Vuoden 2024 koulutukset on hyvässä vauhdissa ja tänä vuonna vietetään Oivaltamaan juhlavuotta!

Maaliskuussa käynnistin jo 40. NLP koulutus. Juhlavuoden kunniaksi myös tuleviin syksyn koulutuksiin tarjoan juhlahinnan.

Kurssit täyttyvä nopeasti, joten kannattaa suunnitella NLP koulutus hyvissä ajoin ennen kesää.

NLP on onnistumisen taito

NLP P on suunnattu kaikille, jotka haluavat ymmärtää, miten ihmismieli toimii ja miten siihen voi vaikuttaa myönteisellä tavalla. NLP on tehokas menetelmä ja asenne, joka auttaa kehittämään omia resursseja. NLP on kuin onnistumisen taito. Se on yksi parhaimpia työkaluja, kun haluat tutustua, tutkia ja muuttaa omaa sisäistä toimintaa kuten ajattelua, reaktioita, tunteita ja taitoja, lisätä itsetuntemusta ja parantaa läsnäoloa sekä saavuttaa parempia tuloksia joko työssä tai yksityiselämässäsi.

Vaikka NLP on käytännöllistä ja tuloksetkin usein nopeita, se on samalla tapa ajatella ja tulkita maailmaan. Menetelmä avaa tien mielen mahdollisuuksiin: miten opimme, ajattelemme, viestimme, teemme päätöksiä, motivoidumme ja vuorovaikutamme. NLP koulutuksessani metataitojen ohella oivallat tietoisuuden ja rentoutumisen taitoja sekä harjoittelet intuition käyttöä. Me olemme kaikki ainutlaatuisia ja toivon kouluttajana, että jokainen löytää tien oman ainutlaatuisuuden  äärelle.

NLP sopii laajasti

NLP: tä käytetään laajasti työyhteisön kehittämisessä ja johtamisessa, koulutuksessa, urheiluvalmennuksessa ja henkilökohtaisessa valmennuksessa. Erään kurssilaisen sanoin jokaisen itsensä kehittämisestä ja kasvusta kiinnostuneen ihmisen pitäisi käydä Jaanan NLP peruskoulutus. Lue lisää

Koulutuspaikka

Peilikuja 7, Espoo. Koulutuspaikka sijaitsee meren läheisyydessä. Koulutuspäivien harjoitteluun tullaan hyödyntämään luonnon voimaannuttavaa ja näkökulmia avartavaa tilaa säiden salliessa. Koulutustila on tunnelmallinen lasihuone Espoon kotini yhteydessä. Koulutus on toteutettu onnistuneesti viime vuoden hybridinä, joten voit tulla mukaan myös etäyhteyden kautta.

Pääkouluttaja

Jaana on opiskellut NLP:tä vuodesta 2008 ja syventää NLP osaamistaan jatkuvasti kansainvälisissä NLP verkostoissa. Jaana on Suomen harvoja NLP Master Trainereitä ja on syventänyt NLP kouluttaja opintoja vuonna 2019-2020 myös NLPU yliopistolla Santa Cruz Kaliforniassa. Jaanan intohimo NLP:tä kohtaan näkyy aktiviisena toimintana ja häne toimi myös Suomen NLP-yhdistyksen puheenjohtajana vuosina 2013-2017. Vuoden 2024  koulutus on jo Jaanan 40 . NLP koulutus eli meillä on juhlavuosi. Lue lisää Oivaltamaan sivuilta.

 

Fiiliksiä vuoden 2022 kesän koulutuksesta Lasilaaksosta.

Valmentaja/Kouluttaja: Jaana Hautala, NLP Master Trainer, NLP kouluttaja, yritys- ja mentaalivalmentaja, tietokirjailija ja hypnoosi- ja rentoutusohjaaja sekä joogaopettaja. Tällä hetkellä Jaana täydentää osaamistaan opiskelemalla toiminnallista neurotiedettä sekä systemaattista perhekonstellaatiota.

Vierailevina kouluttajana muun muassa tulevissa NLP  koulutuksissa sekä toinen NLP Trainer koulutuksen kouluttaja:

Anniina Hukari

Anniina on (työ)elämän kehittäjä, joka uskoo vahvasti siihen, että paras tekeminen löytyy siitä kohdasta missä järki ja sydän kohtaavat. Annina on pedagogisesti pätevä opettaja, kansainvälisesti sertifioitu ammatticoach (ICF, PCC), NLP Trainer, Stressinhallinta- ja palautumisvalmentaja, Hypnoterapeutti sekä toiminnallista neurotiedettä hyödyntävä Senso Coach

 

Tutustu Jaanan paremmin videoilta.

 

Koulutuspaikan varaukset varausmaksulla Oivaltamaan kaupasta tai ole yhteydessä suoraan sähköpostiin:jaana.hautala@oivaltamaan.fi tai puhelimitse 050 340 6288 

Tervetuloa, Jaana Hautala

Jo 40. sertifioitu kuudentoista päivän NLP Practitioner- koulutusta on pidetty. NLP on vaikuttava koulutus ihmismielen sekä vaikuttavan vuorovaikutuksen maailmaan. Koulutus antaa paljon työkaluja itsetuntemukseen, itsensä johtamiseen ja vuorovaikutukseen. NLP on tehokas menetelmä ja asenne, joka auttaa aktivoimaan omaa potentiaalia sekä löytämään tasapainoa.

NLP lisää tietoisuutta ja ymmärrystä itsestään. NLP eli Neuro Linguistic Programming on käytännöllinen ja ratkaisukeskeinen tietoisuuden kasvattamisen väline, joka sisältää runsaasti tehokkaita menetelmiä henkilökohtaiseen kasvuun ja muutoksen.

NLP-koulutus tarjoaa konkreettisia työkaluja, joilla pääset paremmin yhteyteen itsesi kanssa ja opit käytännössä sekä harjoittelet taitoja muun muassa ajattelun kehittämiseen, mielen voiman hyödyntämiseen, ihmisten erilaisuuden ymmärtämiseen, muutoksen tekemiseen sekä tunteiden johtamiseen. NLP on tietoisuuden kasvattamisen väline, ajattelutapa ja toimintamalli, joka auttaa ihmistä kehittämään osaamistaan sekä käyttämään sitä eri tilanteissa parhaalla mahdollisella tavalla.´

Koulutus koostuu tutkitusta tiedosta, tieteestä, tutkimisesta sekä omakohtaisesta kokemuksellisesta oivaltamisesta. NLP-koulutus sisältää lukuisia mielenkiintoisia ja toimivia mielen, aivojen, kehon, tunteiden ja vuorovaikutuksen menetelmiä, joita voi soveltaa työelämässä, kouluttamisessa, valmentamisessa, esimiestyössä ja kaikessa ihmisten välisessä kanssakäymisessä.

Kenelle?

NLP Practitioner -peruskoulutus on suunnattu kaikille, jotka haluavat ymmärtää, miten ihmismieli toimii ja miten siihen voi vaikuttaa myönteisellä tavalla. NLP on tehokas menetelmä ja asenne, joka auttaa kehittämään omia resursseja. NLP on kuin onnistumisen taito. Se on yksi parhaimpia työkaluja, kun haluat tutustua, tutkia ja muuttaa omaa sisäistä toimintaa kuten ajattelua, reaktioita, tunteita ja taitoja, lisätä itsetuntemusta ja parantaa läsnäoloa sekä saavuttaa parempia tuloksia joko työssä tai yksityiselämässäsi.

Vaikka NLP on käytännöllistä ja tuloksetkin usein nopeita, se on samalla tapa ajatella ja tulkita maailmaan. Menetelmä avaa tien mielen mahdollisuuksiin: miten opimme, ajattelemme, viestimme, teemme päätöksiä, motivoidumme ja vuorovaikutamme. NLP koulutuksessani metataitojen ohella oivallat tietoisuuden ja rentoutumisen taitoja sekä harjoittelet intuition käyttöä. Me olemme kaikki ainutlaatuisia ja toivon kouluttajana, että jokainen löytää tien oman ainutlaatuisuuden  äärelle.

NLP: tä käytetään laajasti työyhteisön kehittämisessä ja johtamisessa, koulutuksessa, urheiluvalmennuksessa ja henkilökohtaisessa valmennuksessa. Erään kurssilaisen sanoin jokaisen itsensä kehittämisestä ja kasvusta kiinnostuneen ihmisen pitäisi käydä Jaanan NLP peruskoulutus. Lue lisää palautteita.

Koulutus täyttää Suomen NLP -yhdistyksen sisältö, kesto – ja kouluttajavaatimukset. Koulutuksen suoritettuasi saat todistuksen ja voit jatkaa NLP Master koulutuksessa.

Seuraava NLP Practitioner -koulutus 16.9.2024 alkaen arkikoulutuksena

Koulutus toteutetaan livenä Espoossa, mutta hybridi mahdollisuudella, joten pääset mukaan myös zoomin välityksellä mistä päin maailmaa tahansa. Mukaan pääsee vielä toiseen moduliin 13.4 alkaen.

Syksyllä  alkavan NLP-koulutuksen aikataulu:

Ma-ke 16.-18.9-2024, ma-ti 7.-8.10, to-pe 31.10-1.11, ma-ti 18.-19.11, to-pe 19.-20.12, ma-ti 20.-21.1 ja ke-pe 12.-14.2.2025

Muuta koulutustietoa

Aika: Koulutuspäivät ovat klo 9.15-16.00. Päivittäin pidetään n. tunnin mittainen ruokatunti ja kahvitauot.

Paikka : Peilikuja 7, Espoo

Live koulutus järjestetään Espoossa kodinomaisessa ympäristössä takkatulen sekä luonnon keskellä. Kaikkiin koulutuspäiviin on mahdollisuus myös osallistua myös digitaalisen oppimisympäristön kautta ympäri maailmaa. Zoomin kautta osallistuminen mahdollistaa hyvin keskustelun, kyselyn ja pareittain ja pienissä ryhmissä työskentelyn myös.

Molemmat koulutustavat mahdollistavat keskustelun, kyselyn ja pareittain ja pienissä ryhmissä työskentelyn. Hypridi koulutusmalli on toiminut loistavasta jo 5 vuotta.

Hinta: 1650 € (+alv 24%)

Ennakkovaraajan alennus:

Ennakkovaraajan hinta 1650 € eli 1331 + alv 24% (normaali 1650 + alv 24 %).  Koulutus on Oivaltamaan 40. koulutus, ja koulutuksen juhlavuoden hinta 1350 € (+alv 24%) on voimassa 30.6 asti. Vahvistat paikkasi maksamalla 100 euron varausmaksun. Koulutuksen muu laskutus tapahtuu syyskuusta 2024 alkaen. Koulutuksen voit maksaa aina 8 erässä ilman lisäkuluja.

NLP Practitioner -peruskoulutus on suunnattu sinulle, joka haluat ymmärtää, miten ihmismieli toimii ja miten siihen voi vaikuttaa myönteisellä tavalla. NLP on tehokas menetelmä ja asenne, joka auttaa sinua kehittämään omia resursseja.

 

 

NLP on onnistumisen taito

Se on yksi parhaimpia työkaluja, kun haluat tutustua, tutkia ja muuttaa omaa sisäistä toimintaa kuten ajattelua, reaktioita, tunteita ja taitoja. Lisätä itsetuntemusta ja parantaa läsnäoloa sekä saavuttaa parempia tuloksia sekä työssä että yksityiselämässäsi.

Vaikka NLP on käytännöllistä ja tuloksetkin usein nopeita, se on samalla tapa ajatella, kokea ja tulkita maailmaan. Menetelmä avaa tien mielen mahdollisuuksiin – miten opimme, ajattelemme, viestimme, teemme päätöksiä, motivoidumme ja vuorovaikutamme.

NLP koulutuksessani metataitojen ohella oivallat tietoisuuden ja rentoutumisen taitoja sekä harjoittelet intuition käyttöä. Me olemme kaikki ainutlaatuisia ja toivon kouluttajana, että jokainen löytää tien oman potentiaalin ja ainutlaatuisuuden  äärelle.

Ajatuksia mitä NLP oikein on ja missä sitä käytetään?

NLP (Neuro Linquistic Programming) Practitioner on kansainvälinen tutkinto ja ratkaisukeskeinen lähestymistapa, jota sovelletaan työ-ja liike-elämässä, opettamisessa, kouluttamisessa ja coachauksessa, terapiassa, terveydenhuoltoalalla, urheiluvalmennuksessa sekä oman itsetuntemuksen, henkisen kasvun, vuorovaikutustaitojen kehittymisen välineenä.
NLP on käytännöllinen tietoisuuden kasvattamisen väline ja sisältääkin runsaasti tehokkaita menetelmiä henkilökohtaiseen muutokseen ja kasvuun. NLP:n opiskelu antaa välineitä omien ajattelutapojen, tunteiden, kokemusten ja toiminnan tarkasteluun ja myös niiden muuttamiseen. Koulutuksessa opiskellaan vuorovaikutus- ja ongelmanratkaisutaitojen lisäksi myös tunne- ja ajattelutaitoja.

 

Sitä käytetään ja sovelletaan mm. koulutuksessa, valmentamisessa, terapiassa, asiakaspalvelussa, myynnissä, esimiestyössä ja johtamisessa – unohtamatta kunkin omaa henkilökohtaista kasvua. Koulutus sopii ammatilliseksi täydennyskoulutukseksi, joka täydentää osaamista kaikilla aloilla. Koulutus tukee myös työssä jaksamista sekä omien voimavarojen ja taitojen käyttöönottamista.

 

NLP on malli siitä, miten aivomme toimivat, miten opimme, ajattelemme, kommunikoimme, teemme päätöksiä ja motivoidumme. NLP:tä kuvataan usein onnistumisen psykologiaksi.

 

NLP tulee sanoista Neuro-Linguistic Programming
eli neuro -lingvistinen ohjelmointi

N = Neuro

Ihmisen käyttäytyminen perustuu viiden aistiärjestelmän (näkö, kuulo, tunto, haju, maku) ja näitä vastaavien miellejärjestelmien (mielikuvat, sisäinen puhe, äänet, sisäiset tuntemukset, hajuihin ja makuihin liittyvät mielteet) toimintaan. Hermosto kytkee ihmisen mielen ja ruumiin yhtenäiseksi järjestelmäksi, jossa ajatukset vaikuttavat fysiologiaan ja päinvastoin.

