Uskomukset ohjaavat elämääsi

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, miten uskomattomia juttuja uskomukset saavat aikaan?

Me jokainen luodaan koko ajan omaa maailmaa omilla käsityksillä ja uskomuksilla. Uskomukset määrittelevät aika ison osan ihmisenä olemista. Uskomukset koskevat niin ympäristöämme, käyttäytymistämme, taitojamme kuin meitä itseämme. Toisaalta kaikki elämässä pohjautuu uskomuksille. Voidaan myös ajatella, että tämän hetken tiede on uskomus. Vielä 90-luvulla uskottiin, että  aivosolujen kehitys loppuu 2. vuotiaani. Onneksi meillä on jo vuosia ollut  tutkittua tietoa aivojen plastisuudesta ja joustavuudesta. Tiedämme myös, että kykymme oppia säilyy koko eliniän.

Ajatteletko sinä, ettei sinulla ole matikkapäätä? Kenties olet kuullut lapsena väitteen, ettei meidän suvussa ole matematiikan osaajia.  Kuitenkin matematiikka koostuu useista eri osa-alueista, ja harjoittelu on tie matematiikan oppimisessakin, joten kyseessä voi olla jarruttava uskomus.

Olemme kaikki saaneet identiteettiä vahvistavia kuin myös negatiivisia uskomuksia lapsena. Jokainen meistä on kasvanut erilaisessa ympäristössä, jolloin meihin on luotu erilaisia odotuksia. ”Ehkä musiikinopettaja on sanonut, että laulat nuotin vierestä niin, että vielä tänä päivänäkin jätät laulamatta sukujuhlissa.”  Olemme lapsena ottaneet automaattisesi mallia läheisistä ihmisistä ja tehneet silloin tulkintoja lapsen näkökulmasta. Lapsuus onkin rakentanut vahvat uskomusmallimme ja ne silmälasit, joilla katsomme maailmaa aikuisiällä. Näitä silmälaseja suosittelen haastamaan ja ravistamaan.

“Ovatko uskomukset mielipiteitä, joita emme kyseenalaista, koska olemme alkaneet pitää niitä tosina?” Uskonko kirjasta, psykologi Annemari Heikkilä

Uskomuksia ei välttämättä edes huomaa, jos ei tietoisesti pysähdy tarkestelemaan niitä. Yksi keino löytää uskomuksia on tietoisesti pysähtyä oman sisäisen puheen eli ajattelumallien äärellä. Minkälaista tarinaa sinä kerrot tänään itsellesi?

Itseluottamus, onnellisuus, terveys, kiire, muutos, raha, seksi, parisuhde ja menestyminen ovat täynnä uskomuksia. Jos sinun elämässä on asioita, joita et saavuta, vaikka olisi tehnyt kaiken sen eteen, todennäköisesti sen taustalla vaikuttaa jokin uskomus. Itse olen viime aikoina paljon purkanut asiakkailtani uskomuksia: ”Kiireisenä näytän tehokkaalta” tai ”Apua ei saa pyytää”. Nämä uskomukset ovat vaikuttaneet asiakkaiden energiaan ja hyvinvointiin. Tiimeissä olemme avanneet kollektiivisia ajattelumalleja, kuten muutos on vaikeaa. Minkälaista toimintaenergiaa se laittaa organisaatiossa liikkeelle, jos “muutos on vaikeaa silmälaseilla” katsotaan maailmaa, joka on pysyvässä muutoksessa?

Uskomukset eivät aina ole totta, vaan ikään kuin todentuntuisesti kerrottuja satuja siitä, minkälainen maailma mielestämme on. Ehkä kannattaa tutkia mitä uskomuksia ja ajattelumalleja kantaa mukanaanKäyttäytymisen ja toiminnan muutoksen takana on aina ajattelumallien ja usein uskomusten muuttaminen. 

Muutamia vinkkejä uskomustyöskentelyyn

  1. Tarkkaile tarinaasi eli sisäistä puhettasi
  2. Tarkkaile onko tarinassasi paljon sanoja pakko, täytyy, ei koskaan, aina, muut jne. Sanojen takana voi olla rajoittavia uskomuksia. Mitä jos kokeilisit viikon ilman pakko sanaa?
  3. Kirjaa ylös elämääsi jarruttavia uskomuksia. Niitä ajattelumalleja, jotka estävät sinua elämästä haluamaasi tarinaa.
  4. Kirjaa myös ylös positiivisia ja energiaa tuovia uskomuksia ja ajattelumalleja. Mikä on sinun syy herätä aamulla ja rakentaa sinun näköistä päivää?

Uskotaan, että arviolta 95 % ihmisten uskomuksistakin on tiedostamattomalla tasolla. Näin meidän itsetuntoon ja minäkuvaan vaikuttavien ydinuskomusten löytäminen ei ole aina helppoa. Uskomustyöskentelystä voikin tulla mielenkiintoinen koko elämän mittainen prosessi. Usein siihen auttaa utelias ja joustava mieli. Minkälaisilla uskomussilmälaseilla sinä katsot tänään ympärillesi? Realistinen optimisti saavuttaa paljon. Meillä kaikilla on uskomuksia, joten ehkä kysymys onkin siitä, miten kehittää ne paremmin omaa tarinaa ja arvoja palveleviksi. Myös työyhteisöissä on arvokasta tarkastella kollektiivisia ajattelumalleja, jotka ohjaavat yhteistä toimintaa, välillä haastaa  ja hakea erilaisia näkökulmia.  Uudenlainen ajattelu luo usein aivan uudenlaista energiaa ja syventää yhdessätekemistä.

