituksilla tunnit tarjoavat tutkimusmatkan omaan sisimpään. Liikkeet ovat yksinkertaisia, ja kundaliinijoogan harrastaminen ei vaadi aikaisempaa kokemusta. Kuka tahansa ikää ja kokemukseen katsomatta voi harrastaa sitä.

Kundaliinijooga antaa avaimia tasapainoiseen elämään tässä hetkessä. Vaikutukset ovat mm. hermoston vahvistaminen ja intuition aktivointi. Kudnaliinijooga auttaa ymmärtämään mieltä sekä tunnetilojen vaihteluita sekä lisää elämistä tässä hetkessä.

Jokainen kundaliinijoogatunti yhdistetään tasapainottavaan äänimaljarentoutukseen. Äänimaljarentoutus on tiibetiläinen, kokonaisvaltainen syvärentoutusmenetelmä. Äänimaljat ja muut soittimet hoitavat lempeästi syvärentouttaen sekä kehoa että mieltä. Ne auttavat hermostoasi palautumaan saaden kehosi solut värähtelemään eri taajuuksilla ikäänkuin sisäisesti hieroen sieltä minne ihmisen sormet eivät yllä.

Aika: Keskiviikkoisin 20.9, 4.10, 18.10, 1.11, 15.11, 29.11, 13.12.2023  klo 18.00-19.30

Paikka: Anandamaya Yoga @ Wellnesstudio, Kauklahti

Hinta: 150 € kaikki 7 iltaa. Jos et pääse kaikkiin iltoihin, voit antaa paikkasi ystävälle.

Voit kysyä myös paikkaa irtoiltaan, jos haluat tulla tutustumaan: jaana.hautala@oivaltamaan.fi

https://www.anandamaya.fi

Vetäjät: Jaana Hautala, Kundaliinijoogaopettaja ja Anniina Hukari, Äänimaljahoitaja

www.voimakkuus.fi

Opi johtamaan omaa mieltäsi ja kulje kohti parempaa ja kokonaisvaltaisesti hyvinvoivempaa elämää.

Haluatko:

  • Mielen ohjelmoinnin työkaluja
  • Pysyviä muutoksia omiin toimintamalleihin
  • Oman voiman ja vahvuuden löytämistä 
  • Palautumisen ja itsensä kehittämisen harjoituksia
  • Uusia hyvinvoinnin rutiineja arkeen
  • Keinoja hermoston rauhoittamiseensekä ohjattua syvärentoutumista
  • Viimeisintä tietoa jaksamisesta ja hyvinvoinnista sekä taustalla vaikuttavasta neurotieteestä
  • Käytännöllisyyttä ja helposti arkeen vietyä tietoa sekä työkaluja

Hyvä elämä on seurausta taitavammasta ajattelusta. Jokaista tekoa ja reaktiota edeltää ajatus. Teot rakentavat toimintamalleja. Omaa ajattelua, reaktioita ja toimintamalleja kannattaa ohjata viisaaseen suuntaan.

Ympäristön tapahtumat ja informaatiotulva vaikuttaa huomaamattamme siihen, miten tulkitsemme elämää. Epävarmuuden ja vauhdin keskellä on tärkeä löytää työkalut oman stressin johtamiseen sekä sisäisen maailman ja ohjelman selkeyttämiseen

Tästä verkkovalmennuksesta saat runsaasti työkaluja mielen hyvinvoinnin ohjelmointiin, jolla rakennat pysyviä hyvää tekeviä rutiineja ja kuljet kohti onnistumisia.

Voit rakentaa itsellesi ja tähän maailmaan lisää juuri sitä, mitä haluat. Mielesi voima on aivan uskomaton. Sinulla on voimavaroja ja potentiaalia sellaiseenkin, mistä nyt uskallat juuri ja juuri haaveilla. Voit valjastaa mielesi ja kehosi voiman käyttöösi ja kulkea kohti onnistumisia. Aikaansaaden ja samalla palautuen sekä hyvinvoiden. Tule tekemään haaveista totta. Valitse missä haluat olla keväällä 2023 ja kulje tietoisin askelein sitä kohti. Valitse onnistuminen. Tule mielen hyvinvoinni mestariksi.

Lue lisää tietoa täältä.

  • 16 viikkoa.
  • 16 teemaa
  • 16 tehtävää tai harjoitusta
  • Sitoutumalla aitoja, pysyviä muutoksia ajatteluun ja toimintaan.

Jäävätkö verkkokurssit sinulta usein kesken. Hyviksi aikomuksiksi. Tämä verkkokurssi toteutetaan kerran viikossa verkkolivenä, jossa sinulla on mahdollisuus osallistua keskusteluun chatin kautta ja samalla nauttia vaikka aamukahvia. Tehtävä nauhoite jää käyttöösi ja suosittelemme katsomaan sen aina saman viikon aikana. Yhteinen kokoontuminen rytmittää ja syventää matkaasi sekä edesauttaa onnistumistasi!

