Tietäminen ja tekeminen painivat varsin eri sarjoissa. Kaikki tiedämme hyvinkin, miten tärkeää on pysähtyä kiireen keskellä sekä miten tärkeää on kehittää keskittymistä, omia ajattelumalleja ja palautumista. Pohdin usein valmennusasiakkaiden kanssa, että miksi meillä ihmisillä on kuitenkin niin kova kiire juosta paikallaan? Sorrun toki kouluttajana myös itse välillä siihen harhaiseen kuvitelmaan, että tehokkuus ja hyvä tulos syntyvät kiireessä.

Huippusuorituksen ja onnistumisten takana on kuitenkin aina tasapainoa, jatkuvaa uudistumista sekä kokonaisvaltaista hyvinvointi. Miten me edes eleensäkään voimme pysyä paikallaan uudistumatta, kun maailman muutosvauhti kiihtyy koko ajan? Jos mietimme kännyköitä, niin päivitämme niitä lähes päivittäin. Yhtä tärkeä meidän olisi päivittää ajatteluprosessejamme, joilla rakennamme omaa tasapainoa sekä hyvinvointia. Kaiken toiminnan taustalla on kuitenkin mieli eli ajatuksemme, fokuksemme ja tunteemme.

Miten sinä havainnoit ympäristöä? Normaalisti me näemme ympärillämme tuttuja ja rutiineihin perustuvia asioita, joita odotamme. Ihminen havainnoi ympäristöstään kuitenkin vai todella pienen murto-osan, joten on arvokasta toisinaan pysähtyä ja tiedostaa miten ympäristöään havainnoi. Testaa klassista ”The Monkey Business Illusion” videota. Rakennamme jatkuvasti itseään toteuttavia ennusteita odotustemme mukaan, joten on hyvä myös huomata minkälaisia ennakko-odotuksia rakentaa. Kulkemalla jatkuvasti totutun tavan mukaan voi olla, että monet ideat menevätkin huomaamatta ohi suun.

 

 

Tyhjä mieli antaa tilaa uudella ajattelulle sekä erilaisille näkökulmille. Itse olen vuosia pohtinut tyhjän mielen merkitystä. Tyhjällä mielellä tarkoitan mielen normaalin hälyn vaimentamista sekä ennakko-odotusten tiedostamista. Tyhjä mieli havainnoi helpommin uusia asioita, koska ei ole ennalta määrättyä odotusta. Tyhjään mieleen myös mahtuu uusia ideoita, kun mielessä on enemmän tilaa vastaanottaa. Tyhjä mieli onkin monelle valmentajalle työväline ihmisten kohtaamisessa. Tyhjä mieli ei kuitenkaan viihdy jatkuvan hälyn ja ärsyketulvan keskellä vaan tarvitsee syntyäkseen pysähtymistä. Mieti hetki kuinka usein olet konkreettisesti antanut itsellesi mahdollisuuden pysähtyä kaiken sälän ja hälyn keskellä? Läsnäolo ja tietoisuus ovat taitoja, jotka kehittyvät toistojen myötä.

Hämmästynyt mieli oivaltaa ilman rajoja. Kuinka usein sinun tavoitteena on itsesi yllättäminen? Kun mieli yllättyy ja hämmästyy, tulee usein tilaa uusille isoille oivalluksille. Uudenlainen ajattelu tarvitseekin haastamista, kysymistä ja ajatusten pallottelua. Yksin usein jää ajatusten kanssa omaan kuplaan, kun taas ryhmissä, valmennuksissa, mentoroinnissa ajattelu kirkastuu, aukeaa, syvenee ja oivaltaa myös yli rajojen. Silloin syntyykin huomaamatta kollektiivista ajattelua.

Mieli luo jatkuvasti harhoja. Minkälaiset harhat ohjaavat sinun mieltäsi?  Koska havainnoimme vain pienen osan ympäristöstä, havainnoimme helposti pelkojen, historian sekä omien uskomusten kautta. Tietoisella huomion suuntaamisella sekä uskomusten työstämisellä voimme vaikuttaa siihen mitä havainnoimme. Päätätkö sinä aamuisin tai ennen menoa mihin suuntaat huomiosi? Muuttamalla tietoisesti huomion suuntaa voit muuttaa  sekä itseäsi että ympäristöäsi.

Tietoinen mieli johtaa omaa ajattelua ja tunteita eli elämän energiaa. Tämän päivän yksi tärkeimpiä metataitoja ovat mielentaidot ja pysähtyminen. Kun on kovin kiire, niin pysähtyminen luo tilaa ajatella. On hyvä rikkoa omaa ajattelua rohkeasti ja luoda tilaa uudelle ajattelulle. Ajattelun kautta rakennamme tunteita kuin ohjata omaa tunne-energiaa sekä vaikuttaa myös muiden kokemuksiin. Maailma on niin täynnä sälää, että selkeyden ja oikeanlaisten rutiinien rakentaminen antavat tilaa ajattelulle, luovuudelle sekä intuition hyödyntämisellä. Kiihtyvässä muutoksessa tämän päivän ajattelulle ei luoda välttämättä huomispäivän hyvinvointia eikä tuloksia.

Ajattelu- ja tunnetaidot sekä tietoisuus ovat tämän päivän taitoja tasapainoiseen sekä merkitykselliseen elämään. NLP on yksi menetelmä ja asenne kehittää näitä taitoja. Tervetuloa maksuttomaan NLP iltaan tutustumaan lisää. Varaathan paikkasi: jaana.hautala@oivaltaman.fi

Aika: Tiistai 14.11 klo 17.30-20.00

Paikka: Lounaisväylä 8, Helsinki (Lauttasaari ja Valmentamon tilat)

Energia, ei aika, on tärkein valuuttamme.

Jaana Hautala

Yritys- ja mentaalivalmentaja, NLP Trainer ja tietokirjailija / 050 34 06 288

Soittele jos haluat työyhteisöön ammattitaitoista, oivalluksia tuottavaa sekä ihmisen lähelle menevää luentoa tai valmennusta. Suosittuja teemoja hyvinvointiin, palautumiseen, stressin hallintaa, itsensä johtamiseen.

Tietoa ei vielä muuta ketään, mutta luennoillani sekä valmennuksissa muuttuu kokemus sekä ymmärrys ja innostutaan yhdessä käytännönläheisistä työkaluista, jotka on helppo jalkauttaa arkeen. / Jaana

 

Tervetuloa Yksinyrittäjäiltaan!