L = Lingvistinen

Jokaisella on oma kokemuksensa todellisuudesta. NLP olettaa, että tällä kokemuksella on muoto ja rakenne, joka on kielen kaltainen. Itse asiassa myös puhuttu kieli, sanat joita käytämme, kytkeytyvät läheisesti subjektiiviseen kokemukseemme todellisuudesta. Muuttamalla sanoja, joita käytämme, muutamme myös kokemustamme.

P = Prosessointi

Aistien kautta mieleen varastoitunut tieto on olemassa mielen ohjelmina. NLP tarjoaa suuren joukon menetelmiä subjektiivisen kokemuksen muuttamiseen. Niiden avulla on helppoa ja nopeaa vapautua esimerkiksi pelkotiloista tai motivoitua uudelleen jonkin tärkeän tavoitteen saavuttamisesta.

Luomme itse maailmamme uskomuksillamme ja ajatuksillamme ja NLP antaa välineet, joilla voimme luoda maailmastamme sellaisen kuin haluamme.

 

NLP sisältää tehokkaita tekniikoita ja menetelmiä siihen, kuinka:

  • omaa ajatteluaan voi muuttaa ja kehittää
  • löytää uusia näkökulmia ongelmatilanteisiin
  • tavoitteet kannattaa rakentaa, jotta ne saavutetaan
  • kehon hyvinvointiin sekä tasapainoon voidaan vaikuttaa mielen kautta
  • miten keho-mieli yhteyttä sekä rentouden taitoja voidaan vahvistaa
  • oppia huomaamaan ja ymmärtämään ihmisten erilaisuus
  • omaa vuorovaikutusta voi kehittää niin, että on helppoa saada kontakti toiseen ihmiseen
  • omia tunnetiloja hallitaan ja  omia tunteita johdetaan
  • käsitellään lento- tai esiintymispelkoa ja päästään niistä eroon
  • voidaan päästää irti esim. liiallisesta stressistä ja aikataulupulasta
  • vapaudutaan rajoittavista uskomuksista sekä rakennetaan vahvistavia uskomuksia
  • kommunikoidaan joustavammin esim. neuvotteluissa sekä haastavissa kohtaamisissa
  • motivoidutaan ja motivoidaan paremmin.

Pääkouluttaja Jaana Hautala

Meille kaikilla on tarinamme. Itse en ollut tyyppiä, joka selviytyi elämästä ilman kolhuja. Kuitenkin, jokaisen kohtaamani haasteen ja kokemuksen myötä olen tullut viisaammaksi ja vapaammaksi, oppinut rakastamaan yhä enemmän näitä upeita päiviä, joita meille on annettu.

Olin uraputkessa esimiehenä 15 vuotta ja luulin eläväni unelmaelämääni, kun työntäyteinen ja suorituskeskeinen elämä meni raiteiltaan. Yhtenä kiireisenä päivänä vuonna 2007 stressin aiheuttamat paniikkikohtaukseni aiheuttivat jo vaaratilanteen liikenteessä. Peilini, jota en ollut katsonut tarpeeksi läheltä 2000 luvulla, särkyi.

Onneksi, sillä pysähdyin ja uskalsin puhaltaa pelin poikki. Pohdin kysymyksiä: Kuka minä olen, kenen elämää minä elän ja mikä on minun elämäntehtäväni tässä maailmassa. Olin tuolloin 38-vuotias.


Ryhdyin tutkimaan arvojani ja etsimään tarkoitustani sekä voimavarojani. Tällä matkalla löysin NLP:n vuonna 2008 ja hurahdin mielen voimaan. Kohta 15 vuotta olen tutkinut, hämmästellyt, kohdannut, kouluttanut, valmentanut ja luennoinut. Inhohimoni on sparrata juuri sinua löytämään mentaalista vahvuutta, hyvinvointia, onnellisuutta sekä menestystä.

Kohtaan, haastan, oivallutan ja kuljen rinnalla. Tiedän, että meissä kaikissa on voimavarat ja potentiaali olemassa. Joskus hukkaamme oleellisen elämän ärsyketulvan ja hektisyyden keskellä ja joskus tarvitsemme haastajaa sekä luottamuksellista ryhmää uudistumiseen ja omaan kasvuun.

Jaana kouluttautuu jatkuvasti myös itse

Uudistan itseäni jatkuvasti  opiskelemalla lisää neurotieteitä, coachingia, NLP:tä. Tällä hetkellä opiskelen perhekonstellaatio terapeutiksi sekä toiminallisen neurotieteen coach`ksi. Ennen koronaa elokuussa 2019 valmistuin Master Trainer NLP kouluttajaksi NLPU Kaliforniasta. Kirjoittaessani kirjoja olen hurahtanut tieteellisiin tutkimuksiin, joita tuon esiin myös NLP koulutuksissani. Kun kohtaamme, olen kenties innoittajasi, mentorisi ja mahdollistajasi.

NLP-kursseiltani on valmistunut viimeisen 12 vuoden aikana yli 400 upeaa opiskelijaa, jotka kaikki ovat jättäneet jälkensä minuun. Jokainen kohtaaminen on  kasvattanut minua kouluttajana.  Minua itseä kuvataan sanoilla innostava, aito, oivalluttava ja itsensä likoon laittava. Viime kurssilta kouluttajapalaute Sadulta oli: “Sinulla Jaana on kyky luoda turvallinen ja myönteinen ilmapiiri, jossa omia ajatuksia on turvallista jakaa. Sä saat myös aina ihmisen tuntemaan olevansa spesiaali, että hänen sanomisensa on merkityksellistä.”

Uskon vahvasti siihen, että koulutukseen tulevat juuri oikeat ihmiset ja jokaisen on tärkeää löytää itselle myös sopiva kouluttaja. Joten, ole rohkesti yhteydessä, jos haluat jutella lisää puhelimitse lisää tai tule tapaamaan minua maksuttomaan NLP tutustumisiltaani.

Syksyllä  alkavan NLP-koulutuksen aikataulu:

Ma-ke 16.-18.9-2024, ma-ti 7.-8.10, to-pe 31.10-1.11, ma-ti 18.-19.11, to-pe 19.-20.12, ma-ti 20.-21.1 ja ke-pe 12.-14.2.2025

 

 

Mitä kaikkea opit NLP koulutuksessani:

  • Miten luodaan hyvä kontakti  sekä tunneyhteys 
  • Kalibrointi – Miten tunnistat ja luet toisen ihmisen sisäisen tilan muutoksia oikein?
  • Miellejärjestelmät – Oivallat miten sinä ja muut ihmiset rakentavat omat kokemuksensa?
  • Mielle-editoinnit – Miellepiirteet ovat kuin aivojen viivakoodeja, joita mielemme lukee ja rakentaa kunkin koodin mukaisen kokemuksen. Huomaat kun koodi muuttuu, muuttuu kokemuskin. Opit muokkaamaan omia kokemuksiasi.
  • Tavoitteet – Miten rakennat onnistuneesti tavoitteita?
  • Metamalli ja muuta kielimallit – Miten opit käyttämään kieltä siten, että ymmärrät nopeasti toisen ihmisen ajatusmaailman rakenteen sekä luot vaikuttavaa viestintää?
  • Uskomukset ja uskomusten muuttaminen – Tekojamme ja valintojamme ohjaavat uskomukset ja käsitykset, joita meillä on itsestämme, toisistamme ja elämästämme, Miten purkaa jarruttavat uskomukset sekä rakentaan voimaannuttavia ja vahvistavia uskomuksia omaan tulevaisuuteen.
  • Loogiset tasot – Kun tutkimme toimintaamme monella eri tasolla, oivallamme ongelma- tai kehittämiskohteita ja on helpompi tasapainoa eri tasojen välillä. Kaikki elämässä vaikuttaa kaikkeen.
  • Erottelutyylit – Miten ihmiset motivoituvat? Oivallat 16 erilaista motivoitumistyyliä, ja voit hyödyntään niitä esimerkiksi vuorovaikutuksessa, valmentamisessa tai esimiestyössä?
  • Ankkurointi, ankkurien ketjutus – Ankkuritekniikka auttaa meitä vapauttamaan piilevää ponteitaalia. Voit ohjelmoida aivosi ja mielesi siten, että saat tarvittaessa käyttöösi erilaisia resursseja.
  • Swishtekniikka – Miten saat hankalassakin tilanteessa käyttöösi lisää voimavaroja?
  • Nopea fobianhoito – Miten vapaudut peloista ja pitkään jatkuneiden pelkoa tuottavien kokemusten vaikutuksesta esim. esiintymisjännitys.
  • Coach -tila 
  • Metataitojen kirkastuminen eli ajattelu- ja tunnetaidot, intuitio, läsnäolotaidot, paineensietotaito, stressinhallintaito sekä rentoutumisen taito.

 

Ennakkovaraajan alennukset voimassa vuoden loppuun tai niin kauan kuin paikkoja on:

Juhlavuoden hinta  on: 1350 + alv 24%. (normaali 1650 + alv 24 %). Juhlavuoden hinta on voimassa 4.3.2024. Vahvistat paikan eadlybird hinnan maksamalla 100 euron varausmaksun. Koulutuksen muu laskutus tapahtuu maaliskuusta 2024 alkaen.

 

Tutustu Jaanan paremmin videoilta.

 

 

Koulutuspaikan varaukset varausmaksulla Oivaltamaan kaupasta tai ole yhteydessä suoraan sähköpostiin:jaana.hautala@oivaltamaan.fi tai puhelimitse 050 340 6288 

Tervetuloa, Jaana Hautala

Haluatko syventää NLP oppeja ? NLP Trainer on sinulle, joka haluat ottaa oman sisäisen johtajuuden käyttöösi sekä kehittää vaikuttavia esiintymis-, kohtaamis- ja kouluttajataitoja. Koulutus sopii erinomaisesti esimiehille, kouluttajille, coacheille, HR-asiantuntijoille, terapeuteille ja kaikille, jotka haluavat saada entistä syvemmän yhteyden niin itseen kuin muihin.

Koulutus on tarkoitettu NLP Practitioner – ja NLP Master Practitioner –koulutukset käyneille. NLP Trainer -koulutuksesta valmistut NLP Associate Traineriksi. Apuopettajuudet  (NLP Practitioner ja NLP Master Practitioner) käytyäsi saat NLP Trainer -todistuksen. Koulutuksen toteutamma yhdessä Taitotraining Oy:n Anniina Hukarin kanssa.

Kehittymismatkan kesto on noin 8 kuukautta ja se sisältää yhteensä 21 koulutuspäivää, välityöskentelyä omien oppimisprojektien parissa sekä Mastermind- ryhmissä toimimista. Viimeinen koulutusjakso (2pv) on retriittimuotoinen ja se sisältää yöpymisen sekä ateriat. Koulutukseen kuuluu myös oma BigFive- persoonallisuusprofiili ja sen purku ryhmässä. Koulutuksen kaikkia teemoja käsitellään suhteessa omaan itseen sekä muihin ihmisiin. Koulutus on vaikuttava yksilöllinen ja yhteisöllinen kasvumatka.

Koulutuksen pääteemat

Energian johtaminen

  • Läsnäolon ja COACH-tilan vahvistaminen
  • Kasvun mindset ja oman elämän suunta
  • Arkkityyppienergiat ja niiden hyödyntäminen
  • Fieldin rakentaminen

 

Uskomustyöskentely

  • Uskomusten tunnistaminen
  • Kahlitsevien uskomusten purkaminen
  • Positiivisten uskomusten tunnistaminen ja vahvistaminen

 

Tunnetyöskentely

  • Tunteiden tunnistaminen, käsittely ja muokkaaminen
  • Tunneilmapiirin rakentaminen ja johtaminen
  • Tilannetaju ja sen kehittäminen

 

Tiedostamaton ja tiedostettu mieli

  • Metamindset ja selkeys
  • Uteliaan ja luovan ajattelun vahvistaminen
  • Intuition lukutaito
  • Yhteyden avaaminen omaan kehoon, sisäiseen viisauteen, luovuuteen ja läsnäolon voimaan liikemeditaation avulla
  • Egon ja sielun välisen yhteyden tasapainottaminen

 

Identiteettitason työskentely

  • Identiteetti: Kuka olen ja haluan olla
  • Irti päästäminen – ja keskeneräisyyden taito
  • Oma intohimo, visio, missio, ambitio – Success Factor Modeling (Robert Dilts)
  • Karisma
  • Egon ja sielun tasapaino
  • Oma voima ja rohkeuden löytäminen omalle polulle
  • Hero`s Journey

 

Itsensä tunteminen ja erilaisuuden hyödyntäminen

  • Oma persoonallisuus (BigFive- viitekehys)
  • Omien vahvuuksien ja supervoimien tunnistaminen
  • Erottelutyylit ja vaikuttava kohtaaminen
  • Persoonallisuus, jaksaminen ja palautuminen

 

Oppimisen ja kasvun tukeminen sekä asioiden omaksuminen

  • Aikuinen ihminen oppijana
  • Aivot muutoksessa ja oppimisessa
  • Valmentava työote
  • Kasvun mindset ja ratkaisukeskeisyys
  • Onnistumisten mahdollistaminen ja positiivinen psykologia
  • Luottamuksen ilmapiirin rakentaminen
  • Miellejärjestelmät ja syventävät erottelutyylit oppimisessa
  • Heittäytyminen tilanteeseen ja improvisointi

 

Vaikuttava esiintyminen

  • Varma ja vaikuttava esiintyminen
  • Ennakkoajattelun ja valmistautumisen merkitys
  • Tunteet, uskomukset, ajatukset liittyen esillä olemiseen
  • Oman esiintymispotentiaalin löytäminen
  • Minä karismaattisena esiintyjänä
  • Äänenkäyttö ja hengittäminen
  • Sanojen käyttö ja sanoituksen voima
  • Kehon kieli, läsnäolon voima ja metaviesti
  • Aitous esiintymisessä

 

Minä kouluttajana- Vaikuttavan valmennuksen/koulutuksen rakentaminen

  • Kohderyhmän tunteminen
  • Tavoitteiden asettaminen ja konkretisointi
  • Sisällön valinta ja rajaaminen
  • Kokonaisuuden rakentaminen
  • Tilanteiden rytmitys ja ajankäyttö
  • Menetelmät kehittymisen tukena
  • Harjoitusten ja tehtävien laatiminen
  • Valmentajan / kouluttajan miellejärjestelmä

 

Koulutuksen toteutus ja ohjaaminen

  • Eri NLP-menetelmien soveltaminen tilanteen mukaan
  • Yhteyden luominen ryhmään ja tunneyhteyden sekä fieldin rakentaminen
  • Freimaus; tilannesidonnaisuuden ymmärtämistä ja näkökulmien valintaa vaihtuvissa tilanteissa
  • Ryhmän kalibrointi ja samauttamisen taito
  • Rakentavan palautteen antaminen
  • Tarinan kerronta ja metaforien käyttäminen
  • Oivalluttaminen improvisaation menetelmillä
  • Haasteelliset osallistujat ja tilanteet – tilannetajun kehittäminen
  • NLP-harjoitusten ohjaus, demojen harjoittaminen

 

Kenelle?