Kirjoitan tällä hetkellä kirjaa uskomuksista. Kirjan tulee ulos syksyn 2019 kirjamessuilla.  Toivon että tulevan kirjan myötä uskomuksista eli meidän ajattelumalleista sekä tunnelukoista aletaan keskustella enemmän. Jokaisen elämä on ainutlaatuinen, ja jokainen meistä on saanut sen mahdollisuuden rakentaa oman näköisen elämäntarinan. Liian usein uskomukset ovat muodostaneet ympärillemme kerroksen – suojamuurin – joka estää kuuntelemasta omaa sisäistä viisautta ja omia unelmiaan. Omistatko sinä tällä hetkellä tarinasi, jota elät?

”Unesta herää aina, mutta meillä voi olla jarruttava uskomus, josta emme herää ja se rakentaa meidän koko loppuelämän tarinaa.”

Tuon tulevaan kirjaani myös tarinoita ihmisistä, jotka ovat uskomuksia muuttamalla ja ajattelumallejaan ravistamalla, muuttaneet omaa elämäänsä. Onko sinulla on tarina, jonka haluat jakaa? Olisi mukava silloin kohdata kahvi- tai tee kupposen äärellä. Laita viestiä tai soittele, niin jutellaan aiheesta lisää.

Lisätietoa:

Jaana Hautala

Yritys- ja mentaalivalmentaja ja puhuja

NLP kouluttaja ja tietokirjailija

050 34 06 288, jaana.hautala@oivaltamaan.fi, www.oivaltamaan.fi

 

 

 

Ensimmäinen tietokirjani on tällä viikolla tullut uunituoreena kauppoihin. Hieman jännittää, miten Jerry Ketolan kanssa yhteisvoimin kirjoitettu kirja otetaan vastaan. Kirjassa haastamme meidän uskomuksia ja myyttejä sekä toivon mukaan pysäytämme pohtimaan kipupotilaan sekä kivun kanssa töitä tekevän ajattelu-ja toimintamalleja kivun keskellä. Selkäkivustakin voi parantua. Itse olen siitä elävä esimerkki, kun 35 vuoden selkäkipumatkan olen kääntänyt voiton puolelle.

Itselleni kirja on eräänlainen terapiakirja saada omalle selkäkiputarinalleni jonkinlainen loppu. Toisaalta kirja antoi huiman matkan tutkia monenlaisia näkökulmia ihmisten kiputarinoihin. Kirja on innostanut itseäni syventymään jälleen lisää myös muuttumisen voimaan. Miten muutos saadaan aikaan omassa arjessa ja mistä energia silloin pieniin toimintamallien muutoksiin, kun kipu vie kaiken huomion. Itse innostuin tämän kirjoittamisvuoden aikana lukemattomien tutkimusten äärelle. Erinäiset tutkimukset aivoista, kivusta, mielestä, tunteista ja kehosta veivät minut täysin mukanaan.

Tieto ei kuitenkaan aina tuo muutosta kipupotilaalle tai itsensä johtamisesta kiinnostuneelle. Usein on kysymys siitä, miten tiedon ymmärtää ja toisaalta siitä, miten sen tieto jalkautettua pienin askelin omannäköiseen arkeen. Miten saadaan oma kokemus muuttumaan? Mistä löytää energiaa kokeilla sekä haastaa itseään pois tutusta sekä turvallisestakin boxista pois, jossa vanhat ajattelumallit pitävät vanhoja toimintamalleja yllä. Olipa kyse sitten omasta selkäkivusta kuin kivun hoidosta. Entä kuinka usein kohtaamisessakin ihmiset kuitenkin niputetaan samankaltaisuuden boxiin myös selkäkivun hoidossa. Kuitenkin jokainen yksilö on ainutlaatuinen hänen historialla, keholla, ajatuksilla, tunteilla sekä elämällä. Uskon, että usein kyse on silloin kiireestä eikä niinkään tahdosta.

Itse saan olla kiitollinen niille sadoille ihmiselle, joita olen saanut tämän vuoden aikana kohdata eri koulutuksissa ja valmennuksissa sekä luonnollisesti kirjailijakumppanille Jerrylle. Olemme yhdessä kokeilleet, tutkineet ja ihmetelleet. Te kaikki olette olleet minulle tärkeitä kohtaajia ja kirjan sparraajia kirjoitusmatkalleni. Olette onnistuneet haastamaan minua ja rikkomaan minun boxini seiniä. Olen innostunut tutkimaan paljon omia ydinuskomuksiani kirjoittaessa, ja näitä tutkimismatkoja olen kirjaamme tuonut myös oman kiputarinani kautta.

Kirjoittaminen toi minulle suuren mahdollisuuden tutkia perustunteitani. Tutkin ja kohtasin kirjoitusprosessin aikana paljon iloa, surua, pelkoa, vihaa, häpeää ja hämmästystä. Kun kohtasin surun ja pelon, niin arkeeni tuli enemmän iloa. Kun taas tutkin häpeää ja uskalsin haavoittua, niin hämmästys valtasi päivän. Tunteilla kun ei kuitenkaan ole off -nappia, niin jonnekin tunteetkin varastoituvat, jos niitä on tottunut piilottamaan omassa elämässään. Tunteiden kohtaaminen ja tutkiminen voi olla yksi iso avain niin selkäkipupotilaalle kuin omasta kasvusta kiinnostuneelle. Siitä kirjassa myös paljon ajatuksia sekä harjoituksia.