Jokaisessa tapaamisessa saat sekä tietoa, että konkreettisen harjoituksen tai työkalun, jota pääset heti käytännössä tekemään meidän ohjaamana. Osa työskentelystä on kehollista ja osa harjoituksista tehdään enemmän mielen tasolla. Et tarvitse osallistuaksesi mitään erityistä ennakko-osaamista tai tietoa. Valmennushetket sopivat aivan kaikille eivätkä osallistujat pidä sen aikana videoita tai ääniä päällä.

Anna itsellesi, läheisillesi  ja yhteisöillesi lahja ja ilmoittaudu mukaan.

Alle 10 euroa/viikko.

159 € (sis alv 24%).

Vinkki: Tuo koko tiimisi tai työyhteisösi mukaan ja pyydä teille erillinen tarjous. Fokusoikaa sekä yksilöllisen että yhteisen ajattelun ja toiminnan tutkimiseen sekä kehittämiseen.

Tämä kehon ja mielen työkalut syväcoachingiin- koulutus syventää itsetuntemusta, lisää tunneälyä sekä antaa monipuoliset työkalut vuorovaikutuksen kehittämiseen myös haastavissa tilanteissa. Käytännönläheisiä harjoituksia ja työkaluja voi heti hyödyntää suhteessa itseesi, omaan tiimiisi, asiakkaisiisi sekä koko organisaation toimintakulttuuriin. Kun tunnistaa omia ajatus,- tunne ja toimintamalleja itsessä, huomaa ne helpommin myös muissa. 

Haluatko työkaluja ja harjoituksia

  • itsetuntemuksen ja vuorovaikutuksen kehittämiseen?
  • tunneilmapiirin rakentamiseen ja haastaviin johtamistilanteisiin
  • voimavarojen ja hyvinvoinnin  vahvistamiseen 
  • miten lisätä vaikuttavuutta ja syvyyttä cocahingiin?  
  • monipuolisia työkaluja, menetelmiä ja harjoituksia erilaisten asiakkaiden kanssa käytettäväksi? 
  • taitoa ja uskallusta mennä sanojen ja tekemisen taakse, kohti identiteettiä, merkitystä ja energiaa

Kenelle

Tämä valmennuskokonaisuus on kaikille jotka johtavat työssään ihmisiä erilaisissa rooleissa toimien. Kokonaisuus on myös syventävä koulutus jo jonkin coachingkoulutuksen aiemmin käyneille ja peruscoachingtaidot omaaville henkilöille.  

Koulutuspäivä on sinulle, joka haluat löytää uudenlaisia sekä käytännönläheisiä työkaluja cocahingiin, mutta myös omiin ajattelu- ja tunnetaitoihin sekä vuorovaikutukseen.

Aikataulu

Koulutus on kaksipäiväinen:

Koulutuspäivät: 31.10 ja 12.12 sekä välissä pidämme verkkotapaamiseen 14.11 klo 9-10.30

Päivien aikataulu: Klo 09-16.00. Pidämme tunnin ruokatunnin sekä aamu-ja iltapäivällä tauot.

Valmennuksen rakenne 

Tämä valmennus koostuu kuudesta valmennuspäivästä sekä verkkomateriaalista (luennoista ja harjoituksista). Valmennus järjestetään pääkaupunkiseudulla ja päivät sisältävät aamu- ja iltapäiväkahvin. 

Tervetuloa mukaan intensiivisukellukselle NLP- työkalujen maailmaan!  

Varaa paikkasi täältä!

Teemat:
Arvot, asenteet ja uskomukset
 

  • Arvojen kirkastaminen ja arvotyöskentely 
  • Ennakkoasenteiden näkyväksi tekeminen ja asenteiden muokkaaminen 
  • Rajoittavien uskomuksien tunnistaminen
  • Uskomusten muokkaaminen
  • Hyvien uskomusten tunnistaminen ja vahvistaminen
  • Intuition ja sydämen äänen kuuntelu 

Vuorovaikutus, kommunikointi ja tunneyhteyden rakentaminen  

  • Itsensä tunteminen 
  • Ihmisten erilaisuus ja samanlaisuus 
  • Kontaktin luominen ja yhteyden rakentaminen 
  • Selkeys ja vaikuttavuus kommunikoinnissa 
  • Tunteiden tunnistaminen ja tunnetyöskentely
  • Vaikuttava kieli ja kielimallit 

Tietoisuuden lisääminen ja toimintamallien muuttaminen 

  • Tietoinen ja tiedostamaton mieli 
  • Tietoisuuden lisääminen 
  • Pelkojen tunnistaminen ja niiden kanssa työskentely 
  • Ajatus- ja toimintamallien tunnistaminen ja muuttaminen 
  • Uusien rutiinien rakentaminen 
  • Voimavarojen tunnistaminen, rakentaminen ja käyttöönottaminen 
  • Oman ja muiden toiminnan mallintaminen 

Earlybird

Hinta: 890 € + alv (24%) 

Tämä valmennus koostuu kuudesta valmennuspäivästä sekä verkkomateriaalista (luennoista ja harjoituksista). Valmennus järjestetään pääkaupunkiseudulla ja päivät sisältävät aamu- ja iltapäiväkahvin. Paikan voit varata 100 € varausmaksulla täälä.