NLP Trainer koulutus on tarkoitettu NLP Practitioner ja NLP Master Practitioner koulutuksen käyneille. Koulutuksesta voi olla paljonkin aikaa. NLP Trainer on sinulle, joka haluat ottaa oman sisäisen johtajuuden käyttöösi, kehittää esiintymistaitoja ja kohtaamis- ja kouluttajataitoja. Koulutus sopii esimiehille, kouluttajille, coacheille, HR-asiantuntijoille, terapeuteille ja kaikille, jotka haluavat saada entistä syvemmän yhteyden niin itseen kuin muihin.

 

Koulutuspäivät?

Tuleva NLP Trainer on kolmas Trainer kouluksemme ja 2025 aikataulun löydät alta.

Pe-su 14.-16.3, la-su 12.-13.4, la-su 17.-18.5, la-su 14.-15.6, la-su 16.-17.8, la-su 13.-14.9, la-su 25.-26.10, la-su 15.-16.11, la -su 13.-14.12 ja päätösretriitti 24.-25.2025

Miten mukaan?

Maksamalla varausmaksun 100 € varmistat paikan koulutukseen

Hinta?

2950 € (+alv 24 %). Hinta sisältää 21 koulutuspäivää, majoituksen sekä ruokailun viimeisen modulin retriitillä sekä BigFive- persoonallisuusprofiilin. Koulutus voidaan maksaa viidessä osassa ilman lisäkuluja. Ensimmäinen maksu varausmaksun jälkeen tulee maaliskuussa 2025

Jos olet jo NLP Trainer, niin sinulle on uusijana NLP Trainer hinta, joka on -50 % + retriitin kulut.

Pääkouluttaja: Oivaltamaan Oy:n Jaana Hautala on yritys- ja mentaalivalmentaja, NLP Master Trainer, NLP kouluttaja sekä tietokirjailija ja puhuja. Hän on toiminut Suomen NLP-yhdistyksen puheenjohtajana vuosina 2013-2017. Jaana on kirjoittanut Otavan julkaiseman tietokirjan Mielen voimasta 2017 sekä Rohkeiden Aikuisten kirja- Vapaudu Uskomusten kahleista julkaistiin marraskuussa 2019.

Toisena kouluttaja Anniina Hukari. Anniinalla on yli 18 vuoden kokemus tuloksellisesta osaamisen kehittämisestä sekä vaikuttavista muutos- ja kehittämisprojekteista. Koulutukseltaan Anniina on diplomi-insinööri, business coach master ja kohta NLP associated Trainer, jolla on myös pedagoginen opettajanpätevyys.

Muuta?

WorkPlace Big Five Profile™ on nykyaikaiseen persoonallisuus­tutkimukseen pohjautuva tehokas henkilö- ja tiimiprofilointityökalu, jonka yhä useampi organisaatio maailmalla ja myös Suomessa on ottanut käyttöönsä. WorkPlace Big Five on oivallinen työkalu tiimien kehittämisessä, johtamisvalmiuksien arvioinnissa ja rakentamisessa, urasuunnittelussa, rekrytointitarpeiden määrittelyssä sekä coachingin vaikuttavuuden tehostajana.

Persoonallisuuden Big Five – malli on nykyaikainen, laajasti tutkittu ja luotettava persoonallisuusmalli. Se on yleisesti hyväksytty persoonallisuustutkimuksen “standardi”, jota käytetään usein myös muiden henkilöarviointityökalujen pätevyyden arvioinnin pohjana. Siksi Big Five -mallia voi kutsua myös ”kaikkien henkilöarviointityökalujen äidiksi”.

Big Five –mallissa ihmisen persoonallisuus jaetaan viiteen osa-alueeseen (pääpiirteeseen). Piirteiden perusteella voidaan kuvata ihmisen käyttäytymistä. WorkPlace Big Fivessa pääpiirteet ovat:

  • reagointiherkkyys (N)
  • ekstroversio (E)
  • uutuushakuisuus (O)
  • mukautuvuus (A)
  • päämääräkeskeisyys (C)

Tämän lisäksi WorkPlace Big Fivessa persoonallisuutta tarkastellaan 23 alapiirteen kautta. Lue lisää työkalusta, joka kuuluu sinun NLP Trainer matkaa.

Miten teidän työpaikalla voidaan – yksilöinä, tiimeinä ja yhteisönä?

Mikä meitä uuvuttaa? Miten hyvinvointia ja työkykyä voi johtaa viisaasti? Työelämän arki on jatkuvaa muutosta, joka toteutuu kompleksisessa ja epävarmassa maailmassa. Toimeenpano- ja suorituskyvyn vaaliminen on jokaisen työyhteisön elinehto. Tähän on tärkeää kiinnittää huomiota juuri nyt – erityisesti hybridityöskentelyssä.

Tässä työhyvinvointipäivässä harjoittelemme tunnistamaan henkisiä kuormitustekijöitä ja rakentamaan terveyttä ja hyvinvointia edistäviä toimintamalleja työyhteisöön. Päivän aikana perehdymme erilaisiin työkaluihin ja menetelmiin, jotka edistävät työkykyä ja jaksamista sekä henkilökohtaisesti että työyhteisönä.

Miten sinä voit – juuri nyt, tässä hetkessä?

Miten teillä voidaan – yksilöinä, tiimeinä ja yhteisönä?

Nyt on aika pysähtyä näiden kysymysten äärelle, tarkastella ja analysoida nykyhetkeä sekä tehdä viisaita valintoja ja päätöksiä, jotka varmistavat tuloksellisen ja hyvinvoivan tulevaisuuden.

  • Mikä meitä uuvuttaa, mitkä tekijät altistavat uupumiselle?
  • Miten persoonallisuutemme vaikuttaa tilanteeseen?
  • Miten tunnistamme uupumisen merkit itsessämme ja muissa?
  • Miten rakennetaan tervettä toimintakulttuuria tiimi- ja yksilötasolla?
  • Miten palaudumme paremmin?
  • Miten vahvistamme hyvinvointia vuorovaikutuksella ja kommunikaatiolla?

Työuupumus on vakava asia. Emme halua enää yhtään työuupumuksesta kärsivää ihmistä lisää. Tule mukaan! Matkataan yhdessä tieteen, tiedon, oivaltamisen ja toiminnan kautta hyvinvointi tuloksiin.

Kartoita omat ja tiimisi työuupumuksen riskitekijät

Työhyvinvointipäivään voi yhdistää työuupumuksen arviointiin kehitetty Maslach Burnout Inventory -profiili, joka tehdään ennen päivän toteutusta. Jokainen osallistuja saa kyselyn raportin itselleen ennen tapahtumapäivää. Kyselyn täyttämiseen menee noin 10 minuuttia.

Palkitse itsesi tai koko teidän tiimi hyvinvointia edistävällä Tyhy -päivällä!

Valmentajina/kouluttajina: Anniina Hukari ja Jaana Hautala, Voimakkuus

Valmentajasi:

Anniina Hukari
on oivalluttava kehittämis- ja muutosasiantuntija sekä kouluttaja, joka uskoo vahvasti organisaatioissa, tiimeissä ja yksilöissä olevaan potentiaaliin. Hän auttaa kirkastamaan tavoitteet ja puskee yksilöitä ja tiimejä positiivisesti niitä kohti – rinnalla kulkien ja yhdessä tehden. Suurena intohimona on parhaiden toimintatapojen rakentaminen organisaatioihin ja niiden kautta sekä tuloksellisuuden että työhyvinvoinnin lisääminen. Anniina on erittäin kokenut esimiesten ja johdon kouluttaja, fasilitaattori ja business coach. Anniinalla on yli 20 vuoden kokemus ihmisten valmentamisesta, kouluttamisesta ja ohjaamisesta. Koulutukseltaan hän on diplomi-insinööri, opettaja ja business coach master, joka on opiskellut myös mm NLP:tä sekä aivotutkimusta. Business coachina Anniinan ydinosaamista ovat: oppiminen ja aivot muutoksessa ja kehittymisessä, uusien toimintatapojen ja mallien kehittäminen sekä vieminen käytäntöön, ihmisten erilaisuus, läsnäolo ja vuorovaikutus, vahvuusajattelu sekä esimiesten työote ja valmentaminen.

Jaana Hautala on erittäin kokenut yritys- ja mentaalivalmen­taja, NLP kouluttaja ja tietokirjailija. Jaanan intohimo on mentaalivalmennus – itsetuntemus, henkinen suorituskyky, ajattelu- ja tunnetaidot sekä vuorovaikutus kiihtyvästi muuttuvassa ympäristössä. Hän haastaa osallistujia pysähtymään oman ajattelunsa ja toimintansa äärelle sekä antaa tilaa osallistujien ajattelulle ja kokemusten jakamiselle. Jaanan tapa kouluttaa ja luennoida on kokemuksellinen ja energinen sekä hän tuo uudenlaista näkemystä sekä käytännön vinkkejä työelämään ja suorituskykyyn. Viimeisen kymmenen vuoden aikana Jaana on ollut yli sadassa organisaatiossa valmentajana, puhujana tai kouluttajana kehittämässä inhimillistä kilpailukykyä, jossa ihmisyys on keskiössä. Aikaisemmin hän toimi 15 vuotta erilaisissa esimiestehtävissä ja kouluttajana, jonka tarinoita ja kokemusta hyödynnän luennoissani. Jaana tuo rohkeutta, innovatiivisuutta ja näkemystä kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin sekä inhimilliseen työelämään, jossa luodaan kilpailukykyä.

Oivaltamaan ja Taito Training ovat järjestäneet maksuttomia työelämän menestystekijät aamukahviwebinaareja yhteistyössä oppija.fi kanssa. Webinaarit on pidetty jo 60 viimeisen viiden vuoden aikana.

Alta löytyy työelämän menestystekijät webinaari tallenteita katsottavaksi vaikka tiimin kanssa.

Tervetuloa pysähtymään näiden teemojen äärelle maksuttomassa aamukahviwebinaarissa. Webinaari on osa Työelämän menestystekijät- webinaarisarjaa, jota pitävät Jaana Hautala (OIVALTAMAAN) sekä Anniina Hukari (TAITO TRAINING).

Hyväksy epävarmuus ja vahvista mielen hyvinvointia. Jaana Hautala Tallenteen näet täältä.

  • Miten vahvistaa mielen hyvinvointi ja lisätä minälempeyttä?
  • Miten tunnistat tunteesi ja tiedostat voimavarasi?
  • Miten luoda henkistä hyvinvointia lisäävä työympäristö?

Epävarmuudessa eläminen on tullut tutuksi viimeisen vuoden aikana. Samanaikaisesti kun henkisen suorituskyvyn vaatimukset ja muutosjoustavuus ovat korostuneet, mielen hyvinvoinnin asiat ovat nousseet yhä tärkeämmäksi. Psyykkinen kuormitus on kasvanut valtavasti ja taas samanaikaisesti kaipaamamme aidon vuorovaikutuksen määrä on vähentynyt.

Mielen hyvinvoinnin kannalta on arvokasta tiedostaa ympäristöstä kumpuava negatiivinen vinouma ja vahvistaa tietoisesti toiveikkuuden asennetta työympäristössä myös yhdessä. Kun emme voi vaikuttaa, mitä ympärillä tapahtuu, on tärkeää hyväksyä epävarmuus ja keskittyä niin omiin kuin tiimin yhteisiin voimavaroihin ja vahvuuksiin. Omien tunteiden tunnistaminen sekä turvan tunteen rakentaminen on tärkeä osa mielen hyvinvointia. Jokainen meistä tarvitsee psykologista turvallisuutta myös tänä aikana.

Uskalla näyttää haavoittuvuutesi. Anniina Hukari  Tallenteen näet täältä.

Jokainen meistä on työntekijänä, tiimiläisenä, esimiehenä, kumppanina, ystävänä ja ihmisenä aina ja ikuisesti keskeneräinen, epävarma ja haavoittuva. Mitä jos suhtautuisimmekin siihen luonnollisena, oikeastaan välttämättömänä olotilana emmekä heikkoutena, josta haluamme päästä eroon?

Mitä jos aidosti hyväksyisimme sen, että minä, sinä, me yhdessä, yhteiskunta tai tämä koko maailma ei tule valmiiksi, vaikka miten yritämme? Hyväksyisimme sen, että epätäydellisyys ja epävarmuus on ihan ok.Haavoittuvuuden ja epätäydellisyyden näyttäminen työyhteisössä rakentaa tuloksellista yhteistyötä. Haavoittuvuuden näyttäminen on mahdollista luottamuksen ilmapiirissä.

  • Mikä auttaa sinua näyttämään haavoittuvaisuutesi?
  • Mitä työyhteisössä tapahtuu, jos yritämme olla täydellisiä supersankareita?
  • Mikä auttaa meitä toimimaan tuloksellisesti yhdessä?

Motivaation ja innostuksen johtaminen. Anniina Hukari Tallenteen näet täältä.

Motivaatio toimii meitä liikkeelle laittavana voimana. Se innostaa tarttumaan asioihin ja ylläpitää vireyttä sekä energiaa. Motivaatio auttaa meitä myös fokusoitumaan haluttuun päämäärään sekä tiedostetusti että täysin tiedostamatta. Motiivit ovat usein perusteita käyttäytymiselle ja toiminnallemme. Ne vastaavat kysymykseen ”miksi?”. Miksi teemme jotain? Miksi toimimme tietyllä tavalla? Miksi haluamme tiettyjä asioita? Miksi teemme juuri tämän valinnan?
Motivaatiotekijöiden tunnistaminen ei kuitenkaan aina ole ihan helppoa. Oletko sinä pysähtynyt miettimään mikä sinua itseäsi motivoi? Entä mikä motivoi kollegaasi tai tiiimiläistäsi? Motivaatiotekijöitä kannattaa tietoisesti hyödyntää ja ruokkia niitä, jotka vievät sinua haluamaasi suuntaan.