Uskotko sinä mielen voimaan? Uskotko sinä, että selkäkipuisen hoito tulee usein ulkopuolelta, mutta paraneminen lähtee aina sisältä päin? Tutustu kirjaamme, jos asia herättää mielenkiintoa. Jerry Ketola tuo kirjaan huiman määrän modernia kiputietoa ja purkaa vanhoja selkäkipuun liittyviä ajattelumalleja. Itse tuon kirjaan oman tarinani lisäksi oivalluksia sekä harjoituksia mielen voimasta, uskomuksista, tunteiden johtamisesta, stressistä ja kehotietoisuudesta.

Toivon sydämestäni, että kirjamme herättää ajatuksia ja kysymyksiä.  Myös selkäkipupotilas tulisi kohdata biopsykososiaalisen mallin kautta. Me ihmiset olemme kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa aina kaikkeen. Olisiko jo korkea aika ottaa tämä asia huomioon.

Jos olet käymässä kirjamessuilla, tule tapaamaan Otavan ständille sunnuntaina klo 15 eteenpäin tai tule kuuntelemaan haastattelu Rauhasalissa klo 14.30-15.00.

Viimeiset kahdeksan vuotta olemme sparrannut ja valmentaneet asiakkaita löytämään parhaan version itsestään ja rohkaisseet ajattelemaan uudella tavalla. Itseluottamus on meidän oma asenne ja mielentila, jota kaikki voimme kehittää koko elämän matka. Kun haluaa kasvaa ihmiseksi, joka onnistuu sekä menestyy elämässä, kannattaa investoida aikaa oman itseluottamuksen kehittämiseen.

Usein pysäytän asiakkaitani pohtimaan millaiset tilanteet ja ihmiset ohjaavat heidän itseluottamusta? Näin he löytävät ympäristön, joka nostaa heidän itseluottamusta sekä ympäristön palautteen joka boostaa heitä. On oivalluttavaa huomata, että itseluottamuksemme vaihtelee eri tilanteissa ja tekemisissä sekä erilaisten ihmisten kanssa. Näin on helpompi lähteä kehittämään itseluottamusta elämän eri osa-alueissa.

Viime viikonloppuna tarkkailin eri kulttuurista tulleita ihmisiä ja sitä, miten he johtivat omaa energiaa ja itseluottamustaan. Satuin viettämään pari tuntia autovuokraamo Budgetissa Rooman lentokentällä ja viihdytin itseäni tarkkailemalla eri kulttuurista tulleiden ihmisten toimintamalleja. Luonnollisesti tämän tarkkailun tulos on erittäin kärjistetty, mutta kyllä käyttäytyminen paljasti eroja kulttuurien välisestä itseluottamuksesta aika hauskalla tavalla. Italialaiset varsin rehvakkaalla itseluottamuksella ottivat paikkansa ja pyrkivät etuilemaan jonossa, jenkit pitivät huolta omasta jonopaikasta vahvalla positiivisuudella ja itseluottamuksella ja muutamat suomalaiset siirtyivät seinän viereen purnaamaan kuumuutta ja kaaosta ja jopa käänsivät katseen alas, niin että yhdeltä meinasi vuoro mennä ohi suun.

Itseluottamus on ehkä se asia, jossa meillä suomalaisilla on vielä paljonkin tekemistä. Kun mennään työyhteisöihin tai urheilujoukkueen onnistumiskulttuuriin, niin on hyvä muistaa, että jos ryhmän itseluottamus on alhainen, niin nekin yksilöt joiden ammatillinen itseluottamus on korkea niin usein miten alisuoriutuvat. Alkuvuonna oli onneksi meidän suomalaisten ilo seurata Nuorten Leijonien esiintuloa aivan uudenlaisella itseluottamuksella ja ylpeydellä, jota meidän kulttuuri tarvitsee ehdottomasti lisää.

Miten sitten omaa itseluottamusta lähtee kehittämään elämän eri osa-alueissa ja miten itseluottamuksen sekä keskittymisen saa sille tasolle, ettei pään sisäinen apina estä saamasta itsestä parasta potentiaalia irti elämän tärkeinä päivänä. Asenne ja mindset ratkaisee paljon. Tärkeä keino oman itseluottamuksen nostamiseen onkin oman pään sisäisen kriitikon kääntäminen boostaavaksi. Meillä on pään sisäisäistä keskustelua taukoamatta ja aamusta iltaan. Jo pienellä tietoisella ja toistuvalla harjoituksella voimme vaikuttaa oman sisäisen puheen kautta niin omaan vireystilaan ja tunteisiin kuin siihen puhuttuun itseluottamukseen.

Suosittelen kokeilemaan muutaman viikon seuraavaa harjoitusta:

  • Ole tietoinen ja huomaa kun negatiivinen kriitikko tulee käymään mielessä
  • Pysähdy tarkkailemaan, miten sinä puhut itsellesi silloin, kun kriitikko on vauhdissa
  • Rentoudu, hengitä muutaman kerran ja pysäytä ja pysäytä/ päästä irti kriittisestä puheesta..
  • Kyseenalaista, hae uusi näkökulma ja focus sinun sisäiseen puheeseen, jolla nostat niin sen hetkistä vireystilaa kuin itseluottamusta.
  • Jos uuden näkökulman hakeminen on sillä hetkelle haastavaa, niin siirrä ajatusten focus aivan toisaalle ja tee vaikka mielikuvaharjoittelu.