Varaa paikkasi täältä!

Valmentajat: 

Oivaltamaan Oy:n Jaana Hautala on kokenut NLP kouluttaja ja hänelle on kouluttajana takanaan jo 27 16 päivän NLP koulutusta (joko NLP Practitioner tai NLP Master Practitioner koulutusta ) Jaana on valmistunut Kalifornian NLPU:sta NLP Master Traineriksi 2019 ja verkostuu sekä syventää NLP osaamista kansainvälisesti.  Jaana toimii myös ratkaisukeskeisen valmennuksen ja Life Coach`n kouluttajana ja puhujana. Jaana on kirjoittanut Otavan julkaiseman tietokirjan Mielen voimasta 2017 sekä toinen Jaanan tietokirja Rohkeiden Aikuisten kirja- Vapaudu Uskomusten kahleista julkaistiin marraskuussa 2019.   

Taito Training Oy:n  Anniina Hukari on oppimisen ja kasvun valmentaja sekä business coach, jonka intohimona on paremman työelämän rakentaminen. Anniina kouluttaa coachingtaitoja sekä toimii kansainvälisen ammatticoachien järjestön ICF:n Suomen jaoksen hallituksessa. Anniinalla on yli 20 vuoden kokemus tuloksellisesta osaamisen kehittämisestä, kasvun tuekmisesta sekä vaikuttavista muutos- ja kehittämisprojekteista. Koulutukseltaan Anniina on diplomi-insinööri, business coach master ja NLP Trainer & Consultant (NLPU). Anniinalla on myös pedagoginen opettajanpätevyys. 

 

Miten olla rauhallinen kriisien täyttämässä maailmassa ja vahvistaa omaa henkistä jaksamista, kun tuntuu, että toisinaan elämä on vain päivistä ja tilanteista selviytymistä? Henkinen suorituskykymme on ollut koetuksella viime vuosien aikana. Omissa valmennuksissani käsittelen viikoittain sitä, miten löytää henkistä jaksamista tämän hektisen paineen alla sekä miten valmistautua epävarmuutta täynnä oleviin, tuleviin vuodenaikoihin.

 

Vaikka tekisimmekin tietoista työtä tulevaan valmistautumisen sekä oman henkisen ja psyykkisen vahvuuden kehityksen eteen, tämä jää helposti pois päivittäisestä rutiinistamme. On hyvä tiedostaa, että psyykkisen vahvuuden rakentaminen on oppimisprosessi, jossa edetään pienin askelin – ja joka kannattaa aloittaa jo tänään.

 

Psyykkinen vahvuus on monen tekijän summa

 

Psyykkinen vahvuus lähtee itsetuntemuksen lisäksi psyykkisen säätelyn taidoista, vireystilan säätelystä, keho-mieli-malleista sekä rentouden tunteen löytymisestä. Itse havahduin henkisen suorituskyvyn tutkimiseen ja psyykkisen vahvuuden rakentamiseen vuonna 2007. Kokemani kriisit herättivät minut ja tiedostin, kuinka olin jo pitkään elänyt itseni ja kehoni kustannuksella. Olin hukannut keho-mieli-yhteyteni ja rentouden tunteen kokonaan, ja psyykkinen vahvuuteni oli alkanut murentua pala palalta. Vastoinkäymiset useimmiten lopulta vahvistavat meitä ja kriisien seurauksena muutamme asioita, kun ymmärryksemme ja havaintokykymme kirkastuvat. Näin kävi myös minulle ja samalla löysin oman elämäni merkityksen mielenvalmentajana.

 

Tällä uudella polulla lähdin tutkimaan ja opiskelemaan psyykkistä vahvuutta ajattelumallien, keho-mieli-yhteyden ja mielikuvaharjoittelun kautta. Opin pikkuhiljaa vaikuttamaan muun muassa omaan fysiologiaani, hermostooni, tunteideni säätelyyn sekä mieleni sisäiseen narratiiviin, joka oli varsin kriittinen sekä vaativa vielä 2000-luvulla. Psyykkisen vahvuuden kehittämisessä on tärkeää oppia ymmärtämään omia ajattelu- ja toimintamallejaan paremmin. Kun oppii ymmärtämään, minkälainen sisäinen ohjelma pyörittää omaa ajattelua, hermostoa, arjen rutiineja sekä valintoja, on mahdollista muuttaa ja rakentaa itselle uudenlaista tapaa olla. Kun tietää, mitä omassa mielessä on meneillään, on helpompi tehdä aidosti omia valintoja ja vahvistua sekä johtaa omaa energiaa tietoisemmin.

