Miten palautua ja voida hyvin ympäri vuoden?

Oletko pyshtynyt pohtimaan, miten palautua ympäri vuoden. Usein mietimme miten selvitä lomaan tai viikonloppuun asti. Ennen joulua,  kuormitus ja vauhti ympärillä kiihtyvät vai kiihtyvätkö? Kyse on lopulta kuormituksen ja palautumisen tasapainosta.

Voisimmeko lähteä rakentamaan pysyviä toimintamalleja ja rutiineja, joilla mahdollistaa palauttavaa arkea ja hyvää oloa ympärivuotiseksi? Viime vuosina on tullut loistavia kirjoja palautumiseen, aivoihin sekä stressiin liittyen. Lukuvinkiksi kaikille Minna Huotilaisen ja Katja Saarikiven: Aivot työssä tai Hasse Kvist ja kumppaneiden Elä energisesti. Vinkkejä ja tietoa on paljon, mutta miksi suorituskeskeisessä kulttuurissamme fokus on usein stressissä ja kiireessä eikä palautumisessa? Uudenlaisiin toimintamalleihin sekä pysyvään muutokseen tarvitaan usein oman ajattelutavan muutos ja yhteisten uskomusten ravistelua.

Osalle vauhdikas arki vie helposti mukaan. Selviydymme autopilottiohjaukselle, ja vanhat toimintatavat ohjaavat päiviämme. Mieli suorittaa ja keho selviytyy kyllä tiettyyn rajaan asti. Jos kuitenkin haluaaa ympärivuotisen palautuneen ja hyvän olotilan itsellesi, mikset ottaisi rohkeasti toisenlaista suuntaa. Et enää selviytyisi arjesta vaan siirtäisit huomion pysyvämmän palautumisen rakentamiseen. Ensimmäiset 2 kuukautta voi vaatia hieman lisäenergiaa ja tahdonvoimaa, kun rakennat uudenlaisia rutiineja sekä arjen toimintamalleja. Marraskuun pimeydessä voi löytää kuitenkin vireän ja hyvän olotilan olevan enemmän vakio kuin poikkeus.

Paremman palautumisen verkkovalmennuksen kuvauksissa Espoon Lasilaaksossa viime kesänä.

Uskon itse valmentajana, että me kaikki haluamme voida hyvin, haluamme kukoistaa läpi vuoden ja käyttää omaa potentiaalia sekä vahvuuksia. Olla tasapainossa. Itse ensi töikseni pohdinkin asiakkaiden kanssa usein, miten varmistaa pysyvämpi palautuminen,  jolloin levollinen ja keskittynyt olo on enemmän sääntö kuin poikkeus. Olisiko tässä jotain käyttökelpoista ja tuttua vinkkiä sinulle?

  • Arvopäivitys –miten hyvinvointi ja palautuminen kuuluvat sinun arvoihisi. Videoblogiltani löydät ohjeet nopeaan arvopäivitykseen.
  • Kirkasta tavoitteet loppuvuoden tekemiseen – samalla kun kirkastat tavoitteet työpäiviin ja projekteihin, karsi turha pois ja varmista hyvään olotilaan liittyvät pienet, mutta pysyvät askeleet.
  • Palautuminen lähtee jokaisesta aamusta – päätä aamuisin, minkä tunne-energian viet päivää. Voit tehdä sen pienellä mielikuvaharjoituksella aamusuihkun tai hampaanpesun aikana, jolloin siitä tulee helpommin pysyvä rutiini.Videoblogiltani löydät vinkkejä virittäytymiseen,
  • Tiedämme, että hyvä keskittyminen tarvitsee päivittäistä aivojen palautumista. Laittamalla mikrotauot päivittäiseen kalenteriin, ne toteutuvat varmemmin. Tekemällä tauoista sinulle mielekkäitä, ne lisäävät myös työiloa ja energiaa: hengittele, kävele, jumppaa, meditoi, kuuntele podcast tai vaikka katso luontoäänite.
  • Vanhasta irti päästäminen – päästä  irti siitä, joka ei toiminut aikaisemmin ja oli enemmänkin energiasyöppö. Ehkä kulunut rutiini, ajatus, energiaa vievä ihminen, tekeminen tai harrastus. Arvosta aikaasi – se on ainutlaatuinen ja kuluva.
  • Rentoutumisen taito on kaikilla, mutta vaatii usein harjoittelua. Miten viet rentoutumisen osaksi päivääsi? Kuormittavan työpäivän jälkeen ei aina ole palautumisen kannalta paras vaihtoehto kova treeni, vaan rento kävelylenkki luonnossa voi toimia paremmin.
  • Oman kehon kuunteleminen osaksi päivää. Keho antaa jatkuvasti merkkejä elimistön tasapainosta, rentoudesta ja terveydestä, kun viestejä malttaa pysähtyä kuuntelemaan. Jos vauhti on liian kova, kehon kuunteleminen jää huomaamatta vähemmällä.

Voisiko loppuvuoden tärkeä yksi ajatus olla, ettei päästä vauhtia liian kovaksi vaan elää tässä hetkessä tietoisemmin. Tietoiset päivittäiset valinnat mahdollistavat fyysisen ja henkisen hyvinvoinnin sekä palautumisen pysyvämmin. Tärkeitä asioita palautumisen kannalta on myös tiedostaa miten liikuttaa kehoa, miten varmistaa hyvän unen ja miten kehittää henkistä suorituskykyä.

Mikäli ympärivuotinen palautuminen kiinnostaa sinua tai tiimiäsi, ota yhteyttä ja ole kuulolla. Parempaa palautumista verkkovalmennuksen Rentosan Sari Coutentacis`n kanssa on saanut hyvää palautetta ja tulemma mielellämme kertomaan siitä teille lisää. Verkkovalmennus löytyy MyTalentian oppimisympäristöstä.