Hyvinvoiva yrittäjä on menestyksen elinehto on illan luentoaiheeni. Saat tietoa ja vinkkejä yksin- ja mikroyrittäjän kokonaishyvinvointiin ja verkostoidut muiden yksin- ja mikroyrittäjien kanssa. Luvassa on kiinnostavia puheenvuoroja ja näytteilleasettajia hyvinvoinnin eri osa-alueista. Tilaisuuden järjestävät yhdessä Helsingin Yrittäjät, Helsingin Yrittäjien ESR-rahoitteinen HYMY -Hyvinvoiva yksin- ja mikroyrittäjähanke sekä Yrittäjäverkko.

Vinkkaa myös yrittäjäkaverille ja kutsu hänet mukaan! Mukaan voit tulla vaikka et olisi Helsingin Yrittäjien jäsen. Tilaisuus on maksuton.

Ohjelma

17.30 Kahvitarjoilu

18.00 Tervetulopuheenvuorot

18.15 Hyvinvoiva yrittäjä on menestyksen elinehto Jaana Hautala, Oivaltamaan Oy

Oivaltamaan yrittäjä Jaana Hautala on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin innostava puolestapuhuja. Jaanan ydinosaamista on itsensä johtaminen, henkinen suorituskyky ja vuorovaikutustaidot alati muuttuvassa yrittäjän ympäristössä.

19.00 Tauko

taukoliikuntaa by Cuckoo Workout ja ohjattua verkostoitumista sekä smoothietarjoilu

19.45 Kootut vinkit yrittäjän hyvinvointiin paneelikeskustelu

20.15 Yksinyrittäjän sosiaaliturva Harri Hellstén, työmarkkina-asioiden päällikkö, Suomen Yrittäjät

20.45 Tilaisuus päättyy

Ennen tilaisuutta ja tauolla on mahdollisuus tutustua näytteilleasettajien tarjontaan. Mukana mm. Cuckoo Workout, ELO, Fennia, Helsingin Yrittäjät, NewCo YritysHelsinki, Pääkaupunkiseudun Yrityskummit, Suomen Mielenterveysseura, Työterveyslaitos ja Suomen Yrittäjäin työttömyyskassa SYT.

Yhteistyössä Yrittäjäverkon kanssa

Tervetuloa maksuttomaan NLP-tutustumisiltaan !

Maksuton NLP-tutustumisilta on kaikille, jotka haluavat tietää, mitä NLP on, miten se toimii sekä saada kokemuksen ja kuvan siitä, mitä sillä voi tehdä. NLP on kuin onnistumisen psykologiaa ja aivojen käyttöopas. Tule tutustumaan NLP:hen eri näkökulmien kautta.

NLP on avain mieleen, kehoon ja sinun potentiaaliin? Miten hyödyntää intuitiota, rakentaa onnistujan asennetta ja poistaa turhia jarruja omasta tarinasta? Miten löytää vaikuttavan ja arvostavan vuorovaikutuksen? Se sisältää paljon asennetta sekä työkaluja saavuttaa tasapainoa ja menestystä. NLP siirtää ajatteluamme ja toimintaamme mitä-tiedosta miten-tietoon, miten teemme sen mitä teemme. Tietoisuuden jälkeen on myös helpompi muokata sitä miten ajattelemme, tunnenne, teemme eli muokata toimintastrategioitamme.

Seuraava tutustumisilta Espoossa:

Aika: Maanantai 18.12.2017 klo 17.30-20.00

Paikka: Lounaisväylä 8, Helsinki

Ilmoittautumiset: jaana.hautala@oivaltamaan.fi / 050 34 06 288
Jaana toimi 4. vuotta Suomen NLP-yhdistyksen puheenjohtajana vuosina 2013-2107.  Jaana on kouluttanut satoja NLP kurssilaisia ja seuraava sertifioitu NLP Practitioner on jo 12.

 

Selkäkipu on Suomessa yksi suurimmista sairauspoissaoloja aiheuttavista tekijöistä, josta seuraa vuosittain satojen miljoonien eurojen kustannukset yhteiskunnalle ja työnantajille. Kirjassa käsitellään kivun ja mielen välistä yhteyttä uusimman tutkimustiedon valossa. Kirja osoittaa, miten suuri vaikutus mielellä ja liikkeellä on selkäkipuun sekä miten työkykyä rajoittavasta selkäkivusta voi parantua myös kokonaan

Jaana Hautala on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin vahva puolestapuhuja. Jaanan asiantuntijuutta tämän päivän työelämätaidot – itsensä johtaminen, henkinen suorituskyky ja palautuminen kiihtyvässä muutoksessa. Jaana tuo kirjaan mielen voiman ja tasapainon vaikutusta kipupotilaan näkökulmasta. Kirjassa avataan myös Jaanan paranemista 35 vuoden selkäkivusta. www.oivaltamaan.fi

Jerry Ketola on osteopaatti sekä terveystiedon maisteri, joka on pitkän uran aikana ollut kiinnostunut kivun hoidosta. Jerryllä on kokemusta selkäkivun hoidosta yli 20 vuoden ajalta. Jerry tuo kirjaan arvokasta asiantuntijatietoa modernista kiputieteestä ja asiakas tarinoita selkäkipuisten kuntoutuksen parista. www.jerryketola.fi

Kenelle

Kirja soveltuu kaikille pitkittyneistä kivuista kärsiville ihmisille. Tavoitteenamme on tuoda esille uusi tapa siitä miten kipuun pitäisi suhtautua, jotta siitä voisi parantua ja saada sitä omaan hallintaan. Kirjan sisältö perustuu tieteellisiin tutkimuksiin ja omiin kokemuksiimme, joita tuomme esille tapausesimerkkien avulla. Tapausesimerkit auttavat ymmärtämään ja hahmottamaan modernia kiputiedettä sekä mielen voimaa paremmin.

Tiedämme, että toistuva ja pitkäaikainen selkäkipu, koskettaa ihmistä kokonaisvaltaisesti. Kipukierre saadaan katkaistua oikeilla avaimilla, joilla paranemisen esteenä olevat lukot avautuvat. Selkäkivusta voi parantua, tekemällä oikeita asioita, ja ajattelemalla uudella ja tutkitusti vaikuttavalla tavalla. Näistä asioista kirjoitamme Jerryn kanssa. Haluatko Sinä, saada jatkuvan selkäkipusi loppumaan?