Viisi askelta psyykkisen vahvuuden kehittämiseen

 

Kun muuttaa oman energiansa, voi muuttaa oman tulevaisuutensa. Muutamalla päivittäisellä askeleella pääset hyvään alkuun psyykkisen vahvuuden kehittämisessä.

 

1. Luo väljyyttä aamuun – saat tärkeää aikaa itsellesi

Käynnistä tietoisesti päiväsi omaa energiaasi johtaen ennen kuin päästät ulkoisen maailman vaatimukset elämääsi. Älä avaa puhelinta, meilejä tai uutisia, vaan liiku, meditoi, hengitä ja lue tai kirjoita.

 

2. Opettele palautumaan ajoissa ­– vahvista hermostoasi

Aikatauluta tauot kalenteriisi sekä arvota ne itsellesi. Tee muutaman minuutin pituisista, rauhoittavista ja tietoisuutta lisäävistä harjoituksista osa päivän rutiinia. Esimerkkeinä neliöhengitys, rauhallinen palleahengitys, perhoshengitys ja mielikuvaharjoitus.

 

3. Muuta mielesi – muutat havaintojasi

Aloita tutkimalla havaintojasi ja sitä, miten suhtaudut maailmaan. Ota päivittäiseksi tavaksi vetäytyä hetkeksi rauhalliseen paikkaan, jossa voit rentouttaa kehosi, hengittää syvään ja harjoitella suuntamaan aistejasi myönteiseen.

 

4. Vahvista keho-mieli-yhteyttä – lisäät vahvuuttasi

Opettele pysähtymään ja kuuntelemaan kehoasi. Kun opit tiedostamaan kehosi jännitystiloja ja kireyksiä, opit paremmin kuulemaan myös kehon hienovaraisia signaaleja fyysisestä ja henkisestä tilasta. Tiedostaminen on ensimmäinen askel, joka auttaa päästämään irti turhasta kontrollista ja suorittamisesta kohti vahvempaa keho-mieli-yhteyttä.

 

5. Valmistaudu mielikuvaharjoittelulla – muutat odotuksiasi

Mielikuvaharjoittelulla voimme valmistautua tuleviin tapaamisiin ja vahvistaa näin itseämme uusiin haasteisiin. Mielikuvaharjoitelulla voimme myös vahvistaa voimavarojamme, rentoutua sekä aktivoida aivoissa uusia hermoverkkoja.

 

Rauha ei tarkoita myrskyttömyyttä, vaan sitä, että pysymme tyynenä myrskynkin keskellä. Kun maailmalla myrskyää, meidän on tärkeää vahvistaa omaa tyyneyttämme, jotta pärjäämme kaiken epävarmuuden keskellä.

 

”Se, mitä on takanamme, ja se, mitä on edessämme, ovat pikkuseikkoja verrattuna siihen, mitä on sisällämme.”
-Ralf Waldo Emerson

Voimatila-mielikuvaharjoitus

Luo itsellesi voimatila mielikuvaharjoituksella:

  • Hengitä muutama kerta rauhallisesti sisään ja ulos, ja pidennä uloshengitystä hieman.
  • Kuvittele sen jälkeen itsesi paikkaan, jossa tunnet olosi levolliseksi ja rennoksi.
    Paikka voi olla mikä tahansa sinulle tuttu, esimerkiksi mökkiranta, luonto, metsäpolku.
  • Sijoita itsesi kaikilla aisteilla valitsemaasi paikkaan.
  • Tunne paikan maa jalkojesi alla, kun kuljet paikassa.
  • Katsele mielikuvapaikassa ympärillesi. Huomioi, mitkä asiat rauhoittavat sinua ja lisäävät rentouttasi.
  • Huomioi ja tule tietoiseksi paikan erilaisista pinnoista ja äänistä.
  • Tiedosta, mitä kuulet ja mitkä äänet lisäävät sinulle hyvää tai rauhallista energiaa.
  • Katsele ympärillesi ja löydä paikka, johon voit istahtaa mukavasti.
  • Hengitä rauhallisesti sisään pysähtymistä, levollisuutta, tasapainoa, hellittämistä ja rentouden tunnetta. Hengitä ulos kuormitusta, stressiä tai mielen kielteisyyttä.
  • Voit hakeutua tähän paikkaa muutamaksi minuutiksi aina, kun tunnet tarvetta pieneen pysähtymiseen tai levolliseen hetkeen.

 

Kirjoitus julkaistiin ensimmäisen kerran Kollega – verkkolehdessä 12.10.2022

Miten teidän työpaikalla voidaan – yksilöinä, tiimeinä ja yhteisönä?

Mikä meitä uuvuttaa? Miten hyvinvointia ja työkykyä voi johtaa viisaasti? Työelämän arki on jatkuvaa muutosta, joka toteutuu kompleksisessa ja epävarmassa maailmassa. Toimeenpano- ja suorituskyvyn vaaliminen on jokaisen työyhteisön elinehto. Tähän on tärkeää kiinnittää huomiota juuri nyt – erityisesti hybridityöskentelyssä.