Muita hyviä itseluottamusta nostavia harjoituksia on onnistumisiin keskittyminen sekä pysähtyminen omien tunteiden äärelle. Urheilijoiden kanssa käytän paljon itse esitettyjä kysymyksiä, joilla me kaikki voimme edistää varmuuden ja luottamuksen tuntemuksia.

  • Minkälainen kehonkielesi on, kun tunnet itsesi varmaksi? ( kehon asento, katse, hengitys ja liikkeet)
  • Miten käyttäydyt ja puhut?
  • Mihin kiinnitätä huomiota?
  • Miten puhut itsellesi ( kts. yllä kriitikko vai boostaaja)

Usein menestyvillä ihmisillä ja urheilijoilla on jatkuva kehittymisen asenne. Itseluottamuksen rakentaminenkin on elämässä jatkuvaa, joten sitä kohden!

 

 

 

 

Jälleen viikon päästä tulee yksi vuosi täyteen ja länsimäisen kalenterin myötä siirrymme vuoteen 2017. Monet meistä tekevät leikkimielisiä Uuden Vuoden lupauksia tai konkreettisimpia tavoitteita. Toiset aloittavat tiukan dieetin, jotkut ostavat jälleen tammikuisen kuntosalikortin ja osa puhdistaa elimistöään tipattomalla tai somettomalla ajanjaksolla. On lupausten aika, sillä vuosi vaihtuu!

On tärkeää, että pysähdymme tarkastelemaan omaa elämää ja valintoja. Vielä arvokkaampaa olla tietoinen omista valinnoista. Useimmiten arjen vauhdin pyörteessä teemme vuosi toisensa perään samoja valintoja, jotka Uuden Vuoden aikaan katkaisemme hetkeksi uudenlaisilla päätöksillä. Käytämme tahdonvoiman lihastamme hetken, kunnes heikomman hetken saapuessa palaamme takaisin vanhoihin kaavoihin ja vanhoihin valintoihin.

Kun haluat tehdä muutoksia elämässäsi, niin mikset tekisi sitä tietoisesti?

Seuraavalla tasolle siirtymiseen auttaa monelle pysähtyminen omien arvojen äärelle. Me voimme jokainen hetki valita toisin, kun haluamme parantaa elämän laatuamme. Valinnat eivät kuitenkaan jää pysyviksi, jos ne eivät ole vahvasti meille merkityksellisiä ja arvopohjaisia. Vuodet vaihtuvat ja meille tärkeät asiat ja arvot myös elävät. Milloin sinä olet viimeksi konkreettisesti pysähtynyt pohtimaan ”Kuka sinä olet ja mitkä asiat sinun elämääsi ohjaavat”? Voimme helposti luetella sen enempää ajattelematta ”sanahelinänä”…terveys, koti ja lapset.  Entäpä, jos hieman haastaisit itseäsi syvemmin ja määrittelisit sinulle 5 tärkeintä arvoa ja avaisit kirjoittaen mitä ne sinulle konkreettisesti tarkoittavat. Kysyisit itseltäsi myös, paljonko annat näille tärkeille asioilla aikaa, rahaa ja energiaa?

Sydän on vahvempi kuin tahdonvoima

Tahdonvoima on itsekuria ja asennetta ja se myös väsyy käytettäessä. Tahdonvoimaa tarvitaan silloin, kun sisällämme on valintaristiriita. Kun tavoittelet Uuden Vuoden lupausta ilman sinun arvopohjaa, voi olla, että kolmantena viikkona jo repsahdat. Arjen muutosvauhti ja kiire ovat läsnä. Tahdonvoimaa tarvitaan jo työelämässäkin. Tahdonvoima lihas väsyy päivän aikana, ja se sanoo helpommin kyllä väärille asioille. Jääkaapin ovi aukeaa ja sohva kutsuu lenkkiä enemmän.

Arvopohjaisilla lupauksilla on vahvemmin sydän- ja tunne-energia mukana. Kun arvot ohjaavat valintojasi, olet tietoisempi mitä teet ja valinnat ovat pysyvämpiä. Repsahduksia matkalla tulee lähes aina, mutta kun lupaus on sydämen asia, niin maali on helpompi saavuttaa.

Älä pakene ja taistele vaan pysähdy ja suunnittele

Sisäinen taistelu omien valintojen äärellä käydään moneen kertaan vuoden ensimmäisten viikkojen aikana. Meidän nykyihmisten kannalta ongelmana on evoluution jäänne eli pakene-taistele refleksi, jonka ansiosta olemme hengissä.  Pakene-taistele refleksin ansiosta kehomme menee kuitenkin hälytystilaan usein väärillä hetkillä. Kun ympäristössä on kiirettä, stressiä tai kenties olet itsellesi turhan kriittinen, niin pakene-taistele refleksi voi laueta. Stressaavassa tilanteessa on luontaista, että keho antaa enemmän valtaa impulsseille kuin uusille lupauksille. Kun huomaat pakene-taistele refleksin laukeavan, vaikkei ympärillä ole välitöntä ulkoista vaaraa, niin pysähdy ja siirrä huomio hengitykseen. Kun mieli ja keho rauhoittaa, sinulle tulee aikaa valita ja suunnitella. Sinulla on mahdollisuus voittaa sillä hetkellä oma sisäinen taistelusi ja pitää kiinni Uuden Vuoden lupauksesta.