Otavan julkaisema, kansalaisille kirjoitettu kirja, ”Selkäkipu ja mielen voima” on myynnissä uunituoreena suomalaisessa kirjakaupassa, akateemisessa kirjakaupassa ja netissä.

Voit tilata myös aiheeseen liittyviä käytännönläheisiä luentoja –

Kohti parempaa työkuntoa ja eroon selkäkivusta mielen ja liikkeen avulla.

Onko työtahti vienyt jo mukanaan ja syysloman palauttava vaikutus jäänyt historiaan? Tutkitusti loman palauttava vaikutus häviää usein jo muutamassa viikossa. Arjen vauhdista voi tulla huomaamatta kuormittavaa ja kenties stressin käyräkin alkaa kohota.

Ehkä olet huomannut, kun vastaat kiireessä päivän sähköpostiisi, että hengityksesi muuttuu katkonaiseksi. Kun saat sähköpostit lähtemään, kehosi rentoutuu ja hengityksesi muuttuu pitkän huokauksen jälkeen takaisin normaaliksi.

Kiire, kuormittava stressi ja tilannekohtainen valppaus voivat saada hengityksen katkonaiseksi sekä pinnalliseksi. Tietokoneella istuessa tämä tulee helposti ilmi, kun kirjoitamme nopeaan tahtiin sähköpostiviestejä tai teemme muita kiireellisinä pitämiämme työtehtäviä. Kiireen ja arjen vauhdin keskellä saatamme myös vieraantua kehostamme ja sen tuomista viesteistä, jolloin kuormittava stressi voi pikkuhiljaa hiipiä kehoonkin. Tuntuu kankealta, päätä särkee ja unikin on jo katkonaista.

Mikrotauot saa aikaan suuria muutoksia

Aivojen palautumisen unohtuessa keskittymisemme herpaantuu, ja päätöksenteko hidastuu. Väsynyt mieli myös tekee tuttuja ja turvallisia valintoja. Hyvätkin hyvinvoinnin ja palautumisen päätökset unohtuvat väsyneeltä mieleltä, koska se yrittää energiataloudellisesti selvitä päivästä.

Tarvitseeko koko ajan olla työpäivän aikana ajan tavoitettavissa ja vilkuilla sähköpostia nopeasti reakoiden? Mikrotauot ja palautuminen ilman älypuhelinta voivat yllättää positiivisesti.

Stressi ei kuitenkaan ole kielteinen ja ahdistava ilmiö vaan olennainen osa elämäämme, ja monelle meille lyhytaikainen stressi on hyvälaatuista ja se luo innostavaa energiaa. Kenties olet kaltaiseni viime tipan –tekijä, joka saa parhaan boostin usein viimeisten hetkien aikana.  Aivoihimme virtaa enemmän verta ja happea, mikä parantaa kykyämme ajatella nopeammin. Stressi onkin hyvää niin kauan kuin se parantaa suoritusta.

Tiedämme kaikki, että stressi käy elimistölle haitalliseksi jatkuessaan pidempään. Pitkään jatkuneena liiallinen fyysinen tai psyykkinen kuormittava stressi vaikuttaa huomattavasti vireyteen ja työkykyyn. Mutta tiesitkö, että myös se vaikuttaa, miten me töihin palatessa suhtaudumme stressiin ajatusten sekä tunteiden tasolla. Stressi on tutkitusti haitallisempaa, jos sen haitallisuuteen uskoo. Mitä sinä ajattelet stressistä?

Pienet toimintamallien muutokset

Parempi palautuminen ja stressinhallinta ei vaadi meiltä keneltäkään suurta elämäntapamuutosta, mutta tiedostamista, ja arvokkaita päätöksiä toki, joista pitää kiinni säännöllisesti – usein sitkeästikin. Kokemuksen muuttaminen vaatii taakseen toistoa ja kärsivällisyyttä. Entä jos kokeilisit kolme viikkoa tarkkailla hengitystä deadlinen paukkuessa tai kiireistä sähköpostia kirjoittaessa. Pysähtyisit, tiedostaisit, miten hengität ja ottaisit ”syvään happea”. Muutaman viikon toistojen jälkeen siitä voi tulla mikrotaukorutiini, joka yllättäen parantaa sen hetkistä keskittymistä.

Kyse paremmasta työpäivän palautumisen ja stressin johtamisessa on usein sitä, että kirkastaa omia työpäivän toimintamalleja. Poistaa arjessa pyöriviä energiasyöppöjä: Esim. jatkuvan sähköpostin tai puhelimen vilkuilun sekä muunlaisen multitaskingin sekä lisää palautumisrutiineja, jotka ylläpitävät päivän vireystilaa. Kyse on usein päivittäisen tekemisen viisaasta suunnittelusta, jolla saamme käytössä olevan energiamme kasvamaan.

 Kuinka paljon sinun ajastasi kuluu energiaa tuovan tai sitä vievän tekemisen parissa?

Ovatko aamusi niin lennokkaita, että lähdet kiire edellä töihin, jolloin kiire voi jäädä päälle vai tuskailetko täysiä työpäiviä, joista on mikrotauot täysin unohtuneet? Vai onko ehkä rentoutumisen tärkeä taito unohtunut oravanpyörässä? Suosittelen tarkistamaan omat tavat toimia aamun, fokuksen, mikrotaukojen ja rentoutumisen kohdalla sekä rakentamaan uudet toimintamallit parempaan palautumiseen ja stressinhallintaan. Kesän jälkeen on oiva hetki päivittää varsin pienillä valinnoilla omaa kokonaisvaltaista hyvinvoinnin suuntaa.

Miten sinä aloitat päiväsi? Palautuminen ja parempi stressinhallinta on hyvä aloittaa jo aamusta: Keskittymiskyky on kykyä suunnata energiaa tärkeisiin ja oikeisiin asioihin. Rauhoita aamun energia pysähtymällä aamutoimien äärelle ja fokusoi päivän tekemiset rauhassa heti aamulla. Mielikuvaharjoittelulla ohjaa onnistumista ja palautumista heti aamusta alkaen.

Missä asioissa minä onnistun tänään?
-Mitkä on minun mikrotauot tänään?

Tietoisuustaidot ovat tämän hetken työelämätaitoja: Milloin sinä pysähdyt tarkkailemaan ajatuksia ja kuuntelemaan kehoasi? Kun on kovin kiire, niin pysähdy aistien äärelle hengittelemään. Tarkkaile itseäsi, kun vastaat seuraavan kerran kiireiseen sähköpostiin. Kun on läsnä itselle, niin on helpompi olla läsnä muille – myös sähköpostissa.