Tässä työhyvinvointipäivässä harjoittelemme tunnistamaan henkisiä kuormitustekijöitä ja rakentamaan terveyttä ja hyvinvointia edistäviä toimintamalleja työyhteisöön. Päivän aikana perehdymme erilaisiin työkaluihin ja menetelmiin, jotka edistävät työkykyä ja jaksamista sekä henkilökohtaisesti että työyhteisönä.

Miten sinä voit – juuri nyt, tässä hetkessä?

Miten teillä voidaan – yksilöinä, tiimeinä ja yhteisönä?

Nyt on aika pysähtyä näiden kysymysten äärelle, tarkastella ja analysoida nykyhetkeä sekä tehdä viisaita valintoja ja päätöksiä, jotka varmistavat tuloksellisen ja hyvinvoivan tulevaisuuden.

  • Mikä meitä uuvuttaa, mitkä tekijät altistavat uupumiselle?
  • Miten persoonallisuutemme vaikuttaa tilanteeseen?
  • Miten tunnistamme uupumisen merkit itsessämme ja muissa?
  • Miten rakennetaan tervettä toimintakulttuuria tiimi- ja yksilötasolla?
  • Miten palaudumme paremmin?
  • Miten vahvistamme hyvinvointia vuorovaikutuksella ja kommunikaatiolla?

Työuupumus on vakava asia. Emme halua enää yhtään työuupumuksesta kärsivää ihmistä lisää. Tule mukaan! Matkataan yhdessä tieteen, tiedon, oivaltamisen ja toiminnan kautta hyvinvointi tuloksiin.

Kartoita omat ja tiimisi työuupumuksen riskitekijät

Työhyvinvointipäivään voi yhdistää työuupumuksen arviointiin kehitetty Maslach Burnout Inventory -profiili, joka tehdään ennen päivän toteutusta. Jokainen osallistuja saa kyselyn raportin itselleen ennen tapahtumapäivää. Kyselyn täyttämiseen menee noin 10 minuuttia.

Palkitse itsesi tai koko teidän tiimi hyvinvointia edistävällä Tyhy -päivällä!

Valmentajina/kouluttajina: Anniina Hukari ja Jaana Hautala, Voimakkuus

Valmentajasi:

Anniina Hukari
on oivalluttava kehittämis- ja muutosasiantuntija sekä kouluttaja, joka uskoo vahvasti organisaatioissa, tiimeissä ja yksilöissä olevaan potentiaaliin. Hän auttaa kirkastamaan tavoitteet ja puskee yksilöitä ja tiimejä positiivisesti niitä kohti – rinnalla kulkien ja yhdessä tehden. Suurena intohimona on parhaiden toimintatapojen rakentaminen organisaatioihin ja niiden kautta sekä tuloksellisuuden että työhyvinvoinnin lisääminen. Anniina on erittäin kokenut esimiesten ja johdon kouluttaja, fasilitaattori ja business coach. Anniinalla on yli 20 vuoden kokemus ihmisten valmentamisesta, kouluttamisesta ja ohjaamisesta. Koulutukseltaan hän on diplomi-insinööri, opettaja ja business coach master, joka on opiskellut myös mm NLP:tä sekä aivotutkimusta. Business coachina Anniinan ydinosaamista ovat: oppiminen ja aivot muutoksessa ja kehittymisessä, uusien toimintatapojen ja mallien kehittäminen sekä vieminen käytäntöön, ihmisten erilaisuus, läsnäolo ja vuorovaikutus, vahvuusajattelu sekä esimiesten työote ja valmentaminen.

Jaana Hautala on erittäin kokenut yritys- ja mentaalivalmen­taja, NLP kouluttaja ja tietokirjailija. Jaanan intohimo on mentaalivalmennus – itsetuntemus, henkinen suorituskyky, ajattelu- ja tunnetaidot sekä vuorovaikutus kiihtyvästi muuttuvassa ympäristössä. Hän haastaa osallistujia pysähtymään oman ajattelunsa ja toimintansa äärelle sekä antaa tilaa osallistujien ajattelulle ja kokemusten jakamiselle. Jaanan tapa kouluttaa ja luennoida on kokemuksellinen ja energinen sekä hän tuo uudenlaista näkemystä sekä käytännön vinkkejä työelämään ja suorituskykyyn. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Jaana on ollut yli sadassa organisaatiossa valmentajana, puhujana tai kouluttajana kehittämässä inhimillistä kilpailukykyä, jossa ihmisyys on keskiössä. Aikaisemmin hän toimi 15 vuotta erilaisissa esimiestehtävissä ja kouluttajana, jonka tarinoita ja kokemusta hyödynnän luennoissani. Jaana tuo rohkeutta, innovatiivisuutta ja näkemystä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin sekä inhimilliseen työelämään, jossa luodaan kilpailukykyä.

