Laiminlyömmekö taukojen vaikutuksen hyvinvointiin?

Miten sinä johdat energiaa päivän aikana? Meidän kaikkien hyvinvointi rakentuu tämän hetkisistä valinnoista ja aamupeili kertoo meidän innostuksen, jaksamisen sekä palautumisemme tilamme. Käykö sinulle niin, että koneisto tarvitsee kahvikierteen aamulla piristyäkseen, ja iltapäivällä virität omaa vireystilaa sekä keskittymistä kiireessä hörpityllä kahvilla?

Kyselin viime viikolle omissa valmennuksissani ja luennoillani lähes 200:lta asiantuntijalta, joista iso osa oli myös esimiehiä, että pitävätkö he taukoja työpäivän aikana. Noin 15 % heistä piti huolta tauoista eli päivittäisestä palautumisesta. Kahdelle organisaatiolle oli hienosti rakennettu hiljainen huone, joka toimi heillä kuitenkin ”puhelinkoppina”. Pieni tilastokyselyni kertoo aika karua totuutta tämän hetken tilanteesta.

Onko kiire ja multitasking tehokkuuden mittari teidän työpaikalla? Vai onko teille muodostunut kollektiivinen yhteinen päätös taukojen tärkeydestä ja niiden luvallisuudesta? Ihminen toki kestää kuormituspiikkejä. Aivot ovat varsin plastiset, ja ne tottuvat, jopa kaipaavat, multitaskingia. Ihminen ei kuitenkaan kestä jatkuvaa kuormitusta, vaan hän syö huomaamatta näin toimien omaa keskittymistä, luovuutta, innovaatisuutta sekä mm. päätöksentekoa. Myös yöuni usein häiriintyy päivän äärirajoille viedyistä ”tehokkaista” toimintamalleista.

Tulevaisuudessa pärjääkin se, joka on valmis oivaltamaan uutta ja joustamaan sekä kehittämään omin toimintamalleja. Muutamat tutkimukset kertovat karuakin kieltä meidän asiantuntijoiden tämän hetkisistä toimintamalleista:

–      81 prosenttia yrittää vastata sähköposteihin välittömästi (työterveyslaitos)

–      62 prosenttia yrittää tehdä monta asiaa yhtä aikaa (työterveyslaitos)

–      Keskimäärin vilkaisemme älypuhelinta 221 kertaa päivän aikana ja sähköpostia 30 kertaa tunnissa (Britannia)

Olisiko meidän aika katsoa peiliin?

–      Ottaa vastuu oman vireystilan ja energian johtamisesta, ja määrittää itselle sopivat tauot työpäiviin?

–      Luoda pelisäännöt niin itselle, asiakkaille kuin omaan organisaatioon omasta tavoitettavuudesta eli miten vastaa sähköpostiin, puhelimeen jne.

Jos ajatus katkeaa tai häiriintyy jopa 2 minuutin välein, niin asiantuntijatyö voi olla aikamoista selviytymistä arjen keskellä.

Energia, ei aika, on arvokkain resurssimme? Jim Loehr & Tony Swart

Kuinka energinen sinä olet blogia lukiessasi? Lisää ajatuksia palautumiseen ja oman energian johtamiseen Work Goes Happy -seminaarissa 9.3 Vanhassa Satamassa. Tervetuloa pohtimaan teidän organisaation työkykyjohtamista sekä (työ)hyvinvointia kanssamme HappyHumanHour -seminaaritilaan, jossa on koko päivän ajankohtaisista aiheista interaktiivisia luentoja. Voit varmistaa paikkasi luennolle varaamalla sen etukäteen sähköpostilla: jaana.hautala@oivaltamaan.fi 

www.oivaltaman.fi / www.happyhumanhour.fi