”Pyrkimyksenä on itsensä kontrolli, mutta ne tavalliset aseet, joita käytämme itseämme vastaan –syyllisyys, stressi ja häpeä – eivät toimi. Parhaalla itsekontrollilla varustetut yksilöt eivät käy sisäistä sotaa. He ovat oppineet hyväksymään minuutensa erilaiset puolet.” Kelly McGonigal, Willpower Instinct

Oma potentiaali

Me käytämme erittäin pienen osan meidän potentiaaliamme. Frank Martelan kirjassa Tahdonvoiman Käyttöohje on siitä kuvaava esimerkki: ”Kuvittele itsesi lenkille ja voimasi ovat aivan lopussa.” Juuri kun päätät pysähtyä lepäämään, havaitset karhun lähestyvän. Ennen kuin huomaatkaan olet sprintannut itsesi turvaan läheiseen latoon. Et ollut loppu, vaan voimaa oli paljonkin jäljellä”. Kenties se oli asenne tai tahdonvoima, joka oli loppu tai mielen varoitusjärjestelmästämme, joka lähetti väsymisviestin säästääkseen kehoa tuleviin koitoksiin. Entäpä, jos käännät tämän asian ympäri ja aktivoit huikealla mielellä potentiaaliasi. Suurimmat esteet sille, jos et saavuta Uuden Vuoden lupauksia tai tavoitteita ovat sinun mielessäsi.

”Aina se vaikuttaa mahdottomalta, kunnes se on tehty” Nelson Mandela

Näillä Mielen vinkeillä saavutat Uuden Vuoden lupauksesi:

  1. Kirkasta sinulle merkitykselliset asiat: ”Kuka Sinä olet ja mitkä arvot ohjaavat arkeasi?”
  2. Rakenna Uuden Vuoden lupaukset arvopohjasi päälle
  3. Tee jokainen aamu mielikuvaharjoitus, jolloin näet lupauksen/ tavoitteen saavutettuna. Miltä sinusta tuntuu, kun tavoite on saavutettu? Havaitse, mitä kuulet, näet ja tunnet.
  4. Pidä huolta aivojen palautumisesta ja veren sokerista, jotta pakene-taistele refleksi ei laukea päällä ja olet alttiimpi impulsseille
  5. Ole tietoinen ja huomaa milloin tahtosi on väsynyt. Rentoudu sinulle sopivalla tavalla –myös muutaman kerran kesken työpäivän
  6. Tee päätös ja pysy siinä. Tee tai älä tee – älä melkein tee. Meidän kaikkien mieli on itsepetoksen mestari ja altis omille tulkinnoilla. Focusoi mieltä kohti sinun lupausta
  7. Hyväksy repsahdukset sekä tunteet ja jatka eteenpäin. Taistelemalla vääränlaisia ajatuksia ja tunteita vastaan, ne vain kasvavat
  8. Iltaisin, kun menet nukkumaan kiitä itseäsi onnistumisesta. Päivän pienetkin onnistumiset ruokkivat onnistumisen kierrettä ja rakennat itseään toteuttavaa ennustetta
  9. Rakenna sinun omat mentaalirutiinisi ja pidä kiinni niistä päivittäin! Vahva mieli ja tahdonvoima toimivat lihaksen lailla ja kasvavat niin kuin hauiskin – vain harjoittelemalla!

”Jos uskot, että pysty tekemään sen, silloin kaikki muu asettuu paikoilleen.” Floyd Mayweather

 

 

”Tulevaisuuden menestyjä satsaa paukkuja palautumiseen sekä itsensä johtamiseen”. Tähän virkkeeseen päättyi ylen aamun keskustelu työhyvinnoinnista eilen. Mitä tunteita lause sinussa herättää? Uskotko sinä näin?

Me kaikki luomme omaa maailmaamme käsityksillä ja uskomuksilla. Uskomukset luovat viitekehyksen, jonka kautta reagoimme siihen mitä ympärillä tapahtuu.  Ne ovat kuin silmälasit, joiden läpi näemme itsemme ja maailman. Koska uskomme myös moniin asioihin, jotka eivät välttämättä ole totta, kuten ”kiire on tehokkuuden mittari”, on hyvä myös silloin tällöin tarkastaa omia uskomuksiaan. Millaisia käsityksiä sinä olet luonut itsestä, toisista, vuorovaikutuksesta, työstä ja elämästä yleensä. Tieto- ja aivotyön maailmassa eivät vanhat uskomukset välttämättä enää tuota tulosta. Entä työyhteisön sekä tiimin yhteiset uskomukset? Hyvinvoivissa organisaatioissa on löydettävissä kollektiivisia menestymisen uskomuksia, jotka lisäävät energiaa, luottamusta ja avaavat vuorovaikutusta esim. ”Hyvinvoivat työntekijät tuottavat tulosta”.  Usein kuitenkin törmään valmentaessani myös päinvastaisiin eli energiaa ja luottamusta vähentäviin ja vuorovaikutusta sulkeviin uskomuksiin.  Mitä mieltä olet tiimin yhteisestä uskomuksesta ”Muutos on vaikeaa!”?  Itse voisin kysyä tiimiltä silloin, että onko pysyvyys edes tarkoitus?