Webinaarin teemoja
–    Motivaatiotekijöiden tunnistaminen
–    Motivaation kasvattaminen
–    Oman ja muiden innostuksen johtaminen

Tilannetaju johtaa viisaisiin päätöksiin, Jaana Hautala. Tallenteen näet täältä.

Teemme valtavan määrän tietoisia ja tiedostamattomia päätöksiä päivän aikana.
Päätösten taustalla vaikuttaa aivojen toiminta ja keho-mieliyhteys. Jos emme ole tilannetietoisia todellisuudesta, tulkintakyky heikkenee usein radikaalista. Webinaarissa oivalluksia, miten saada yllä pitää toimintakyky sekä tehdä viisaampi päätöksiä paineen alla.

Webinaarissa käsiteltäviä aiheita:
•    Henkisen suorituskyvyn elementit
•    Mitä tilannetaju on ja miten energian johtaminen vaikuttaa tilannetajuun?
•    Mielen muotoilun lisää joustavuutta ja vähemmän kuormitusta
•    Askeleet tilannetajun kehittämiseen

Itseluottamuksen kasvattaminen työelämässä, Anniina Hukari. Tallenteen näet täältä.

Millainen sinun itseluottamuksesi on? Suhteessa eri asioihin, tilanteisiin ja ihmisiin. Monesti puhumme itseluottamuksesta kuin se olisi jotain mikä joko on olemassa tai sitten ei ole. Kuin se olisi jokin yleinen maaginen voima, joka on meissä kaiken aikaa ja kaikkialla. Itseluottamuksemme kuitenkin vaihtelee suuresti erilaisissa tilanteissa, ihmisryhmissä ja suhteessa erilaisiin asioihin. Työyhteisössäkin toisessa ryhmässä saatan kokea itseni vahvaksi ja osaavaksi kun taas toisessa tiimissä huomaan epäileväni itseäni ja osaamistani. Itseluottamusta voi ja kannattaa lähteä tietoisesti kehittämään ja vahvistamaan – yksin ja yhdessä.

Webinaarin teemoja

  • Mitä itseluottamus on?
  • Oman itseluottamuksen vahvistaminen
  • Itseluottamuksen kasvattaminen työyhteisössä
  • Rohkeus tulla nähdyksi ja kuulluksi

Myönteisyys voimavaraksi ja hyödynnä aivojen neuroplastisuus, Jaana Hautala. Tallenteen näet täältä

Kun ihminen käytätä myönteisyyttä ja vahvuuksiaan työssä, hän on energinen, tavoitteellinen ja kokee itsensä hyvinvoivaksi. Myönteisyys avaa näkemään uusi mahdollisuuksia sekä vaihtoehtoja. Myönteisyyden silmälasit ovat meidän kaikkien saatavilla kun taas toisinaan negatiivisuus laittaa meitä näkemään uhkia ja voi saada meidän ylireakoimaan.

Tiedämme, miten huomion suuntaamisella ja tavallamme ajatella on valtava vaikutus siihen miten näemme maailman. Ajatuksia tulee ja menee tuhansia, mutta tapa ajatella on taito sekä mielen ohjelmointia. Ajattelua kehittämällä voimme hyödyntää kaikki aivojen neuroplastisuutta enemmän.

Webinaarin teemoja:

  • Aivojen neuroplastisuuden hyödyntäminen
  • Ajattelutaitojen harjoittaminen
  • Vaikuta mielenkuormaan ja pura negatiivisuutta
  • Nostetaan myönteisyys vuoden 2021 voimavaraksi

Ihmisenä kasvu ja kohti omaa potentiaalia, Anniina Hukari ja Jaana Hautala. Katso tallenne täältä.

Meillä jokaisella on mahdollisuus huomattavasti parempaan suoritukseen kuin mihin tällä hetkellä yllämme. Meillä on huikeasti potentiaalia, jota emme syystä tai toisesta tunnista ja saa käyttöömme. Kehittyminen on ihmiselle kuitenkin luontaista. Jokainen kasvaa ja kehittyy koko ikänsä. Kasvun polulla meitä auttaa eteenpäin se, että hyväksymme oman keskeneräisyytemme. Sen tilan ja tilanteen missä tällä hetkellä olemme. Uuden äärellä ollessamme tarvitsemme itseluottamusta. Minäpystyvyyden tunne auttaa meitä saamaan asioita aikaiseksi ja menemään sanoista tekoihin. Itseluottamus ei kuitenkaan synny meissä itsessämme vaan se on jokaisessa hetkessä suhteessa muihin ihmisiin. Tästä syystä kasvamme parhaiten muiden ihmisten kanssa toimiessamme tiimeissä ja yhteisössä. Me olemme toinen toistemme parhaita kasvattajia. Sinun merkityksesi muiden kasvulle on valtava. Tervetuloa webinaariin tutkimaan yhdessä kasvamisen mahdollisuuksia.

Webinaarin teemoja:

  • Keskeneräisyyden hyväksyminen ja itsemyötätunto
  • Oman potentiaalin tunnistaminen
  • Sisäisen vahvuuden ja itseluottamuksen vahvistaminen
  • Muiden tukeminen kasvun polulla

Muutosjohtaminen etätyössä, Anniina Hukari, Taitotraining. Katso tallenne täältä.

Muutostilanteissa hyvän johtamisen merkitys korostuu. Etäjohtamisessa tämä vahvistuu entisestään. Millainen johtaminen sitten toimii? Mihin kannattaisi kiinnittää tässä hetkessä erityisesti huomiota?

Liikkuessamme vauhdilla etätapaamisesta toiseen, on tärkeää varmistaa niiden laadun säilyminen. Kun kohtaat ihmisiä verkossa, varmista, että olet itse hyvässä energiassa, pystyt olemaan läsnä, aidosti kuuntelemaan ja varmistamaan, että kaikki saavat äänensä kuuluville.

Webinaarin teemoja:

  • Coachaava työote
  • Kuunteleminen ja kuulluksi tuleminen
  • Tunteiden tunnistaminen ja johtaminen
  • Virhetulkintojen vähentäminen

Uupuminen ja kuormittava stressi, Jaana Hautala, Oivaltamaan. Katso tallenne täältä.

Oletko jaksamisen äärirajoilla? Tiedätkö missä menet itsesi kanssa? Onko reaktiosi energiaa vieviä tai pyrit selviytymään syksyn tulevista päivistä? Webinaarin aikana pohdimme, miten oppii tukemaan omaa palautumista, löytää työkaluja stressin ja kuormituksen säätelyyn sekä taitoja, miten vahvistaa psykologista joustavuutta ja turvan tunnetta.

  • Miten säädellä stressiä ja kuormitusta päivittäin?
  • Fyysisen ja psyykkisen palautumisen työkalut parempaan vireystilaan sekä konkreettiset työkalut ylimääräisen kehon kuorman purkamiseen
  • Miten yhdessä voimme työyhteisössä ehkäistä haitallista stressiä ja sen aiheuttamaa uupumista?

Oivallat, miten pienillä muutoksilla palautumisesi laatu paranee ja saat käytännönläheisiä työkaluja oman sekä työyhteisön jaksamisen ylläpitämiseksi.

Tiimiläisten aito osallistaminen etätyöskentelyssä, Anniina Hukari, Taito Training . Katso tallenne täältä.

Mitä jos tekisimme tässä hetkessä päätöksen rakentaa kokouksista ja työpajoistamme entistä laadukkaampia ja tuloksellisempia? Ottaisimme kaikki aidosti mukaan, ei vaan kuuntelijoina vaan aktiivisina toimijoina, ajattelijoina ja tekijöinä.

Webinaarin teemoja:

  • Onnistuneen verkkokokouksen tai työpajan suunnittelu
  • Kokouksen tai työpajan vetäjän roolit
  • Etäosallistamisen onnistumisen edellytykset

Henkinen hyvinvointi työyhteisön kilpailuetuna , Jaana Hautala, Oivaltamaan Oy, Katso tallenne täältä

  • Miten vahvistaa henkistä hyvinvointi?
  • Tunteiden vaikutus henkiseen hyvinvointiin?
  • Miten luoda henkistä hyvinvointia lisäävä työympäristö?

Elämme jatkuvassa epävarmuudessa ja henkisen suorituskyvyn vaatimukset ovat suuremmat kuin koskaan aikaisemmin.Työikäisten psyykkisen kuormitus onkin kasvanut valtavasti viime aikoina ja työperäinen stressi on nykyään toiseksi suurin työterveysongelma tuki- ja liikuntaelinsairauksien jälkeen. Henkinen hyvinvointi on näin noussut yhä vahvemmin työyhteisön kilpailueduksi. Me kaikki tarvitsemme henkistä hyvinvointi kaikessa työssä, jossa joudumme käyttämään ajattelukapasiteettia, tunnekyvykkyyttä tai keskittymään tarkkaavaisesti.

Kasvun mindsett auttaa muutoksessa, Anniina Hukari, Taito Training. Katso tallenne täältä.

Webinaarin teemoja:

  • Tiedostamaton ja tiedostettu toiminta
  • Omien ajatusmallien tiedostaminen ja tunnistaminen
  • Kasvun mindset kehittymisen tukena yksilö-, tiimi- ja organisaatiotasolla

Energian ja toimintakyvyn johtaminen, Jaana Hautala, Oivaltamaaan Oy Katso tallenne täältä.

Webinaarin sisältöä:

  • Miten optimaalisen energian johtamisella mahdollistaa keskittyneen toimintakyvyn?
  • Luontaisen rytmin vaikutus energian johtamiseen
  • Hyvä suorituskyky syntyy palautumisen ja kuormituksen tasapainosta – miten se tehdään
  • Miten minimoit asioita, jotka syövät energiaa ja heikentävä toimintakykyä?
  • Hyödynnä aivojen neuroplastisuus toimintakyvyn johtamisessa

Tervetuloa mukaan! Webinaareissamme on ollut jo yli 2000 osallistujaa sadoista organisaatioista ja olemme kiitollisia saamastamme palautteesta ja näin innnoissamme jatkamme aamuwebinaarien pitämistä.

Kaikki menneet webinaaritallenteet löydät myös täältä.

Tämä maksuton webinaari on matka uskomusten maailmaan, mielen pelkoihin, siihen potentiaaliin ja sisäiseen voimaan, joka meillä kaikilla sykkii vahvana ja viisaana. Elämässä oma mieli, opitut pelkomallit ja uskomuksemme asettavat usein esteitä menestymisen, hyvinvoinnin ja onnellisuuden eteen. Uskomukset ovat niitä vahvoja sisäisiä sääntöjä, jotka ohjaavat ajattelua, tunteita, päätöksiä ja käyttäytymistä usein tietämättämme – eli määrittelevät ison osan ihmisenä olemista. Uskomukset ovat usein sotkeutuneet meidän opittuihin pelko malleihin, joista on tärkeää tulla tietoiseksi.
Haluatko sinä ottaa vahvemmin mielenvoiman ja oman sisäisen voiman käyttöösi? Haluatko vapautua turhasta pelosta, joka estää elämästä sinun oman näköistä elämääsi? Olen kirjoittanut aiheesta kaksi tietokirjaa, ja tällä hetkellä kirjoitan kolmatta. Nyt tuon tähän maksuttomaan webinaarin vuosien opit ja oivallukset.
Webinaari sisältää ajatuksia, tietoa ja tiedettä sekä muutaman harjoituksen mielenvoimasta ja uskomuksista:
-Miten löytää kätkeytyneitä uskomuksia?
-Miten vaikuttaa oman tiedostamattomaan mieleen sekä uskomusjärjestelmäänsä?
-Miten kohdata omia pelkotiloja ja muuttaa niitä?
-Miten oppii purkamaan kuormittavaa stressiä?
-Miten hyödyntää omaa voimaa tietoisemmin?
Webinaari on juuri sinulle, jos
-Haluaisit muuttaa jotain elämässä, mutta et oikein tiedä mitä ja miten muuttaa.
-Koet, että olet jotenkin jumissa elämässäsi – elämä on ehkä mennyt suorittamiseksi päivästä toiseen tai huomaat että ilo ja keveys on vähentynyt elämässä.
-Olet tiedostanut, että omat mielen kahleesi estävät sinua toteuttamasta itseäsi. Oma voimasi on ehkä hukassa, mutta et tiedä miten muuttaa tilannetta.
Webinaarin loppuun sinulla on mahdollisuus esittää kysymyksiä chatin kautta ja lopussa kerron suositusta 6 viikon verkkovalmennuksesta Vapaudu uskomusten kahleista, joka käynnistyy uusittuna seuraavan kerran 17.5.2021. Verkkovalmennukseen pääsee mukaan 30.6.2021 asti.
Tervetuloa mukaan webinaarin,
Jaana
Kuka olen:
Olen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin väsymätön puolestapuhuja! Ydinosaamistani on mielentaidot ja menestyjän taidot – itsetuntemus, henkinen suorituskyky, stressinhallinta ja palautuminen sekä vuorovaikutus.
Vaimennukseni ja luentoni innostavat ja oivalluttavat sekä jättävät vahvan läsnäolon ja luottamuksen jälkeensä. Olen viimeisen 10 vuoden aikana kouluttanut ja valmentanut tuhansia kurssilaisia. Olen ollut yli sadassa organisaatiossa parantamassa ja kehittämässä työelämää.
Intohimoni ovat ihmiset, mieli ja henkinen ja sisäinen voima sekä uudistuminen. Koulutan myös metataitoja sekä ratkaisukeskeistä valmennusta ja NLP:tä. Toimin 4. vuotta Suomen NLP-yhdistyksen puheenjohtajana vuosina 2013-2107. Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen kouluttanut satoja NLP kurssilaisia ja seuraava sertifioitu 16 päivän NLP koulutus on jo 27.
Palautteita kurssilaisilta:
“Jaanalla on taito luoda rento, luottamuksellinen ja arvostava ilmapiiri toisilleen entisestään tuntemattomien ihmisten välillä. Hänen ohjauksessaan on turvallista tutkia, ihmetellä, epäröidä ja kokeilla monenlaisia NLP-tekniikoita, ja joka kerta oivaltaa omasta ajatusmaailmastaan ja itsestään jotain merkityksellistä. Olen ollut monessa Jaanan koulutuksessa mukana ja hänen innostamana jatkoin kouluttautumista aina NLP Traineriksi asti. NLP on tuonut paljon hyviä mielen apuvälineitä elämäni työkalupakkiin niin esimiestyöhön kuin yksityiselämään. Rajoittavien uskomusten purku harjoitukset ja muiden ihmisten mallittaminen sekä elämänarvoihin liittyvät tutkistelut kiinnostivat kovasti myös oman avioeron keskellä. Osin niistä saamiin oivalluksiin pohjautuu kirjani Rakkauden (r) evoluutio. Kirjan liki 60 harjoitukseen, olen saanut inspiraatiota myös Jaanalta. Suosittelen Jaanan koulutuksia lämpimästi kaikille!” Kati Niemi
Minulle NLP edustaa huikeaa mielentaitojen työkalupakkia, joka on jokaisen halutessaan helposti ja kätevästi saatavilla ja opeteltavissa. NLP on muuttanut omassa elämässäni asioita ja monta kertaa! Valmistuin NLP Trainer/kouluttajaksi keväällä 2019. Viimeisen kouluttajakoulutuksen oppivuoteni sain viettää Jaanan ammattitaitoisessa valmennuksessa osallistumalla hänen vetämiinsä NLP Practioner ja NLP Master koulutuksiin. Suosittelen lämmöllä Jaanan valmennuksia, koska hänen koulutuksensa ja esiintymisensä on ammattitaitoista, mielenkiintoista ja monipuolista. Jaanalla on taito luoda oppimiselle hyvä, luotettava ja avoin ilmapiiri.” Pia Ekström
“Jaana on lämminhenkinen kouluttaja, joka haastaa ajattelemaan ja pohtimaan asioita, kannustaa luovuuteen ja intuition käyttöön. NLP koulutus, jälleen kerran, sai minut ihmettelemään ihmisen mieltä ja herätti halun tutkia asioita yhä syvemmältä. Jotta ymmärtäisin meitä ihmisiä enemmän. Käytän itse NLP:tä arjessa (sekä asiakkaille) säännöllisesti. ” Ansku Saariaho