Miten sinä johdat palautumisen ajattelu- ja tunne-energiaa? Se kasvaa missä mielen fokus on. Jos ajattelet kiirettä ja stressiä, niin kiire ja stressi kasvavat.  Kun keskityt yhteen asiaan kerralla, ja minimoit muut häiriötekijät, niin keskittyminen lisääntyy ja ajattelusta tulee joustavampaa sekä saat enemmän näkökulmia.

Oletko jo löytänyt sinun tapasi palautua ja rentoutua, jottei päivä juoksuta sinua? Tauot ovat tärkeää allokoida: Hengittele, ota happihyppy, fokusoi tähän hetkeen, keskity aisteihin, ota mikrounet tai kokeile lyhyttä tietoisen läsnäolon harjoitusta. Valinta on sinun ja vain sinä tiedät, miten palaudut tai rentoudut parhaiten.

Energia, ei aika, on tärkein valuuttamme.

Jaana Hautala

Yritys- ja mentaalivalmentaja, NLP Trainer ja tietokirjailija / 050 34 06 288

Soittele jos haluat työyhteisöön ammattitaitoista, oivalluksia tuottavaa sekä ihmisen lähelle menevää luentoa tai valmennusta. Suosittuja teemoja hyvinvointiin, palautumiseen, stressin hallintaa, itsensä johtamiseen.

NLP on oivallinen keino lisätä tietoisuutta ja kehittää itsensä johtamisen sekä ajatteluntaitoja. Seuraava maksuton NLP tutustumisilta on 14.11 Lauttasaaressa. Ilmoittaudu mukaan!

 

 

 Osa meistä käynnistää loman jälkeisen työviikon tällä viikolla, mutta millä energialla? Lähteekö arki juoksuttamaan sinua ensimmäisestä työpäivästä alkaen: kaappaavatko vanhat rutiinit mukaansa ja ajaudut arjen automaattiohjaukselle. Oravanpyörä voi olla valmis. Toivottavasti ei, vaan sinulla on mahdollisuus palata rauhassa ja lempeästi töihin, ja säilyttää loman palauttava vaikutus vielä pitkään. Kirjoitin ennen lomia siitä, miten mennä onnistuneesti lomalle. Myös lomalta töihin palaaminen kannattaa tehdä suunnitellusti. Osa kokeekin, että työn paluu kesäloman jälkeen on kuin uusi alku. Aivot levänneenä on helpompi aloittaa myös uusia rutiineja, joilla palautavan lomaenergian voi ylläpitää pidempään. 

Aivotyöläisinä tarvitsemme keskittymiskykyä, paineensietokykyä, luovuutta ja innovaatisuutta työelämässä. Kaikki taitoja, joita voimme säännöllisesti kehittää, mutta taitoja, jotka ei ole parhaimmillaan hallitsemattomassa kiireessä- varsinkaan jos mielen kovalevy täynnä. Väsyneenä aivot tuottavat helpommin laiskaa ja vanhaa ajattelua, joten mikset tarkastaisi loman jälkeisiä rutiinejasi. Tietoisuus omasta toiminnasta sekä toiminnan kehittäminen on nykypäivää. Kun tulee tietoiseksi, tulee myös vastuulliseksi. Uskon, että elämässä tarvitaan rohkeutta ajatella uudella tavalla. Se tarttuu ympäristöön ja välittyy positiivisena energiana. Minkälaista energiaa sinä viet töihin?

Muutamia vinkkejä lomalta paluuseen:

  • Palauttava töihin paluu alkaa hyvällä suunnittelulla. Mielen näkökulmasta olisi tärkeää miettiä töihin paluu jo ennen lomalle lähtöä, mutta jos se jäi tekemättä niin no hätä. Aloita työviikko heti hyvällä suunnittelulla. Organisointi on aivojen näkökulmasta tärkeää: Ota to do listat ja no to do listat käyttöön sekä sinulla sopiva ajankäytön ja mielen organisointimenetelmä. Mitä vähemmän mielessä on asioita, sitä helpompaa on keskittyä yhteen asiaan kerralla.
  • Keskity yhteen asiaa kerralla. Multitasking on vanhaa maailmaa, tehotonta sekä energiaa syövää. Tarkistakaa pelisäännöt töissä, miten jokainen saa itselleen sopivan työrauhan. Varmista ulkoisten häiriötekijöiden karsinta ja keskity yhteen asiaan kerralla. Kaikki tiedämme älylaitteiden piippausten haitallisuudesta keskittymiseen, mutta kuinka moni on tietoisesti poistanut näitä häiriöääniä?
  • Miten sinä johdat energiaa – palaudutko vai suoritatko.Oman energian kannalta palautumisen sekä tekemisen tasapaino on avainasemassa. Pidä lomaenergia yllä päivittäisillä mikrotauoilla ja huolla aivojasi heti ensimmäisestä työpäivästä alkaen. Kalenteri täyttyy usein helposti ja tarvitsemat tauot unohtuvat, joten yksi vinkki on varata taukoajat kalenteriin ja pitää niistä kiinni. Vain sinä voit opetella sanomaan EI ja varmistaa mikrotauoilla oman energian tasapaino.
  • Löydä sinun tapasi tauottaa: Keskity hengitykseen, ota happihyppy, tuijottele kesäloman voimaannuttavia kuvia, harjoittele pysähtymistä aistien äärelle tai kokeile mielikuvaharjoitusta. Aivojen näkökulmasta tärkeintä on, että tauoista tulee päivittäisiä. Jos teillä on hiljainen huone tai sinulle on etätoimisto, kokeile rohkeasti 15 minuutin rentoutusharjoitusta tai minipäikkäreitä. Voit yllättyä sen jälkeisestä työtehosta.
  • Haasta ja avaa mieltäsi. Oma mielemme on usein keskittymisen sisäinen häiriötekijä. Mielentaitoja kannattaa harjoitella ja mielen voimaa hyödyntää. Jos huomaat kriittisen tai murehtivan sisäisen puheen, niin opettele tietoisesti hyväksymään ja pysäyttämään ajatuksia sekä korvaamaan energiaa vievää sisäistä puhetta toisenlaisella ajattelulla – vahvuusajattelulla tai uusilla näkökulmilla.
  • Keskity onnistumisiin. Kirjailija ja terapeutti Mira Kirshenbaumin mukaan todellinen onnistuminen työssä on sitä, mikä saa sinut tuntemaan aitoa iloa ja onnistumista, ei niinkään se mitä muuta sinulta odottavat. Töihin palatessa on hyvä pohtia, mistä sinä oikeasti saat työssäsi tyydytystä ja innostusta? Mikä on sinulle tärkeintä?
  • Keskity vahvuuksiin niin omiin kuin muiden. Omiin vahvuuksiin keskittyminen saa aikaa positiivisen kierteen ja lataa paljon hyvää energiaa, joka heijastuu myös ympäristöön. Oikein annettuna vahvistava palaute tai kiitos on myös nopea ja tehokas keino kasvattaa positiivista tunne-energiaa. Mieti miten sinä keskittyisi enemmän omiin vahvuuksiin sekä vahvistavaan palautteen tain kiitoksen antamiseeen.
  • Pidä kiinni tasapainosta. Kukaan muu ei ole sinua parempi asiantuntija, vaikka vinkkejä on maailma täynnä ja ylläkin muutama. Ei ole yhtä oikeaa reseptiä, miten työnsä pitäisi tehdä tai töihin palaa. Opettele kuuntelemaan itseäsi, tuntemaan itsesi, sillä elämä on tässä ja nyt. Elämäkin on elämistä, ei suorittamista, varten!