Oivaltamaan ja Taito Training ovat järjestäneet maksuttomia työelämän menestystekijät aamukahviwebinaareja yhteistyössä oppija.fi kanssa. Webinaarit on pidettty perjantai aamuisin ja ne kestävät  noin 30 minuuttia.

Aiemmin pidettyjä työelämän menestystekijät webinaarit, joista löytyy tallenne

Tervetuloa pysähtymään näiden teemojen äärelle maksuttomassa aamukahviwebinaarissa. Webinaari on osa Työelämän menestystekijät- webinaarisarjaa, jota pitävät Jaana Hautala (OIVALTAMAAN) sekä Anniina Hukari (TAITO TRAINING).

Hyväksy epävarmuus ja vahvista mielen hyvinvointia. Jaana Hautala Tallenteen näet täältä.

  • Miten vahvistaa mielen hyvinvointi ja lisätä minälempeyttä?
  • Miten tunnistat tunteesi ja tiedostat voimavarasi?
  • Miten luoda henkistä hyvinvointia lisäävä työympäristö?

Epävarmuudessa eläminen on tullut tutuksi viimeisen vuoden aikana. Samanaikaisesti kun henkisen suorituskyvyn vaatimukset ja muutosjoustavuus ovat korostuneet, mielen hyvinvoinnin asiat ovat nousseet yhä tärkeämmäksi. Psyykkinen kuormitus on kasvanut valtavasti ja taas samanaikaisesti kaipaamamme aidon vuorovaikutuksen määrä on vähentynyt.

Mielen hyvinvoinnin kannalta on arvokasta tiedostaa ympäristöstä kumpuava negatiivinen vinouma ja vahvistaa tietoisesti toiveikkuuden asennetta työympäristössä myös yhdessä. Kun emme voi vaikuttaa, mitä ympärillä tapahtuu, on tärkeää hyväksyä epävarmuus ja keskittyä niin omiin kuin tiimin yhteisiin voimavaroihin ja vahvuuksiin. Omien tunteiden tunnistaminen sekä turvan tunteen rakentaminen on tärkeä osa mielen hyvinvointia. Jokainen meistä tarvitsee psykologista turvallisuutta myös tänä aikana.

Uskalla näyttää haavoittuvuutesi. Anniina Hukari  Tallenteen näet täältä.

Jokainen meistä on työntekijänä, tiimiläisenä, esimiehenä, kumppanina, ystävänä ja ihmisenä aina ja ikuisesti keskeneräinen, epävarma ja haavoittuva. Mitä jos suhtautuisimmekin siihen luonnollisena, oikeastaan välttämättömänä olotilana emmekä heikkoutena, josta haluamme päästä eroon?

Mitä jos aidosti hyväksyisimme sen, että minä, sinä, me yhdessä, yhteiskunta tai tämä koko maailma ei tule valmiiksi, vaikka miten yritämme? Hyväksyisimme sen, että epätäydellisyys ja epävarmuus on ihan ok.Haavoittuvuuden ja epätäydellisyyden näyttäminen työyhteisössä rakentaa tuloksellista yhteistyötä. Haavoittuvuuden näyttäminen on mahdollista luottamuksen ilmapiirissä.

  • Mikä auttaa sinua näyttämään haavoittuvaisuutesi?
  • Mitä työyhteisössä tapahtuu, jos yritämme olla täydellisiä supersankareita?
  • Mikä auttaa meitä toimimaan tuloksellisesti yhdessä?

Motivaation ja innostuksen johtaminen. Anniina Hukari Tallenteen näet täältä.

Motivaatio toimii meitä liikkeelle laittavana voimana. Se innostaa tarttumaan asioihin ja ylläpitää vireyttä sekä energiaa. Motivaatio auttaa meitä myös fokusoitumaan haluttuun päämäärään sekä tiedostetusti että täysin tiedostamatta. Motiivit ovat usein perusteita käyttäytymiselle ja toiminnallemme. Ne vastaavat kysymykseen ”miksi?”. Miksi teemme jotain? Miksi toimimme tietyllä tavalla? Miksi haluamme tiettyjä asioita? Miksi teemme juuri tämän valinnan?
Motivaatiotekijöiden tunnistaminen ei kuitenkaan aina ole ihan helppoa. Oletko sinä pysähtynyt miettimään mikä sinua itseäsi motivoi? Entä mikä motivoi kollegaasi tai tiiimiläistäsi? Motivaatiotekijöitä kannattaa tietoisesti hyödyntää ja ruokkia niitä, jotka vievät sinua haluamaasi suuntaan.

Webinaarin teemoja
–    Motivaatiotekijöiden tunnistaminen
–    Motivaation kasvattaminen
–    Oman ja muiden innostuksen johtaminen

Tilannetaju johtaa viisaisiin päätöksiin, Jaana Hautala. Tallenteen näet täältä.