Me voimme kaikki tarkastella omaa mielen sisältöä joustavasti ja uteliaasti

Voimme kyseenalaistaa uskomuksia, jotka eivät meitä enää palvele. Uskomukset rakentavat meille huomaamatta itseään toteuttavaa ennustetta, koska tarkkailemme maailmaa omien uskomuslinssien läpi. Kysymys voisi olla, miten kehittää uskomuksia palvelemaan enemmän omia tavoitteita ja toiveita. Itse uskon optimistiseen kasvun asenteeseen eli mahdollisuusajatteluun, joka lähtee jokaisen mielestä. Margaret Lynchin sanoin ”Kun alat uskoa, että kaikki on mahdollista, kaikesta tulee mahdollista.” Tämä ei riitä aina muutokseen, vaan tarvitsemme myös kokemista, tekemistä ja tunnetilan muutosta.

Miten siitä mielen vankilasta pääsee irti, jotta rajoittavat uskomukset eivät hidasta tai rajoita omaa potentiaalia? Aluksi on hyvä tulla tutuksi omien ajatusten kanssa. Aina kun paljastaa itselleen mielen rajoittavan uskomuksen, niin saa tilaa valita toisin. Hyvää harjoittelua on itsensä sparrailu ratkaisukeskeisillä kysymyksillä. Anthony Robbinsin sanoin: ”Hyvät kysymykset johtavat aina hyviin vastauksiin.” Kolmas ja tehokas itsensä johtamisen väline on optimaaliseen mindsettiin virittäytyminen.  Kun mieli menee jumiin tai huomaat rajoittavan uskomuksen valtaavan energiaasi, niin pysähdy- hengitä muuta kerta syvään –ajattele (visualisoi) mitä tuntuu olla onnistumisen tilassa? Onnistumisen rennossa tilassa  on helpompi myös ratkaista jumi tai päästää rajoittavasta uskomuksesta irti. Neljäs ja usein tarvittava uskomuksen muuttamisen keino on tekeminen ja kokeminen. Jos uskot olevasi huono esiintyjä tai huono rentoutua, niin uskomus ei välttämättä muutu, vaikka kuinka kertoisi onnistumisen tarinaa itselle, että osaat esiintyä hyvin. Tarvitaan myös onnistumisen tekoja ja uusia arjen rutiineja sekä luottamusta. Kyseisessä tilanteessa: Esiintymisen ja rentoutumisen harjoittelua, jolloin jo pienetkin onnistumisen tunteet horjuttavat vanhaa uskomusta.

Ehkä uskomustyöskentely on koko elämän mittainen matka niin heikkoine kuin vahvoine hetkineen. Sillä se mihin uskot tänäkin hetkenä vaikuttaa sinun loppuelämään enemmän kuin uskotkaan. Toisaalta jos uskot, että pystyt tekemään jonkun asian, silloin kaikki muut ikään kuin asettuu paikoilleen.

Uskon Dale Carnegien ajatusta: ”Meillä kaikilla on mahdollisuuksia, joista emme ole tietoisia. Voimme tehdä asioita, joiden tekemisestä emme osaa edes unelmoida.

Lue aikaisemmat kirjoitukset Huipulle-blogisarjassa:

Huippusuoritus mielessä

Focus omaan energiaan -irti suorittamisesta

Itsetuntemus –tie mentaaliseen vahvuuteen

Itseluottamus ja itseään toteuttava ennustus

 

 

 

 

 

 

Huikea Nordic Business Forum valoi innostusta, intohimoa ja rohkeutta yli 5000 kuulijaan paikan päällä. Vielä suurempi kuulijakunta oli livescreemin kautta mukana – näin myös itse tänä vuonna. Viikko seminaarin jälkeen pysähdyin pohtimaan, mitä jäi jäljelle kahden päivän innostavan tykityksen jälkeen? Itse otin seminaarista mukaan ajatuksia liittyen meidän ihmisten kasvuun ja piilevän potentiaalin aktivointiin: Intohimo, rohkeus ajatella uudella tavalla, oma ainutlaatuisuus, pysähtyminen, oma keskeneräisyys ja focusoituminen. Näiden tärkeiden asioiden äärellä olen saanut tehdä töitäkin asiakkaiden kanssa yli 8 vuotta.

Kiisteltykin leijonaemo Amy Chua puhui seminaarissa menestyksen avaimesta the Triple Packagesta, joka sisältää hänen mukaansa korostuneen itseluottamuksen, epävarmuuden ja riittämättömyyden tunteen sekä impulssien kontrollin. Seth Godin puhui keskeneräisyyden myöntämisestä ja siitä, miten pitää tehdä töitä itsensä kanssa koko ajan, jotta pysyy vauhdissa mukana. Toisaalta hän myös korosti kykyä pysähtyä, sillä jos ei uskalla pysähtyä niin ei kuule muita. Näinhän se on. Vasta kun olet läsnä itselle, niin voit olla läsnä muille. Eniten itselle kolahti hänen vahva viesti ARTNOTCOPY. Tarvitsemme intohimoa ja merkitystä menestymisen polttoaineeksi. On kuitenkin tärkeää tehdä omalla ainutlaatuisella tavalla eikä kopioiden.

Ei ole sattumaa, että toiset ihmiset menestyvät paremmin, vaan he tekevät töitä oman menestyksen eteen koko ajan. He eivät pysähdy oman mielen ja historian rajoituksiin vaan hakevat itselleen välineitä hyödyntää omaa potentiaalia kokonaisvaltaisemmin. Menestyminen ei ole seurausta työpäivien pituudesta vaan innovaatisuutta, luovuutta ja energisyyttä nostetaan muuttamalla ajattelu- ja toimintatapoja. Tekemällä tänään samalla tavalla kuin eilen ei nosta meitä seuraavalle tasolla. Yksi suurin este menestykseemme on meidän mieli ja omat arjen jumiutuneet rutiinit.