Uskon, että me kaikki haluamme voida hyvin, haluamme kukoistaa ja käyttää omaa potentiaalia sekä vahvuuksia. Olla tasapainossa. Tasapainon lähtökohtana on joskus pysähtyminen olemassa olevaan ja sen päivittäminen uusiin käytäntöihin.

Palauttavaa töihin paluuta – Sinulle!

Energia, ei aika, on korkein valuttamme!

Tulevaisuuden tutkijoiden mukaan hyvinvoivalla ja menestyvällä yksilöllä sekä tiimillä on metataidot hallussa. Heille on tärkeää tietoisesti harjoittaa ajattelu- ja tunnetaitoja sekä kohtaamis- ja vuorovaikutustaitoja. Tietoisuustaidot sekä intuition käyttö ovat heille jokapäiväistä ja luontaista. Ärsyketulvaisessa ja muuttuvassa maailmassa NLP onkin loistava metodi lisätä näitä itsejohtamisen taitoja.

NLP on auttaa minua ja satoja asiakkaitani pysähtymään, ajattelemaan rohkeammin, kehittämään tunneälykkyyttä sekä aistejani kohti parempaa ja tasapainoisempaa versiota itsestä sekä lisännyt ymmärrystä ihmisten erilaisuudesta ja näin parantanut kohtaamistaitoja.

Mitäs se NLP oikein on? (neuro-linqvistinen-prosessointi) NLP on tietoisuuden kasvattamisen väline. Tehokas ja käytännöllinen menetelmä ja asenne, joka auttaa kehittämään omia resurssejasi. NLP on taitoa ja tekniikkaa, jolla voi tutkia ja tehostaa kommunikaatiota sekä muuttaa kaikkea omaa sisäistä toimintaa: ajattelua, tunnetiloja, reaktioita ja läsnäoloa. Itse uskon että meillä on huikea potentiaalia ja voimavarat, ne pitää vain vapauttaa käyttöön. NLP avaa tien mielen ja kehon mahdollisuuksiin: miten opimme, ajattelemme, tunnemme, viestimme, teemme päätöksiä ja motivoidumme. NLP:ssä yhdistyvät mm. uusimmat aivotutkimukset, positiivinen psykologia, ratkaisukeskeisyys, systeemiteoria sekä tietoisuustaidot.

Muutos on mahdollisuus ja pysyvä ilmiö tämän hetken työmaailmassa. Me kaikki tarvitsemme metataitoja, jotta voimme viedä muutosta eteenpäin epävarmoissa olosuhteissa – oli kyse sitten oman itsensä, valmennettavan tai organisaation johtamisesta. Jos kiinnostut ja haluat kehittää itseäsi, NLP-koulutus  voi olla juuri sinua varten!

Seuraava maksuton tutustumisilta NLP maailmaan on 14.11 klo 17.30-20.00.

Ilmoittaudu mukaan!

Iltoihin mahtuu mukaan rajallinen määrä osallistujia, joten varaathan paikkasi: jaana.hautala@oivaltamaan.fi

 

Äänittämäni NLP mielikuva harjoitus auttaa kenties sinua ohjaamaan päivän energiaa onnistumisiin. Kokeile ja kuuntele.

Seuraava sertifioitu 16 päivän koulutus käynnistyy tammikuussa 2018. Tiedustele lisää tai varmista paikkasi. / 050 34 06 288 !

Tarkkaile huolellisesti ajatuksiasi, sillä niistä tulee sanojasi. Hallitse ja kuuntele sanojasi, sillä niistä tulee tekojasi. Harkitse ja arvioi tekojasi, sillä niistä tulee tapojasi. Tunnusta ja tarkkaile tapojasi, koska niistä tulee arvosi. Ymmärrä ja omaksu arvosi, sillä niitä tulee kohtalosi”. Mahatma Gandhi

 

Päivän oivallukseni innosti blogin kirjoittamiseen. Olen tainnut vihdoin löytää enemmän armollisuutta yrittäjän arkeeni. Suhteellisen hyvällä omalla tunnolla makaan teekupin kanssa himassa, vaikka olen joutunut jättämään väliin odotetun kansainvälisen seminaarin, monta huipputapaamista sekä koulutukseni tämän ja eilisen päivän aikana. Minulle tämä armollisuus itseä kohtaan on hyppy seuraavalle tasolla niin ihmisenä kuin kouluttajana. Riitänkin juuri näin keskeneräisenä ja minulla on lupa kuunnella enemmän itseäni sekä kehoani.

Törmään itse kouluttajana ja valmentajana viikoittain siihen, miten armottomia ihmiset ovat itseään kohtaan. Palautumis- ja stressivalmennuksia pitäessäni kuulen usein asiakkailta ajatuksia: ”Ei me voida pitää näitä mikrotaukoja, kun ei muutenkaan ehdi tehdä kaikkia töitä” tai ”Mitä muut ajattelevat, kun meditoin tai lähden happihyppelylle kesken työpäivän”. Voin vuosien valmennuskokemuksella sanoa, etteivät he ajattele yhtään mitään tai ovat vähintään kateellisia, kun annoit itsellesi luvan tauolle. Toisaalta toivon, että tänä päivänä jo jokaisen työpaikan pelisäännöissä on määritelty taukojen tärkeys ja samalla sen luvallisuus.