Teemme valtavan määrän tietoisia ja tiedostamattomia päätöksiä päivän aikana.
Päätösten taustalla vaikuttaa aivojen toiminta ja keho-mieliyhteys. Jos emme ole tilannetietoisia todellisuudesta, tulkintakyky heikkenee usein radikaalista. Webinaarissa oivalluksia, miten saada yllä pitää toimintakyky sekä tehdä viisaampi päätöksiä paineen alla.

Webinaarissa käsiteltäviä aiheita:
•    Henkisen suorituskyvyn elementit
•    Mitä tilannetaju on ja miten energian johtaminen vaikuttaa tilannetajuun?
•    Mielen muotoilun lisää joustavuutta ja vähemmän kuormitusta
•    Askeleet tilannetajun kehittämiseen

Itseluottamuksen kasvattaminen työelämässä, Anniina Hukari. Tallenteen näet täältä.

Millainen sinun itseluottamuksesi on? Suhteessa eri asioihin, tilanteisiin ja ihmisiin. Monesti puhumme itseluottamuksesta kuin se olisi jotain mikä joko on olemassa tai sitten ei ole. Kuin se olisi jokin yleinen maaginen voima, joka on meissä kaiken aikaa ja kaikkialla. Itseluottamuksemme kuitenkin vaihtelee suuresti erilaisissa tilanteissa, ihmisryhmissä ja suhteessa erilaisiin asioihin. Työyhteisössäkin toisessa ryhmässä saatan kokea itseni vahvaksi ja osaavaksi kun taas toisessa tiimissä huomaan epäileväni itseäni ja osaamistani. Itseluottamusta voi ja kannattaa lähteä tietoisesti kehittämään ja vahvistamaan – yksin ja yhdessä.

Webinaarin teemoja

  • Mitä itseluottamus on?
  • Oman itseluottamuksen vahvistaminen
  • Itseluottamuksen kasvattaminen työyhteisössä
  • Rohkeus tulla nähdyksi ja kuulluksi

Myönteisyys voimavaraksi ja hyödynnä aivojen neuroplastisuus, Jaana Hautala. Tallenteen näet täältä

Kun ihminen käytätä myönteisyyttä ja vahvuuksiaan työssä, hän on energinen, tavoitteellinen ja kokee itsensä hyvinvoivaksi. Myönteisyys avaa näkemään uusi mahdollisuuksia sekä vaihtoehtoja. Myönteisyyden silmälasit ovat meidän kaikkien saatavilla kun taas toisinaan negatiivisuus laittaa meitä näkemään uhkia ja voi saada meidän ylireakoimaan.

Tiedämme, miten huomion suuntaamisella ja tavallamme ajatella on valtava vaikutus siihen miten näemme maailman. Ajatuksia tulee ja menee tuhansia, mutta tapa ajatella on taito sekä mielen ohjelmointia. Ajattelua kehittämällä voimme hyödyntää kaikki aivojen neuroplastisuutta enemmän.

Webinaarin teemoja:

  • Aivojen neuroplastisuuden hyödyntäminen
  • Ajattelutaitojen harjoittaminen
  • Vaikuta mielenkuormaan ja pura negatiivisuutta
  • Nostetaan myönteisyys vuoden 2021 voimavaraksi

Ihmisenä kasvu ja kohti omaa potentiaalia, Anniina Hukari ja Jaana Hautala. Katso tallenne täältä.

Meillä jokaisella on mahdollisuus huomattavasti parempaan suoritukseen kuin mihin tällä hetkellä yllämme. Meillä on huikeasti potentiaalia, jota emme syystä tai toisesta tunnista ja saa käyttöömme. Kehittyminen on ihmiselle kuitenkin luontaista. Jokainen kasvaa ja kehittyy koko ikänsä. Kasvun polulla meitä auttaa eteenpäin se, että hyväksymme oman keskeneräisyytemme. Sen tilan ja tilanteen missä tällä hetkellä olemme. Uuden äärellä ollessamme tarvitsemme itseluottamusta. Minäpystyvyyden tunne auttaa meitä saamaan asioita aikaiseksi ja menemään sanoista tekoihin. Itseluottamus ei kuitenkaan synny meissä itsessämme vaan se on jokaisessa hetkessä suhteessa muihin ihmisiin. Tästä syystä kasvamme parhaiten muiden ihmisten kanssa toimiessamme tiimeissä ja yhteisössä. Me olemme toinen toistemme parhaita kasvattajia. Sinun merkityksesi muiden kasvulle on valtava. Tervetuloa webinaariin tutkimaan yhdessä kasvamisen mahdollisuuksia.

Webinaarin teemoja:

  • Keskeneräisyyden hyväksyminen ja itsemyötätunto
  • Oman potentiaalin tunnistaminen
  • Sisäisen vahvuuden ja itseluottamuksen vahvistaminen
  • Muiden tukeminen kasvun polulla

Muutosjohtaminen etätyössä, Anniina Hukari, Taitotraining. Katso tallenne täältä.