Me kaikki voimme elää uudella tavalla jo tänään. Ihmisen elämäkin on ainutlaatuinen prosessi ja sinä voit jokainen hetki valita mitä puolta itsestä käytät ja minkä puolen itsestä näytät toisille. Meissä kaikissa on huikea potentiaali olemassa, mutta meissä kaikissa on myös varjopuolet, joista on hyvä olla vähintäänkin tietoinen. Usein hyvä kysymys itselle on, että mitä puolia sinä itsessä vahvistat ja nostat esiin?  Olemalla aidosti oma itsensä on meille hyvä viesti, joka myös kuului Nordic Business Forumin lavalla. Se ei kuitenkaan tarkoita mukavuusalueella pysymistä. Kun haluat menestyä  ja nauttia enemmän siitä kuka olet, niin se on osittain elämistä mukavuusalueen ulkopuolella ja tietoisuutta mukavuus ja epämukavuus alueen rajapinnasta. Me olemme kaikki oman itsemme parhaita asiantuntijoita, joten itsensä sparraamisen voi aloittaa milloin tahansa. Mikä on sinun ainutlaatuisuus?

If you want to have more, you have to become more.

Success is not something your pursue.

Success is something you attract by the person you become.

 

Yksi väline ja asenne lisätä tietoisuutta ja käyttää omaan potentiaalia enemmän on NLP. Tervetuloa sparraamaan kanssani lisää maksuttomaan NLP tutustumisiltaan torstaina 20.10 klo 17.30-20.00 Espoon Lasilaaksoon.

 

 

Tulevaisuuden tutkijoiden mukaan hyvinvoivalla ja menestyvällä yksilöllä sekä tiimillä on metataidot hallussa. Heille on tärkeää tietoisesti harjoittaa ajattelu- ja tunnetaitoja sekä kohtaamis- ja vuorovaikutustaitoja. Tietoisuustaidot sekä intuition käyttö on heille jo jokapäiväistä ja luontaista. Ärsyketulvassa yksi keino pysähtyä metataitojen äärelle on NLP.

Sain olla viime perjantaina Innostu IT:stä -seminaarissa puhumassa metataidoista ja NLP:stä Telia Soneran Timo Auerin jälkeen. Timon esityksessä nousi esiin, että erään tutkimuksen mukaan näkökulman ja perspektiivin vaihto lisää 80 % älykkyyttä. Ajatus pysäytti minut. NLP eli suomalaisittain neuro-lingvistinen ohjelmointi on mielestäni 80 %:sti sitä uusien näkökulmien avaamista ja loput NLP:stä on metataitojen harjoittelua, josta kirjoitin viime blogissani.

Itse törmäsin ensimmäisen kerran NLP:hen urheiluvuosien aikana. Henkistä vahvuutta harjoiteltiin NLP:n avulla jo 90-luvun alkupuolella. Harmikseni hävitin NLP:n ja metataitojen harjoittamisen uraputkivuosien aikana. Esimieskoulutuksissa ei siihen aikaan paljon puhuttu ajattelu- ja tunnetaidoista – saati tietoisuustaidoista. Monta kertaa olen pohtinut, miten olisin hyötynyt ihmisten erilaisuuden ymmärtämisestä 15 esimies vuoden aikana. Onneksi löysin NLP: n uudelleen, vaikka se minulta vaatikin seinään törmäämisen ja korkealta tipahtamisen. Samalla löysin kutsumuksen loppuelämään eli valmentamiseen ja henkisen hyvinvoinnin kasvattamiseen. NLP on auttanut minua pysähtymään, ajattelemaan rohkeammin, kehittämään tunneherkkyyttä sekä aistejani kohti parempaa ihmisymmärrystä. NLP on aukaissut myös omaa intuitiivisuuttani sekä auttanut minua olemaan armollisempi sekä vähemmän suorittava itseäni kohtaan.

NLP:ssä on jotain mitä meillä kaikilla jo on. NLP on mindfulnessin ja coachingin avulla keino vapauttaa omaa potentiaalia sekä energiaa ja pysähtyä tähän hetkeen. Me olemme Minä Oy Ab kokonaisuus ja kaikki meissä vaikuttaa kaikkeen. NLP:n avulla voimme pysähtyä oman ajattelu-, tunne- ja toimintamallien äärelle, muuttaa toimimattomia malleja ja vapauttaa näin omaa energiaa ja potentiaalia. Ikään kuin astua ihmisinä seuraavalle tasolle. Se on perspektiivin vaihtoa mielestäni parhaimmillaan niin yksilön kuin tiimienkin maailmassa.

Mitä se NLP sitten on?

NLP on tehokas ja käytännöllinen menetelmä ja asenne, joka auttaa kehittämään omia resurssejasi. NLP on taitoa ja tekniikkaa, jolla voi tutkia ja tehostaa kommunikaatiota sekä muuttaa kaikkea omaa sisäistä toimintaa: ajattelua, tunnetiloja, reaktioita ja läsnäoloa. Itse uskon että meillä on jo kaikki rakennuspalikat, ne pitää vain vapauttaa käyttöön. NLP avaa tien mielen ja kehon mahdollisuuksiin: miten opimme, ajattelemme, tunnemme, viestimme, teemme päätöksiä ja motivoidumme.