Meidän ”luterilainen perintö” enemmän-kovempaa-paremmin on vienyt meidän Suomen kansaa pitkälle historian saatossa. Tällä hetkellä sen vaikutus voi kuitenkin olla käänteinen ja lisätä työuupumista sekä psyko-somaattisia oireita, kun mikään ei riitä. Suurimmalla osalla meistä työn tekeminen on siirtynyt fyysisestä rasituksesta henkiselle puolelle ja meistä on tullut niin sanottuja aivotyöläisiä. Toisaalta enää on kovin vaikea monenkaan erottaa työ -ja vapaa-aikaa, kun työt matkaavat ajatuksissa myös kotiin sekä uniinkin asti. Erittäin monia kuormittaa työpaikoille myös pysyväksi jäänyt kiire, jolloin elämä on paahtamista ilman läsnäoloa. On oleellisen tärkeää löytää itselle työkaluja pitää huolta omasta jaksamisesta sekä energiasta. Luonnollisesti työpaikkojen on yhtä tärkeää luoda mahdollisuudet ja pelisäännöt siihen.

Kaikilla meillä on paljon tietoa siitä, mitä tulisi tehdä oman hyvinvoinnin eteen. Erilaiset koulutukset, joita itsekin olen satoja pitänyt, ovat antaneet myös vinkkejä, miten omaan hyvinvointiin voi vaikuttaa. Kuitenkin ehkä arvokkainta on pysähtyä oman itsensä äärelle, ja kysyä miksi? Pysähtyä tarkastelemaan omaa elämän merkitystä – arvojasi. Annatko arjen kiireen viedä, niin ettet 10 vuoden päästä muista oman lapsensa rippujuhlista mitään. Helppo harjoitus on piirtää aikajana itselle ja pohtia mitä haluat muistaa 10 vuoden päästä tämän hetkisestä elämästäsi?

Armollisuus itseä kohtaan on iso sana. Lupa olla epätäydellinen ja keskeneräinen. Itse toisen kierroksen yrittäjänä eli valmentajana, tarvitsin lähes 10 vuotta sen syvempään ymmärtämiseen.  Ehkä tämä blogikin on vielä pientä hyväksynnän hakemista, vaikka armollisuus itseään kohtaan lähtee aina omista valinnoista.

Miten armollinen sinä olet itsellesi? Yksi oivallinen keino on tarkastella, mitä lupia on antanut omaan elämään. Pohdin itse ajoittain asiakkaitten kanssa keskeneräisyyden ja oman vastuun lupia seuraavilla kysymyksillä:

  • Onko sinulla lupa olla väärässä?
  • Onko sinulla lupa tehdä virheitä?
  • Onko sinulla lupa parempi kuin muut?
  • Onko sinulla lupa sanoa EI?
  • Onko sinulla lupa pyytää apua?
  • Onko sinulla lupa huolehtia itsestäsi ja kuunnella kehoasi?
  • Onko sinulla lupa kertoa omista rajoistasi, niin kotona kuin töissä?

Kysymykset voivat tuntua helpoilta loogisen mielen tasolla. Laita silloin silmät kiinni ja kuuntele mitä tunteita kehoon herää aina kysymyksen jälkeen. Voikin olla, että kehon tuntemukset kertovat sinulle vastauksia näihin kysymyksiin.

Itsemyötätuntoa ja armollisuutta kannattaa harjoitella, se on vastuuta omasta kasvusta ja opeteltavissa oleva taito. Nykyajan jatkuvassa muutosvirrassa itseään kovasti piiskaavat uupuvat helpommin. Itseensä armollisemmin suhtautuvat ottavat enemmän vastuuta hyvinvoinnistaan, virheistään sekä ovat myös luovempia kuin itseään piiskaavat kanssakulkijat.

Chris Germer onkin todennut: ”Yksi myötätuntoinen hetki voi muuttaa päiväsi kulun. Monta itsemyötätuntoista hetkeä voivat muuttaa elämäsi.”

 

 

 

”Tulevaisuuden menestyjä satsaa paukkuja palautumiseen sekä itsensä johtamiseen”. Tähän virkkeeseen päättyi ylen aamun keskustelu työhyvinnoinnista eilen. Mitä tunteita lause sinussa herättää? Uskotko sinä näin?

Me kaikki luomme omaa maailmaamme käsityksillä ja uskomuksilla. Uskomukset luovat viitekehyksen, jonka kautta reagoimme siihen mitä ympärillä tapahtuu.  Ne ovat kuin silmälasit, joiden läpi näemme itsemme ja maailman. Koska uskomme myös moniin asioihin, jotka eivät välttämättä ole totta, kuten ”kiire on tehokkuuden mittari”, on hyvä myös silloin tällöin tarkastaa omia uskomuksiaan. Millaisia käsityksiä sinä olet luonut itsestä, toisista, vuorovaikutuksesta, työstä ja elämästä yleensä. Tieto- ja aivotyön maailmassa eivät vanhat uskomukset välttämättä enää tuota tulosta. Entä työyhteisön sekä tiimin yhteiset uskomukset? Hyvinvoivissa organisaatioissa on löydettävissä kollektiivisia menestymisen uskomuksia, jotka lisäävät energiaa, luottamusta ja avaavat vuorovaikutusta esim. ”Hyvinvoivat työntekijät tuottavat tulosta”.  Usein kuitenkin törmään valmentaessani myös päinvastaisiin eli energiaa ja luottamusta vähentäviin ja vuorovaikutusta sulkeviin uskomuksiin.  Mitä mieltä olet tiimin yhteisestä uskomuksesta ”Muutos on vaikeaa!”?  Itse voisin kysyä tiimiltä silloin, että onko pysyvyys edes tarkoitus?

Me voimme kaikki tarkastella omaa mielen sisältöä joustavasti ja uteliaasti

Voimme kyseenalaistaa uskomuksia, jotka eivät meitä enää palvele. Uskomukset rakentavat meille huomaamatta itseään toteuttavaa ennustetta, koska tarkkailemme maailmaa omien uskomuslinssien läpi. Kysymys voisi olla, miten kehittää uskomuksia palvelemaan enemmän omia tavoitteita ja toiveita. Itse uskon optimistiseen kasvun asenteeseen eli mahdollisuusajatteluun, joka lähtee jokaisen mielestä. Margaret Lynchin sanoin ”Kun alat uskoa, että kaikki on mahdollista, kaikesta tulee mahdollista.” Tämä ei riitä aina muutokseen, vaan tarvitsemme myös kokemista, tekemistä ja tunnetilan muutosta.