Lisätietoa koulutuksista tai kysy suoraan Jaanalta: jaana.hautala@oivaltamaan.fi

Kysein blogi on julkaistu ensimmäisen kerran kollega.fi verkkolehdessä 3.3.2021

 

Kulunut vuosi on koetellut meitä varsin eri tavoin ja poikkeusoloihin siirtyminen pysäytti meidät jälleen pohtimaan, miten selvitä tulevasta keväästä henkisesti, taloudellisesti sekä sosiaalisesti. Lukiolaiset palasivat etäopetukseen, monet harrastuspaikat menivät kiinni ja mahdollisuus sosiaaliseen kohtaamiseen tipahti jälleen minimiin. Ilokseni sain kauempana lukiota käyvän tyttäreni kotiin pidemmäksi aikaa ja onnekseen hänkin nauttii etäopetuksesta. Vaikka kaikilla meillä on erilaiset tilanteet, jokaista auttaa pysähtyminen sekä oman sisäisen voiman ja henkisen suorituskyvyn vahvistaminen.

 

Selviytymiskyvykkyys on yksilön psyykkinen ominaisuus ja se muodostuu monesta tekijästä, joka juontaa juurensa jo lapsuudesta. Se on suhteessa yksilön henkisen suorituskyvyn elementteihin ja omiin voimavaroihin. Selviytymiskyky on sopeutumista, kuormitustilasta palautumista ja uuden oppimista.

 

Viime aikoina mieleeni on noussut vahvasti oman elämäni henkisesti kovin hetki, jolloin kahdessa viikossa elämästäni hävisivät terveys, puoliso ja koti. Suru, ahdistus ja riittämättömyys valtasivat minut silloin kokonaan ja näköalattomuus oli vahvasti läsnä. Silloisen kriisitilanteen hyväksyminen ja tilanteeseen sopeutuminen auttoivat minua näkemään oman voimani. Kun uskalsin pysähtyä kaikkien tunteideni äärelle ja tuntea myös suruni ja vihani, aukeni pikkuhiljaa toivonhorisontti ja sain energiaa rakentaa henkistä kapasiteettiani. Siitä lähtien henkisen kapasiteetin tutkiminen onkin ollut intohimoni.

 

Miten vahvistaa henkistä kapasiteettiaan

 

Näinä päivinä ilmassa leijuu monenlaisia tunteita, joita voi huomaamattakin imeä itseensä. Kun pettymyksen, ärtymyksen tai riittämättömyyden tunteet nousevat, voi olla vaikea löytää tarvittavaa energiaa myönteisyyteen.

 

Meitä kaikkia kuormittaa eniten takertuminen niihin asioihin, joihin emme pysty vaikuttamaan. Juuri nyt onkin ensiarvoisen tärkeää löytää sellaisia arjen keinoja, joilla voimme vahvistaa omaa henkistä suorituskykyämme. Voimme kirjata kalenteriin energiaa lataavia asioita nostamaan päivittäin voimavarojamme. Kun mietimme, mitkä asiat ovat omissa käsissämme ja mihin pystymme vaikuttamaan, epävarmuuden ja tunteiden käsittelykin helpottuu.

 

Henkisen hyvinvoinnin kannalta on arvokasta myös tiedostaa ympäristöstä kumpuava negatiivinen vinouma ja vahvistaa tietoisesti myönteistä asennetta, johon sisältyy toiveikkuus paremmasta tulevaisuudesta ja itsevarmuus kyvystä vaikuttaa siihen (Fredrickson 2008).

 

Mennyt vuosi on todistanut sen, miten ihmismielen kyky sopeutua olosuhteisiin on huima. Sopeutumista on kuitenkin tapahtunut paljon henkisen hyvinvoinnin kustannuksella. Vahvuuden ydin piilee myös herkkyydessä sekä keskeneräisyyden myöntämisessä. On vahvuutta sanoa ääneen, ettei jaksa ja tarvitsee tauon tai ystävän olkapäätä.

 

Juuri nyt jokainen meistä tarvitsee hetkeen pysähtymistä sekä henkisiä taukoja. Koska emme voi vaikuttaa ulkoisiin tapahtumiin, voimme kääntyä sisäänpäin, soittaa vaikka ystävälle ja vahvistaa omaa sisäistä vahvuuttamme.

 

”Oma mieli on ihmisen vallassa – ei se, mitä ympärillä tapahtuu.
Kun tämän ymmärtää, löytää vahvuuden”
Marcus Aurelius

 

Muutamia työkaluja henkisiin taukoihin

 

1. Mielen kuorman purkaminen käy henkisestä tauosta.

Mielen kuorman purkaminen on mukailtu versio Stanley Blockin kehon ja mielen yhteys -harjoituksesta.

Anna mieleen nousta asia, tapahtuma, tilanne, joka kuormittaa mieltäsi. Kirjoita se ympyrän sisälle. Kirjaa sen jälkeen kaikki mieleen nousevat ajatukset, kehotuntemukset ja tunteet ympyrän ulkopuolelle.

Tee seuraavaksi muutaman minuutin aisteihin keskittyvä tietoisuusharjoitus. Hengitä rauhallisesti, sulje silmät ja pysähdy hetkeksi eri aistikokemuksiin, ja aina kun mieleesi tulee ajatuksia, siirrä huomio lempeästi aistihavaintoihin.

    • Mitä kuulet ympärilläsi, kehossasi?
    • Mitä värejä, kuvia näet silmäluomien alla?
    • Miltä tuntuu hengitys, istuinluut tuolia vasten, jalat maassa tai käsien vienti rintakehälle?

 

Tee sen jälkeen uudestaan ensimmäinen ympyräharjoitus. Mitä mielessä tapahtuu, onko mielesi selkeä vai levoton?  Muuttuiko tunne tai reaktio jollain tavalla? Eroaako se jotenkin ensimmäisestä?

 

2. Pidä pieniä henkisiä hengitystaukoja pitkin päivää.

Opettele tietoinen palleahengitys, jonka avulla voit rauhoittaa kehoa. Samalla on helpompi suunnata huomiota myönteisyyteen.

 

3. Varaa itsellesi tunnevartti, jonka aikana kohtaat kaikki tunteesi.

Anna itsesi tuntea myös energiaa vieviä tunteita, puhu niistä, kirjoita ne ylös tai jaa ne ystäviesi kanssa.

 

4. Luo turvapaikka kehoosi käyttämällä visualisointitekniikkaa.

Jokaisella meistä on kyky luoda mielikuva ajatuksissaan. Voimavara- tai turvapaikan kuvitteleminen kaikilla aisteilla rentoutuneessa tilassa, vaikkapa ennen nukahtamista, rauhoittaa ja rentouttaa kehoa sekä vaikuttaa psyykkiseen säätelyyn.

 

 

Jaana Hautala on coach, NLP-kouluttaja, mentaalivalmentaja, puhuja ja tietokirjailija, joka on työskennellyt työelämän kehittämisen parissa yli kymmenen vuotta. Hautalan intohimona ovat ajattelu- ja tunnetaidot, vuorovaikutus sekä henkinen suorituskyky. Hautala on kirjoittanut tietokirjat Rohkeiden aikuisten kirja, vapaudu uskomusten kahleista, joka julkaistiin marraskuussa 2019 sekä Selkäkipu ja mielen voima -kirjan, joka on julkaistu 2017.

 

Lue myös Hautalan aiemmin julkaistut kirjoitukset Kollega verkkolehdessä_ Muuta ja unelmoi sydämestä käsin, Millaisilla tunteilla otamme muuttuneen tulevaisuuden vastaan ja Löydä oma luontainen rytmisi.

 

Lisätietoja Hautalasta löydät osoitteesta https://oivaltamaan.fi/jaana-hautala/, https://www.facebook.com/oivaltamaan/, https://www.instagram.com/jaanahautala/ sekä https://twitter.com/jaanahautala@jaanahautala

Julkaistu kollega lehdessä 7.1. Tutustu kollega lehden muuhun sisältöön täältä.
 
Vuoden vaihde on perinteisesti ollut aikaa uudenvuoden lupauksille, aarrekartoille ja tulevaisuuden unelmille. Unelmoiminen on tärkeää meille kaikille tänä erikoisena poikkeusaikana, jossa toivoa tarvitaan. Myös ajatusten kääntäminen myönteisyyteen sekä hyvinvoivaan energiaan luo valoa alkaneeseen vuoteen. Miksi kuitenkin liian usein unelmamme jäävät toteutumatta ja toistamme historian tarinaa?

Jos olet tottunut tekemään uudenvuoden lupauksia, tilastoilla on karua kerrottavaa. Lupauksista noin 90 – 98 prosenttia epäonnistuu Aika usein vuoden vaihteen lupaukset liittyvät liikuntaan, painonpudotukseen tai uuden tavan aloittamiseen, mutta monet lipsuvat jo kahden viikon jälkeen.
 
Miksi vanhat toimintamallit ja tavat palaavat lupauksista sekä tahdosta huolimatta niin helposti?
 
Mikään muutos ei riipu pelkästään oikeanlaisesta tavoitteesta, asenteesta ja tahdonvoiman lihaksesta, joka väsyykin jo kahden viikon jälkeen. Muutos lähtee ytimestämme eli arvoista, ajatuksista, tunteista ja merkityksestä. Muutos vahvistuu sillä, että johdamme tietoisemmin omaa energiaamme sekä rutiinejamme.
 

Katkaise mielen autopilotti

 
Joskus tärkein muutos onkin katkaista elämää pyörittävä mielen autopilotti. Kun tietoisesti tutkimme ja kehitämme ajatteluamme, tulemme enemmän itsemme puolelle. Löydämme lisää lempeyttä. Huomaamme helpommin, mitkä asiat ovat juuri nyt hyvin ja mitä kaikkea itsessämme voisimme arvostaa enemmän.
 
Ajattelutavan kehittäminen voi olla toisinaan kivuliasta ja epämiellyttävääkin. On paljon helpompaa pitää kiinni asioiden märehtimisestä sekä muuttumattomuuden asenteesta, kuin haastaa itseään venyttämään omaa tuttua mukavuusaluettaan. Tiedostamatta voimme silloin hakea avaimia muutokseen ja onnellisuuteemme kaukaa ulkopuoleltamme, vaikka ne ovat aina läsnä sisällämme.
 
Joskus voi käydä niin, että joutuu muutoskoukkuun. On koko ajan matkalla johonkin uuteen tavoitteeseen ja kehittää päättäväisesti itseään seuraavalla tasolle. Tällöin voi hukkua itsensä kehittämiseen, vertaamiseen ja median vääristämiin viesteihin: Miten voisimme tehdä vielä paremmin tai olla vielä enemmän jossain asiassa? Jos mikään ei tunnu riittävän, niin mikä riittää? Itse olin vuosia tällaisessa muutoskoukussa ja olen kiitollinen siitä, että elämä pysäytti silloin rajusti ja ohjasi pois liiallisten vaatimusten polulta. Oivalsin kääntyä sisäänpäin ja pysähtyä tutkimaan sydämeni ääntä.
 

Voima löytyy sisältämme

 
Nykyisen maailman muutoksen tahti on nopea ja tämänhetkinen tilanne voi tuntua hyvin pelottavalta. Yhdysvaltojen armeijan käyttöön ottama käsite VUCA kuvaa nykytilannetta hyvin. Maailmamme on epävakaa (volatile), epävarma (uncertain), monimutkainen (complicated) ja moniselitteinen (ambiguous).
 
Jokainen meistä voi eksyä ja olla hämmennyksessä, kun ei enää tiedä, mihin voi luottaa ja mitä tulevaisuudelta odottaa. Itse uskon, että nyt jos koskaan tarvitsemme omassa muutoksessamme yhä enemmän merkityksellisyyttä. Meissä kaikissa on valtavasti voimaa ja varmuutta sisällämme.
 