NLP tulee sanoista

Neuro-Linguistic Programming, eli suomalaisittain neuro-lingvistinen ohjelmointi. Sana ”neuro” viittaa tässä yhteydessä ihmisen neurologisiin prosesseihin, eli viiteen aistiimme, hermostoon sekä aivoissamme ja mielessämme tapahtuvaan tiedon käsittelyyn, joka vaikuttaa aina fysiologiaan ja päinvastoin.

Lingvistinen puolestaan viittaa puhuttuun kieleemme, sen rakenteisiin ja kehonkieleemme, joiden välityksellä me kommunikoimme sekä tietoisella että tiedostamattomalla tasolla. Jokaisella on oma kokemuksensa todellisuudesta. Kokemukseen vaikuttaa mm. meidän geenit, historia, arvot, uskomukset, persoonallisuus ja aistit.

Prosessointi eli puhuttu kieli. Sanat joita käytämme, kytkeytyvät läheisesti meidän subjektiiviseen kokemukseemme todellisuudesta. NLP on käytännöllistä ja toimivaa. Se auttaa meitä kehittämään henkisiä resurssejasi – metataitoja niitä tulevaisuuden hyvinvoinnin taitoja.

Muutos on mahdollisuus ja pysyvä ilmiö tässä hetkessä. Tarvitsemme metataitoja, jotta voimme kehittää transformaatiotaitoa eli kykyä viedä muutosta eteenpäin epävarmoissa olosuhteissa – oli kyse sitten oman itsensä, tiimin tai organisaation johtamisesta.

Jos kiinnostut ja haluat kehittää itseäsi, NLP-koulutus on sinua varten! Katso myös NLP yrityksille: erilaiset valmennukset, luennot ja tyhy-päivien ohjelmat.

Luottamus, se golfarin iso kaveri. Me kaikki golfarit tiedämme, että mitä varmemmaksi me tunnemme itsemme sitä paremmin me pelaamme. Mutta kumpi tulee ensin hyvä peli vai varmuus itse peliin? Tarvitseeko ensin pelata hyvin, jotta saa varmuuden? Vai voiko rakentaa varmuuden peliin itseluottamuksen ja mentaalirutiinien kautta, vaikkei olisi pelannutkaan viime kierroksilla niin hyvin?

Miksi usein birkun jälkeen tulee huono avaus? Klubipelaajat toki voivat syyttää “birkkupulloa”, mutta haasteita on kaikilla – myös huipulla.

Muutamia ajatuksia, miten mentaalirutiinit auttavat onnistumisen kierteeseen ja vaikka sinun birkkuputkeesi:

Paranna kykyäsi fokusoida

Kuinka usein fokuksemme on niissä asioissa, joihin emme voi vaikuttaa. Pelin lopputulos, keli, pelikaverit ja muut häiritsevät ulkoiset tekijät. Miten tärkeää on siirtää fokus täysin niihin asioihin, joihin voi vaikuttaa: omiin ajatusmalleihin ja tunnetilaan.

Kun mentaalirutiinit ovat kunnossa, niin hallitset hyvin myös ei niin täydellisen lyönnin, huonon pallon paikan sekä haastavan lähestymisen. Laita fokus tähän hetkeen ja tämän hetken mahdollisuuksiin, ei haasteisiin. Birkun jälkeen on tärkeää siirtää fokus onnistumisen tunteeseen, joka tuo lisää onnistumisia.

Luota swingiisi joka kierroksella

Pelikierros on väärä paikka korjata swingiä. Menestyvät pelaajat luottavat sen hetkiseen swingiin ja lopettavat swingin ajattelun   kierroksen aikana. Parasta swingiä me kaikki golfarit kuitenkin haemme lopun elämämme.

Kouluta oma sisäinen coach

Positiivinen sisäinen puhe on avain onnistumisen kierteeseen. Harvalla meillä on oma caddie sanomassa juuri ne oiket sanat, miten unohdat huonon lyönnin. On tärkeää kouluttaa oma sisäinen caddie – oma coach.

Pysähdy kuuntelemaan, miten puhut itsellesi seuraavan birkun jälkeen: Sanotko mielessäsi: “Birkun jälkeen tulee aina huono lyönti” vai “Birkun jälkeen tulee lisää onnistumisia”. Niin keho vastaa kuin sille puhut.

Tee suunnitelma 4 tunnille, jolloin kierrät kenttää ilman todellista pelaamista

Miten sinä pidät yllä oikeaa keskittymistä? Mieli tykkää vaeltaa ja useimmin se vaeltaa vääriin asioihin: birkunkin jälkeen joskus lopputulokseen, jolloin sen hetken fokus karkaa. Silloin et pelaa enää golfarin zonessa – tässä hetkessä.

Lähtökohta on, että se mitä me kentällä ajattelemme ja se minkälainen meidän kehon kielemme on, luo koko ajan meille tunnetiloja. Tunteemme laukaisevat taas joko rennon tai jännittyneen lihaksiston. Kaikki tiedämme miten jännittyneet lihakset toimivat kentällä. Tarkista, miten sinun golfarin Minä Oy Ab:si toimii.

Rakenna onnistumisten kierre birkun jälkeen. Me kaikki opimme kontrolloimaan ajatuksiamme, ja kun puhumme itselle oikealla tavalla, niin lisäämme positiivisuutta kehoon: Lisää luottamusta, päättäväisyyttä sekä rentoutta – kehon ja mielen saumatonta yhteistyötä.

”Golf is a matter of confidence. If you think you cannot do it, there’s no chance you will.”
 – Henry Cotton