Muutostilanteissa hyvän johtamisen merkitys korostuu. Etäjohtamisessa tämä vahvistuu entisestään. Millainen johtaminen sitten toimii? Mihin kannattaisi kiinnittää tässä hetkessä erityisesti huomiota?

Liikkuessamme vauhdilla etätapaamisesta toiseen, on tärkeää varmistaa niiden laadun säilyminen. Kun kohtaat ihmisiä verkossa, varmista, että olet itse hyvässä energiassa, pystyt olemaan läsnä, aidosti kuuntelemaan ja varmistamaan, että kaikki saavat äänensä kuuluville.

Webinaarin teemoja:

  • Coachaava työote
  • Kuunteleminen ja kuulluksi tuleminen
  • Tunteiden tunnistaminen ja johtaminen
  • Virhetulkintojen vähentäminen

Uupuminen ja kuormittava stressi, Jaana Hautala, Oivaltamaan. Katso tallenne täältä.

Oletko jaksamisen äärirajoilla? Tiedätkö missä menet itsesi kanssa? Onko reaktiosi energiaa vieviä tai pyrit selviytymään syksyn tulevista päivistä? Webinaarin aikana pohdimme, miten oppii tukemaan omaa palautumista, löytää työkaluja stressin ja kuormituksen säätelyyn sekä taitoja, miten vahvistaa psykologista joustavuutta ja turvan tunnetta.

  • Miten säädellä stressiä ja kuormitusta päivittäin?
  • Fyysisen ja psyykkisen palautumisen työkalut parempaan vireystilaan sekä konkreettiset työkalut ylimääräisen kehon kuorman purkamiseen
  • Miten yhdessä voimme työyhteisössä ehkäistä haitallista stressiä ja sen aiheuttamaa uupumista?

Oivallat, miten pienillä muutoksilla palautumisesi laatu paranee ja saat käytännönläheisiä työkaluja oman sekä työyhteisön jaksamisen ylläpitämiseksi.

Tiimiläisten aito osallistaminen etätyöskentelyssä, Anniina Hukari, Taito Training . Katso tallenne täältä.

Mitä jos tekisimme tässä hetkessä päätöksen rakentaa kokouksista ja työpajoistamme entistä laadukkaampia ja tuloksellisempia? Ottaisimme kaikki aidosti mukaan, ei vaan kuuntelijoina vaan aktiivisina toimijoina, ajattelijoina ja tekijöinä.

Webinaarin teemoja:

  • Onnistuneen verkkokokouksen tai työpajan suunnittelu
  • Kokouksen tai työpajan vetäjän roolit
  • Etäosallistamisen onnistumisen edellytykset

Henkinen hyvinvointi työyhteisön kilpailuetuna , Jaana Hautala, Oivaltamaan Oy, Katso tallenne täältä

  • Miten vahvistaa henkistä hyvinvointi?
  • Tunteiden vaikutus henkiseen hyvinvointiin?
  • Miten luoda henkistä hyvinvointia lisäävä työympäristö?

Elämme jatkuvassa epävarmuudessa ja henkisen suorituskyvyn vaatimukset ovat suuremmat kuin koskaan aikaisemmin.Työikäisten psyykkisen kuormitus onkin kasvanut valtavasti viime aikoina ja työperäinen stressi on nykyään toiseksi suurin työterveysongelma tuki- ja liikuntaelinsairauksien jälkeen. Henkinen hyvinvointi on näin noussut yhä vahvemmin työyhteisön kilpailueduksi. Me kaikki tarvitsemme henkistä hyvinvointi kaikessa työssä, jossa joudumme käyttämään ajattelukapasiteettia, tunnekyvykkyyttä tai keskittymään tarkkaavaisesti.

Kasvun mindsett auttaa muutoksessa, Anniina Hukari, Taito Training. Katso tallenne täältä.

Webinaarin teemoja:

  • Tiedostamaton ja tiedostettu toiminta
  • Omien ajatusmallien tiedostaminen ja tunnistaminen
  • Kasvun mindset kehittymisen tukena yksilö-, tiimi- ja organisaatiotasolla

Energian ja toimintakyvyn johtaminen, Jaana Hautala, Oivaltamaaan Oy Katso tallenne täältä.

Webinaarin sisältöä:

  • Miten optimaalisen energian johtamisella mahdollistaa keskittyneen toimintakyvyn?
  • Luontaisen rytmin vaikutus energian johtamiseen
  • Hyvä suorituskyky syntyy palautumisen ja kuormituksen tasapainosta – miten se tehdään
  • Miten minimoit asioita, jotka syövät energiaa ja heikentävä toimintakykyä?
  • Hyödynnä aivojen neuroplastisuus toimintakyvyn johtamisessa

Tervetuloa mukaan! Webinaareissamme on ollut jo yli 2000 osallistujaa sadoista organisaatioista ja olemme kiitollisia saamastamme palautteesta ja näin innnoissamme jatkamme aamuwebinaarien pitämistä.

Kaikki menneet webinaaritallenteet löydät myös täältä.