Voisiko onnistunut muutos olla sitä, että käännymme enemmän omaan voimaan? Että olemme tietoisemmin itsemme puolella, lopetamme itsemme vertaamisen sekä pienentämisen. Kuuntelemme enemmän sydäntämme ja olemme läsnä. Tunnemme ja aistimme herkemmin, mikä on tärkeää tänä vuonna. Annamme unelmiemme nousta merkityksellisyydestä ja omista arvoistamme.
 
Vietämme tulevaisuudessa lopun elämämme, joten meidän on hyvä itse olla se muutos, jonka haluamme nähdä maailmassa – Mahatma Gandhia mukaillen.
 

Kysymyksiä ja ajatuksia alkavaan vuoteen
     

      • Kirkasta arvosi. Millä sinulle tärkeillä asioilla käynnistät vuoden ja miten ne näkyvät valinnoissasi, energiassasi sekä päätöksissäsi?
      • Mistä vanhasta toimintamallista tai tavasta haluaisit päästää irti?
      • Mikä on sinun intentiosi tulevaan? Unelma ilman toimintaa jää leijumaan ilmaan.
      • Tiedosta autopilottimallit, jotka pitävät kiinni muuttumattomuuden asenteessa.
      • Valitse miten johdat omaa ajattelu-, tunne- ja fokusenergiaasi.
      • Millä rutiineilla varmistat itsellesi hyvää oloa koko vuodeksi eteenpäin?
      • Valitse lempeä ja kannustava tapa puhua itsellesi kriittisen sijaan.
      • Mikä on sinun tapasi pysähtyä sydämen ja intuition äärelle tietoisesti?

     

    Tietoisuus on opittava taito, joka edistää omaa hyvinvointia. Oivaltaakseen uutta tulee voida hyvin; innostuakseen tulee olla tilaa uudelle. Tasapainoiseen suoritukseen tarvitaan itsesäätelyä, tietoisuutta sekä metataitoja
     
    Miksi kuitenkin helposti ajaudumme autopilottiohjaukselle? Käytämme tällöin energiamme rutiineihin, jotka ylläpitävät sekasortoista tilaa, jossa mieli suorittaa ja keho selviytyy. Tällöin elämä on toisinaan vain selviytymistä päivästä toiseen vauhdin keskellä.
     

    Tietoisuus autopilotin tilalle

     
    Olen tämän syksyn aikana kohdannut kymmenissä organisaatioissa asiantuntijoita ja esimiehiä, jotka ovat uupumisen keskellä. Toisaalta olen saanut valmentaa innostavia asiantuntijoita, jotka tietoisesti haluavat kehittää palautumisentaitoja, ajattelu- ja tunnetaitoja sekä muita metataitoja johtaakseen itseään paremmin. Tietoa on varmasti riittävästi, mutta miten tiedon keskellä voi varmistaa oman palautumisen sekä uudistumiskyvyn?
     
    Kysymys on usein ympäröivän tilanteen tiedostamisesta sekä rohkeudesta ja kyvystä pysähtyä ja olla läsnä tässä ja nyt. Kun pysähtyy, tunnistaa helpommin omat tarpeensa ja tiedostaa omat toimintamallinsa. Metataidoissakin kyse on henkilökohtaisista taidoista, jotka auttavat voimaan paremmin, uudistumaan, pitämään omat rajat, ajattelemaan selkeämmin sekä kuuntelemaan omaa kehoa.
     

    Ilman tietoisuutta on vaikea muuttaa mitään

     
    Pysähtyminen antaa myös tilaa tarkastaa, tekeekö arjen vauhdissa oikeita asioita. Ilman tietoisuutta on vaikea muuttaa juuri mitään. Elämä kulkee huomaamattamme autopilotilla päivästä toiseen. Heräämme samaan aikaan, torkutamme kelloa, selaamme sängyssä kiiremeilit, juomme lennossa aamukahvit, hoidamme totuttuun tapaan aamurutiinit, siirrymme kotoa töihin selaamalla älypuhelinta, meilejä ja huomaamatta olemme työpaikan pihalla to do -lista täynnä tekemistä. Alamme juoksemaan paikasta tai tehtävästä toiseen – liian usein vain pyrkiäksemme selviytymään päivästä.
     
    Aamun toimintamallien sekä rutiinien muuttaminen, voi olla iso askel kohti parempaa energian johtamista ja palautumista. Hyvinvoivia ja menestyviä ihmisiä tutkiessa, heiltä on löydetty paljon samankaltaisuutta aamurutiineista. Aamu asettaakin meille kaikille koko loppupäivän suunnan.
     

    Viritätkö sinä itsesi mentaalisesti aamuisin päivään? Valitsetko millä tunnetilalla ja fokuksella menet töihin?

    1) Anna itsellesi aamuisin aikaa olla tietoinen
     
    Usein riittää, että herää 15 minuuttia aikaisemmin. Voisitko olla ensimmäisen tunnin ilman sähköpostia ja sosiaalista mediaa? Jos avaa sähköpostin heti heräämisen jälkeen, etkö anna silloin kellosi hallinnan muille? Löydä sinulle sopiva tapa tai aamurutiini, jolla aloitat päivän tietoisesti, reuhoittuen ja virittäytyen.
     
    2) Pysähtyminen ja uudistumiskyky
     
    Onko sinulla lupa palautua päivittäin? Tiedämme, että mikrotauot sekä päivittäinen pysähtyminen auttavat sopeutumaan ennakoimattomissa ja yllättävissä tilanteissa. Oletko varannut kalenteriin aikaa pysähtymiselle entä onko teillä yhteiset pelisäännöt mikrotauoille?
     
    3) Kohtaaminen aidosti ja arvostaen
     
    Hyvinvoivat ihmiset ohjaavat tietoisesti omaa tunne-energiaansa kysymyksillä. Kysytkö itseltä aamuisin: Minkä tunnetilan vien tähän päivään? Pysähdytkö sinä aidosti kuuntelemaan vuorovaikutuksessa toista ilman oman mielen selittelyä?
     
    Omien tunteiden tunnistaminen ja johtaminen rakentavat pohjaa resilienssille eli muutosjoustavuudelle. Resilienssi liittyy oleellisesti myös stressinhallintaan, omien voimavarojen tunnistamiseen sekä kehittämiseen. Hyvinvoinnin takanakin on pysähtyminen tähän hetkeen sekä tietoisuus, joka tuo usein vastuuta omaan toimintaan.
     
    Minun oma intohimoni on metataidot, henkinen suorituskyky, vuorovaikutus ja palautuminen. Tekemiseni ytimessä on saada ihmiset innostumaan omasta kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista ja potentiaalista. Missioni on kehittää inhimillistä kilpailukykyä, jossa ihmisyys on keskiössä sekä tuoda rohkeutta ja näkemystä uudistumiseen.
     
    Jos ajatukseni kiinnostavat, tutustu minuun lisää tai käydään juomassa kuppia kahvia ajatuksia jakaen.
     
    Jaana Hautala, 050 34 06 2888 tai jaana.hautala@oivaltamaan.fi
     
    Tämä blogi julkaistu alkuperäisenä Unelmien työpäivän yhteydessä syyskuussa 2018.
     

    Kirjan pääteema on uskomukset ja mielen voima onnellisen ja hyvinvoivan elämän takana. Kirjasta on myös juuri tullut äänikirjaversio, jonka itse luin. Äänikirja löytyy Storytelissä, Book Beatissä ja Nextoryssa. Kirjavälityksestä kirja leviää Suomalainen.comiin, Elisa-kirjoihin, Adlibrikseen ja Axiel Mediaan.

     

    Rohkeiden aikuisten kirja - Jaana HautalaRohkeiden aikuisten kirja- Vapaudu Uskomusten kahleistan on matka oman sydämen äärelle, siihen potentiaalin lähteeseen ja voimaan, joka meillä kaikilla sykkii vahvana ja viisaana. Joskus oman sydämen äänen kuulemisen estää elämän varrella muodostuneet kerrokset ja mielen kahleet eli uskomukset. Harva on pysähtynyt ajattelemaan kuinka ison osan ihmisenä olemista uskomukset määrittelevät, vaikka me jokainen luomme maailmaamme sekä tulevaisuuttamme omilla käsityksillämme ja uskomuksillamme koko ajan.

    Uskomuksemme koskevat omaa identiteettiämme, ympäristöämme, käyttäytymistämme ja taitojamme. Kun oivaltaa miten uskomukset syntyvät ja vahvistuvat, niin on helpompi muuttaa omia uskomuksia. Kun vapautuu rajoittavien uskomusten kahleista, on helpompi löytää omaa voimaa ja kuunnella sydämen ääntä

    Kirja on kirjoitettu rohkeille aikuisilla, jotka haluavat muutosta elämäänsä. Liian usein oma mieli ja uskomuksemme asettavat esteitä hyvinvointimme ja onnellisuutemme eteen. Kirjan tavoitteena on pysäyttävien tarinoiden ja kokemusten, tutkitun tiedon sekä harjoitusten myötä tuoda oivalluksia, miten omia uskomuksia voi tutkia ja muokata. Rohkeat tarinat auttavat ymmärtämään myös omia uskomuksia paremmin. Kirja harjoituksineen rohkaisee sinua ajattelemaan uudella tavalla, haastamaan itseäsi, ja etsimään mahdollisuusajattelua: ”Kyllä voin” ja ”Tässä iässä voin”.

    Kirjan kirjoittaja Jaana Hautala on toiminut kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin kouluttaja, valmentaja sekä puhujana yli 10 vuotta. Jaana on loputtoman kiinnostunut ihmisten mielestä, henkisestä hyvinvoinnista sekä meidän omasta potentiaalistamme eli sisäisestä voimasta. Hänen kiinnostuksensa mielentaitoihin alkoi jo 1980-luvun loppupuolella oman kilpaurheilun myötä. Systemaattinen opiskelu mielen vaikutuksesta niin terveyteen, onnellisuuteen kuin potentiaalin valjastamiseen vahvistui 2000-luvulla. Jaana on kohdannut tuhansia ihmisiä valmentaen ja kouluttaen mielentaitoihin ja hän opiskelee jatkuvasti lisää mielentaitoja yhdistäen siihen myös neurotieteen. Jaana on itse 50 vuotiaana omien identiteettikriisien jälkeen, löytänyt unelmaelämän sekä elämän merkityksellisyyden rakentamalla uuden ja joustavan uskomusjärjestelmän itselleen.

    Jaana Hautala on koulutukseltaan muun muassa NLP Master Trainer, Life Coach Trainer, ratkaisukeskeinen valmentaja, hyvinvointikoordinaattori, rentoutus- ja joogaohjaaja. Jaana haluaan tuoda kirjallaan rohkeutta, uutta ajattelua ja näkemystä meidän kaikkien henkisen hyvinvoinnin kehittämiseen sekä oman voiman kuuntelemiseen.

    Kirjan verkkosivut löydät täältä: uskomukset.fi

    Voit tilata kirjan jo täältä.  Saat kirjan nimikirjoituksella suoraan kotiisi! Kirja on myös oivallinen lahja, jolloin voit tilatessa pyytää omistuskirjoituksen ystävällesi.

    Palautuminen ja stressinhallinta – anna aivoille lepoa

    Odotatko  jo kesälomaa tai seuraavaa vapaapäivääsi, jotta palautuisit työpäivien vauhdista ja kuormasta? Entä jos tämä onkin viesti kuormituksen ja palautumisen epätasapainosta kehossasi? Palautuminen ja stressinhallinta ei kuitenkaan välttämättä vaadi isoja tekoja. Tiedämme, että päivittäinen tasapaino on mahdollista, mutta miksi toisinaan ajamme itsemme äärirajoille jaksamisen suhteen – enemmän-kovempaa ja paremmin, mutta mikä riittää?

    Ehkä olet huomannut, kun vastaat kiireessä päivän sähköpostiisi, että hengityksesi muuttuu katkonaiseksi. Kun saat sähköpostit lähtemään, kehosi rentoutuu ja hengityksesi muuttuu pitkän huokauksen jälkeen takaisin normaaliksi.

    Kehosi puhuu – opi tulkitsemaan sen viestejä

    Liiallinen kiire, kuormittava stressi ja tilannekohtainen valppaus voivat saada hengityksen katkonaiseksi sekä pinnalliseksi. Tietokoneella istuessa tämä tulee helposti ilmi, kun kirjoitamme nopeaan tahtiin sähköpostiviestejä tai teemme muita kiireellisinä pitämiämme työtehtäviä. Arjen vauhdin keskellä saatamme myös vieraantua omasta kehostamme ja sen tuomista viesteistä, jolloin kuormittava stressi voi pikkuhiljaa hiipiä kehoonkin: tuntuu kankealta, päätä särkee ja unesta tulee katkonaista.

    Mikrotauot saavat aikaan suuria muutoksia

    Aivojen palautumisen unohtuessa keskittymisemme herpaantuu ja päätöksenteko hidastuu. Väsynyt mieli usein päätyy myös tekemään tuttuja ja turvallisia valintoja. Hyvät hyvinvoinnin ja palautumisen päätökset unohtuvat väsyneeltä mieleltä, koska se yrittää energiataloudellisesti selvitä päivästä.

    Tarvitseeko koko ajan olla työpäivän aikana ajan tavoitettavissa ja vilkuilla sähköpostia nopeasti reakoiden? Mikrotauot ja palautuminen ilman älypuhelinta voivat yllättää positiivisesti.

    Stressi voi olla niin hyväksi kuin haitaksikin

    Stressi ei kuitenkaan ole kielteinen ja ahdistava ilmiö, vaan olennainen osa elämäämme, ja monelle meistä lyhytaikainen stressi on hyvälaatuista eu-stressiä ja se luo innostavaa energiaa. Kenties olet kaltaiseni viime hetken tekijä, joka saa parhaan boostin usein juuri viimeisten hetkien sattuessa päälle. Aivoihimme virtaa tällöin enemmän verta ja happea, mikä parantaa kykyämme ajatella nopeammin. Stressi voikin olla hyvää, kunhan se parantaa suoritusta.

    Liika on liikaa

    Tiedämme kaikki, että stressi käy elimistölle haitalliseksi jatkuessaan pidempään. Pitkään jatkuneena liiallinen fyysinen tai psyykkinen kuormittava stressi vaikuttaa huomattavasti vireyteen ja työkykyyn. Mutta tiesitkö, että tähän vaikuttaa myös, miten me töihin palatessa suhtaudumme stressiin ajatusten sekä tunteiden tasolla. Stressi on tutkitusti haitallisempaa, jos sen haitallisuuteen uskoo. Mitä sinä ajattelet stressistä?