Miten siitä mielen vankilasta pääsee irti, jotta rajoittavat uskomukset eivät hidasta tai rajoita omaa potentiaalia? Aluksi on hyvä tulla tutuksi omien ajatusten kanssa. Aina kun paljastaa itselleen mielen rajoittavan uskomuksen, niin saa tilaa valita toisin. Hyvää harjoittelua on itsensä sparrailu ratkaisukeskeisillä kysymyksillä. Anthony Robbinsin sanoin: ”Hyvät kysymykset johtavat aina hyviin vastauksiin.” Kolmas ja tehokas itsensä johtamisen väline on optimaaliseen mindsettiin virittäytyminen.  Kun mieli menee jumiin tai huomaat rajoittavan uskomuksen valtaavan energiaasi, niin pysähdy- hengitä muuta kerta syvään –ajattele (visualisoi) mitä tuntuu olla onnistumisen tilassa? Onnistumisen rennossa tilassa  on helpompi myös ratkaista jumi tai päästää rajoittavasta uskomuksesta irti. Neljäs ja usein tarvittava uskomuksen muuttamisen keino on tekeminen ja kokeminen. Jos uskot olevasi huono esiintyjä tai huono rentoutua, niin uskomus ei välttämättä muutu, vaikka kuinka kertoisi onnistumisen tarinaa itselle, että osaat esiintyä hyvin. Tarvitaan myös onnistumisen tekoja ja uusia arjen rutiineja sekä luottamusta. Kyseisessä tilanteessa: Esiintymisen ja rentoutumisen harjoittelua, jolloin jo pienetkin onnistumisen tunteet horjuttavat vanhaa uskomusta.

Ehkä uskomustyöskentely on koko elämän mittainen matka niin heikkoine kuin vahvoine hetkineen. Sillä se mihin uskot tänäkin hetkenä vaikuttaa sinun loppuelämään enemmän kuin uskotkaan. Toisaalta jos uskot, että pystyt tekemään jonkun asian, silloin kaikki muut ikään kuin asettuu paikoilleen.

Uskon Dale Carnegien ajatusta: ”Meillä kaikilla on mahdollisuuksia, joista emme ole tietoisia. Voimme tehdä asioita, joiden tekemisestä emme osaa edes unelmoida.

Lue aikaisemmat kirjoitukset Huipulle-blogisarjassa:

Huippusuoritus mielessä

Focus omaan energiaan -irti suorittamisesta

Itsetuntemus –tie mentaaliseen vahvuuteen

Itseluottamus ja itseään toteuttava ennustus

 

 

 

 

 

 

Me kaikki olemme syntyneet lahjakkaiksi ja kaikilla meillä on potentiaalia huippusuoritukseen. Joku meistä tavoittelee optimaalista suorituskykyä urheilusuorituksessa, joku toinen huippuonnistumista esiintyessään ison yleisön edessä ja ehkä joku kolmas huippumenestymistä yrittäjänä tai esimiehenä.

Suomessa niin busineksessä kuin huippu-urheilussa on ollut pitkään vallalla ajattelumalli: Kun tekee enemmän, kovempaa ja paremmin, niin saavutetaan huippusuoritus.  Tänä päivänä suurin osa meistä jo allekirjoittaa, että näin ei taida aina ollakaan. Vaan enemmän voi tuoda väsymistä, kovempaa jossain kohtaan alentaa suorituskykyä ja paremmin voi tuoda riittämättömyyden tunteen. Varsinkin työelämässä, jos vaaditaan jatkuvasta enemmän ja tehokkaampaa suoritusta, niin tehdään usein hallaa niin kognitiiviselle kuin luovalle työskentelylle. Myös urheilussa, jos kehon kuuntelu on jätetty kovan harjoittelun varjoon, niin tulokset usein antavat odottaa itseään.

Mikä sitten on tie huippusuoritukseen? Tähän on varmasti yhtä monta vastausta kuin on vastaajaakin. Viime aikoina on noussut vahvasti esiin mentaalivalmennuksen tuomat lisähyödyt. Itse olen vajaat 10 vuotta toiminut mentaalivalmentajana. Hakenut vastauksia ja tietoa mm. NLP:stä, psykologiasta, aivoista, ratkaisukeskeisestä valmennuksesta, mindfulnessista, syvärentoudesta, EFT: stä, TRE:stä, jotta voisin mentoroida ja valmentaa paremmin asiakkaitani. Ihminen on psyko-fyysinen-sosiaalinen kokonaisuus, joten kaikki vaikuttaa aina kaikkeen.  Olemmekin saavuttaneet hyviä tuloksia asiakkaiden kanssa lukemattomilla mentaalityökaluilla mm. miten saavuttaa tavoitteet paremmin niin tavallisessa arjessa kuin huippusuorituksessa ja miten pystyy parempaa kuin uskookaan.

Kuitenkin myös mentaalitekniikoista voi tulla huippusuorituksen este, jos niihin jää liiaksi kiinni. Me emme voi kukaan huippusuoritusta pakottaa vaan voimme kasvattaa harjoittelemalla sen todennäköisyyttä. Tämä näkökulma pysäytti minut pohtimaan tänä kesänä vielä vahvemmin coren, eli ydinminän merkitystä huippusuoritukseen. Kuinka hyvin tunnemme itsemme?

Garret Kramer sanoista: ”You create your perception and experience of life from the inside-out, not the outside-in” innostuin kirjoittamaan blogisarjan  ”Oma potentiaali”. Me emme voi ulkoisilla tekniikoilla rakentaa huippusuoritusta, jos emme kuuntele herkällä korvalla myös omaa corea. Uskon vahvasti, että huippusuoritus joka elämän alueella löytyy, kun yhdistää mentaaliharjoittelun oman sisäisen viisauteen ja intuitioon. Haastankin sinut hakemaan uusia näkökulmia. On hyvä kyseenalaistaa omaa ajattelua, löytää rohkeutta ajatella uudella tavalla. Kyse on huippusuorituksessa Sinun elämässä, ja se elämäkin on rajallinen.

Tulevat blogini ”Oma potentiaali”-sarjaan ovat:

-Miten irti päästää suorittamisesta: Focus omaan energiaan

-Itsetuntemus ja minäkuva

-Itseluottamus ja itsenään toteuttava ennustus

-Uskotko sinä- uskomusten voima

-Jos mieli ohjaa kehoa niin kehokin ohjaa mieltä

-Tietoisuus omasta potentiaalista

-Kaasutatko vai jarrutatko – aivojen viisaus

Blogit tulevat ilmestyessään sivuilleni: www.oivaltamaan.fi , twitteriin sekä facebookiin.

Tervetuloa mukaan pohtimaan ajatuksia Huippusuoritukseen !

On taas se aika vuodesta jolloin monet meistä suunnittelevat elämän muutosta. Miten laihduttaisin itseni teinifarkkuihin? Mitkä ensi vuoden tavoitteet itselleni asettaisin, jotta saavuttaisin elämässä enemmän menestystä, merkitystä sekä onnellisuutta? Naisten lehdet ja iltapäivälehdet ovat vuodenvaihteessa täynnä toinen toistaan parempia tavoitteiden asettamismalleja ja innostumme yhä suuremmista tavoitteista. Toki hyvä näin, sillä unelmointi on tärkeää ja tavoitteiden määrittäminen on tehokasta. Tiedämme, että se lisääntyy elämässä, johon focus kiinnittyy. Saan itsekin mentaalivalmentaja ja kouluttajana palkkaa siitä miten päästään parempiin tuloksiin tai miten hallitaan arkea paremmin joko urheilu- tai yritysmaailmassa.

Me emme ole kuitenkaan supermiehiä- ja naisia, jotka venyvät joka paikkaan silloin, kun kuppi on jo täynnä. Mitä enemmän elämme äärirajoilla tiedostamatta omaa arkea, josta voisin käyttää myös nimeä elämänsallinta, niin sitä enemmän kaasutamme ja jarrutamme samanaikaisesti ja hukkaamme arvokasta elämän energiaa. ”Ihmettelemme kun väsyttää, keskittyminen herpaantuu ja välillä on niin vaikea tehdä myös arkisia päätöksiä.”

Viimeisen vuoden aikana olenkin monen asiakkaan kanssa löytänyt menestyksen polun irti päästämisen avulla.  Elämänsuunta ja tavoitteet on konkreettisesti kirkastettu, mutta saman aikaisesti on tietoisesti päästetty irti energiaa vievistä asioista ja tilalle valittu energiaa tuovia asioita. On tärkeää luopua, jotta mahtuu uutta parempaa tilalle. Me olemme kaikki täynnä erilaisia ajatus- ja toimintamalleja sekä rutiineja.  Toimimme eri tilanteissa myös erilaisten tiedostamattomien ajattelumallien eli mielenstrategioiden avulla. Voisitko tänä uutena vuonna pysähtyäkin tarkkailemaan omia toimintamalleja ja strategioita sekä päästää irti sinulta energiaa vievistä malleista? Näin tulee unelmille ja tavoitteille enemmän tilaa irti päästämisen kautta.

Irti päästämisen askeleita:

  1. Elä tässä ja nyt. Päästä irti supermiehen roolista ja siirry elämänsallintaa, jossa tavoitteet toteutuu ja elämä ilman kuormittaa stressiä on mahdollista
  2. Keskity yhteen asiaan kerralla ja päästää irti multitaskingista. Jo tutkimustenkin mukaan multitasking vie keskittymiskykyä ja tehoa jopa 40 %. Yhteen asiaan keskittyminen on tärkeä metataito.
  3. Kehitä keskittymiskykyä. Päästä irti tulipalojen sammuttamisesta. Keskittymiskyky on kykyä suunnata energiaa tärkeisiin asioihin, niin että ne tulevat tehdyksi. Sinulla on mahdollisuus joka päivä investoida sinun aikaasi hyvin. Mikset aloittaisi päivää miettimällä, mitkä kolme asiaa onnistuvat ja tulevat hyvin tehdyksi? Näin aamusta alkaen on positiivinen eteenpäin vievä energia päivässä.
  4. Allokoi taukoja jokaiseen päivään ja rentoudu. Päästä irti suorittajan roolista. Aivot tarvitsevat taukoja päätöksentekokykyyn, luovuuteen, innovatiivisuuteen sekä keskittymiskykyyn. Hengittele, meditoi, ota happihyppy, unelmoi tai mahdollisuuksien mukaan ota 15 minuutin päikkärit jokainen päivä.
  5. Muokkaa omaa ajattelua. Päästä irti vanhoista ja kuluttavista mielenstrategioista. Me ihmiset ajattelemme koko ajan. Harvoin olemme tietoisia omista ajatuksista, kun puhua pulputamme jatkuvasti. Ajatuksia kannattaa arjessa pysähtyä tarkkailemaan ja ohjaamaan sekä muokkaamaan. Silloin on helpompi ohjata myös tunteitaan. Tunteet oikeastaan määräävät sen mitä me teemme ja missä onnistumme. Tunteet luovat toimintaenergiaa tavoitteillemme. Menestyvät ja hyvinvoivat ihmiset kysyvät tietoisesti itseltä kysymyksiä, joista tulee hyvälle tuulelle ja jotka luovat positiivista toimintaenergiaa.
  6. Visualisoi ja vahvista omia vahvuuksia. Päästä irti turhasta kritiikistä itseäsi kohtaan. Visualisointi eli mielikuvaharjoittelu on tehokas menetelmä, jolla voit saavuttaa tavoitteesi helpommin, parantaa suoritusta tai voimaannuttaa sinua. Meillä kaikilla on rajaton mielikuvitus, joten mikset käyttäisi sen voimaa arjen keskellä. Eräs asiakkaani käyttää visualisointimenetelmään, jonka hän on nimennyt ”herkuttele hetkillä” –harjoitukseksi, usein ennen seuraavaa palaveria. Hän mielikuvittelee onnistuneen palaverin ja elää sen kaikilla aisteilla omassa mielessään vahvasti. Samalla hän boostaa voimaannuttavilla kysymyksillä itseään palaveriin. Näillä kysymyksillä me kaikki voisimme boostata itseämme päivään, ja huomata miten sisäinen kriitikko päästää irti. Mikä minussa on hyvää? Mitkä ovat vahvat puoleni? Mistä ominaisuuksista olen ylpeä?

          Menestystä ja uusi näkökulmia vuoteen 2016 vaikka irti päästämällä!