    Pienet toimintamallien muutokset

    Parempi palautuminen ja stressinhallinta ei vaadi meiltä keneltäkään suurta elämäntapamuutosta, mutta sen tiedostamista ja arvokkaita päätöksiä. Kokemuksen muuttaminen vaatii taakseen ajattelutavan muuttamista,  toistoa ja kärsivällisyyttä. Entä jos kokeilisit kolme viikkoa tarkkailla hengitystä deadlinen paukkuessa tai sähköpostia kirjoittaessa. Pysähtyisit, tiedostaisit, miten hengität ja ottaisit syvään happea. Muutaman viikon toistojen jälkeen tästä voikin tulla mikrotaukorutiini, joka parantaa sen hetkistä keskittymistä.

    Pidä huolta energiasta suunnittelemalla

    Kyse paremmasta työpäivän palautumisen ja stressinhallinnasta on usein sitä, että kirkastaa omia työpäivän toimintamalleja: Poistaa arjessa pyöriviä energiasyöppöjä, kuten jatkuvaa sähköpostin tai puhelimen vilkuilua sekä muunlaisen multitaskingia. Lisää palautumisrutiineja, jotka ylläpitävät päivän vireystilaa, ja monotaskingin – eli yhteen tehtävään keskittymisen – opettelua päätöksentekoa ja luovuutta vaativissa asioissa. Kyse on usein päivittäisen tekemisen viisaasta suunnittelusta, jolla saamme käytössä olevan energiamme kasvamaan.

    Kuinka paljon sinun ajastasi kuluu energiaa tuovan tai sitä vievän tekemisen parissa?

    Ovatko aamusi niin lennokkaita, että lähdet kiire edellä töihin, jolloin kiire voi jäädä päälle koko loppupäiväksi? Vai tuskailetko täysiä työpäiviä, joista mikrotauot ovat täysin unohtuneet? Onko ehkä rentoutumisen tärkeä taito jäänyt jälkeen oravanpyörässä kulkiessa? Suosittelen tarkistamaan omat tavat toimia aamuissaan tai fokuksen, mikrotaukojen ja rentoutumisen kohdalla sekä rakentamaan uudet toimintamallit parempaan palautumiseen ja stressinhallintaan. Voisitko kenties poistaa “kiire”-sanan käytöstä kokonaan ja katsoa, miten se vaikuttaa päivittäiseen energiaasi?

    Palautuminen ja virittäytyminen päivään on tärkeä aloittaa heti aamusta

    Keskittymiskyky on kykyä suunnata energiaan tärkeisiin ja tavoitteille oikeisiin asioihin. Rauhoita aamuinen energiasi pysähtymällä harkiten aamutoimien äärelle ja fokusoi näin päivän tekemiset rauhassa heti aamulla. Mielikuvaharjoittelulla ohjaat onnistumista ja palautumista aivan aamusta alkaen.

    Tietoisuustaidot ovat tämän hetken työelämätaitoja

    Milloin sinä pysähdyt tarkkailemaan ajatuksiasi ja kuuntelemaan kehoasi? Kun on vauhtisi on kovimillaan, pysähdy aistiesi äärelle hengittelemään. Tarkkaile itseäsi, kun seuraavan kerran vastaat sähköposteihisi. Kun on läsnä itselle, on helpompi olla läsnä muille – näin tulee myös sähköpostin kautta kohdatuksi paremmin.

    Miten sinä johdat palautumisen ajattelu- ja tunne-energiaasi?

    Se kasvaa missä mielen fokus on.  Kun ajattelet kiirettä ja stressiä, ne kasvavat ympärilläsi. Kun keskityt yhteen asiaan kerralla, ja minimoit muut häiriötekijät, keskittyminen lisääntyy ja ajattelusta tulee joustavampaa sekä näet useampia näkökulmia.

    Toivottavasti olet jo löytänyt sinun tapasi palautua ja rentoutua, jottei päiväsi juoksuta sinua. Tauot ja oma aika ovat tärkeää allokoida: Hengittele, ota happihyppy, fokusoi itsesi tähän hetkeen, keskity aisteihisi, ota mikrounet tai kokeile lyhyttä tietoisen läsnäolon harjoitusta. Valinta on sinun ja vain sinä tiedät, miten palaudut tai rentoudut parhaiten.

    Energia, ei aika, on tärkein valuuttamme.

    Jaana Hautala

    Yritys- ja mentaalivalmentaja, NLP Trainer ja tietokirjailija / 050 34 06 288

    Jos kaipaat lisää vinkkejä ja harjoituksia, säännöllistä palautumisen kehittämistä tai arvokkaan verkoston, jossa voit jakaa omia oivalluksia ja ajatuksia, ole kuulolla. Uudenlainen verkkovalmennus palautumiseen sekä tasapainoiseen energian johtamiseen ilmestyy kesän aikana.

    Ole yhteydessä ja kysy lisää: jaana.hautala@oivaltamaan.fi tai 050 3406 288

     

    Metataitojen kehittäminen

    Olen saanut viimeisen vuoden aikana kohdata ja valmentaa erilaisten start up -yritysten esimiehiä ja johtoryhmiä. Ilokseni olen kohdannut innovatiivisia nuoria, jotka haluavat lisätä tietoisuuttaan ja ovat kiinnostuneita omien metataitojensa kehittämisestä systemaattisesti. Valmennettavien huulilta on nousseet metataitojen kehittäminen valmennuksen suurimmat kysymykset: Miten kehittää omaa ajattelutaitoa sekä tunnekyvykkyyttä? Miten lisätä empaattisuutta ja säilyttää samalla omat rajansa? Miten huoltaa aivoja ja palautua? Miten luoda tiimiin luottamusta? Miten kohdata erilaisuutta? Monille näiden “uusien työelämätaitojen” eli metataitojen harjoittaminen on jo arkipäivää. Suomi on muuttumassa siis kohisten, ja henkilöstön kehittäminen arvotekijnää on tiedostettu edelläkävijä organisaatiossa.

    Metataitojen kehittäminen tuo hyvinvointia ja tasapainoa

    Kuitenkin, kun olen valmentanut näitä kyseisiä metataitoja lähes kymmenen vuotta, olen vuosien aikana useinkin hakannut päätäni seinään. Henkilöstön kehittäminen jää liian usein pikavoittojen metsästämiseen. Jatkuva tehokkuuden lisäys on usein ollut oletusarvo, kun kaikessa on täytynyt kasvaa nopeasti.. Minultakin on lukemattomia kertoja pyydetty luentoa, jolla tarjoan taikasauvaa muutokseen – oli kyse sitten hyvinvoinnista tai vuorovaikutuksen kehittämisestä. Oivalluttavia luentoja olenkin pitänyt satoja ja tulen toki jatkossakin innostamaan luennoillani ihmisiä. Aina, kun luennolla saan muutaman ihmisen reakoimaan tai hämmästymän, tiedän että jotain tapahtuu ja tietoisuus kasvaa sen ihmisen kohdalla. Tietoisuus jo sinänsä lisää vastuuta.

    Työelämätaidot muuttuvat kaiken muun muuttuessa

    Taikasauva kuitenkin tuo harvoin pysyvän muutoksen, vaan siihen tarvitaan pidempiä prosesseja. Entistä parempaa tulosta vähemmällä panostuksella harvoin saa, kun on kyse ihmisten hyvinvoinnista.

     

    Oivaltaakseen uutta tulee voida hyvin, innostuakseen tulee olla tilaa uudelle. Tasapainoiseen huippusuoritukseen tarvitaan itsesäätelyä ja kontrollia. Päivän menetystekijä on yhdessä ajattelu, joka tarvitsee tilaa ja luottamusta ympärilleen.

     

    Miten kehittää metataitoja – näitä arvokkaita työelämätaitoja? Metataidot auttavat meitä pysähtymään, lisäämään itsetuntemusta ja tietoisuutta, mukautumaan kiihtyvään muutokseen sekä lisäävät tärkeää yhdessä ajattelemisen ja ymmärtämisen taitoja.

    Metataitojen kehittäminen – ydinasioita

    1) Ajattelutaidot

    Meidän kaikkien on tärkeää kehittää omia ajattelutaitoja ja ottaa mielen mahdollisuuksia sekä näkökulmia käyttöömme. Oletko sinä tietoinen minkälaisella tarinalla tai minkälaisilla uskomuksilla rakennat sinun elämääsi? Miten sinä kehität luovuutta ja rajoja rikkovaa ajattelua? Kun tiedostaa omaa ajattelua, on helpompaa lähteä rakentamaan yhdessä ajattelemisen taitoja.

     

    2) Tunnetaidot 

    Tunnetaidot ovat tämän päivän työelämässä arvokas vahvuustekijä. Omien tunteiden tunnistaminen ja johtaminen rakentavat pohjaa resilienssille eli muutosjoustavuudelle. Resilienssi liittyy oleellisesti myös stressinhallintaan, omien voimavarojen tunnistamiseen sekä kehittämiseen. Hyvinvoivat ihmiset ohjaavatkin omaa tunne-energiaa kysymyksillä. Milloin sinä olet kysynyt: ”Mitä energiaa viet töihin?” taiMitä tarvitaan, että onnistumme päivän tiimipalaverissa mahdollisimman hyvin?”

     

    3) Vuorovaikutustaidot

    Yhdessä ajattelu vauhdikkaasti muuttuvassa maailmassa vaatii uudenlaisia taitoja. On ymmärrettävä omaa tapaa vuorovaikuttaa, ja sitä miten oma viestintä vaikuttaa toisiin ihmisiin. On tärkeä ymmärtää ihmisten erilaisuutta vastaanottaa viestintää ja osattava mennä toisen maailmaan. Paras vuorovaikutus tapahtuu usein toisen maailmassa, joten olisikin tärkeää muokata omaa viestintää vastaanottajan mukaan. Harva asiantuntija tai esimies luonnostaan osaa näitä taitoja vaan niitä on tärkeä harjoittaa. Miten sinä virität itsesi onnistuneeseen kohtaamiseen?

     

    4) Pysähtyminen ja uudistumiskyky

    Aivojen palautuminen sekä päivittäinen virittäytyminen auttavat sopeutumaan ennakoimattomissa ja yllättävissä tilanteissa.  Myös säännölliset tietoisuus- ja rentoutumisharjoitukset harjoittavat paineensietokykyä. Tiedämme toki niiden auttavan palautumiseen ja uudistumiseen, mutta onko sinulla lupa palautua? Miten sinä rakennat päivittäin palautumis- ja uudistumiskykyä?

     

    Olen itse 10 vuotta ihmetellyt, opiskellut ja lukenut NLP: tä ja kouluttanut yli 5 vuotta tätä metataitoja kehittävää menetelmää ja asennetta sadoilla ihmisille. Mukana on ollut lukemattomia esimiehiä, HR-henkilöitä, yrittäjiä ja coacheja

    NLP-tutkimuksia jo 48 vuotta

    NLP on käytännöllistä ja toimivaa ja sitä hyödynnetään monissa työ-ja liike-elämän tilanteissa: esimiestyössä, vuorovaikutuksen parantamisessa tai tiimien motivoinnissa. Se auttaa meitä kehittämään potentiaalia, mentaaliresurssejasi ja metataitoja eli niitä tämän päivän hyvinvoinnin taitoja. Tämän päivän NLP hyödyntää uusinta neurotiedettä ja toisaalta neurotiede on todentanut sen, mitä NLP on tutkinut menestyksekkäästi jo 48 vuoden ajan.

     

    -Jaana

     

    Yritys- ja mentaalivalmentaja
    NLP Trainer ja tietokirjailija

     

    Tavoitat minut niin sähköisesti jaana.hautala@oivaltamaan.fi kuin  puhelimelle 050 34 06 288

     

    Elämä haastaa nyt meitä sietämään epämukavuutta. Kohtaamme kaikenlaisia tunteita. Työelämän sekä ihmisten uskomukset ovat murtuneet rytinällä viime maaliskuusta alkaen. Tässä ajassa nousee esiin myös paljon pelkoa ja vihamielisyyttä.

     

    Itse törmään kouluttajana siihen, miten armottomia me ihmiset voimme olla itseämme kohtaan. Toisaalta myös siihen, miten tuohtuneita olemme toisten käyttäytymistä kohtaan. Voi olla vaikeaa elää pintaan nousevien tunteiden kanssa, mutta juuri nyt olisi tärkeintä pysähtyä tuntemaan, mitä tuntee. Tunteminen ei tarkoita tunteiden laukaisemaa huonoa käytöstä. Tunteet ovat kykymme ja energiamme. Tunteet ovat mukana sekä päätöksenteossa että toiminnassa ja niiden takaa löytyy tarve.

     

    Äskettäin koin vahvaa keskeneräisyyttä ja epätietoisuutta koulutusryhmäni kanssa. Vaikka olen jo varsin tottunut etäkoulutuksien pitämiseen ja harjoituspäiviä on takana lukemattomia, tunnistin outoa hämmennystä. Mietin, miten ihmeessä onnistun luomaan turvallisen luottamuksen kehän koko ryhmälle, kun puolet koulutusryhmästäni oli livenä koulutuksessa ja puolet zoom-etäyhteyden kautta mukana?

     

    Tilanteessa herännyt kysymys on mielestäni oleellinen tällä hetkellä kaikissa etäkohtaamisissa ja -koulutuksissa. Etäkohtaamisissa huomiomme on vahvasti ”Kuuluuko?”-kysymyksessä, kun sen pitäisi olla siinä, miten kohtaamme toisemme arvostavasti. Miten luomme luottamusta ja turvallisuutta sekä miten rakennamme yhdessä tunneyhteyttä? Kohtaamisen kulttuuri on muuttunut, mutta mitä viemme kohtaamisiin tällä hetkellä – pelkoa vai turvallisuutta?

     

    Koulutusviikonlopun jälkeen kohtasin omat tunteeni. Tutkin riittämättömyyden ja epävarmuuden tunteita, toivotin ne tervetulleeksi ja hyväksyin ne eli konkreettisesti tunsin ne. Tässä poikkeusajassa on erittäin haitallista sivuuttaa tunteet. Tiedämme toki analyyttisesti, miten tärkeää tietoa tunteet antavat meille, mutta onko meille rohkeutta pysähtyä tunteiden äärelle? Niin, ettemme enää piilottelisi, vaan oivaltaisimme. Tunteet yhdistävät meitä ihmisiä tässäkin tilanteessa. Tunteet herättävät meidät toimintaan, itsekritiikkiin sekä muutokseen. Aivan kuten koulutusviikonloppuna kohtaamani riittämättömyyden tunne. Se käynnisti oivalluksen, miten voin kehittyä kouluttajana tuleviin monimuotokoulutuksiin.

     

     

    Tunteita ei kannata laittaa syrjään

    Me suomalaiset olemme varsin sisukkaita, sinnikkäitä ja periksiantamattomia, se on voimavaramme. Sisu oli vahva selviämisen ehto jo sata vuotta sitten, kun taistelimme toisenlaisia myrskyjä vastaan. Siihen aikaan olikin ehkä tarpeen työntää tunteita syrjään, jotta selvisimme. Mutta työntäessämme tässä ajassa tunteita syrjään, se vaikuttaa tuleviin sukupolviin. Niihin lapsiin, jotka nyt mallittavat tunnetaitoja meiltä aikuisilta. Koska huomattava osa tunnekäyttäytymistä on opittua, olisi juuri nyt oikea hetki kehittyä omien tunteiden kohtaamisessa.

     

    Mitä tunnetta sinä sanoitat ääneen tänään? Puhutko juuri nyt kotona pelosta ja vihastut median mielipiteistä vai kuuluuko puheessa riittävyyden tunne sekä mahdollisuus- ja toiveajattelu? Pelko voi olla vaarallinen kuski, jollei sitä tiedosta. Se voi ajaa meidät juuri nyt henkisesti seinään, vaikka moni meistä kaipaa yhteisöllisyyttä ja toistemme apua. Voi tuntua häpeälliseltä sanoa ääneen, ettei pärjää tai tarvitsee apua. Silloin häpeä voi vieraannuttaa muista ja luoda lisää erillisyyttä. Häpeä on kuitenkin sosiaalinen tunne, josta puhuminen murtaa sitä ja jopa lisää yhteisöllisyyttä. Myös myötätunnon kokeminen itseä ja muita kohtaa, auttaa monia pääsemään paremmin häpeän tunteeseen kiinni, mikä voi olla myös voimavara.

     

    Olen pohtinut paljon omien koulutusryhmieni kanssa, miten tärkeää myönteisten tunteiden esille nostamisesta on tullut. Myönteiset tunteet tuovat sekä toivoa että merkitystä tähän hetkeen. Ilon, rauhan ja rakkauden tunteet asuvat meissä kaikissa. Mutta annammeko niille tilaa tässä ajassa? Toisinaan ne löytyvät energiaa vievien tunteiden takaa ja ensimmäinen askel onkin oppia kohtaamaan kaikenlaisia tunteita.

     

    ”Kun ihminen paljastaa haavoittuvaisuutensa, hän ei ole enää haavoittuva.”
    Peter Crone

     

     

    Tervetuloa tunteet -harjoitus

    Kokeile tervetuloa tunteet -harjoituksen vaikutusta arjessasi.

      • Ota mukava istuma-asento, hengittele hetki rauhassa ja anna itsesi huomata, miltä kehossasi tuntuu juuri nyt. Huomaa, mikä tunne sinulla on päällimmäisenä ja missä kohtaa se tuntuu. Se voi olla jokin tuttu tunne tai kenties jokin epämääräinen, jota et välttämättä edes osaa nimetä. Kun havainnoit, riittää, että huomaat tunteen ja tuntemuksen. Sinun ei tarvitse tietää, mistä se tulee, mikä se on tai miksi se tuntuu juuri nyt. Riittää, että huomaat sen.
      • Anna tunteelle lupa tulla. Voit sanoa sille mielessäsi: tervetuloa. Voi olla, että sinulle nousee mieleen jokin kuva, asia, henkilö tai tilanne. Voit antaa sen tulla ja sitten liukua pois. Keskity tunteen kokemukseen ja huomaa se ilman analyysia. On mielenkiintoista huomata, miten tunne ja tuntemus tulee, missä ja miltä se tuntuu.
      • Kun olet ottanut tunnetta vastaan sen verran, kun tällä kertaa voit ja haluat, anna sille lupa laimentua, liueta ja haihtua pois. Huomaa, mikä tunne tulee seuraavaksi tuon tunteen takaa. Se voi olla jokin tuttu tunne tai epämääräinen tuntemus. Voit nimetä sen, mutta sekään ei ole välttämätöntä.
      • Jatka tunteiden vastaanottamista niin kauan, kunnes tulee jokin sinulle myönteinen tunne. Yleensä sellainen on 3–5 tunteen päässä. Voit lopettaa siihen. Joskus tunteet tulevat ja menevät nopeasti, toisinaan harjoitukseen menee aikaa. Tärkeintä on, että teet harjoituksen kaikessa rauhassa ja kiirehtimättä.

     

     

    Muita kollega.fi lehdessä julkaistuja kirjoituksia muun muassa Löydä oma luontainen rytmisi ja Loppuelämän ensimmäinen päivä.

     

    Tämä blogi julkaistiin ensimmäisen kerran kollega.fi lehdessä 21.10.

    Koronasyksyn webinaarivinkit:

    Syksyn vauhti voi viedä huomaamatta mukanaan. Epävarmuuden ja muutosten keskellä on tärkeää johtaa tietoisesti omaa energiaa ja varmistaa itselle toimivat työkalut oman, keskittymiskyvyn ja palautumisen ylläpitämiseen. Tule kuulemaan maanantaiaamun webinaarivinkkejä, miten varmistat suorituskyvyn ja onnistumisen tunteen tulevaan syksyyn. Maanantain aamun webinaarit järjestetään yhteistyössä Work Goes Happy ja Jyri Kansikkaan kanssa.

     

    Jo menneiden webinaarien tallenteet löytyvät täältä:

    Ma 14.9

    Optimaalinen suorituskyky syntyy palautumisen ja kuormituksen tasapainosta – vinkit miten se tehdään. Katso paljon keskustelua ja hyvää palautetta saanut webinaari täältä.

    Ma 21.9

    Etätyön mahdollisuudet ja sudenkuopat – miten luot hyvät itsensä johtamisen rutiinit viikkoon. Webinaaritallenne täällä.

    Ma 12.10

    Tilannetajun ylläpitäminen – käytännön työkalut epävarmuudessa toimimiseen Webinaaritallenne löytyy täältä.

    Ma 2.11

    Kaamos on jo täällä – miten valmennamme mielellä hyvinvointia ja onnistumista. Webinaaritallenne löytyy täältä.

     

    Tämä Blogi julkaistiin kollega.fi verkkolehdessä 26.8.2020!

     

    Mikä on sinun luontainen rytmi? Oletko parhaimmillasi aamulla, keskitytkö parhaiten alkuillasta vai käynnistyykö luovuutesi jopa iltamyöhään? Meillä kaikilla on luontainen rytmi, josta on suorituksen sekä hyvinvoinnin näkökulmasta hyvä olla tietoinen ja arvostaa sitä arjen vauhdissa. On tärkeää keskittää omat voimavarat oikeisiin asioihin, mutta myös oikeaan aikaan.

     

    Tietoisuus, itsetuntemus ja kirkas sekä selkeä päämäärä auttavat itsensä johtamisessa. Jokainen meistä ajautuu helposti tuttuun ja turvalliseen automaattiohjaukseen lomien jälkeen. Vanhat – ja usein myös energiaa vievät – toimintamallit palaavat huomaamatta arkeemme. Mieli suorittaa ja keho selviytyy kyllä tiettyyn rajaan asti, vaikka emme kuuntelisikaan itseämme.

     

    Ehkä lempeät kesäillat tai kauniit kesäaamut ovat sotkeneet luontaisen rytmimme ja huomaamme, että oman energian johtaminen takkuaa töiden alkaessa. Silloin on hyvä pysähtyä omaan luontaiseen rytmiin, arjen olemassa oleviin rutiineihin ja määrittää selkeä tavoite tulevaan syksyyn. Kun syksy näyttäytyy yhtä epävarmana kuin aamuinen sumu, tarvitsemme kaikki lempeää itsemme johtamista, ajatus- ja toimintamallien sekä energiaa syövien rutiinien haastamista. Uskon vahvasti, että haluamme kukoistaa ja käyttää olemassa olevaa potentiaaliamme.

     

     

    Aamuvirkku vai yökukkuja

    Ei ole niinkään väliä oletko luontaisesti aamuvirkku tai yön kukkuja. Arvokasta on tiedostaa oma luontainen rytmi ja hyödyntää sitä päivän suunnittelussa. Harvoin elämän normaali aikataulu huomioi meidän luontaisen rytmimme.

     

    Olen itse aikainen aamuihminen, jonka huippusuoritus ajoittuu kukon laulun aikaan. Harvoin luento vai valmennuskeikka kuitenkaan alkaa aamukuudelta, joten olen vuosia sitten oppinut tekemään aamuisin kello 6 – 10 välillä vaikeimmat ja eniten keskittymistä vaativat tehtävät. Ehkä sinä kuulut siihen rytmiin, jossa moni yrittäjäystäväni elää. He ovat parhaimmillaan iltakuuden ja kymmenen välillä, jolloin heidän luovuutensa herää ja he innostuvat loihtimaan uusia asioita. Työelämän aikataulu ei tue kumpaakaan, mutta on lohdullista tietää, että valtaosa meistä sijoittuu kuitenkin näiden ääripäiden välille.

     

     

    Luontaisen rytmin hyödyntäminen

    Olipa luonnollinen rytmisi mikä tahansa, kysymys kuuluu, miten hyödynnät sen? James Hewitt kertoi vuoden 2018 Nordic Business Forumissa, kuinka omasta rytmistä voidaan erottaa selvästi kolme erillistä vaihetta: huippupiste, alin vaihe ja keskivaihe. Tämän tiedostaminen auttaa meitä johtamaan omaa suorituskykyä ja palautumista paremmin. Viedään tiukkaa keskittymistä vaativat hetken huippupisteeseen, rentoutumishetket alimpaan vaiheeseen sekä rutiininomaiset tehtävä keskipisteeseen.

     

    Vai vaivaako meitä vieläkin turhan yleinen uskomus, että töissä pitäisi aina olla tehokas ja suorittaa? Mitähän muut ajattelevat, jos pysähdyn joka iltapäivä tekemään pienen hengitysharjoituksen? Jos suorittamiseen liittyvät uskomukset ovat yhä osa arkeasi, haasta ja uudista ajatteluasi. Kukaan muu ei pidä puolestasi niitä tärkeitä off-hetkiä päivittäin.

     

    Tietoa meillä on valtavasti ja vuosien aivotutkimukset ovat todentaneet sen, että emme voi aina olla on-tilassa. Valmentajana törmään viikoittain siihen, miten vieläkin kipuilemme tämän kanssa. Kenellekään ei ole epäselvää, että nykytyö tarvitsee inhimillisyyttä, yhteistyötaitoja, ajattelun joustavuutta, tunteiden säätelyä sekä luovuutta. Näille taidoille tulee kuitenkin tilaa vasta, kun aivomme ovat levänneet ja keskittymiskykyiset. Kyse on suorituskyvyn optimoinnista ja toivon sydämestäni, että maksimoinnin ihannointi olisi työpaikoilla jo kokonaan kuopattu. Kun alamme tietoisemmin hyödyntää luontaista rytmiä kuormituksen ja levon välillä, päivämme täyttää keskittyminen, keveys ja joustavuus.

     

     

    Hyvinvointirutiinit laadun tae

    Miten sinun syksysi on käynnistynyt? Huomaatko sen käynnistyneen vanhoilla rutiineilla vai juoksetko jo aikataulujen perässä ja kesän levollinen vaikutus on pikkuhiljaa jäämässä taakse?

     

    Älä anna syksyn stressin napata sinua, vaan rakenna tietoisesti selkeyttä tuleviin viikkoihin.  Katkaise vanha autopilotti, tutustu luontaiseen rytmiisi ja hyödynnä sen eri vaiheet. Elämä ovat täynnä tuhansia päivittäisiä valintoja ja uudistuminen tuhansia toistoja. Kun haluaa luoda uudenlaista hyvinvoivaa elämää, on luotava myös itseään uudelleen. Hyvinvointirutiinit auttavat meitä pysymään muutoksen tiellä ja selkeys auttaa meitä toistamaan hyvinvointirutiineja.

     

     

    Vinkkejä rytmin löytämiseen

      • Varaa itsellesi omaa aikaa aamuisin. Rakenna pysähtymis- tai keskittymisharjoitus, jolla tietoisesti virität sekä mielesi että kehosi tulevaan päivään. Päätä, mihin asioihin fokusoidut ja mitä tunne-energiaa viet päivään.
      • Opi arvostamaan omaa rytmiäsi ja suunnittele päivää rytmiäsi kuunnellen. Aikatauluta keskittymistä vaativat työt ajankohtaan, jolloin luontainen suoritustasosi on korkeimmillaan. Kiinnitä huomiota siihen, milloin olet parhaimmillasi ja millaisessa ympäristössä työskentelet.
      • Huomio rytmisi alin vaihe ja löydä siihen sinulle sopivat palattavat tuokiot. Tauota päivääsi rytmin mukaan – ota happihyppyjä, meditoi, tee hengitysharjoituksia ja seurustele. Somepäivitykset voivat sopia toisilla tähän rytmin alimpaan hetkeen.
      • Kuuntele kehoa ja kuormituksen viestejä ja aseta selkeät rajat toiminnallesi. Jos puoliso elää eri rytmissä kuin sinä, kunnioita omaa rytmiäsi ja ottakaa asia kotona puheeksi. Riittävän unen merkitys kannattaa pitää tärkeässä arvossa.

     

    Kirkkaalla fokuksella ja omaa rytmiä kunnioittaen voimme ylittää itsemme päivittäin.

     

    ”Energia – ei aika – on korkein valuuttamme”

     

    Lue myös aiemmin julkaistut kirjoitukset Kollega.fi verkkolehdessä Loppuelämän ensimmäinen päivä ja Miten luoda hyvä päivä.